sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Rentoutumista saunassa koko perheen voimin!


Tämä on harvinaista (ei toki ensimmäinen kerta), mutta London päätti myöskin hypätä illalla saunomaan meidän kanssa. Siellä se ylälaiteille oli itsekseen pomppinut kun me vielä tehtiin drinkkejä saunaan (jotka muuten ei sisältäneet alkoholia). Sai houkuteltua myöskin Milanon mukaan ja niimpä me saunottiin koko perheen voimin. Tässä vaiheessa me kuitenkin heitettiin kamera ulos saunasta sillä haluttiin nauttia löylyistä ihan ilman kameraa.


Jos vaan mahdollista ja käytte saunassa niin hoitakaa samalla ihoanne, koska me Suomalaiset ollaan etuoikeutettuja siitä että suhteellisen monessa taloudessa on sauna joka oikeesti on hyväksi iholle, mielelle ja koko kropalle. Tein ihan perinteisen turvenaamion ja sen jälkeen kuorin vielä ihon. Itseruskettava tarttuu seuraavalla kerralla paremmin kun kuorii kaiken ylinmääräisen töhnän pois iholtaan. Oi että tälläinen pieni juttu voi virkistää ja paljon! Seuraavaksi pitääkin muuten ostaa hunajaa, koska se on ihan todella hyvää saunassa kun levittää iholle ja antaa vaikuttaa.

Onko teillä jotain kikkoja tuonne saunaan mitä voisi testata ja jotka on toiminut teillä?


Itselläni nyt käytössä nämä, mutta ajattelin tässä nopeasti selata hieman Yves Rocherin sivuja & siirtää muutaman jutun ostoskoriin (kunnes näpyttelen tilaukseni valmiiksi myöhemmin huomenna). Tuolla on yllättävän halpaa ja oikeasti kokoajan tosi hyviä kamppiksia että kannattaa kyllä tsekkailla aktiivisesti sivuja.


Kuorinta-aine vartalolle -50%  Tuotteen virkistävä tuoksu ainakin saa mut vakuuttuneeksi siitä että tämä pitää heittää ostoskoriin.

Tyylikkäässä lasikipossa oleva kuorinta-aine  Mä en tiedä teistä, mutta mun ostopäätöksiin aika usein vaikuttaa myös tuotteen ulkonäkö? Esim. tämä sarja sopisi niin hyvin esille tuonne saunaan ettei tarvisi aina jemmailla kaappiin jossa muutenkin alkaa olemaan jo hieman liikaa kamaa:)

Savinaamio sekä kasvoille sekä hiuksille -40%  Tämä voisi olla ihan tosi loistava juttu myös. Mä vähän aina unohdan hoitaa noita hiuksia ja nyt varsinkin kun lähdetään menemään kesää kohden niin olisi hyvä kiinnittää huomiota hiuksiin jotka palaa auringossa ja menee ihan hampuksi. Testaan ainakin!

Nämä kolme tuotetta hintansa ja laatunsa suhteen saattaa päätyä sinne ostoskoriin ainakin itselläni. Ja jos sä haluat tehdä siitä saunomisesta kivempaa niin suosittelen ehdottomasti näitä kaikkia kuorintoja ym. naamioita mitä tuolta sivuilta löytyy ihan tosi hurja valikoima.

Ja sitten viimeisenä.. muttei toki vähäisimpänä:

ITSERUSKETTAVAT -50% !!!!!

Sieltä löytyy kymmentä eri sorttia joten ihan varmana jokaiselle jotain. Tuun paneutumaan tähän aiheeseen taas jatkossa, koska kuten tiedätte niin mä olen ihan hulluna näihin kaikkiin ruskettaviin. Lisäksi mä oon joskus testannut noista tuotteista jotain ja suosittelen. Mä en tiedä, mutta kun noin halvalla saa.. niin mä ajattelin että tilaukseen lähtee ehkä useampikin putkilo:D

Esim. tämän setin kun tästä tilaat niin pääset varmana hyvin alkuun. Siitä löytyy siis voide ja suihke. Toiset kun tykkää suihkutella rusketusta ja toiset taas voidella. Nää kaksi pulloa vaan 14,50 ja voin sanoa että hintaansa nähden melkein ilmaisia. Esim. itsehän ostin juuri vastaavan pullon samassa koossa ja maksoin siitä sen 35 euroa. Eli hintaerot on valtaisia näiden tuotteiden kohdalla. Itseruskettava setti tarjouksessa 14,50!


17 kommenttia:

  1. <3 Niko,Hunaja on hyvää saunassa kun sitä levittää koko vartalolle,mutta mulle ainakin kävi niin,levitin voiteen ja menin saunaan tuli huono olo ja syy oli,että hunajan sokeri pitoisuus oli nostanut mun sokerit pilviin.
    Harmi,olisin halunnut käyttää sitä.
    Kiva kun olet yön kansamme,mutta tuskin enään pääsen juttelemaan kanssasi suorassa lähetyksessä,se oli kivaa !!! Päivi ja Sari :) :)

    VastaaPoista
  2. Tee liivatelehdistä sellasta mössöä (liivatelehti pakkauksien takana ohje) ja lisää siihen vähän sokeria ja juoksevaa hunajaa. Tuon seoksen kun heität naamalle ja annat olla n. 15 min se kuoriutuu kivasti pois ja tadaaa mustapäät on melkeen kaikki kadonnu (= ps. niko oot söpöin :3 ♥

    VastaaPoista
  3. Voi eii nyt kyllä näyttää niin hyvältä toi itseruskettavat - setti et pakko vissii viimein kokeilla! Pari vuotta oon itseruskettavista haaveillu mutta ikinä ei oo jostain syystä tullu kokeiltua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kandee kyllä noilla hinnoilla kokeilla :) Meinaan ite kanssa heittää tilauksen menemään! Tolla hinnalla ei oikeasti kaupasta saa oikein mtn ruskettavia :)

      Poista
  4. Itse saunassa just monesti käytän sitä hunajaa ja sitten joskus laitan vatiin kylmää tai lämmintä vettä sekä suolarakeita, jotka kuorii jalkoja :) Just eilen kaverin kanssa tehtiin kasvohoidot ja käytiin ihan kaikki vaiheet siitä läpi, koska eilen oli tullut rocherin tilaus ;) Meillä on myös sellainen jalkaporesydeemi ja siihen viskattiin niitä suolakiteitä ja lämmintä vettä ja laitettiin poreet päälle :) Ihanat koirat, kun tulee saunaan mukaan ja meillä sama homma kissan kanssa :) Se tulee saunaan mukaan joskus ja, kun saunaa ei ole lämmitetty niin siltikin se makoilee ja ottaa nokosia siellä :

    http://pohjolanprinsessa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kuulostaa hyvältä :) kiitoksia vinkistä. Ja tosiaan tuo suolajuttuhan on aika halpa vaihtoehto JOS ei halua panostaa rahaa noihin muihin juttuihin. Eli toivottavasti myös muut lukevat näitä kommentteja vaikkakaan eivät itse kommentoisi, koska tänne tulee AINA niin loistavia vinkkejä että oikeesti ihan mielettömästi kiitoksia niistä :) <3

      Poista
  5. Tilaus tehty, kuusi putkiloa itseruskettavaa vaan 50e ! Oon käynyt solariumissa nyt kaks vuotta koska oon vältellyt itseruskettavia epätasasten länttien toivossa mutta nyt aattelin kokeilla josko osaisin levittää niitä, kuitenkin ihoni on jo valmiiksi ruskea niin ehkä länttejä ei sitte huomaa niin selvästi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suosittelen itseruskettavia, koska toi solarium ei oikeastaan ole kovinkaan terveellistä ja mulla ainakin on sellainen iho että mulla ei solkku ihan kamalasti edes auta. Yhden ainoan kerran olen tullut siellä ruskeaksi, mutta silloin kävinkin siellä muutaman kerran peräkkäisinä päivinä.

      JOS sä et ole koskaa laittanut itseruskettavia niin mä suosittelen sulle että aloitat vaikka jaloista ja ns. harjoittelet sitä levittämistä. Ei siis kannata heti hyökätä kasvojen kimppuun. Ja sitten tosiaan muistat että näiden vaikutus voi alkaa näkymään esim. vasta 12 tunnin jälkeen. ELI vaikka tuloksia ei ihan heti näkyisi niin älä vaan ala levittämään heti uutta kerrosta tunnin päästä:)

      Poista
  6. Ne lasipurkissa olevat. nii osta sellane. Sun kannattaa ostaa sitä vanilijaa tai sitä yellow peach. On todella hyvä kropalle. Eli kosteuta ihan vähän itseäsi. ota käteen tuota voidetta ja levitä kropalle. sitte otat ihan vähän vettä käsiin ja alat hennosti "hieroa" sydämmmeenpäin. Niin että se ei enään ole niin "kovaa" sen jälkeen otat taas vähän enemmän vettä ja emulgoit. Kun olet tarpeeksi kauan tätä tehnyt mene suihkun alle ja hiero vielä kaikki pois. Tuubissa oleva Abticot kuorinta on hyvä kainaloille koska siinä on isompia rakeita. Mutta tuo vaniljia ja peahc niin ne on todella pehmeitä/hentoja sek äkosteuttavia. Voit myös ostaa kuorintakintaat itsellesi. Jos ostat osta pehmeä ja karhea. Ei tarvitse suihkussa tehdä vaan ennen suihkua. Hierot ensin pehmeällä sitten karha vuorotellen käsillä verensuuntaan menevää, tuolla tavalla kuona aineet alkavat liikkua sekä parannat verenkiertoasi, eli super hyvää iholle ja hyvin voinnille!! Yöksi saunan jälkeen voi laittaa menevää hunajaa ja vähän rypsiyljyä muovipussiin ja laitat jalat niihin. sitten katsot että sieltä ei lähde valumaan sitä nestettä ja laitat lämpimät villasukat päällesi. Tänä aikana voit vaikka katsoa jonkun telkkari ohjelman kun tuo vaikuttaa. Sen jälkeen peset pois ja laitat kunnolla rasvaa. Aina suihkun jälkeen kannattaa rasvata itsensä hyvällä rasvalla omalle iholle. Ja kasvovesi aina kasvoihin ennen voiteen laittamista! koska ihno pH muuttuu kun on ollut veden kanssa käsittelyssä. Joten jotta voisit saada parhaimmat tulekset kasvojen suhteen muista kasvovesi! Silloin kun et saa nukuttua tarpeeksi sinun kannattaa ostaa sitrus anti-stress naamio. Koska niissä on virkistäviä ainesosia ja se vaalentaa ihoa. Kun on rasvaisempi iho kannattaa käyttää juuri mutanaamiota, koska se on antiseptinen. Tuolla saunassa sinun kannattaisi kokeilla lämmitettävää suklaanaamiota, se rauhoittaa, kosteuttaa ja on antiseptinen. Vinkkeijä mulla nyt ois vaikka kuinka mutta en viitsi tänne nytten kirjoitella. Onhan sulla muutanki tekemistä :D

    terkut. Tuleva kosmetologi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HEI KIITOS HURJAN PALJON! tässä tuli nyt niin loistavia vinkkejä että toivottavasti minä en ole ainoa joka tämän kommentin lukee:) Hienoa että jaksoit jakaa meidän kanssa näinkin pitkän sepityksen. Pitää ehdottomasti kokeilla sun konsteja kun tilaus saapuu:)

      Poista
    2. Eipä mitään =)) Hyvä että osasin auttaa =)
      Toi texti nyt on vaa aamu höpöressö kirjotettu nii jos siitä jtn selvää saa nii sitte on jo aikamoinen saavutus multa :D

      Poista
    3. ja hei. noista rusketuksista nii tässä ois diili jos et oo huomannu http://www.groupon.fi/deals/helsinki/cmon/3971366 ;))

      Poista
    4. Joo huomasin itseasiassa, koska mulle tulee noi helsingin diilit aina sähköpostilla. Mä en jotenkaan dikkaa noista suihkurusketuksista (en tiedä miksi?). Mutta mä harkitsen,onneksi diili on vielä voimassa ;D

      Poista
  7. hei tiiätsä ois tosi kiva ku tekisit joskus videopostaustauksen teijän kämpästä! (: käytätkö muuten vielä sitä turvottavaa huulirasvaa tuli tässä vaan mieleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voin tehdä sellaisen postauksen vaikka tässä viikolla:) Ja käytän edelleen sitä huulirasvaa ja se on ihan loistava:)

      Poista
  8. Laita hiuksiin hoitoainetta tai hiusnaamio ja mee sen kaa saunaan! Sen vaikutus ihan tehostuu lämmöstä!!

    VastaaPoista
  9. Tossa mun lempparituote: http://www.pretty.fi/elizabeth-arden-deep-cleansing-mask-puhdistusnaamio-ihonhoito-p-675.html

    Ja myös yksi lempparikaupoista:D Mua ei pitäisi päästää tonne ollenkaan... Mutta tuolla on hiton laaja valikoima kosmetiikkaa ja hiustuotteita eli kannattaa tsekata!

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com