sunnuntai 25. joulukuuta 2011

21 faktaa tiskiin!


Joulu on vietetty ja töihinkin olen jo palannut, että semmonen "joululoma" minulla taas kerran. Laskin juuri että olen viimeisen 7 vuoden ajan tehnyt aattona töitä milloin missäkin. Teinkin ensimmäisen lupauksen ja se koskee tulevaa joulua, jonka meinaan viettää perheeni kanssa Levillä & töihin minua ei saa ilman todella suurta rahallista korvausta :)

Meidän joulu oli poikkeuksellinen ja erittäin outo, mutta siis hyvässä mielessä. Minulla ei ole esittää teille minkäänlaista kuvamateriaalia tapahtumasta, mutta voin sanoa että ihanaa oli. Ainoa että tänään korviini kantautui pienoinen suru-uutinen tuolta Uudestakaupungista, jossa eräs sukulaisemme oli kuollut rekkakolarissa. <3 rip.

Mä annoin teille oikeuden esittää minulle kysymyksiä joihin sitten vastaan täällä blogissani ja tässä on kysymysten satoa:

Miksi oot julkisuudessa? 
Olen sitä mieltä että ei ole on/off-nappulaa josta voi säädellä haluaako siellä olla vai ei halua. Jokainen tekee päätöksiä elämänsä suhteen ja te teitte sen päätöksen että seurasitte ja halusitte lukea minusta kirjoitettuja juttuja. Joka taas johti siihen että media kirjoitti minusta aikoinaan paljon juttuja.. ja ne jutut on sitten kantanut tähän hetkeen ja siihen tilanteeseen missä nyt olen:)

Milloin muutit Keravalta, Stadiin ja minne sinne?
Muutettiin kesäkuussa eli olen asunut täällä nyt 6 kuukautta. En sen tarkempaan kerro missä asuinalueella asun tai mitään, koska sillä ei oikeasti ole mitään merkitystä. Ihana asunto, ihan hyvällä paikalla = thätsit!

Mitä duunia tekisit maailmassa mieluiten?
Haluan juontaa jatkossakin.. hieman erinlaisia ohjelmia ja mahdollisesti radiotyö kiinnostaisi minua ihan hurjasti:) Jos en olisi viihdealalla niin sitten haluaisin varmana olla matkaopas tai omistaa suuren kauppaketjun jonka pomona häärisin! Lisäksi haluan kovasti julkaista kirjasarjan ja se on haaveista numero 1. Ja se tulee vielä toteutumaan,uskokaa minua. Olen kirjoittanut 500 sivuisen luonnoksen joka on nyt tarkastettavana eräällä taholla..katsellaan ;)

Oletko tyytyväinen parisuhteeseesi?
Tottakai olen, ei minulla muuten olisi parisuhdetta. Ainoa ongelma on se että toinen meistä ei halua esiintyä minkäänlaisessa julkisuudessa, joka sitten on tehnyt tämän matkan hieman haastavaksi.. mutta sellaista se elämä on. Pitää löytää se tasapaino asioiden suhteen. Välillä purraan hammasta yhteen ja välillä taas ei:)

Kaunko olet seurustellut?
Ihan muutaman päivän päästä tulee 3-vuotta täyteen. Hurjaa!

Käytkä solariumissa vai käytätkö itseruskettavaa?
Olen kävelevä itseruskettavapurkki. Solkku ei ole mun juttu, koska pelkään sen aiheuttamia mahdollisia terveysriskejä.. mutta olen myös välillä maannut kapselissa ja onhan se sellaista ajatusten nollaamista, ah-ihanaa!

Kuinka monta tatskaa sulla on ja voisitko esitellä ne blogissa?
Minulla on periaatteessa 5 kuvaa ihossani, kaikki ovat mustavalkoisia. Kolme niistä on kesken ja toivottavasti vuonna 2012 saamme ne valmiiksi ja lisää kuvia ihoon. Rakastan tatuointeja ja jos niitä meinaa ottaa.. niin nuorena ne pitää ottaa:) Voin esitellä ne kuvien muodossa lähipäivinä. Olehan tutkalla!

Poltatko ja jos mitä merkkiä? Kaun olet polttanut?
Olen polttanut 4.luokalta lähtien (kamalaa) ja tällä hetkellä poltan punaista PallMall -merkkiä. Ehdoton lemppari. EN kuitenkaan suosittele, mutta jos ihan pakko on..

Onko sulla lävistyksiä?
Mulla on kielikoru ollut 11 vuotta ja huulen alapuolella on vieläkin reikä, josta saa työnnettyä korun läpi. En sitä kuitenkaan koskaan käytä. En voisi elää ilman kielikorua ja kun olen ottanut sitä toisinaan pois.. en ole osannut puhua ilman sitä:D

Syötkö usein roskaruokaa?
Syön ja aivan liian usein. Puhutaan viikkotasolla jostain 3-4 kerrasta. Olen kuitenkin saanut sellaiset geenit että en oikeastaan liho koskaan, onneksi.

Onko sun alushousut raameissa jotka aikoinaan repesí BB-talossa ja sanoit laittavasi ne raameihin?
Ei ne raameissa ole, mutta hyvässä tallessa kuitenkin. Vielä joskus meinaan ne kuitenkin kehystää. Ne on ihan törkeen mageet.

Keiden BB-asukkaiden kanssa olet edelleen tekemisissä ja oletko tavannut 2011 vuoden asukkaita?
Sain vuonna 2008 talosta muutaman erittäin hyvän ystävän, mutta en liiemmin ymmärrä sitä miksi BB-asukkaiden pitäisi hengata yhdessä niin tiiviisti ohjelman jälkeen.. Jokaisen pitäisi keskittyä niihin omiin ystäviin jotka oli jo ennen ohjelmaa ja plaa. Mutta siis olen tavannut varmana suurimman osan talossa koskaan asunneista ihmisistä ja myös näitä 2011 vuoden tyyppejä:) Ps. BB-ihmiset on hulluja livenä! Oikeasti.. niiden kanssa kun juo viinaa on aina ongelmissa ja lööpeissä, haha.

Häiritseekö BB:stä kyselyt?
Ei ne häiritse, mutta kyllähän niihinkin kyllästyy. On kuitenkin jo kulunut 3 vuotta kun olin talossa ensimmäistä kertaa. Se on kuitenkin osa minua varmana aina, joten mikäs siinä. En olisi koskaan uskonut että puhun aiheesta vielä vuonna 2011.. mutta elämä on sitten ihmeellistä.

Kuka on sun idoli?
En oikeastaan fanita ketään, mutta jos suomalaista pitää valita niin ehdottomasti Vappu Pimiä. Hän on raivannut tiensä maikkarin chatista koko kansan suosituimmaksi juontajaksi ja se on varmana ollut raskas tie.. Koska tuolta chatista kun saa tietyn leiman otsaansa niin ihmisten ennakkoluulot on vaikea saada murrettua. Hän on kuitenkin siinä onnistunut ja olisi hienoa jos näin kävisi minulle myös joskus ja saisin karistettua BB/CHAT-leimat otsastani. En toki ole paljoa edes tätä koittanut edesauttaa.. joten ei auta valittaa!

Sulla on hyviä ruokaohjeita ja vaikutat hyvältä kokilta, missä oot oppinut kokkaamaan?
Mun äiti rakastaa ruoanlaittoa ja kai mä sitten sitä kautta olen oppinut kokkaamaan kun meillä on aina laitettu ruokaa kotona päivittäin. Olin maailman surkein kotitaloudessa yläasteella ja vihasin opettajaani niin paljon että taisin saada kyseisestä aineesta viitosen vai kuutosen? Joten sieltä ne taidot ei ainakaan ole peräisin:D

Voisitko olla alastonkuvissa?
Voisin olla:)

Tunnistetaanko sua kadulla?
Tunnistetaan ja tunnistetaan ja vielä kerran tunnistetaan!

Oletko kiinnostunut politiikasta ja meinaatko äänestää tulevissa vaaleissa?
En ole kiinnostunut politiikasta, en edes tiedä mitä aatteita mikäkin puolue edustaa. Päivi Räsänen on ehdoton inhokki eduskunnasta ja toivoisinkin että hänelle annettaisiin ikuinen kielto eduskuntaan ja suukapula! Meinaan äänestää vaaleissa meidän homoehdokasta.. ihan vaan siksi että se on homo! Älä kysy.

Omasta mielestäsi "Suomen turhinjulkkis"?
Jokaisella on varmana ne omat inhokit ja mielipiteet. En kuitenkaan itseäni nyt ihan top10 tasolle tässäkään nostaisi vaikkakin olen kerran tullut jossain äänestyksessä 4.sijalle turhapurojen -listauksessa. Kaikilla meillä on varmana omapaikka mediassa ja sen ulkopuolella ja kukaan ei ole turha:)

Omistatko ajokorttia?
En omista ja mä alan jo menettämään toivoani sen suhteen että ajaisin sitä koskaan.

Mitä pelkäät? Ja miksi?
Pelkään ihmisiä jotka suunnittelevat joukkotuhoja / surmia ym. Näitä tapauksia on huolestuttavan paljon maailmassa tapahtunut viimeisten vuosien aikana.. ja se pelottaa, koska ei voi tietää mitä joku ihminen sinunkin naapurissasi suunnittelee juuri nyt. En myöskään pidä pimeästä.

Oho! Kysymyksiä oli tullut aika paljon, mutta vastasin nyt 21 jotka osuivat silmiini. Kysymyksiä saa esittää lisää ja lupaan vastailla niihin vaikka tälläisten merkintöjen tiimoilla aina toisinaan:) Nyt mä kuitenkin jatkan iltaani jossain ihan muualla kuin täällä blogissani. Heräsin vasta kello 17, koska olin yön töissä.. ja sanotaanko niin että tämä päivä meni ihan harakoille. Mä koitan vielä pelastaa sen mikä on mahdollista. Nää kuvat jotka revin tähän blogiin oli tuolta koneen tiimoilta ihan vaan. Ajattelin että niin paljon tekstiä, että miksei myös muutama vanhempi kuva? :)

Ihanaa pyhien jatkoa!
XOXO

9 kommenttia:

  1. Susta saa joka kerta vaa paremman kuvan ku lukee näitä sun blogin kirjotuksia :) !

    VastaaPoista
  2. Kiitos vastauksista <3
    T:Kirsi J

    VastaaPoista
  3. ihana postaus näitä lisää:)

    VastaaPoista
  4. niko oot nii paras tyyppi oikeesti:) diggaan !!

    VastaaPoista
  5. Toi oli kiva vastaus, tuo suomen-turhin-julkkis-kysymyksen vastaus.

    Ja samat sanat kun Santewilla, että susta saa koko ajan paremman kuvan, ku lukee sun blogia. kivuli!

    VastaaPoista
  6. Oliko pakko sanoa että olet polttanut 4-luokalta lähtien, nyt kaikki sen ikäset pojat on silleen ''määki alan polttaan niin musta tulee kuuluisa''

    VastaaPoista
  7. Your style is very unique in comparison to other folks I have read stuff from.
    I appreciate you for posting when you have the opportunity, Guess I will just bookmark this blog.
    Also see my web site > free online casino games

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com