tiistai 22. toukokuuta 2012

Uutta ilmettä (parhaani mukaan)


Muistaako joku vielä kun kyselin viimeksi bannereihin teiltä apua? Silloin sain sähköpostini täyteen mahtavia bannereita ja niistä jokainen löytyy vielä koneelta. Kiitoksia siis vielä kerran. Nyt mä kuitenkin halusin tehdä elämäni ensimmäisen bannerin. Särkeekö silmiä?


Mä vielä harjoittelen, mutta näillä nyt mennään. Mun pitäisi muutenkin hieman uudistaa tätä ulkoasua, mutta nyt mun jokainen työtunti on käytetty tuolla "oikeissa duuneissa" jotta 13 päivän päästä saataisiin ensimmäinen lähetys ulos telkkarista. Hermostuttaa!

Ps. Nyt telkkarista Euroviisut, seuraako muut? Täällä ainakin katsotaan, mutta jostain syystä ihan samanlaista huumaa ei löydy meikäläiseltä kuin edellisinä vuosina.. Ehkä syynä saattaa olla sekin että Suomi onnistuu valitsemaan aina aivan kauheita artisteja (jos niitä sellaisiksi edes voi kutsua) edustamaan meitä. Tämän vuoden edustajan kappaletta en ole kertaakaan kuullut ja se saattaa kertoa jo aika paljon että osaa eikä arpaa noissa kisoissa ole.. Yleensä kun nämä ennakkosuosikit on aikamoisessa soitossa jo ennen kisoja. Keneltäkään ei esim. varmana ole mennyt ohi Ruotsin tämän vuoden biisi?

1 kommentti:

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com