perjantai 10. elokuuta 2012

Nokka kohti uuttakaupunkia!

Kuva google.fi 
Kuva google.fi

Hieman yllättäen siirrynkin näihin maisemiin viikonlopuksi kun automme starttaa töiden jälkeen kohti Uuttakaupunkia. Rakas ystäväni pyysi minua (muutaman tunnin varoitusajalla ennen kuin tapasi papin) lapsensa kummiksi. Ennestäänhän minulta löytyy ihanainen Elsa ja tulevana sunnuntaina sitten toinen kummilapsi. Ihanaa. Molemmat kummilapseni asuvat eri kaupungeissa kun minä, mutta nyt meinaan ryhdistäytyä ja vierailla jatkossa nastolassa ja uudessakaupungissa aktiivisemmin. 

Mä oon taas päässäni suunnitellut viikonlopun ja ohjelman. Kukaan ystävistäni ei toki vielä tiedä tulostani. Toivottavasti kaikki on mestoilla, koska seuraavan kerran nämä idylliset merimaisemat tulevat näkemään minut todennäköisesti vasta seuraava vuonna. Olen buukannut itseni täksi vuodeksi hyvinkin kiireiseksi. Hirveää sanoa näin tässä vaiheessa kun vuotta on vielä jäljellä 4 kuukautta. 

Joudun nyt skippaamaan eräät tuparit ja erään ystävän vierailu meidän luonna hieman viivästyy, mutta ehkä me napataan P kyytiimme sunnuntaina kun lähdetään kohti helsinkiä?

Jos täällä blogin puolella ei tapahdu ihmeellistä viikonloppuna niin voitte olla varmoja siitä että minulla on hemmetin hyvä syy hiljaisuuteen. Meinaan nimittäin koittaa kerjetä näkemään reissullani mahdollisimman paljon ihmisiä (..tunnen koko kaupungin). Puolet asukkaista vihaa mua, koska onhan se kamalaa että heidän pienestä kylästään on ponnistanut "suureen kaupunkiin" ihminen joka on homoseksuaali ja vieläpä telkkarista tuttu. Ja toinen puoli kaupungista rakastaa mua koska ne on mun ystäviä tai sukulaisia. Haha, että sellaiset piirit meillä täällä ukissa. 

Ollaanhan kuulolla! 

Ps. Jos joskus mielitte kesäloman viettoon kotimaan sisällä niin suosittelen uuttakaupunkia. Se on oikeesti todella nätti kaupunki varsinkin kesäisin. Mun haaveena on että vielä joskus mulla on niin paljon rahaa että mä pääsen omalla veneellä tuohon rantaan ajamaan ja pitämään kunnon bileet botskilla! Tuosta rannasta siis alkaa keskusta ja oikeasti kesäisin tuolla kaupungissa käy kuhina kun vierasvenesatama täyttyy turisteista. Lisätietoja kaupungista löytyy täältä.

3 kommenttia:

  1. Hei, kiva kun olet kummina lapsille. Miten se kehitysyhteistyön kummilapsi voi? Todella hienoa kun voi olla esimerkkinä meille "taviksille"!

    VastaaPoista
  2. http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/televisio.shtml/1084569/bb-niko-hankki-kummilapsen

    VastaaPoista
  3. Meillä on mökki ukissa.Ihana paikka <3
    T.Minttu :)

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com