tiistai 16. syyskuuta 2014

On aika sanoa hyvästit..



Siitä tulee lokakuussa kuluneeksi muistaakseni 4 vuotta kun päätin avata tämän blogin tässä muodossaan teille. Tämän illan / yön aikana se sulkeutuu. Samalla virtuaalihautaan poistuu kolmen vuoden kirjoitukset, kuvat, kaikki. Päätin että uuteen osoitteeseen mukanani siirretään vain kuluneen vuoden kirjoitukset. Tämä kai helpoittaa koodaria ja samalla helpottaa minun taakkaani ja sitä että saan aloittaa kaiken melkein puhtaalta pöydältä. Toivotaan että edessä on monta kivaa yhteistä vuotta. Ei hätää, mä toivottavasti tämän muutoksen myötä saan uuden innon kirjoittamiseen ja kuvaamiseen. 



Uusi blogini löytyy jatkossa tuolta ja ensimmäisen postauksen kimppuun päästään varmana jo huomenna :) Toivottavasti nähdää myös uudessa paikassa! 


<3 love ya!


Tästä voi tulla ihan hauska reissu! Kathellaan! 

lauantai 13. syyskuuta 2014

Ei hätää!


Se sitten jotenkin jäi. Nimittäin tämä blogi. 

Ei hätää, se tulee vielä takaisin. Missä ja miten? Odottomallahan se selviää. 

Älä kuitenkaan vielä poista tätäkään sivuhistoriastasi, koska meidän yhteinen matka tämänkin sivun alla varmana jatkuu vielä jotenkin :) 


Ja nyt tähän hätään mulla on tarjota teille Big Brother - blogi jota päivitetään yhdessä Jorin kanssa. 






Ja tietenkin se instagram on ja voi hyvin. Sinne tästä.


<3.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

I dag


Tänään on ollut täydellinen päivä. 

On vaan ollut jotenkin hemmetin hyvä fiilis ja kaikki on mennyt ihan nappiin.


Tänään valitsin työmatka välineeksi bussin. Ihan vaan siksi että mulla oli enemmän aikaa lukea tätä mahtavaa pokkaria jonka eilen ostin. Junalla kun olisi päässyt liian nopeasti keskustaan ja en olisi kerjennyt lukemaan niin paljoa.  

Vuorokausi ja sivulla 280 mennään. Onneksi suomalaisessa oli hyvät tarjoukset ja sieltä sai kolme pokkaria vain kahdellatoista eurolla. S.E.C.R.E.T -kirjasarjasta mukaan tarttui ykkönen ja kakkonen. Onks kukaan muu lukenut?


Inhoan kenkien ostamista. Tai en mä niiden ostamista inhoa, mutta tuntuu että en koskaan osaa löytää mitään kivaa itselleni. Ja kieltämättä oon ihan hirveän laiska selaan verkkokauppoja nykyisin. Nyt muutaman viikon sisällä oon onnistunut löytämään kahdet ihanuudet ja molemmat New Yorkerista. Näitä kuvan popoja en bongannut itiksen myymälästä, mutta Tallinnasta ne tarttu messii :)


Lana Del Rey - Young and beautiful  tää on nyt vaan semmonen biisi joka on viikonlopun jälkeen soinut mun soittolistalla ihan taukoamatta. Aivan i h a n a .


Ihan viimeisenä mun on pakko jakaa Elmon (?!) terveiset lähijunasta. Elmo oli päättänyt raaputtaa ihan pöytään tämän tekstin. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, mutta Elmon tyhmyys nauratti mua niin paljon matkalla kotiin että oli pakko nappaa kuva. Tai en mä tiedä oliko se tyhmyyttä vai sitä että Elmo ihan oikeasti halusi että jatkossa kiinnitämme huomiota siihen että lähijunista löytyy pistorasioita joissa voi vaikka ladata puhelimensa. 


Laittakaa välillä puhelimet kiinni. Tietokoneet kiinni. Sulkekaa TV:t. Sammuttakaa tableteista virrat. Lukekaa kirjoja! Mä tajusin että mun hyvä fiilis johtuu siitä että olen nyt vuorokauden ollut niin uppoutunut tuohon kirjaan että kaikki nämä mainitut asiat eivät näytelleet mulle sitä 24/7 roolia arjessa. 

Ihanaa illan jatkoa, xoxo. 

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Öllesummer 2014!



Kolmas kesä putkeen kun tää poppoo otti suunnaksi kesäisen Viron & Öllesummerit. 

Koordinaatit: Terminaali - Hotelli - Alkoholi - Hotellihuone - Öllesummer - Hotelli. Tututulla ja turvallisella kaavalla mentiin. Lauantai notkuttiin sitten keskustassa, käytiin kaupoilla ja vapianossa syömässä. Tuntuu jo että on melkeen liiankin tuttu tää meidän kaava. Poikkeuksena tänä vuonna oli että itse alueelle eli sinne Ölleen mentiin vaan yhtenä päivänä ja lauantaina liityttiin erääseen polttariporukkaan & se minkälaisiin baareihin tuo ilta johti niin.. varmana kaikki polttareissa koskaan mukana olleena tai kuulleena tietää sen. Haha.

Erinlainen ja hauska viikonloppu. 

Ens vuonna uusiks! 


Kaikki alkoi tästä ja päättyi tähän. 


Parin tunnin laivamatkan aikana onnistuin polttamaan naamani.. 


Kiva hotelli ja kivalla paikkaa. 


Edelleenkin skumppa halvempaa kuin maito.


Joku väitti että tätä Garage - Hard Lemon Tea ois myynnissä myös suomessa? Pitääkö paikkaansa? Olisin voinut sukeltaa ja hukkua tuohon. Ihanaa. 


"Some girls are easy. Some lemonades are hard." 


Bileet. -Niko


Ai meil on bileet. -Tytöt


No loppu jo. -Niko


Vapsu <3


+ sata kuvaa joita en varmana tuo julki mun blogissani. 

Hauskaa alkanutta viikkoa! Seuraavat päivät ja viikot meneekin sitten aikalailla töissä. 

..lomaa odotellessa! :*

torstai 26. kesäkuuta 2014

Videohaastattelu!



Tiedättekö kun mulla maanantaina soi kello 05 ja takana oli unta vajaat kolme tuntia. Kiitos Juhannuksen ja koirien joila on juoksut, mä meinasin että mä en selvii mun työpäivästä hengissä. Sama setti sitten uusiksi tiistaina, tosin tällä kertaa nämä kaksi kiimaista koiraa ei ollut (tekemässä sitä itseään) tässä asunnossa vaan menivät toisaalle. Jos siis joku ihmettelee niin koirat asuvat siis kahdessa eri asunnossa. 

Mutta nyt on keskiviikko kun kirjoitan tätä. Mä olen edelleen hengissä. Ja ihan kauhulla jo odotan tulevaa viikonloppua kun istutaan taas autoon perjantaina ja matka onkin tällä kertaa Raaheen. Sieltä sitten seuraavana päivänä Juankoskelle. Se on sitten semmonen kevyt 5+3 päivän setti työn merkeissä. 

Ootte paljon toivonut videoita. Nyt sellainen olisi tarjolla. Tuossa ennen Juhannusta istahdin mukavaan haastatteluun & tuotos on nyt nähtävillä youtubessa. Kokonaiset 33 minuuttia vain ja ainoastaan minua. Ha! 

Kivan tästä haastattelussa teki se että minulta onnistuttiin kysymään kysymyksiä joita kukaan ei ollut ehkä koskaan hoksannut kysyä. Jos kuitenkin oikein muistan niin taisin haastattelun jälkeen tokaista: "Saakohan jengi minusta liian fiksun kuvan nyt?"

Nauttikaa siis hieman "erinlaisesta" Nikosta. 



Jos video ei näy tässä blogissa niin pääsette youtubeen tämän linkin kautta katsomaan sen.

Siitä se tarina sitten alkoi ja toivotaan että se ei nyt ihan vielä olisi päättymässäkään :)

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Tarvitsen juuri sinua! Pelasta Juhannukseni!


Vielä kuusi valokuvaa ja olen jakanut yhteensä tuhat valokuvaa palveluun jossa kuviani seuraa tällä hetkellä kaksikymmentäkahdeksantuhattaneljäsataayhdeksänkymmentäneljä ihmistä. 

Se on melkein kaksi kertaa yhtä paljon kuin on asukkaita kaupungissa jossa vartuin elämäni ensimmäiset seitsemäntoista vuotta. Uusikaupunki. Aika friikkiä. Mä tosin pidin sitä kaupunkia aivan liian pienenä mulle aina. 

Tää luku tarkottaa sitä että 0,5% suomalaisista seuraa mua instagramissa. Tän faktan kirjoittaminen pudottaakin mut sit jo maahan, haha. 

Mä oon pian tuijottanut 135 minuuttia jalkapalloa missä ei oo tehty ainuttakaan maalia joten tässä kaikki muut kiinnostaa enemmän kuin tv:n tuijoittaminen. Eli on suorastaan virkistävää kaivaa taskulaskin puhelimesta esiin ja laskea näitä infoja teille. 


Mulla oli yks missio. Kun mä lisään palveluun tuhannen valokuvan niin mulla ois siellä 30 000 seuraajaa. Mä oon tietenkin tosi paniikissa, koska siihen on enää kuusi valokuvaa matkaa. Mun pitäis kuitenkin jakaa teille Juhannuksesta kuva kun mä syön, mitä mä syön, kun mä meen uimaan alasta, kun mä saunon, laitan tyynyn alle kymmenen risua, poseeraan kavereiden kainalossa humalassa, kun mä herään aamulla krapulassa, kun mä haluan ikuistaa lumisateiset maisemat keskellä kesää ja vaikka mitä. 


Ellei teistä oo mun seuraajaksi niin sit mä varmana joudun tekeen jotain kymmen kuvan kollaaseja joissa on kaikki mahdollinen siinä yhdessä kuvassa. 

Jossain vaiheessa mä mietin että mä houkuttelen seuraajia sillä että mä lupaan alastonkuvia kun laitetaan tuhannet paukkumaan. Sit mä tajusin että mä oon esiintynyt muutamassakin eri formaatissa alasti että eihän se oo enää mikään juttu. Sit mä mietin että mä jaan teille kynsilakkoja ja luomivärejä mitä mulla on tossa nurkissa pyörinyt pari viikkoa (sain ne ilmaiseksi) ja mä en nyt niillä itse tee mitään & mun äitikään ei oikeen oo pinkin ystävä. 

Jännä paikka toi instagram. Siihen jää koukkuun ja sitä ei koskaan tiedä vaikka jos oma naama ois jossain Pohjois-Korealaisen maitopurkin kannessa, koska mähän oon luopunut 994 kuvan oikeuksista kun olen ne lisännyt tuonne palveluun. 

Pelastakaa mun Juhannus ja antakaa mun hemmetti jakaa makkaroiden kuvia! 


KIRJEEN PÄIVÄYS: 18.KESÄKUUTA.2014 


ALLEKIRJOITUS

NIKO SAARINEN


Nii ja mä oon siis instagramissa nimellä nikosaarinen jos ei tullut selväksi.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

#mäenoikeentehnytmitäänmuttasiltimullaolikokoajankiire


Tässä mä istun yöllä vielä koneella ja odottelen kuumeisesti päivän viimeistä ottelua (lue edellinen postaus). Aamulla olisi piiiitkästä aikaa aamuvuoro. Se inhottaa aina kun viikko alkaa siten että klo soi 06.30 ,mutta pakko sanoa että kun sitten lopulta kerkee juoksemaan junaan ajoissa ja on matkalla töihin niin on periaatteessa jo se pahin selätetty. Nää sunnuntait vaan on semmosia koomia että kun makaa kokonaisen päivän kotona, tekemättä juuri mitään & jossain vaiheessa huomaa nukkuvansa päiväunia kello 18 aikaan illalla, joka on muuten ihan helvetin tyhmää.. niin eihän tässä uni meinaa tulla sitten mitenkään päin. 


Neljän päivän vapaat meni oikeesti aika "hei en tehnyt mitään". Ellei lasketa sitä että kävästiin Kaisaniemessä kuuntelemassa ihan mielettömii artistei pienessä tihkusateessa. Tänkin mä meinasin skippaa, mutta onneksi en antanut sateen haitata, koska ei se sitten lopulta haitannut yhtään. Oliko tarpeeksi selvästi sanottu? 


Joku kuitenkin kysyy niin sanon jo valmiiksi että paita on primarkista. Kangaskassi on glitteristä. Ja oluen ostin jostain juomateltasta. 


Lauantaina oltiin työporukan kanssa tankotanssimassa tunnin verran. Mä julistin kovaan ääneen että mulle ei koskaan tuu mustelmia, mutta niin vaan tässä nyt istutaan vasemmassa kädessä jumalaton mustelma muistona tuolta tunnilta. Oli muuten pikkasen rankkaa ja nostan kyllä kaikille hattua jotka tätä harrastaa. 

Enkä nyt tarkoita niitä humalaisia jotka tahkoo jossain baarin tanssilattialla tangolla kolmen promillen humalassa ja kuvittelee olevansa koko baarin seksikkäimpiä. Myönnetään että tähän on itsekkin joskus syyllistytty, mutta nyt mulla on muutama muuvi jonka mä opin että voihan sitä olla että seuraavalla keikalla mua nähdään tangolla? :'D

Seuraavat keikat muuten tässä kesäkuussa ovat Raahessa ja Juankoskella. Ja jälkimmäisessä ollaan kahden keikan verran eli iltapäivällä on ikärajaton setti ja yöllä sitten mennään K18 mestassa. 

Nää edelliset kuvat oli instagramistani  jotta tähän saatais hieman jotain muutakin kuvitusta niin kelasin heittää muutaman kuvan vielä puhelimesta. Oon muuten hirveen huonosti kantanut kameraa taas mukana, mutta viimeistään nyt juhannuksena korjataan sekin ja päätin että köytän itseni vaikka väkisin kameran eteen ja teen teille videopostauksen myös viikolla :) 

Oon muuten päivittäin netittänyt (onkohan toi ees sana?), koska en voi sanoa "googlettanut" sillä etsin tietoa paljon muualtakin kuin sieltä.. kuitenkin tietoa tuosta tulevasta iPhone6:sta! En malta odottaa että se julkaistaan, koska mä en meinaa nyt enää varmaan koskaan liittyä Samsungin leiriin. En kiellä etteikö mua vähän himottaisi isompi näyttöinen puhelin näin kesällä, mutta tästä tulevasta applesta on luvattu melkein vastaavan kokoista kuin muutkin markkinoilla olevat älypuhelimet (jee). Sit alkaa olemaan melkein kaikki samassa paketissa mitä ihminen tarvitsee. 


#matkallatankotanssimaan


#munvauvat 


#kaljamaistu


#kaljamaistuedelleen


Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille :*

Pitää mennä..toi ottelu alko NYT!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Mä oon varmana seonnut?



Tällästäkö tämä sitten on? 

Mulla on muistutukset puhelimessa ilmoittamassa milloin ottelut tulee. Huomaan olevani hereillä la-su yöllä ja kattomassa jäätelöpaketti kädessä yön ottelua. Samalla mä tietenkin kinastelen leikkimielisesti facebookissa kaikkien kanssa jotka sattuu olemaan hereillä ja kommentoi meikäläisen tilapäivityksiä. 

MM-Jalkapalloa ja vedonlyönti. OMG. Eräs viisaampi herra sanoi minulle muutama viikko sitten että sä jäät siihen koukkuun. Nauroin. No vaan empä naura enää. 


Mulla on pelitilillä rahaa X määrä. Olen viimeisen kahden vuorokauden aikana pelannu periaatteessa vaan "varmoja vetoja". Kattonu millä maalla on huonoimmat kertoimet ja pelannut heille muutaman euron. Kaikki on osunut nappiin ja rahaa on tullut tilille. Poikkeuksena Espanjan ottelu jota pidettiin ihan varmana, mutta toisin kävi. Siinä meikäläinen meni metsään ja hävisi sen kymmenen euroa. 

Lisäksi eilen Englanti-Italia ottelussa jouduin ensimmäisen erän jälkeen vaihtamaan leiriä ja panostin hieman rahaa Italialle. Siinä samassa mä heitin ilmoille vielä veikkauksen ottelun päätöksestä ja se osui nappiin. Kahdella eurolla kilahti tästä vedosta kassaan yhdeksän euroa. 

Onneks nää kisat kestää vielä kauan ja mulla on aikaa hieman katsella tätä touhua.. ehkä tässä pian panokset kovenee mitä edemmäs kisoja mennään. En mä tällä miljoonia oo jahtaamassa, mutta onhan tää nyt hemmetin koukuttavaa. 


Tänään mä siis kannatan Ranskaa ja Sveitsiä! Ranskan kohdalla nyt ei kovin isoista summista puhuta jos maa voittaa, mutta laitoinkin ihan kuin vahingossa kaksi vetoa siihen otteluun. 

Sveitsiä pidetään ainakin muutaman vedonvälitysfirman sivuilla lähes varmana illan ottelun suhteen ja silti siihen otteluun tuli jo ihan kivat kertoimetkin. 


VOITTEKO USKOA ETTÄ TÄÄ ON MUN BLOGI JA MÄ PÄIVITÄN TÄMMÖSTÄ? Anteeksi jo valmiiksi jos tää tulee olemaan tämmöstä seuraavan kuukauden.. hahaha :)