Joku kirjoitti eilen hurjan pitkän kommentin ja kyseli mun ruokavaliosta & siitä että miten pidän itseni näin hoikkana? No kerrottakoon että mun salaisuus taitaa olla tosi kivat geenit, koska mun äiti on hurjan pieni. Ei siis kääpiö tai mitään, mutta sellainen mini-ihminen. Hihi. Mä voin siis hyvällä omatunnolla syödä vaikka seitsemän päivää viikossa roskaruokaa, mutta olen nyt viimeisten kuukausien aikana kunnostautunut tekemään kotona erinlaisia ruokia. Ihan siksi että yleensä mä tilaan rafloissa aina samat annokset ja toisekseen kotiruokaan kun heittää sen 20 euroa niin saa loihdittua vaikka ja mitä. Mä kuitenkin tykkään mennä aika simppeleillä resepteillä tuolla keittiön puolella:)
Nykyisin siis hieman katson mitä suuhuni laitan ja olen koittanut tehdä ruokavaliostani hieman monipuolisemman. Lisäksi koitan parhaani mukaan syödä aamupalaa jota ei muuten turhaan sanota vuorokauden tärkeimmäksi ruokailuksi. Mulla vaan meinaa poikkeuksetta tulla aina aamuisin oksennus jos alan syömään (?).
Perjantaina se puntari näytti siis taas tälläistä lukemaa. Oon siis onnistunut jälleen tiputtamaan painoani 1 kilon vaikka musta tuntuu että olen nyt syönyt kuin hevonen kun käyn salilla säännöllisesti. Eli mä en vaan lihoa.
Eilen tein ihanaa pekonipastaa ja mä voin sanoa että tästä tuli ehkä mun uusi lemppari. Ja kun tämänkin annoksen tekemiseen meni aikaa ehkä 20 minuuttia? Koskenlaskija on muuten uusin juttu mitä oon alkanut käyttämään tuolla keittiössä (..ja tähän annokseen ei tullut aurajuustoa, voitko kuvitella?)
Eli en ole laihduttanut itseäni tähän kuntoon. En myöskään oikeastaan katso mitä laitan suuhuni vaan menen enemmänkin himojeni perässä. Mä kuitenkin tavalla tai toisella olen aina liikkunut, koska en omista ajokorttia niin silloin kun muut ajeli autoillaan ympäriinsä, mä yleensä otin mammapyöräni kellarista ja paukautin sillä paikkaan A. Mun pitäisi oikeastaan nytkin hommata pyörä, mutta en ole valmis sijoittamaan sellaiseen nyt useampaan satasta eli mä taidan tsekkailla ehkä kesäksi jonku ihanan käytetyn helkaman tuolta netistä (onko ajatuksia mistä sieltä?).
Tää kuva on itseasiassa "vahinkolaukaus" ja tää nyt sopi tähän postaukseen.
Mä en ole oikeastaan koskaan ollut tyytyväinen mun kroppaan ja nyt viimeisten vuosien aikana ihmiset on saanut mun itsetunnon aika nolliin joidenkin asioiden suhteen. Mä en itse ehkä aluksi sitä huomannut, mutta kaikki mun ympärillä huomasi. Mulle tuli kamalat ulkonäköpaineet ja toisinaan linnottauduin kotiin, koska en yksikertaisesti vaan jaksanut ihmisten tuijottelua kadulla (vaikka se ehkä toisinaan on tahatonta, mutta se on ahdistavaa). Mä aina mietin kun joku katsoo mua että mussa on jotain vikana vaikka se todennäköisesti katsoi mua vaan siksi että tunnisti mut kasvoista. Oon ennenkin puhunut tästä ja vastaus on aina sama: Itse olet tätä kerjännyt. Ja siihen mä vastaan aina että en oikesti tiennyt kuinka tv:ssä esiintyminen voi vaikuttaa sun arkeen. Ehkä mä sitten olin vaan v*tun tyhmä? Tai en vaan koskaan ajatellut asioita loppuun? Se on nyt kuitenkin ihan fakta että jos mä välttelisin ihmisten katseita niin mä en varmana koskaan enää liikkuisi kotoa. Oon tämän asian suhteen nykyisin ihan sujut.
Mä käyn salilla ja voin paremmin. Mulla ei ole kunto-ohjelmaa (tai on oikeastaan, mutta en noudata sitä), mulla ei ole personal trainer vieressä kertomassa mitä tehdä. Mä käyn siellä oman hyvinvointini vuoksi ja tottakai on hienoa jos siellä syntyy tuloksia. En kuitenkaan halua ottaa vartalosta tai oikeastaan mistään asiasta sellaista "pakkomieltä", koska yleensä ne asiat joita sä teet "pakotettuna" alkaa tympimään jossain vaiheessa ja sitten se harrastus jää vähän kuin vahingossa pois sun elämästä. Niin kauan kun mulla tulee hiki pintaan ja nautin siitä treenailusta niin meinaan sitä tehdä ja omalla tyylilläni:)
Aurinkolasit joita vielä viikonloppuna tarvittiin, mutta nyt..
ne on laitettu telakalle ihan hetkeksi, kiitoksia takatalvesta!