torstai 21. kesäkuuta 2012

Auringossa vol 3!



Ollaan täällä partsilla jälleen ottamassa aurinkoa. Myös meidän koirat rakastaa makoilla tuolla. Oonkin aina sanonut että London on ihan isäntänsä tavoin ehkä syntynyt väärään maahan. 

Vaikka mä kuinka haluisin sanoa että mulla on luonnollinen väri ihossa.. niin mun on pitänyt eilen turvautua itseruskettaviin, koska en vaan yksinkertaisesti kerkeä makoilemaan töideni puolesta tuolla rannoilla tarpeeksi. Onneksi tähän tulee poikkeus viikonloppuna kun suunnataan viettämään juhannusta mökille:)

Ostin eilen kokeiluun Loreal - Sublime Bronze (mousse). Antaa sulle heti tummemman ihon eli jos oot lähdössä vaikka viihteelle ja haluat välitöntä päivetystä ihollesi, suosittelen tätä. Itse en kuitenkaan tykkää noista mousseista ihan niin paljoa kuin tavallisista rasvoista. 

Dove - Summer Glow on ihan päivettävä vaan ja mun mielestä jokaisen itseään rakastavan ihmisen kaapista tulisi löytyä tälläinen. Tämä ei siis ole itseruskettavaa, mutta hyvin kalpeelle iholle jos lähdet tuota levittämään niin saatat kuitenkin saada ikäviä läikkyjä aikaiseksi ellet levitä rasvaa tarpeeksi hyvin.




Onks kellään jalkafetissi? Jos on niin tämä on sellaista "extra hemmottelua" teille! Ihan vaikka sen vuoksi että mulla on ihan super fiilis! 


Viimeinen kuva on jälleen sensuroitu, koska anonyymit on olleet hyvin närkästyneitä näistä mun postauksista. LOL. Huomatkaa että ennen kuvaa nautin lounaan, joten saatan siksi näyttää hieman lihavalta:(

..äärettömän hyvää, mutta ei ehkä maailman terveellisintä! Pizzaa ja pastaa :D Oujee. 

Nyt meitsi rientää tuonne aurinkoon takaisin ja toivoo että tämän itseruskettavan läpikin tarttuisi myös tuo "oikea" rusketus.

26 kommenttia:

  1. Oltiin viime yönä uimassa, siis minä ja sinä. :D Hauskaa oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missäs me oltiin uimassa? :D hahaha!

      Poista
    2. Se oli joku todella hieno mesta missä oli laitureita ja rakennettu laiva jonka kannelta sai hyppiä mereen. Katoin ihan paniikissa ku sä vetelit vaikka minkälaista hyppyä kauheen korkeelta. :D

      Poista
    3. En saanu meidän uintireissusta tarpeekseni, ni kattelen tässä tän päivän Nikon grilliä. Oli ihan pakko tulla kommentoimaan ku aloit hyppimään ja joraamaan ton biisin tahissa, ai luoja että nauran. :D

      Poista
  2. oot aiva ihana niko :)! ja sun blogia on kiva lukea (:!

    VastaaPoista
  3. karvaset jalat...............

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OMFG! olenkohan mä apina?

      Poista
    2. Yleesä miehillä on karvaset jalat. Oot varmaan anonyymi vielä neitsyt ku et tienny?

      Poista
    3. joo oot ruma apina

      Poista
  4. Hyvä ku sä jaksat pitää ittes tavalla tai toisella niin päivettyneenä... Mä ajattelin olla tänä kesänä mahdollisimman vaaleana.. lisäks aurinko ihottuma kukkii käsissä joka ei oo yhtään kivaa..

    Rusketu munki puolesta <3

    VastaaPoista
  5. voi niksu oot tosi ihana ! (: ja ihana blogi ! (: + kerro hauvoille terkkuja !

    VastaaPoista
  6. oot aiva ihana ku uskallat olla oma ittes (:!

    VastaaPoista
  7. eilinen Nikon Grilli oli aivan mahtava, sain nauraa kippurassa sun jutuille :D et sä ees mitään vieraita tarvii sinne! ;D vaikka tänki päivän lähetys sai kyllä hymyn huulille :P ihunaa juhannusta teille! :)

    VastaaPoista
  8. äänestin sua <3 (: toivottavasti voitat! hyvää juhannusta oot paras! (:

    VastaaPoista
  9. moi niko oot mahtava jätkä sä oot niin rock tyyppi olis kiva joskus hengata sun kaa

    VastaaPoista
  10. oli kyl nii hauskat jutut teil siin nikon grillis tänään :D
    naureskelin ääneen tääl kotona. oli kyl hitti biisi (;
    tykkäsin myös nikon grilli -facebook sivusta !
    eilen äänestin suo myös MGF-kilpailussa,pitää mennä äänestää uudestaan taas.
    mut oot ihana&söpö.sun blogiskin on ihan ykkönen ! hyvät jussit <3

    VastaaPoista
  11. Moii Niko! Luen nyt ekaa kertaa sun blogia, se on tosi hyvä!! :) Ja sä oot aivan IHANA! :)<3 Äänestin sua monesti, toivottavasti voitat!! :))<3 Kiitos lentopusuista tänään tv:n välityksellä! :)<3

    -Mirjaa-

    VastaaPoista
  12. Niko, Niko, Niko sä oot niin ihana! Vaikutat tosi mukavalle ja hauskalle tyypille! Ja se sun biisi oli hyvä:) Sain siis tänään tietää että sulla on blogi ja tää on tosi hieno ja hyvä! Just kävin sua äänestämäässäkin:)

    Käy toki kattomassa myös mun blogia, http://ismilebecauseyousmile.blogspot.fi/

    Hyvää Juhannusta sulle!

    VastaaPoista
  13. tää on sun blogi on oikeasti aivan paras ! :D teet tosi hyviä postauksia :) ja katoin tänää ekaa kertaa nikon grilliä, seki ihan mahtava ohjelma :D

    VastaaPoista
  14. Ihunat koirat ! <3 Luen sun blogii joka päivä ja katon nikon grillin : ) en oo oikee ite ottanut aurinkoa mutta siinä kyllä ite ihan ruskettuu kun on ulkona. Hyviä juhannuksia sulle!

    VastaaPoista
  15. nauroin tänää itteni melkein kuoliaaksi, kun katoin nikon grillin(niiku jokainen muukin päivä)!<3 olit kyllä niin ihana kun hypit ja tanssit!
    Se sun biisi on kyl täydellinen HITTI!<3
    hyviä juhannuksia!olet ihana<3

    VastaaPoista
  16. :)))) kivaolikusiekirjottelitkaikkeemahaas :)

    VastaaPoista
  17. :)))))))))))karvinen

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com