lauantai 2. kesäkuuta 2012

Miksen mä lihoa? Ja miksi ulkona ei paistakkaan tänään aurinko?


Voi kökkö mikä ilma :Z 
Meidän suunnitelmat meni totaalisen karille, koska oltiin suunniteltu että dokataan kaikkien 95-vuonna syntyneiden kanssa Kaivarissa ja poltetaan niiden huonot todistukset ja nauretaan sille että ne on jäänyt luokalle. Täällä kuitenkin on niin kamala tuuli ja hieman vettäkin sataa että musta tuntuu että me skipataan nää bileet nyt & aloitellaan (jossain) ihan muualla. 

Oon koko tämän viikon koittanut syödä mahdollisimman paljon, mahdollisimman usein ja vaikka mitä. Olinkin ihan varma että kun pääsen puntaroimaan itseni salilla niin painoa olisi tullut lisää 1-3 kiloa, mutta toisin kävi. Mä en vaan onnistu lihottamaan itseäni. 


Lukemat on ja pysyy tuossa. 
Kuten varmana ootte edellisistä postauksista huomanneet niin tällä viikolla Nikoa on nähty niin Hesessä,Mäkkärissä,Maikkarin ravintolassa,Raxissa.. mutta ei niin ei! 


Ei auta valittaa. Jotku ihmiset tekisivät mitä tahansa saadakseen meikäläisen geenit. Voin siis vapaasti roskaruokailla jopa kolmesti päivässä ilman että se näkyy yhtikäs missään. 

 Nyt mä suuntaan kauppaan ja sen jälkeen alan tekemään illan pläänejä valmiiksi. Mitenkäs siellä? Onko lukijoissani jotain kuka olisi tänään valmistunut tai jotein? Kertokaa! Muistan meinaan kuinka nuorempana tätä päivää odotti kuin kuuta nousevaa että koulut loppuu ja alkaa KESÄLOMA. 

Kaikkea ihanaa teille ja olkaahan varovaisia liikenteessä. 

Rakkaudella:

Niko 

19 kommenttia:

  1. Mä haluun saman ongelman ku sä. Inhoon ku ei pysty käyvä missää mässäilee ku heti perse levenee vähintää 5cm xDDDDD

    petripenna.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. PERUSKOULU OHI !! finally, ja vielä ihan hyvällä todistuksellakin! :) lukuaineiden keskiarvo 8,73!

    VastaaPoista
  3. ne on ne -96 jotka tänä vuonna siellä vetää perseitä! :D

    VastaaPoista
  4. haha muuten hyvä mutta tänään pääs '96-syntyneet pois peruskoulusta !

    VastaaPoista
  5. Heitin tuon 95-luvun tuohon ihan vaan läpällä :) Eli en siis sen kummemmin kalenterista laskenut että minkä vuotuiset tänään pääsee mistäkin luokka-asteelta pois:D Mutta aika lähelle mun veikkaus siispä meni ;D

    VastaaPoista
  6. Vaihdetaan kuule ongelmia. Itse yritän saada painosta pois, ni voisin täältä sen pari kiloa heittää sun vaaka lukemaan. :P Ehkä voisin toki yrittää yhtä hyvin ku sinä, hyvän ruuan syöminen ja juoman juominen vaan on niin paljon helpompaa kun ilman oleminen. :/ :)

    VastaaPoista
  7. mut eihän hiilareilla muutaku tule turvotusta, hmm kokeile sokeripitosii ruokii ja sit etenki jotai täysmaitoo ja muuta shittii :)mut tsemppiä, mä ite koitan toho 65 päästä ja siihen onki VIELÄ VITUSTI KILOJA

    VastaaPoista
  8. kyllä sä vielä lihot ku vaan kovasti yrität! :D siinäki on vaan varmaan se juju, et pitää lihottaa itteensä "oikeella tavalla" niinku laihduttaakki... tai ainaki luulisin niin :D
    vielä en ysiltä päässy, ens vuonna sitte :D

    VastaaPoista
  9. Hei Niko!

    Kyllä se paino nousee, jos syöt enemmän kaloreita kuin kulutat. Paljon proteiinia(2,5-3*oma paino) jos esim painat 70kg, niin sit syöt yli 200g protskua. Hiilareista en osaa sanoa tarkemmin, mut omantunnon mukaaan. Jostakin luin et 5*oma paino, tai jotain, en mene takuuseen. Kylmäpuristetusta ruokaöljystä saat hyvää rasvaa esim. ruokalusikallinen 3-4 kertaa päivässä. juot vaikka veden kanssa jos ei muuten mene alas!
    Nyt vain tähtäät siihen , et saisit kaloreita about yli 3000 päivässä. Riippuu titenkin omasta painostasi! Jos et kerkeä syödä ruokaa, niin paljon kuin olisi tarvis, sit ostat massanlisääjää ruuan tueksi!

    VastaaPoista
  10. Niko, mulla oli ihan sama juttu, tosin paljon nuorempi mitä sä. mutta sama juttu että painoin tosi vähän vaikka söin miten paljon! mut kyllä se rupee näkymään parin vuoden sisällä...

    VastaaPoista
  11. kuten muut jo sanoki, mässäysruoka vaan turvottaa hetkeksi ja tukkii verisuonet ja ei anna tarpeeksi energiaa ja muuta kivaa.. :D Eli oikealla ruokavaliolla saa myös massaa. Hellulla sama ongelma. Mutta niin! MÄÄ VALAMISTUIN AMMATTIKOULUSTA! wuhuu!

    VastaaPoista
  12. puntari rikki ;--D

    VastaaPoista
  13. ne on 96-syntyneitä jotka juhlii tänä vuonna :ddd

    VastaaPoista
  14. Ootko Jabba the Hut?3. kesäkuuta 2012 klo 22.49

    Miks sun pitäis lihoa, jos painat jo 614 kiloa?!?!?! xDDD

    VastaaPoista
  15. Niko :D muista hei aina :D SS :D ja GOMAD :D squats and oats :D

    VastaaPoista
  16. Painon kasvatus on yhtä hidas prosessi kuin sen pudotuskin. Jotta lihoisit kolme kiloa viikkoon, täytyisi sinun syödä keskimäärin 3000 kaloria yli kulutuksen. Siihen päälle vielä normikulutus, varmaankin ainakin ~2000 kaloria. Ei sillä, että olisi mitenkään järkevää bulkata 3 kiloa viikkooon, mutta epäilen vahvasti ettet ymmärrä kuinka paljon syömistä tuo vaatii. Kilo/vkokin vaatii keskimäärin ainakin 1000 cal yli kulutuksen.
    Lisäksi suurilla ylikaloreilla ilmeisesti kohtuullisen suuri osa energiaa (10-20%) kuluu ylim. ruoan sulattamiseen, käsittelyyn ja varastointiin*

    *En ainakaan nopeasti löytänyt mitään luotettavaa lähdettä tälle, mutta näin joku ravintotieteilijä kirjoitteli. Ei kannata ottaa liian tosissaan.

    © moo!AaFdUed8q2

    VastaaPoista
  17. mä valmistuin ylioppilaaks 2.6 jaja oli semmotteet juhlat et nyt alkaa vasta toipuu : D toi Nikon Grilli on iha hemmetin hyvä ohjelma !!! -michelle

    VastaaPoista
  18. Eihän ne kilot nyt sentään heti näy kun syöt jotain ns.epäterveellistä!Ajan kanssa ne rasvat ja suolat rupee näkymään.

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com