maanantai 17. syyskuuta 2012

Niin maanantai..


Hei, tänään maanantaina tuttuun tyyliin on julkaistu mun BB-aiheinen blogini tuolla hymyn verkossa. Pääset uusimpaan postaukseen tästä!

Meikäläisten maanantai näyttää tältä:

Eilen julkaisin kuvan Londonista ja muutama vihainen ihminen lähestyi minua facebookissa että miten suosin vain toista koiraamme. Haukotus sanon minä! No tässä on nyt sitten puolestaan Milano. Näissä fiiliksissä heräili tämän perheen pienin siispä tänään. 

Sain muutama viikko sitten Pantenen tuotteita kotiin. Hyvin ovat paikkansa löytäneet käytöstä ja varsinkin tämä ympyrän mallinen purnukka on ollut kovasti käytössä pesun yhteydessä. Kyse on muutaman minuutin tehohoidosta. Tuoksu on hyvä, mutta ei kyllä Tigin voittanutta vielä ole tainnut  osua eteen. Kiitos! 
Ruokapuolesta vastasi tänään Mr.Lau jossa on erinomainen ruoka :) yam yam! 

Uusimmat housut löytyi puolestaan viikonloppuna H&M:n valikoimasta. Kuva on napattu puhelimella, joten väritystä varmana saa arvailla siellä kotona, mutta kyseiset housut löytyy täältä.

Noilla koirilla on karvanlähtö ja täällä kaikki vaatteet saa nyt sellaisen kivan karvapeitteen. Mä kuitenkin kuvaustilanteen jälkeen heitin teippirullalla housut kondikseen ja suuntasin töihin. 
Nyt nopee hieman jädeä napaan ja sitten kohti tapaamista! 

Mä en tiedä mikä tässä maanantaissa taas oli, mutta lähti kyllä jotenkin heikosti liikenteeseen & suoraan sanottuna oon meinannut tänään kynsiä useammankin ihmisen, koska mua on ihan aamusta asti harmittanut ihan vaan kaikki. Nyt kuitenkin kello löi iltaan ja meikäläinen on taas ihan täynnä energiaa. Ehkä mä tosiaan vaan lämpeen ihan hirveen hitaasti?

Näkemisiin! 

13 kommenttia:

  1. Kiitos Niko postauksestasi odotan aina innolla uusia postauksia. Ehkä saan itsekkin joskus oman blogin aikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivotaan todellakin :) bloggaaminen on kivaa "aivot narikkaan touhua"

      Poista
  2. sun tän päivänen nikon grilli oli huippu! :) piristit mun päivää c: kipeenä oli kiva kattella sua siellä telvisiossa ((: et saa olla huomenna pois nikon grillistä!! :c nauroin ihan kippurassa kun ihmiset ei arvannu niitä sun helppoja sana arvotuksia :´D olisin vastannu niihin jos olis saldoo :c yhyy..
    jajaa..noi sun uudet hiukset on sika söpöt c: tuitui <3 miten muuten vois saada sun nimmarin kuin osallistumalla nikon grillin kisoihin? :)

    VastaaPoista
  3. Osaaksä syödä pahaa ruokaa? :p

    VastaaPoista
  4. wow loove ur dogs! ! ihan huippusulosia molemmat, sun blogis on muuten mun lemppari koska sä oikeesti kirjotat kunnon asenteella!!

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. No eiks ookki :) loltz on noi chihut vaan niin saatanan ufoi :D

      Poista
    2. Niko oon susta tosi ylpee kun oot niin suorasananen ja oma itsesi vaikka en sua tunne mut mitä oon nyt julkisuudessa seurannut sua ja oon sut noin kaksi viikkoo sit perjantaina sut DTM nähnyt mut harmittaa kun olin niin kännissä että en muista mitä sulle selitin mut sellasta sattuu ainakin mulle välillä :)
      Mun mielestä sussa on paljon samoja piirteitä kun mussa :)

      Poista
  6. Moikka,Niko.
    Liittypä meitsikin sun lukijax. Oli ihan pakko tulla sanomaan,et kirjotat tota bb-blogia Hymyyn kyllä todella hauskasti ja sitä lukee aina hymyssä suin (kuten tätäkin). Sulla on toi kirjottaminen todella hanskassa. Muutenkin oon täälä käyny välillä kurkkimassa sun kuulumisia. Mitä bb-hen tulee,tällä hetkellä itseäni kaduttaa,kun tuli hankittua toi 24/7 nettiin. Todella pliisu kausi ja siihen haukkumiseen ym.alkaa kyllästyä. Joskus tuntuu,et 24/7:n chatti on niin turha. Onneks sen saa peitettyä.
    Ei muuta,ku hyvää syksyn jatkoa ja taputa suloisia hauvoja.

    VastaaPoista
  7. Joo,toi sun BB-blogi joka eilen kirjoitettu, oli aivan niikuin munkin mielipde.Ei nyt oikein jaksa kiinnostua,kun eioo mistä kiinnostus

    VastaaPoista
  8. No, nyt sen Annen pitäisi lentää pois tuolta talosta, mutta ilmeisesti naiset saavat jostakin syystä ahdistella miehiä seksuaalisesti. Jos joku mies olisi tehnyt saman naisasukkaalle kuin Anne teki Markukselle, se mies olisi jo poliisilaitoksella kuulusteluissa. Anne näyttää selviävän varoituksella.

    VastaaPoista
  9. niin ihania noi sun koiras! <33

    ookko muuten huomannu et tähän on laitettu se sun synttärivideo bb:stä :D
    http://www.youtube.com/watch?v=JiQG9G02QX0

    VastaaPoista
  10. Moi niko voiko sulle lähettää tänne kysymyksen liittyen mun ongelmaan mun poikkis jätti mut kolme päivää sitten ja oon vieläkin murtunu koska syynä oli ikä ero ja rakastuminen toiseen naiseen ja se että pitää jättää tekstarilla eikä viitti sanoo suoraan kasvotusten...niko mitä mä teen?
    terkuin. sun fani

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com