Ei, tätä postausta ei ole ajastettu julkaistavaksi 03 jälkeen yöllä. Olen edelleen hereillä. En tiedä miksi. En hemmetti tiedä miksi. Mun unirytmi on ollut tälläinen taas muutaman kuukauden. Viimeistään tammikuussa korjaan tämänkin asian (..kuten kaikki asiat) tai ainakin niin mulla on aina tarkoitus.
Laihdutuskuurin voi aloittaa vaan maanantaisin. Jos ja kun se menee vikaan, siirrät sen viikolla ja se ei koskaan ala. Myöskin tupakointi on asia jonka voi vain lopettaa maanantaisin.
Joulukuussa asiat siirtyy aina sinne tammikuulle, koska sehän on oiva yhtälö. Vuosi alkaa kunnon yöunilla, tupakoimattomuudella, kuntosalilla, raha-asioiden järkkäilyllä ja mitä vielä.. No josko se vuosi 2014 ihan oikeasti olisi erinlainen. Olisipa hienoa. Itsekuria bitch! Itsekuria!
Edellinen tilitys ei liittynyt itse postaukseen mitenkään. Myöskään passikuvallani ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Vietän seuraavat kaksi vuorokautta vapaalla. Ainoa missioni on käydä Burger Kingissä ja juomassa kahvi Starbucksissa, niin ja siivota. Viimeinen vaihtoehto tuskin tulee onnistumaan ja jos huhuja on uskominen niin myöskään hampurilaisen ja kahvin kanssa voi olla vaikeuksia, koska mä en ihan oikeasti ole valmis jonottomaan tuntia ruuan tai juoman perässä. Eli mulla ei siis ole mitään muuta tekemistä kuin kuvata videota youtubeeni.
Nyt tarviinkin hieman teidän apua, koska meinasin kuvata illalla videota jossa vastaan teidän kysymyksiin. Eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Suosittu kysymyspostaus ja aina muodissa oleva videopostaus. Jee. Tämä olkoon joululahjani teille rakkaat lukijat.
Eli oisko mitään mielessä? Summataan vuosi 2013 pakettiin ja vastataan kysymyksiin jotka on teidän mieltänne askarruttanut. Vastaan asiallisiin kysymyksiin videon muodossa.
Eli jos tälläkin kertaa jotain anonyymia kiinnostaa milloin olen viimeksi harrastanut seksiä tai mikä kotiosoitteeni on.. voitte suosiolla unohtaa :) Pidetään siisti linja ja vastaan vaan tosiaan kysymyksiin joihin koen teidän tarvitsevan vastauksen. Yllättäkää mut ja kyselkää juttuja jotka eivät pyöri napani alapuolella.
Kysymyksiä tulemaan!
Yrititkö strategioida viimeksi BB:ssä, että olisit voittanut?
VastaaPoistaMikä on unelmatyösi?
Mihin seuraavaan tv-formaattiin ehkä haluaisit ja mihin et?
:) Kiva jos vastaisit!
Lembi bändi/artisti?
VastaaPoistaParas biisi?
Suosikki urheilu laji?
Kahvi vai tee?
Mikä on paras joululahjasi ikinä?
onko tulossa jotain tv ohjelmaa mihin menet?
VastaaPoistamikä on sun lempi ruoka?
jos saisit päättää olisitko lentäjä vai jonkun liikkeen omistaja?
lempiartisti?
miten vietät joulun?
Hyvää joulua ihana Niko ! :*
Parasta joulussa?
VastaaPoistaLempi urheilulaji?
Talvi vai kesä?
Hyvää joulua Niko! :*
Millainen olis sun unelmapäivä?
VastaaPoistaMikä on sun lempi vaatekappale ja koru?
Missä näät itsesi 10 vuoden päästä? (vähän käytetty kysymys mutta menkööt ;P)
Mihin kolmeen maahan haluaisit eniten matkustaa?
Laitan vielä lisää kysymyksiä jos tulee mieleen! :) pus :*
Mikä oli lempi lastenohjelmasi pienenä?
VastaaPoistaMiksikä halusit tulla isona?
Oot ihana :*
Jos olisit elokuva, mikä elokuva olisit?
VastaaPoistaKetä ihailet?
Kertoisitko 10 positiivista asiaa itsestäsi etunimesi 1. kirjaimella?
Oot mahtava tyyppi btw :) :*
Paras asia vuodessa 2013? Entä paskin?
VastaaPoistaKeihin bb-talon asukkaisiin pidät yhä yhteyttä? (kaikki kaudet missä oot ollu)
VastaaPoistaHyvää joulua! :*
Haluutko joskus lapsia? Monta?
VastaaPoistaMihin reality sarjaan et ikinä menisi?
Jos et asuisi Suomessa, missä haluaisit asua?
Hihii jee :3 oot ihanin Niko <3
VastaaPoistaTässä kysymyksiä:
Mitä odotat eniten tällä hetkellä?
Kuinka vaikeeta BB talossa on hahmottaa mikä aika vuorokaudesta on menossa?
Kenen kanssa talossa oli vaikein tulla toimeen, kenen kanssa helpoin?
Unelma työpaikkasi?
Elämäsi paras hetki?
Koiriesi parhaat puolet?
kuinka usein teet erinäisiä töitä glitterin ohessa?
VastaaPoistaketkä oli lemppari tyypit tässä bb:ssä?
mihin 'velkoihin' oisit käyttänyt voittorahasi?
oletko onnellinen?
mitä mieltä olet siitä että joudut joka päivä ulkona vähän pelätä että ihmiset tunnistaa sut ja tunnistaakin? onko se jossain vaiheessa alkanut vituttamaan vai nautitko siitä edelleen? entäs sitten se ku ihmiset tunkee kameran kanssa luokse että 'jee niko otetaan kuva!'? ja kuinka sulla on pysynyt pissa noin hyvin päässä? (positiivisessä mielessä sanon ja kysyn!) :)
Onko joulu sulle sellanen perinteinen juhla, että se pitää aina viettää suomes ja kaikkii perinteitä kunnioittaen? Vai voisitko esimerkiks lähtee vaikka Hawajille jouluks? :)
VastaaPoistaMitä mieltä olet suuresta suosiostasi pikkutyttöjen keskuudessa? Ja saatko ihailua myös pojilta?:)
VastaaPoistaärsyttääkö sua kun jotkut fanit pyytää kuvaa tai halia sulta ? Häiritseekö se myös työnteköasi paljon ?
VastaaPoistaMiten ajattelit viettää joulun/miten yleensä vietät?
VastaaPoistakoska tulet seuraavaksi käymään ukissa? =)
VastaaPoistakuluneen vuoden parhaimmat ja huonoimmat hetket
VastaaPoistaUskotko paranormaaleihin juttuihin tai onko sulle tapahtunut mitään paranormaalia?
VastaaPoistaLempi vaatteesi tällä hetkellä?
Hyvää joulua! :3
Mikä on sun lempiväri?
VastaaPoistaPs. Sul on hyvä blogi
Mitä kouluja olet käynyt? Kuinka kauan olet työskennellyt glitterissä?
VastaaPoistaHei Niko ihanaa kun teet taas videopostauksen, ajattelet todellakin fanejasi ja sen takia sinulla niitä onki paljon ja tulee varmasti olemaankin vielä kauan ...teet paljon töitä tän kaiken eteen ja kaikki ei ehkä ymmärräkkään kuinka paljon, et ole enää mikään turha julkkis vaan ihan ihka aito ja tärkeä monelle!
VastaaPoistaHaluisin kysyä onko sinulla isoja urasuunnitelmia ns. Normityön puitteissa? Kuinka paljon ajastasi menee myyntityöhösi glitterissä ja kuin paljon julkisuus työhön?
Onko sinulla paljon ympärilläsi vanhoja ystäviä, jotka olet pienestä asti tuntenut? Kuinka usein uudet tuttavuuden jäävät kavereiksi pitemmällä aikavälillä?
Minkälaisen ihmisen kanssa haluaisit viettää elämäsi? Haaveiletko naimisiinmenosta ja lapsista?
Kiitos Niko puspus ;)
Mua kiinnostaa se armeijajuttu! :)
VastaaPoistaLupasit joskus tehdä postauksen siitä, mitä sun armeijaan menolle tapahtu! :D
Mikä on erikoisinta mitä oot tehny?
VastaaPoistaMikä biisi sut saa tällä hetkellä hyvälle tuulelle?
Lempivaate tällä hetkellä?
Suurin unelmasi?
Oot ihana & hyvää joulua ! ♡
Milloin sut voi taas voi nähdä Klitterissä?
VastaaPoistaEhkä hieman raju kysymys, mutta kysytään silti :p pystyisitkö olemaan koko loppuelämäsi tupakoimatta jos sillä pelastaisit jonkun tuntemattoman ihmisen hengen ? Paras lapsuusmuistosi ? Ja ihan mielenkiinnosta (jos haluat vastata) millä tavalla tajusit olevasi homo ?
VastaaPoistamitä harrastit pienenä? onko sulla sisaruksia ja jos on niin millaiset välit niihin nykyisin? mikä on oudoin asia minkä oot tehny? ja hyvää joulua :)
VastaaPoistaMikä sua viehättää eniten naisissa? Entäpä miehissä?
VastaaPoistaMistä osasta joulua et tykkää?
Kolme parasta jouluherkkua?
Mikä on uudenvuodenlupauksesi?
Onko päivää,jonka haluaisit elää uudelleen?miksi?
Uskotko taikoihin?
Kerro kolme hyvää syytä miksi olla sinkku
Hyvää joulua,niko <3<3
Lemppari kotimaisia bändejä?
VastaaPoistaMoi,
VastaaPoistaMulla olisi miljoona kysymystä yllätys yllätys! :) Mutta yritän rajata määrän minimiin. Rakastuin tänään ensisilmäyksellä upeeseen mekkoon ja vaikka tiiän ett mulla ei oo siihen varaa niin sovitin sitä silti sehän sopi kuin valettu. Niin tästä keksinkin seuraavan kysymyksen:
Milloin viimeksi sinulle on käynyt nuin. Että olet ensisilmäyksellä rakastunut johki, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt kauppaan? Toinen kysymys:
Mikä on parasta joulussa? Kysyn tätä sillä kun itse rakastan joulun aikaa.
Kysymys nro kolme: Suosikki joulubiisi/biisit?
Kysymys nro neljä: Mitä tapahtuisi jos saisit olla päivän joulupukkina?
-Saana Kauppi-
Miltä se tuntuu?
VastaaPoistaLempilaulajasi tai bändisi?
VastaaPoistaOletko omistanut muita eläimiä ennen Londonia ja Milanoa?
Keräiletkö mitään esineitä?
Onko sinulla luotettavia ystäviä?
Oletko aina asunut Helsingissä, jos et niin missä muualla?
Pidätkö jostakin talviurheilu lajista, mistä?
Miksi valitsit koiriksesi juuri chihuahuat?
Mitä tv ohjelmia seuraat?
Missä maissa olet käynyt?
Jos voisit mennä ajassa taaksepäin, minne menisit?
Mikä kännykkä sulla on?
Katsotko kenenkään vlogaajan videoita?
Tossa oli joitain mitä keksin. (:
Olitko maanantaina glitterissä ollenkaan? Vai kävinkö edes oikeassa paikassa, onko siinä joku monki (tms.) vaatekauppa siinä lähellä? :-)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaLaitan vielä koska tuli mieleen 8)
VastaaPoistaOotko joskus soittanut jotain soitinta?
Millainen olit lapsena?
Vietkö koiriasi koirapuistoihin?
Millä kulkuneuvolla kuljet usein?
Onko sulla autoa?
Jos rikkoisit vahingossa ystäväsi talon ikkunan, eikä hän voisi arvata että sinä teit sen, tunnustaisitko tekosi?
Kun matkustat lentokoneella, pelottaako sinua että lentokoneella tapahtuu jotain?
Kysymys, jonka haluisit sinulle esitettävän? Ja vastaa siihen myös!
VastaaPoistaMitä olisit tehny rahoilla jos olisit voittanut BB 2013?
VastaaPoistaMikä oli sun keskiarvo päättötodituksessa? Suunnilleen?
Ootko ainut lapsi?
Tunsitte Aleksin kanssa ilmeisesti jo ennen BB:tä, niin lähensikö siellä asuminen teitä?
Ahdistaako/häiritseekö se sua koskaan kun sun työpaikalle tullaan pyytään kuvia ja nimmareita?
Muistatko/tunnistatko mut vielä?:3
Lempi elokuvas? ps. Olet ihana:3 <3
VastaaPoistaNäin sut maanantaina glitterissä!
VastaaPoistaKauan oot ollu Glitterissä töissä? Mitä on sun päivittäiset työtehtävät? Kuinka vanhoja sun koirat on? Mistä oot saanu koiras? Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi? Mikä on paras maa/kaupunki mis oot ollu? Mikä on sun lempi biisi? Entä leffa? Ruoka? Juoma? Mikä on sun lempi vuodenaika ja miks? Mitä mieltä oot Kotkasta? Mitä ohjelmii katot aina telkkarista? Mitä otat aina mäkkäristä? :D :) oot ihana niko!! <3 ja mun unelma ois täält kämäsest kotkast päästä hesaa näkee sut... :')
VastaaPoistaMitä unta näit viimeeksi? Miten saisin aftan pois? Onks sulla ajokorttia? Mitä mieltä olet Julia tukiaisen kuolemasta :( ?
VastaaPoistaOotko helposti yllytettävissä?
VastaaPoistaNolointa mitä tänä vuonna tapahtu :D?
Asia joka ärsyttää _ihan aina_?
Hyvää joulua:* sano Milanolle ja Londonille terveisii, ootta ihania♥
MITÄ MIELTÄ OLET KUN JULIA TUKIAINEN KUOLI? KOSKETTIKO SINUA?:(
VastaaPoistaKuinka usein sulta tullaan pyytämään nimmareita ja yhteiskuvia?
VastaaPoistaMissä olit tasan viikko sitte?
Mitä teit tasan kuukausi sitten?
Mikä on ärsyttävää joulussa?
Miten vietät joulua?
Kuinka sait tietää ettei joulupukkia ole olemassa?
Mikä on paras joululahjasi minkä olet ikinä saanut?
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta niko, pus :*
Mitä teet yleensä vapaapäivänäsi?
VastaaPoistaKatsotko Uusi Päivä sarjaa?
Kuinka usein juot energiajuomia? Mikä energiajuoma merkki on paras?
VastaaPoistaKuinka usein siivoat kotisi
Entä kuinka usein peset pyykkiä?
Mikä on sun lempi hiuslakka? Ja mitä hiusten muotoilutuotteita käytät yleensä? :)
VastaaPoista1. Miten päädyit ekan kerran bb taloon? Miks menit sinne? Muistatko ne kaikki talon säännöt ulkoa? Kenen kanssa oot bbn jälkeen nähny eniten ulkomaailmassa?
VastaaPoista2. Mikä ois sun unelmatyö/haave ammatti?
3. Ootko varattu tällähetkellä?
4. Minkä ikäsenä tajusit olevasi homo? Millasta oli mennä vanhemmille puhumaan asiasta ja miten ne otti asian?
1. Kun sä olit 2013 julkkis-bb:ssä, haudoitko voittoa? Suunnittelitko, miten voittaisit helposti?
VastaaPoista2. Kuvitellaan, että et työskentele Helsingin Forumin Glitterissä. Saat työskennellä missä ammatissa tahansa, mikä se ammatti on?
3. Jos saisit päättää, mihin tv-ohjelmaan osallistuisit? Mihin taas et mistään hinnasta?
Kiitos jos vastaat. :)
Minkäläiset suhteet sulla on sun vanhempiin. Näätkö niitä usein?
VastaaPoista1. Mikä haluaisit olla isona ? Haha et siis ole vielä iso aka onko sulla joku yks tietty ammatti mielessä minkä parissa haluaisit olla näillänäkymin loppuelämäs ?
VastaaPoista2. Mikä olisi semmoinen joululahja mikä sais sut ihan hullun onnelliseksi? Ei oo siis pakko olla mitään materialistista
3. Ootko käynyt lukion, olitko hyvä koulussa ?
4. Tää saattaa olla turhan henk.koht mut montako kertaa oot seurustellut niin vakavasti että oot ajatellut että hän voisi olla "se oikea" ?
5.onko sun kaikki tatskat sulle itselle merkityksellisiä, voisitko ajatella ottavasi sellaisen vaan sen takia kun se on siisti ?
6. Onko sulla ajokortti, jos ei niin aiotko hommata ?
7.onko mun kysymyksiä liikaa ? ;--DD
hyvää joulua :)
Haluaisitko olla ns. ''normaali'' ei julkkis?
VastaaPoistaPystytkö käydä normaalisti kaupassa ilman suurta huomiota?
Missä oot töissä? :)
oot ihana, puspus :*
mitä mieltä olet robinista ja isac elliotista?
VastaaPoistaoletko koskaan tavannut heitä?
Kerro mitä tekisit seuraavassa tilanteessa, muistathan yksityiskohdat, saat miettiä asiaa 4 minuuttia.
VastaaPoistaNukut pommiin sinulla on vaatteena vain post-it lappuja ja sinun täytyy ehtiä elämäsi tärkeimpään ja ainutkertaiseen tapaamiseen. MATKALLA: tapaamista varten sinun täytyy hakea kebabrulla, keksiä uudet sanoitukset jenni vartiaisen biisiin -nettiin, otattaa polisiilaitoksella sormenjäljet vieraan ihmisen peukaloa käyttäen, sekä askarella 7 juhlahattua. GO!
Kuinka pitkä oot?
VastaaPoistaKumman elämän valitsisit jos saisit nyt päättää; julkisuuden vai normielämän?
VastaaPoistaPystytkö koskettamaan kielellä nenääsi? :D oot ihana <3 :*
VastaaPoistakerro sun joulusta ja mitä teet silloin?
VastaaPoistamielipide sun "faneista"?
voitko lähettää lentosuukon :*
Missäpäin Suomea on ihanimmat fanit? <3
VastaaPoistaOot ihana :3 Hyvää Joulua <3<3
Jos järjestetään all stars -BB, etkö tosiaan aio osallistua? Meitä pettyneitä olisi siinä tapauksessa varmasti paljon.
VastaaPoistaMitä jouluperinteitä sulla on?
VastaaPoistaOlis tosi kivaa jos vastaisit! :)
1. Mitä toivot joululahjaks?
VastaaPoista2. Miten aiot viettää joulun?
3. Mitä haluisit muuttaa itessäs ja mitä et? :3
Hyvää jouluuu niksu <3 oot ihana :* <3
Jos olisit päivän nainen mitä tekisit sen päivän aikana?
VastaaPoistaOothan mun besu ? :)
VastaaPoista- Aiotko joskus vielä muuttaa takaisin Keravalle?
VastaaPoista- Mitä ikävöit eniten Keravalla tai muissa kaupungeissa missä oot asunut?
- Burger King vai Mäkkäri?
- Miten vietät joulua?
- Entä Uutta Vuotta?
Mitä toivot joululahjaks?
VastaaPoistaVastailetko sä kirjeisiin?
Miten pitkään London ja Milano on ollu sulla?
Millon tuut Kuopioon uudestaan?
Unelma koti?
Minne haluisit matkustaa?
Mistä ostat vaatteesi?
Hyvää Joulua Niksu!:*❤ Votko sanoo mullle hyvää joulua?❤
-Mikä on pelottavinta/kauheinta mitä sulle on käynyt elämässäs?
VastaaPoista-Jos hankkisit kolmannen koiran, nimeäisitkö sen kaupungin mukaan myös? ::D
-Oletko ajatellut koskaan muuttavasi ulkomaille pidemmäksi aikaa(esim. yli 2vuotta)?
-Mikä olisi ensimmäinen reaktiosi, jos joku fanisi murtautuisi teille yöllä? xd
Ja hyvää Joulua Niksu!<33 :3
Tuutko koskaan Raumalle ja jos tuut ilmotathan siitä täällä blogissa? xD ❤❤❤
VastaaPoista1. miksi halusit tulla isona kun olit pieni?:)
VastaaPoista2. miten aijot viettää uudenvuoden? :)
mitä toivoisit elämääsi juuri nyt? oot ihana!! <3
VastaaPoista1. Onko mitää asioita joita et ikinä hauaisi tehdä mitä olet pienenä haaveillut tekeväsi?
VastaaPoista2. Syntymäpäiväsi? (pp/kk/vv)
3. Oletko koskaan ollut Karjaalla?
4. Häiritseekö se sun työntekoa/työaikaa kun olet töissä ja tytöt haluavat sinulta nimikirjoituksia ja yhteiskuvia? (jos ei niin saako siis työaikanasi ottaa yhteiskuvia ja nimmareita?)
5. Pidätkö itseäsi komeana/mitä haluaisit muuttaa itsessäsi?
6. Kauanko olet ollut homo?/miksi päädyit homoksi?(eikö naiset kiinnosta)? :D
Sä oot paras ja ihanin <3<3 :)
"Miksi päädyit homoksi"?????
Poista1. Haluaisitko matkustella enemmän? Jos kyllä niin minne?
VastaaPoista2. Onko sulla ollut/on idoleita, ketä:)?
3. Olitko hyvä koulussa?
Kiitos jos vastaat, oot ihana,pus:*
En nyt jaksa lukee kaikkia kommentteja ylöspäin,joten nää voi olla samoja!(:
VastaaPoistaMikä on paras tapa viettää viikonloppu?
Miksi et tee enään melkein ikinä videoita?
Seurusteletko tällä hetkellä?
Outoja tapojasi?
Mitä hajuja rakastat?
Lempinimiä?
Mikä on parasta sukupuolessasi?
Kohtaisitko mielummin ison karhun vai lauman ampiaisia?
Ootko koskaan (aikuisena) ollut rakastunut naiseen?
Paras aamupala mielestäsi?
Jos saisit olla päivän ihan joku muu,niin ketä tai mikä olisit?
Mitä tarkoituksia tatuoinneillasi on?
Lempivaatteet töissä?
Lempivaatteet kotona?
Mitä ilman et voisi elää?(5asiaa)
Siinä ois "muutama"..:D
Mikä on sun suurin unelma?
VastaaPoistaJos saisit päättää oisitko mies vai nainen?
Mitä uudenvuodenlupauksia aiot tehä?
Keiden kanavia tilaat youtubessa?
Olitko hyvä koulussa ylä- / ala-asteella?
Toivottavasti vastaisit ees johonki noista! :D
♥: just me
olisitko nuorena uskonu tulevas kuuluisaks? millasta oli viidakon tähtösissä? eka suhde? koska tajusit olevas homo? oot ihana pus :*
VastaaPoistatuleeeko koska MyDay
VastaaPoistatäs voi olla jo kysyttyjä mutta:
VastaaPoistaOoks saanu jo paljon joululahjoja,
tykkäätkö jouluruuista,mistä niistä,
meinaatko antaa koirille jotain lahjaa?:b ,
mitä tekisit, jos oisit päivän nainen?,
mikä eläin haluaisit olla,jos olisit eläin?:)
täs ny muutama ja hyvää joulua :*
Muistatko mua? Puhuttiin Hangosta?
VastaaPoistaVirallinen kysymys: Tuutko kesällä Hankoon?
i-am-kaisamariaa.blogspot.fi
Kävitkö lukion? Meinaan sun oikeinkirjoitus on ihan kamalaa... Haluan vaan tietää, minkä sait arvosanaksi äidinkielen kokeesta?
VastaaPoistaJos maailmassa olis vain yks väri jota voisit käyttää vaatteissa, niin mikä väri se olis? Ja sama homma vaatemerkin kans? ;)
VastaaPoistaSähän et vielä ole 28v? Ei muuta kun sit armeijan palvelukseen, olipa hyvä kun toit asian julkisuuteen niin ehtii viranomaiset vielä reagoida:-)
VastaaPoistaHalusitko mistä asti julkkikseksi? Lapsuutesi haaveammatit? Seuraatko urheilua? =) <3
VastaaPoistaLuoja kun Olet Kaunis! Haluaisin tutustua Sinuun. Hyvää Joulua!
VastaaPoistaMitä sm-liiga joukkuetta kannatat?
VastaaPoistaMitä puoluetta olet äänestänyt?
Mitä sanot anarkismista?
Kuinka pitkä oot?
Paljonko painat?
Mitä haluaisit joululahjaksi?
VastaaPoistaOletko millon ostanut sen pleikkasi?
Olisitko ikinä uskonut että sinusta tulee julkisuuden henkilö?
Ps:niko oot aivan upee ihminen:*
Milloin passisi menee vanhaksi?
VastaaPoistaAijotko joskus tulla Lahtee ja pitää miitin? (:
VastaaPoistaNoniin Niko näihin pariin kysymykseen vastailemaan sit vaan :D
VastaaPoistaparas konvehtirasia ::)
VastaaPoista