torstai 16. helmikuuta 2012

Not coffee, Are you kidding me?

Herään kello 12 ja ensimmäisenä tajuntaani iskee se tosiasia että meillä ei olen kaapissa kahvia. Siis meillä ei ole kahvia. Mut valtaa sellainen semi-v*tutus välittömästi. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta ihminen ei kertakaikkiaan voi aloittaa aamuaan ilman kahvia. Ihan sama vaikka heräisit joku aamu lattialta ja tajuaisit että sun sänkysi on yön aikana hävinnyt (sen asian kanssa pystyy elämään). Jos huomaat aamulla että sun ja naapurin asunto on yhdistynyt ja väliseinä on yön aikana hävinnyt (sen asian kanssa pystyy elämään). Sen tosiasian kanssa ei kuitenkaan pysty elämään että mun on saatava kahvia aamulla tai musta tulee elävä zombie jota sitten pahimmassa tapauksessa jahtaa joukko finninaamaisia larppaajia kun kuljen tuolla lenkkipolulla koirieni kanssa.

Miten asia ratkaistiin?

Kävelin ABC:lle. Ostin paketin kahvia. Ostin yhden take awayn, koska kotiin asti en olisi enää pystynyt tarpomaan tuolta ilman kahvia. Matkaa lähimmälle huoltsikalle on 300 metriä. Mä voin kuitenkin kuvitella miltä Jeesuksesta tuntui kävellä se risti selässään sinne vuorelle minne se lopulta ristiinnaulittiin. Se on nyt nähty ja koettu, oot sä aikamoinen sälli että jaksoit vielä kuolleistakin nousta. Kymmenen pistettä sulle!

Ostin eilen aivan vallattomat housut tuolta Weekday -myymälästä (jossa muuten oli ihan törkeen hyvät alennukset vielä menossa). Oonkin siellä käynyt tässä vuoden aikana jo useampaan otteeseen kuolaamassa että milloin Cheap Monday farkut tulee alennukseen. Tanskassa ne oli jo alennuksessa, mutta kiitos minun valuuttamuuntimen ei niitä tullut ostettua. Kotiin päästyäni tajusin että euroissa ne hinnat oli jotain 10 euron luokkaa?!

Suomessa on ollut aina ns. "pieni valuutta" käytössä joka ainakin hankaloittaa mua paljon ulkomailla. Tiedätkö kun sä näät hinnat sadoissa,tuhansissa tai peräti miljoonissa niin iskee aina kamala pakokauhu. Muistan kun ensimmäisen kerran oltiin Turkissa vuonna 2001 niin siellä tosiaan pelailtiin silloin vielä miljoonien kanssa ( 10 miljoonaa = muutama markka ). Nykyisin siellä on nollat otettu pois ja eurohan muistaakseni on kaksi paikallista levaa. Turkkihan haluisi ottaa eurot käyttöön joten nollien poistaminen oli taktinen veto ns. opettaa kansalaisia siihen että otetaan mahdollisesti eurot käyttöön.

Nyt Weekdayllä oli kuitenkin kivat alet täällä meidänkin myymälässä ja mä olisin voinut kantaa kassalle vaikka mitä jos vaan olisi housuista löytynyt kokoja. Kolmet tuli kuitenkin löydettyä ja tässä niistä siis ensimmäiset.

Mun on pakko sanoa että noi housut on ehkä maailman ihanimmat jalassa. Mä voin hyvin kuvitella käyttäväni noita baarissa, mutta myös ihan täällä kotona "chillailu" mielessä. Nää on varmana niin omiaan kesällä kun on helteet, koska ovat niin ohutta kangasta & mähän en siis tunnetusti käytä shortseja I K I N Ä. Paitsi tämän maan rajojen ulkopuolella jossa kukaan ei tunnista minua (..tai mun jalkoja?). Ha!

Toivottavasti multa löytyy ennen kesää tälläisiä housuja tuolta kaapista monet. Mitäs mieltä olette? Iskeekö tää "Aladdin"-juttu vielä vai kaivetaanko taas pillifarkut kaapista esille? Tosin ne kahdet muut housut oli hieman tiukempaa linjaa jotka ostin, mutta nää kyllä erottui edukseen:)

Housut: Weekday 
Verkkopaita: Weekday 
Liivi: Itsetehty / kirpparilta ostettu

Nyt keitän niin ison pannun kahvia että pääsen kahvihumalaan. Mitä se ikinä pitääkään sisällään ja toivottavasti siitä ei tule krapulaa? Tsekkaan sähköpostit ja sen jälkeen mun on pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa siivoilemaan (paljon kohuttu projekti: vaatekaappi ,on siis kolmatta päivää kesken)..

13 kommenttia:

  1. nikoo !ooot tosi hot ! aivan paras blogi muuteski ;--)

    VastaaPoista
  2. Anteeks, mutta mun täytyy kyllä sanoa tuohon kahvijuttuun, että kyll mie pystyn alottaan päiväni ilman kahvia. Toisaalta ite en juo sitä ollenkaan :P...Tosin, jos kyseessä olisi vihreä tee niin sit vois olla jo maailmanloppu eessä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no varmana pystyy aamun aloittamaan ilman kahvia jos ei siis juo koskaan kahvia :') hehe!

      Poista
  3. En oo lukenu tätä aikasemmin, vaan alotin eilen. Oon siis sun fani, mutta en oo huomannu sun blogias aikasemmin.. :o Mutjoo, kiitos kun teet mun elämästä paremman ja bloggaat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva että löysit blogini viimein :) Kiva että olet liittynyt joukkoon iloiseen ja värikkääseen! Love ya!

      Poista
  4. Vau, ihana toi eka kuva! :) Sama juttu täällä, päivä ei käynnisty ilman aamukahvia! Ja sekös vituttaa kun ei vieressä ole mitään huoltsikkaa ja joudut lähtä töihin 06.30 ilman kahvia... Huoh :D

    Ps. Upeita vaatteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on se kyllä ihan kauheeta :) Nyt mä ymmärrän kaikkia mummoja jotka ostaa kahvia monta pakettia varastoon ja juoksee aina tarjouksien perässä :D LOL!

      Poista
  5. <3 Niko,makeet housut,noi ois sika mageet myös naisilla ... :o)

    VastaaPoista
  6. <3 Niko,se olis mulle kamala shokki,jos aamulla ensimmäiseks ei sais kahvia ja tupakkaa,aamupala ei muutamaan tuntiin maistu,joten ensin sitä sumppia, :). Lähikaupassa oli taannoin kahvi tarjouksessa,ostin 5kg,ettei se heti loppuis. puoliso oli sitä mieltä,että kielti jo tuomasta sitä,koska ne ei enää olis mahtuneet mihinkään kaapiin. :)

    VastaaPoista
  7. Pakko tähän väliin sanoa että Turkissa on käytössä liirat:)) Mut ainahan ei voi kaikkee muistaa:D Ja hienot housut oot löytäny, tommoset on ihan sairaan mukavat päällä ja kesällä just täydelliset!

    VastaaPoista
  8. Sama täällä, ettei päivä käynnisty ilman aamukahvia! Mä taas en edes ulko-ovesta pääse lähtemään ennenku saa edes yhden kupin kahvia ::D paitsi sillon on tietenki pakko jossei ole kahvia olleskaan.. :D

    P.S Kiva tää sun blogi! (::

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii ja pakko sanoa viel että, toivottavasti turkkiin ei ikinä tule euroja!
      Siellä on niin halpaa shoppailla että sekin ilo menisin vaan ulkomaan reissuista jos siellä vaatteet maksaisivat saman verran mitä täällä Suomessa! :o

      Poista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com