torstai 7. kesäkuuta 2012

Ihana iltapala YAMYAM!


Tehtiin eilen maittava iltapala kotona. Lämpimiä leipiä ja salaattia. 

Leipänä toimi (rainbow - esipaistetut viljaiset patongit), tykkään niiden mausta ja siitä että niissä on hinta-laatusuhde kohdillaan. Päälle heitettiin kinkkusuikaleita , tonnikalaa, tomaattia, aurajuustoa, ananasta, tomaattia, juustoa ja pippuria. Yam! Uuniin ja noin 10 minuuttia. 

Salaatti oli aika perus. Tomaattia, kurkkua, fetaa, motzarellaa ja salaattia. 

Juustoa tässä taloudessa menee tosi paljon. Niimpä päädyin jälleen kerran kaupassa Valion arkijuustoon. Iso paketti ja halpa hinta. Myöskin maku on kohdillaan. 


Positiivinen yllätys oli kun otin ostoskoriin KevytOlo:n. Appelsiini & Porkkana maistui taivaalliselta! Mä en tiedä mikä siinä on, mutta mä tykkään hurjasti porkkanamehuista vaikka tiedän monta ihmistä jo pelkästään nimen puolesta karsastaa kaikkia juomia jossa on käytette porkkanaa. 
Tätä juomaa löytyi myös eri makuja, joten taidampa kokeilla muutkin läpi. Mulla kun on aina se paha tapa että jumahdan siihen yhteen ja tiettyyn, jos onnistun löytämään hyvän tuotteen:)

Ainoa ongelma on se että kun syön iltaisin todella täyttävästi niin aamuisin mua oksettaa ja mahaa kurnii ihan kamalasti. Onko muita joilla ois sama ongelma? Onneksi tuollainen yksi herkkupatonki on tuolla jääkaapissa vielä folioon käärittynä joten taidan napata sen mukaan kun hilpasen tästä töihin. 

Sateista torstaita kaikille! 

6 kommenttia:

  1. Namnam! :)
    Hei millä saat kuviin tuollaisia valojuovia kuten ensimmäisessä kuvassa?

    VastaaPoista
  2. Hei katoin tänää tota nikon grilliä ja ku sulta kyseltii monesti sun ikääs ja sanoit et enää et vastaa ni jotkut on saattanu just kääntää kanavaa eikä tiiä sun ikääs joten ois iha reiluu et vastaisit ;p tälläi pikku huomio vaan. Muuten, kyl sä komee oot, you know what i mean .. :)))

    VastaaPoista
  3. Mulla on yleensä silleen et jos illalla syön oikein reippaasti, niin aamulla on ihan hirvee nälkä. Ja yleensä aamuisin en syö, kun ei ole nälkä eikä muutenkaan maistu.

    VastaaPoista
  4. :) Oon tässä jonkun aikaa hiljaisesti odotellut, mutta nyt on kyllä pakko kysyä että voisitko laittaa taas jonkun kivan arvonnan tänne ? :) Sitten vielä noi sun koirat on ihan tosi sulosia. Ainiin ja katsoin tänään ensimmäistä kertaa tota sun uutta ohjelmaa & pakkoa sanoa että ihan hauska se oli :) !

    VastaaPoista
  5. Oonko mä vaan missanut sen postauksen missä vastaat niihin kysymyksiin, vai ootkotehnyt sitä? jos oot voisitko linkittää tähän? :-)

    VastaaPoista
  6. millä saat noit tekstejä noihin kuviin? :)

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com