sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Sunday!


Mä en muista koska viimeksi olisin omistanut cd-levyn tai siis kyllähän mä niitä omistan, mutta viimeinen uutukainen taitaa olla jostain muutaman vuoden takaa? Perjantain konsertista saatiin matkaan Adamin levy. Itse en fanita / tiedä artistin biisejä, mutta ajattelin että ihan nostalgian vuoksi pyöritän levyn ainakin kertaalleen läpi pleikkarin avulla. 


Oon nyt kuukauden käyttänyt tätä Ambre Noir -tuoksua jonka sain Yves Rocherilta itselleni. Se on aivan valloittava ja niin hyvän tuoksuinen että voisin kuvitella ottavani käyttöön tämän jälkeen ehkä uudenkin pullon.. Onko teille tuttu tuoksu? Se löytyy täältä. Ihana! 

Ps. Itseruskettavat -50%, päivän diili, kiinteytystä kevääksi ja kymmeniä muitakin hyviä kampanjoita menossa. Shoppailemaan tästä.


Tiistaisen illallisen päätteeksi saatiin iloinen yllätys. Elämyslahjat antoi kaikille meille lahjakortit tuonne Lunch in the Sky -tapahtumaan. Kerkesin tätä elämystä jo hehkuttamaan aikaisemmin blogissani,koska osallistuin tuonne viime vuonna ja se oli NÄIN siisti kokemus. 

Elämyksiä pääset kurkkailemaan täältä siellä on vaikka ja mitä. Sivusto on mun mielestä ihan mieletön juttu, koska sitä kautta siis voit tilailla lahjakortteja kivaan hintaan vaikka lahjaksi sille omalle rakkaalle tai sitten hemmotella itseäsi. Saat lahjakortin välittömästi sähköpostiisi tai sitten voit tilata sen suoraan ystävällesi ihanassa paketissa ja se toimitetaan postin mukana hänen kotiinsa.

Mulla on menossa siivouspäivä. Vaikka mä en millään meinaa pysyä tästä koneelta pois. Keskustelu täällä mun blogissani käy kiivaanaa eilisen postauksen alla ja mä nauraa räkätän joillekkin kommenteille melkein vedet silmissä. Ihanaa sunnuntaita xoxo! 

Ps. Oon odotellut että mun luokse tulisi virpojia, mutta toistaiseksi ei ole näkynyt ainuttakaan tipusta tai noitaa :( harmi! Olin varautunut että lykkään niiden matkaan muutaman laskun tai roskapussin parvekkeelta.. Ei, kyllä mulla oli tossa hieman hilusia nostettuna pöydälle että oisin antanut matkaan. Mua kakarana harmitti niin paljon kun jotku mummot anto omenoita kun mä aina näillä reissuilla toivoin ihan julmettua määrää rahaa :D 


*)blogi sisältää mainoslinkkejä 

13 kommenttia:

  1. itse sain varsinkin eilen illalla mitä parhaimmat naurut noista kommenteista :D Onhan se ihanaa kun mulle ehotettiin jo omaa valtiotakin Hannan kans.

    Kirjotin just omaan blogimerkinnän loppuun tosta postauksesta ja varsinkin niistä kommenteista, on vaa parasta.
    Me mentiin tänne korpeen karkuun virpojia :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kävin lukemassa :D voi apua. Joo siellä jäi meikäläinen jo ihan ilman haukkuja kun kaikki keskitty suhun ja tähän Hannaan :D Haha! Nokka pystyssä kohti uutta viikkoa! Antaa nimettömien mesota. <3

      Poista
    2. Todellakin! Antaa niitten mesota ihan rauhassa, nimettömänä kun se on heleppoa <3 Kyllä tästä taas sai niin paljon vahvistusta itteensä, ja todellakin nyt mennään kunnolla nokka iloisesti pystyssä kohti uutta viikkoa!

      Poista
    3. en ees muistanu et tänään virpojia kulkee.... :D no anonyymit saa huudella, mä otan tollaset vakavasti vasta kun tullaan omalla naamalla haukkumaan. ja löysin älyttömän kivoi lahjaideoit elämyslahjoista!*__*

      Poista
  2. ois pitäny sulle tulla virpoon jos ois pari euroo vaikka irronnu koiranpentuilmeellä ;3

    VastaaPoista
  3. Oisko kivaa jos kaki tulis virpomaan

    VastaaPoista
  4. Mitä mieltä olit keikasta? Olisi kiva saada jonkun muunkin mielipide kuin Adamin tositruufanin, jonka mielestä kaikki mitä Adam tekee on ihanaa ja sillein. Itse en paikalle päässyt (oikeasti en halunnut maksaa siitä 70 euroa), vaikka Adamista tykkäänkin. Tosin toi toka levy oli aika pettymys ekaan verrattuna, joten senkään takia ei niin paljoa haittaa että vieton perjantai-illan Salkkarit-leffaa katsoen. :D

    VastaaPoista
  5. Viime postauksessa osa kommenteista oli ihan hirveitä;( yritän uskoa, että kaikissa ihmisissä on jotain hyvää mutta jotkut tekee siitä tosi vaikeeta...
    Onneksi jaksat olla ihana omaitsesi, etkä anna idioottien masentaa liikaa :))<3

    VastaaPoista
  6. Oliko sulla paikat siellä keikalla alakatsomossa? :)

    VastaaPoista
  7. muutes kuka voitti viidakontähtöset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1.kauden taisi voittaa se missi anni? 2.kausi alkaa muustaakseni 11.4 telkkarista ja siitä 10 viikkoa niin voittaja selvillä:)

      Poista
  8. Se on mieletön levy, kannattaa kuunnella ihan ajatuksen kanssa läpi eikä jättää hyllyyn pölyttyyn. =) Keikkakin oli huikee.

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com