tiistai 24. huhtikuuta 2012

Suurin haaveeni koskaan on:


"Mikä on sinun unelmasi tai mikä sinusta tulee isona?". Tämä on kysymys johon joudun usein vastaamaan. Tai siis kun en tiedä mitä vastaisin? Tai oikeastaan tiedän tasan tarkkaan mitä haluan tulevaisuudeltani ja mikä on unelmani, mutta sen ääneen sanominen on toisinaan erittäin haastavaa.

Tiedättekö kun päässänne on tarina, joka on kulkenut siellä lapsuudesta asti. Se hyppää päivittäin mieleesi ja joskus jopa häiritsee elämäänne? Viikottain se saa uusia käänteitä ja keksit jatkoa jollekkin, joka tapahtuu pääsi sisällä? Haluaisit kirjoittaa kaiken ylös, mutta toisinaan tuntuu että tarina ei vaan muutu mieleiseksi kirjoittaessa. Ehkä sen on määrä pysyä päässäsi lopunikää? Tai sitten sinä vaan otat itseäsi niskasta kiinni ja pakotat sen tarinan tulemaan ulos tekstin muodossa..

Joskus ajattelin sen olevan kaikkien maailman ihmisten haave. Ajattelin mielessäni että jokainen meistä haluaa joskus kirjoittaa kirjan? Kunnes tajusin että näin ei ole ja että mm. minun kaveripiiristäni minä olen ainoa jolla on tälläinen unelma. Viime vuonna tähän aikaan kirjoitin liki 700 sivua, teksti oli äärettömän henkilökohtaista ja uskon että istuisin käräjäoikeudessa jos se joskus julkaistaisiin. Nyt kuitenkin kaivoin kirjoituksen jälleen esiin ja aloin työstämään sitä uudestaan, mutta hieman erinlaisella konseptilla.

Kirjoitin ensimmäisen kerran hyvin nuorena. Jännä juttu että kirjoitin silloin ihan tismalleen samaa tarinaa kun tänään, kuten sanoin se on pääni sisällä..mutta haluaisin sen yksien kansien väliin. Muistan että annoin ystäväni lukea sitä ensimmäiset 30 sivua. Hän luki sen ja muutaman viikon päästä hän alkoi selittämään minulle että oli lukenut jotain kirjaa, mutta jostain syystä hän oli jättänyt sen lukemisen kesken ja häntä harmitti suunnattomasti, koska halusi tietää miten se kaikki päättyy?

Se kirja jota hän oli lukenut oli minun kirjoittama. Ehkä hänenkin 10 vuoden odotus lopulta palkitaan ja hän saa tarinan luettavakseen.. Siitä minä unelmoin, se on minun haaveeni.



Vihdoinkin sain aikaiseksi kirjoittaa aiheesta myös teille. Nyt minun on pakko puristaa itsestäni kaikki mehut tuohon tuotokseen, koska nyt te tiedätte minkä kimpussa minä hääräilen täällä kotona & osaatte toivon mukaan odottaa valmista tuotosta:) Ihanaa tiistaita ja älkää lytätkö minua ainakaan kovin pahasti pienen pätkän vuoksi :) Love ya!

19 kommenttia:

  1. Ainoa mikä pisti silmään, oli tuo "ja vaikutti varmana suunnattoman hermostuneelta" Ehkä vähän tönkkö. :D

    Mutta kuitenkin, vaikuttaa mielenkiintoiselta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on vasta raakavedos ja uskokaa tai älkää tämän tekstin on luvannut käydä läpi yhdessä minun kanssani eräs nainen joka tekee sitä ammatikseen:)

      Poista
    2. Mahtavaa, eikun kirjailijaksi, musta sulla on lahjoja tähän! :)

      Poista
  2. mä oon ihan fiilareissa täällä! Ärsyttää ihan hemmetisti ku oon nyt koulussa enkä nää lukee tota kännykästä!! Mut silti oli jo pakko äänestää kyllä koska oon ihan varma siitä, että toi on ihan mahtava, onhan sun kirjotustaidot jo täälläki nähty ;D

    VastaaPoista
  3. aa osaat kirjottaa niin hemmetin hyvin!<3 lisää!

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti KYLLÄ :) Olen saattanut joskus johonkin sun blogimerkintääs kommentoidakin, että mä pidän valtavasti sun tyylistä kirjoittaa. Jo sun blogias on mielenkiintoista seurailla ja lukea - voin vaan kuvitella, millaista sun kirjoittaman tekstin seuraileminen olis kirjan muodossa; veisi varmasti mukanaan. Tää lukeminen ja muu on mulle kovin luontevaa ehkä siksi, että itse olen kirjoittaja. Mä olen pienestä asti haaveillut kirjailijanurasta ja haaveeni mä aion joskus toteuttaa (= Sehän kannattaa muistaa, että vaikka muut sanois mitä, niin aina pitää yrittää ! C:

    VastaaPoista
  5. Anna palaa,Niko. Hyvältä näyttää. Oon sitä mieltä,et jos haluaa skrivata,piirtää,maalata,veistää,laulaa,säveltää jne.antaa palaa. Jos vielä vähänkin on lahjoja,se on plussaa,mutta tekemällä oppii lisää. Itse piirtelen ja mulla on projekti menossa vasta nyt,vaikka olen tehny tota tuhertamista about 20 vuotta. En vaan oikeen oo uskonu itteeni enkä usko kyl vieläkään,mut yrittänyttä ei laiteta..waemokin kyl kannustaa. Usko sä,Niko ittees. Hyvä tulee. Tsemppiä!
    -Salmari <3 :)

    VastaaPoista
  6. On rohkeaa kirjoittaa julkaistava kirja, siinä asettaa itsensä aivan toisella tavalla rikki revitäväksi. Toivotan kuitenkin onnea projektin kanssa! :)

    VastaaPoista
  7. Oi, täällä toinen joka vielä joskus haluaa kirjoittaa kirjan! Toi on ihan sairaan siistiä, varsinkin kun saat julkaistavaksi. Ihan superhienoa!
    Oon kamala äidinkieliperfektionisti ja syynäsin sun tekstin tuntosarvet väpättäen, mut mitään suurta ja mainittavaa ei löytynyt c:
    tsemppiä ton tekstin kanssa!

    VastaaPoista
  8. kun on joku repliikki esim tuo ''Siinä kohtaan kun..'', nii sen jälkeen ei tuu - merkkiä, vaan pilkku :)

    VastaaPoista
  9. Hei, kiitoksia muutamille ihmisille jotka on tehnyt kieliopillisia huomioita tekstistäni. Se on edelleenkin siis raakavedos ja tämä teksti tullaan toivon mukaan ammattilaisten kanssa käymään vielä moneen kertaan läpi ja tekemään muutoksia. :) Eli älkää huoliko. Teidän ei tosiaan tarvitse tätä kaikkea työtä tehdä, ellei joku sitten välttämättä halua? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja edelleenkin kirjoitan tätä tekstiä toistaiseksi itselleni & toivottavasti tässä tulevaisuus tulee näyttämään mihin tämä teksti päätyy. Toivon tietenkin koko sydämmestäni että myös te kaikki siellä kotona tulette saamaan tämän luettavaksenne:)

      Poista
    2. Siitähän se kirjoittaminen yleensä lähteekin, että kirjoittaa itselleen :) Siitä tulee kauheeta pakkopullaa, jos yrittää jotain väsätä muiden mieliksi / käskystä (esim. koulun kirjoitelmat jotka pitää olla määräajassa valmiita).

      Poista
  10. Kirjoita vaan ahkerasti ja julkaise. Vaikuttaa luettavalta ja haluaisin jo tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. En normaalisti lue muutakun kauhu taikka fantasia kirjallisuutta, mutta sun kirjasta tulis varmaan poikkeus. Tuskin se on fantasiaa?? kauhusta en sit voikkaan tietää...

    VastaaPoista
  11. Vau, olisi ihan mahtavaa päästä lukemaan kirjoittamaasi kirjaa :) Kirjoitat blogissasikin niin värikästä ja mukaansa tempaavaa tekstiä!

    Oletko kuitenkin miettinyt loppuunasti, haluatko varmasti jakaa elämäsi ihan kaikkien kanssa? Vai haluaistko esimerkiksi tehdä sen yhden julkaisun kirjan, jonka esim. lähimmäisesi voisivat lukea? :)
    Jokatapauksessa, ainakin minä ostaisin kirjasi välittömästi!

    VastaaPoista
  12. <3 Niko,olen samaa mieltä kuin puolisoni,Sari,kirjoita,kirjoita,koska minäkin haluan lukea kirjasi,anna kaikkesi että kirja tulee valmiiksi.
    Varmasti moni muukin odottaa sen valmistumista ja haluaa sen luettavakseen. :)
    Minunkin unelmani on ollut,että kirjoittaisin kirjan,ihan totta,mutta
    ainakin nykyään olen kirjoitellut blogiani,tosin sekin on aika sattumanvaraista,
    koska jos ei ole mitään sanottavaa ja ajatuksia,niin eipä sitä voi ja ei ole
    mitään järkeä sinne vääntää väkisinkään mitään.
    Positiivista tiistaita ja paljon energia ! :o)

    SALMARIN WAIMO,PÄIVI :) :)

    VastaaPoista
  13. vai kirjailijan urasta neiti ruipelo ny haaveilee tait.nimi vois olla ANUS VON SAARINEN hahhahaa voi vittu mikä sä luulet oikeen olevas?

    VastaaPoista
  14. Ite haluaisin ainakin kuulla miten tarina jatkuu ! Pidän todella paljon blogisi teksteistä, joten kirja sinulta olisi mahtava !
    ps.itse olen niin surkea suomen kieles etten edes huomannut mtn virheitä tuossa :>
    -Michelle

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com