sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Auringossa vol 2!



Julkaisin aiemmin viikolla postauksen (pääset siihen tästä). Mun on pakko sanoa että mä en käsitä mistä te ammennatte kaiken energian mun dissaamiseen. Ja kaikella kunnioituksella mä en voinut arvata että yksi hemmetin kuva saa aikaan ihan vastaavanlaista myllytystä. Blogiin sateli ihan kiitettävästi kommentteja ja facebookissakin mua lähestyttiin inboxin kautta niin hyvässä kuin pahassakin. Jos näinkin yksinkertaisella asialla saa pidettyä bloginsa kävijämäärät korkealla niin mikäs siinä. 

Otin siis jälleen aurinkoa viikonloppuna meidän parvekkeella. Kauheaa, eikö?

Ihan teidän psyykettä ajatellen annoin sensuurin puuttua peliin.

Mua alkoi ihan kamalasti kiinnostamaan että miten te otatte aurinkoa? Onko teillä housut jalassa? Tai siis kun.. kyllä mä tiedän että housujenkin läpi voi ruskettua, mutta ajattelin että koska mulla ei ole aikaa makaa auringossa kokonaista vuorokautta että mennään sitten tälläisellä asustuksella. Mä myös kesäisin makaan vastaavasssa asennossa ja vastaavassa vaatetuksessa myös tuolla rannoilla, mutta en kyllä koskaan ole osakseni niin paljoa saanut huomiota livenä kun täällä blogini puolella.. 

Ps. Tämä oli ihan vittuiluna kirjoitettu postaus ja ihan vaan siksi että te muutamat anonyymit siellä kotona saatte jälleen pyöritellä päätänne ja kirjoittaa mulle lapsellisia kommenttejanne. 

Jään odottelemaan uusia aurinkoisia päiviä ja teidän kannustavia viestejä! 

XOXO 
(x = suukko o = hali) 

52 kommenttia:

  1. heteromiehet alko saamaan liikaa kiksejä sun kuvista, niin alako kauhee myllytys >;DD
    ps. oot ihana <3

    VastaaPoista
  2. oot niko aivan ihana! sun blogia on kiva lukee kun et välitä mitä dissaajat sanoo :) niin oikee elämänasenne, oon aina tykänny susta ja sun ihanista jutuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 oiii ihana kuulla mariina! ihanaa kesää sulle ja lupaa jatkossakin lueskella mun juttuja, koska kirjoitan tätä juuri sinunlaisille ihmisille joilla on vastaava asenne ;D! muisk.

      Poista
  3. En ihmettele jos kävijöitä riittää koska hyvältä näyttää hei ?!? ;D

    VastaaPoista
  4. älä välitä kateellisista anonyymeistä;-)meitsi makaan meijän tramppiksella rintsikat ja sortsit jalassa! eriiiittäin aurinkoista kesää nikolle <3

    VastaaPoista
  5. Voi Niko, oot aivan ihana ja mahtava persoona. Sun postauksia on ihan tosi kiva lukea! :)

    VastaaPoista
  6. dissaajil ei oo ilmeisesti mitään parempaakaan tekemistä (: oot aivan ihana ! <3

    VastaaPoista
  7. niko oot ihana! älä välitä tommosista! ne ei oo yhtään sen parempia itekkää! :D

    VastaaPoista
  8. kauhee kumpu vikassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on :( mä oon lihonnut!

      Poista
    2. Älähän Niko kehtaa, oot huippukunnossa !(:

      Poista
  9. oot huippu!<3 :) älä välitä dissaajista!

    VastaaPoista
  10. ootko nainen vai mies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää sama kysymys tuli viimeksi ja mä vastasin silloinkin siihen:) annetaan nyt hieman erinlainen vastaus niin josko se viimeinkin menisi perille:

      A. Oletko nähnyt joskus naista jolla olisi noin paksut pillunhuulet?
      B. Blogini nimi on "nikojuhanisaarinen" ,voisiko siitä päätellä että kumpaa sukupuolta mä edustan?

      Tarviiko mun antaa myös C. kohta? :D

      Poista
    2. Miks ei tännekin vois saada sellasta "tykkään nappulaa", koska nää sun kommentit vaan on monesti todellakin tykkäämisen arvoisia. Ai luoja että nauroin noille paksuille pillunhuulille, kiitos illan piristeestä ihana. :)

      Poista
  11. Dissaajienhan on hyvä anonyymisti dissata ja vuodattaa pahaa oloonsa, voi huhhei. Taitaa olla vaan kateellisia isomahasia karvasia äijiä (miksei naisiakin, onhan semmosiakin nähty)! Taitavat itse ottaa aurinkoo eskimovaatteet päällä pimeessä kellarissa, tai hehkulampun alla... :D
    Tommoset vaan viittaa kintaalla ja keskittyy enemmän meihin, jotka on siun puolella ja kommentoi positiivisella tavalla. (:

    Blogis postauksia vaan jaksaa aina lukee, oikeestaan välillä niitä ihan odottelee että koska ilmaantuu uus. Ensimmäinen blogi mitä oikeesti jaksan/haluan lukee vaikka kuinka pitkään!
    Oot vaan niin mahtava kokonaisuudessaan, vaikken tunnekaan mutta vaikutat tositosi huikeelta persoonalta! Mies joka urheesti sotii idiootteja dissaajia vastaan! ♥

    VastaaPoista
  12. kiva muna <3


    t. 56v karvanen homoukko. siisti hellä (myös raju)

    ota yht. kuumaoldkolli34@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten te voitte boxerien läpi nähdä mun munan? Ja kiitos feikki sähköpostiosoitteesta. Ps. Älä odota yhteydenottoani.. koska mä a. seurustelen b. mua ei kiinnosta 56 vuotiaat ja c. pitää olla karvaton:)

      Poista
  13. Vittuilu on taitolaji, jonka sä näytät hallitsevan. (niinkuin me ex-ukilaiset usein) ja Päinvastoin kuin nuo tietyt anonyymit, jotka voisivat edes yrittää vaikuttaa fiksuilta tai pitää suunsa kiinni. Taas sai kotiäiti hyvät naurut, kiitos Niko!

    VastaaPoista
  14. SÄ OLET SE HOMOJEN HUONOIN ESIKUVA. SÄ SEURUSTELET MUIJJAN KANSSA. HOMO TARKOITTAA SITÄ ETTÄ OOT VAAN OMAN SUKUPUOLISEN KANSSA ETTÄ HAISTA SUORAAN SANOEN SITÄ MUIJJAS VITTUA KOSKA SE ON AINOA JOTA SAATKIN HAISTAAA

    VastaaPoista
  15. ompas kaunis nainen :)

    VastaaPoista
  16. Mä kirjotan Anonyymillä koska se on nopeeta ja vaivatonta..

    VastaaPoista
  17. seisooko sulla vikass?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoijaa..edes mä en vajoaisi niin alas että julkaisisin itsestäni sellaisen valokuvan. Mä en tosiaan tiedä miten te saatte revittyä näistä kuvista näin monta kysymystä. Netti taitaa olla pullollaan rohkeampiakin kuvia.. joten ei muuta kuin google.fi ja hakusanaksi porno!

      Poista
  18. tossa makoilee nainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa kuvissa olen minä ja en tosiaan ole nainen:)

      Poista
  19. Näin sut tänään mäkkärissä (taas) :D

    VastaaPoista
  20. Jäin kyllä miettimään tota yhtä anonyymin kommenttia "SÄ SEURUSTELET MUIJJAN KANSSA. HOMO TARKOITTAA SITÄ ETTÄ OOT VAAN OMAN SUKUPUOLISEN KANSSA"
    Nimittäin en tienny et sä seurustelet naisen kanssa :D mutjoo eipä siitä sen enempää..

    Hyvää kesää nikolle♥:=)

    VastaaPoista
  21. Aika hassua mitä anonyymiyden mahdollisuus saa ihmiset kirjoittamaan. Eipä tarvitse paljon miettiä, että onko omissa sanomisissa järkeäkään, kun ei tarvi omalla nimellä laittaa... No sie oot varmasti jo aikapäiviä sitten oppinut, että tuollaiset kannattaa jättää omaan arvoonsa. Jatka vaan samalla meiningillä, tätä siun blogia on tosi kiva lukea. :)

    VastaaPoista
  22. pidä tämä mielessä: "netissä saa päättää kuka on, mutta miksi moni valitsee olevansa tyhmä?" :)

    VastaaPoista
  23. Haha tää oli kyl hyvä! Tykkään sun blogista tosi paljo, ja ootan aina iltasi et pääsen lukee sitä! Oot ihana<3

    VastaaPoista
  24. oi että sä oot paras niko! Ärsyttävät anonyymit vois tunkea jonnekki perseeseen :P ja et todellakaan näytä lihavalta :D <3

    VastaaPoista
  25. hahaa Niko oot paras! :DD Osaat ottaa mahtavalla tyylillä (jos noin voi sanoa) vastaan nuo kaikki idiootit, jotka vaan keksii kaikkea tyhmää kommentoitavaa :'D

    VastaaPoista
  26. aaaa Niko oot ihana! just hyvä tollai ko et ota ittees nuita mitä nuo anonyymit tulee selittää :D & näitä sun juttuja on ihan hirveen kiva lukee, päivän kohokohta päästä tänne sun blogii ja lukee näitä! :D

    VastaaPoista
  27. mäkkäri poika se aina vetelee suurta ateriaa ! ällöä

    VastaaPoista
  28. En oo koskaan kommentoinu sun postauksiin, nyt ois vissiin aika. Oon jo monta kuukautta lukenu näitä, ja nää oikeesti saa mut iloseks. Oot oikeesti niin ihana ihminen. Täynnä iloa ja rakkautta! Rakastan just tommosia ihmisiä. Et edes välitä anojen negatiivisista kommenteista, jaksat vaan jatkaa tätä kirjottelua. Jos oisin samassa tilanteessa kun sinä nii oisin varmaan poistanu jo blogin! Jatka samaan malliin, olet ihana!♥ Ja julkasen kommenttini anonyyminä ku en vihti omaa blogiani/nimeäni tänne julkasta! :)

    VastaaPoista
  29. Anonyymit on vaan kateellisia.. MITÄ VÄLIÄ JOS LAITTAA TOLLASEN KUVAN?:O Niko oot ihana, älä välitä noista paskoista kommenteista tää on paras blogi <3

    VastaaPoista
  30. voi luoja ihmiset sais hävetä..! mut hei liikutko paljon julkisesti sun poikaystävän kaa:) ku mietin tässä just et ku se on salattu täällä blogis jne

    VastaaPoista
  31. mua ärsyttää et mä oon iha valkone :( sä senku vaa rusketut

    VastaaPoista
  32. ai ku noi anonyymit paskanjauhajat joutuisi julkisesti sanomaan noi nolot kommenttinsa.. olis meinaan pokassa pidettelemistä ku sen jälkee olis aika alkaa arvioimaan heitä ja heidän TÄYDELLISTÄ olemustaan ;) Miettikää, kehtaatteko sellaisen asian julkisesti myöntää että teillä ei ole elämää ja käytätte aikaanne täällä blogissa jakamassa mielipiteitänne? ;) EEn usko! :D tervveisin Niko-Fanittaja -86 :)

    VastaaPoista
  33. Sulla Niko on niin asenne kohdallaan,uskallat sanoo oman mielipiteesi rohkeesti myös noille anonyymeille ketkä vinkuu täällä ärsyttääkseen sua (siinä onnistumatta ;) Ja oot muuten helkkarin hyvän näkönen ja sun boyfriend myös,uuh!Mut niin se aika useesti näyttää olevan että homot (lähes kaikki ketä tiedän) on hyvän näkösiä,tyylikkäitä ym...ettekä te ole yhtään poikkeus.
    Oot aikustunutkin aivan mielettömästi niistä bb ajoista,hyvä hyvä.Ja sun blogia on kiva seurata,sisältöä ja hyviä mielipiteitä,ei ollenkaan niin tylsä kun kalinaisella,tsori vaan.Jatka samalla tavalla ja ole vahva oma itses!!

    VastaaPoista
  34. Sun blogi on waa paaarrras<3 Ja kirjottelen anonyyminä enkä oo sellane paskanjauhaja xDD

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com