tiistai 25. syyskuuta 2012

Olen koditon - auttakaa mua!


Hei. 

Olisin halunnut välttää tämän tilanteen aivan viimeiseen asti. Olla puhumatta tästä ja hoitaa asiat ihan vain salassa kaikilta. Olen koditon kuuden vuorokauden päästä.

Olen juossut asuntonäytöillä. Soittanut kaikki maailman numerot läpi. Viimeisenä Helsingin kaupungin joka totesi etteivät he yksinkertaisesti voi auttaa minua. Kysyin heiltä että ei kai tälläisessä maassa kuin Suomi voi jäädä kodittomaksi? Siihen sain nauravan vastauksen: "Kyllä voi. Kysy apua sun ystäviltä!". 

Luottotietoni ovat menneet muutamia vuosia sitten ja se ei ainakaan ole plussaa tässä metsästyksessä(muutaman kuukauden päästä summa on lyhennetty kokonaan).Olen kuitenkin vakituisessa työsuhteessa, mutta eihän se ketään kiinnosta. Jos jotain niin ainakin tämän kahden viikon helvetin aikana olen oppinut sen että laskut kannattaa maksaa ajallaan JA sen minä olenkin viime aikoina tehnyt. Valitettavasti hoksasin asiat vain liian myöhään..

JOS siellä ruutujen toisella puolella on ihminen joka tietää ihmisen, joka tietää ihmisen tai ihan vaikka serkunkaimansiskonpoika olisi vuokraamassa asuntoa niin voitteko vinkata tästä mun tilanteesta. 

Hoidan vuokrani, kuten aina. Minulla on toisinaan chihuahuat kotonani, mutta nuo pienet prinsessat eivät tuhoa parkettaja eivätkä räksytä turhasta. Nämä ihanuudet tulevat siis asumaan jatkossa kahdessa kodissa (tai nyt näyttää siltä että minulla ei sitä kotia ole).

Syy miksi olen / olemme tässä tilanteessa on puhtaasti se että huomasimme kesän aikana että molemmat osapuolet nykyisessä asunnossamme tarvitsevat omat neliöt ja itsenäistymistä. Mitään peruuttamonta ei ole tapahtunut ja edelleenkin olen vailla vain asuntoa, en poikaystävää. Joten spekulaatiot mahdollisesta parisuhteestani tai sen tilasta voitte jättää muualle. Olen vailla kotia, en kysymystulvaa :)

Koitin hokea itselleni viimeiseen asti että älä tee tätä, mutta nyt usko ei enää riitä ja ajattelutapa jonka olen toiselta osapuolelta kuullut, "kyllä herra auttaa!" ei nyt vain enää lämmitä. 

Haen siis itselleni asuntoa Helsingistä. 
Vuokraa saisi olla maximissaan 750 €
Parveke olisi plussaa (ei pakollinen)
Asunnossa saa siis toisinaan olla yökylässä koirat.
En mielelläni asuisi Itä-Helsingissä. 

SÄHKÖPOSTI JONKA ÄÄRESSÄ OLEN 24/7 
nikojuhanisaarinen@gmail.com 

Mulla on hätä!!!!

JOS kimppakämppiä tarjolla niin olen tässä vaiheessa myös niihin halukas. 

Uskon että tässä metsästyksessä on vaikuttanut myös se fakta että jokainen esittelijä on tunnistanut minut. Ajatus siitä että BB-Niko asuisi kodissa on varmana ihan kamala. Tuo poika joka roikkui jatkuvasti lööpeissä jotka eivät ainakaan hänen arvoaan missään vaiheessa parantaneet. Haluan kuitenkin kertoa teille että noiden lööppien ja BB:n takaa löytyy ihan normaali 25 vuotias poika, joka tietää miten vuokra-asunnoissa eletään ja miten siitä maksetaan kerran kuukaudessa vuokraa. 
 

139 kommenttia:

  1. siis ''Nämä ihanuudet tulevat siis asumaan jatkossa kahdessa kodissa (tai nyt näyttää siltä että minulla ei sitä kotia ole).'' EIKÄ!!! niko siis etkai luovu sun chihuista=?!!?!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.facebook.com/pages/Suomen-AsuntoSatama-Oy-LKV/345254445526311, tuolla yks, kysy Erkki Murtokoivistoa.

      Poista
  2. Onko tän asunnon pakko sijaita helsigissä?

    VastaaPoista
  3. Sama tilanne täälä. Vuokrasopimus loppuu 1.10 ja asuntoa ei löydy sitten mistään :/ itellä kans kun ei ole luottotietoja (tänään sain maksettua ne si.ne muttamutta) ja kun on nuo 2kissaa....
    Tuttu tunne että vaikka soitteleeKaikkialle ja juoksee asuntoesittelyissä niin ei vaan mistään tärpppää.
    Tsemppiä asunnon etsimisessä! Toivottavasti löydät pian jostain asunnon!! :)

    VastaaPoista
  4. Epäreilua että huono julkisuus vaikuttaa edelleen noin paljon. Jos oisin vuokranantaja niin ottaisin sut kyllä kun sulla on kuitenkin vakituiset tulot ja mitä kuvista on näkynyt niin pidät kämpän kunnossa.

    VastaaPoista
  5. vvo:lla vapaita (halpoja) kämppiä itiksessä, vaikka et itään kaipaakaan ;) mut nykyään taitaa vvo:ltakin saada vuokrakämpän ilman luottotietoja.. ihan vaikka väliaikaisratkaisuna aattelin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät vuokraa jos luottotiedot menneet. Kokemusta on.

      Poista
    2. Jokakoti.fi on täynnä alle 750 €:n vuokra-asuntoja Helsingissä. Soittele niitä läpi!! Jotkut ehkä kieltäytyvät, mutta joku voi ottaakin sut! Ei se selviä, ellet kokeile!

      Poista
    3. Kappas, luottotiedot menneet ja sain VVO:lta asunnon, tosin takuumaksu pitää maksaa. Mun tapauksessa 1kk vuokra panttina sisään,

      Poista
    4. Sama homma mulla Oulussa,sain kämpän ku annoin tarpeeksi rahaa :D

      Poista
    5. Luottotiedotonkin saa VVO:lta asunnon, takuuvuokra on vain 2-3:n kertainen siihen tavalliseen verrattuna.

      Poista
  6. Muuta meille, paitsi asun Tampereella ;(

    VastaaPoista
  7. Ottaisin sut meille koska tahansa ♥ Tuusula taitaa vaan olla liian kaukana :S
    *tsemppihali*

    VastaaPoista
  8. Katsopa www.sato.fi ja www.vvo.fi ,näyttäisi olevan useampia asuntoja vapaana/vapautumassa. Soittamalla ja kertomalla tilanteensa voi hyvinkin saada nopeastikin asunnon.

    VastaaPoista
  9. Onneksi jyväskylässä eiole vielä tullut tuollaista vastaan, mutta meillä on täällä yksi ylimääränen huone ;) että tänne vaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä jyväskylässäkin tätä tapahtuu harvasapäivä..

      Poista
  10. No voi hyvänen aika, Suomi on täynnä asuntoja. Onko muka pakko asua Kehä III:sen sisäpuolella. Älä puhu hädästä ku et siitä mitään näköjään tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun mielestäsikö työpaikka ei ole pätevä syy pysyä kehä kolomosen sisäpuolella???

      Poista
    2. Olen vakituisessa työsuhteessa Helsingissä. Joten on aika luonnollista etsiä asuntoa juurinkin Helsingistä :) voi..voi..

      Vitun anonyymi, järki käteen kun seuraavaksi tuut kirjoittelemaan tänne vitun loistavia asumisratkaisujas.

      Poista
  11. Kysy pääsetkö sinne pylly- ja pillutaloon asumaan.
    Siellähän ne muutkin luuserit vetelehtivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle sieltä varmasti tilaa löytyisi!!

      Poista
    2. Mä olen kahdesti asunut jo BB-talossa. Valitettavasti etsin jotain hieman vakituisempaa asuntoa :)

      Poista
  12. ei helvetti nää jotkut anonyymit :D kasvakaa lapset.
    jos olisin tarpeeks vanha, asuisin helsingissä ja yksin/kaverin kanssa ottaisin sut mielelläni messiin. toivottavasti tällänen henkilö löytyy ja auttaa sua :) good luck bro.

    VastaaPoista
  13. Skutsiin vaan majailemaan. Ei siellä vielä niin kylmä ole. Mitä nyt vähän voi vettä ropista niskaan välillä.

    VastaaPoista
  14. voisimpa ottaa sut meille asuun :c yhyy..poikaystävä vaan ei kovin innostunu ollu kun ehdotin :´D koita löytää ittelles asunto nyt :c älä välitä noista anonyymeistä jotka sua haukkuu c: ne on vaan kateellisia :D MUUTA MEILLE ASUUN!! :D sama se mitä mun poikaystävä sanoo XD

    VastaaPoista
  15. Itselläni on kalliossa vapaana 28 neliön yksiö. Vuokra pyyntini on välittäjällä 710 euroa. Sinun kohdalla olen ilmoittanut välittäjälle, että puppelit eivät kämppääni vuokraa. Ennakkomaksukin on vuokrasta 2kk johon et varmasti persaukisena edes kykene. Kaiken tuhosi kruunaa luottotietosi. Voin vahvistaa, että kukaan vuokraisäntä ei vuokraa luottotientonsa polttaneelle henkilälle asuntoa stadista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuta jonneki muualle stadista ! :D Täälä on halapoja vuakra-asuntoja muuallakin.

      Poista
    2. Ihq provo :D
      Olen vuokrannut, takuumaksu sen ratkaisee.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. ^Onnistuinpas sekoilemaan.

      Miesystävä sai kyllä kaksion Helsingistä ilman luottotietoja. Se vuokranantaja ei edes tarkistanut niitä, vaan kertoi pitävänsä tärkeämpänä vuokralaisen tapaamista ja kasvokkain arvioimista. Pari kuukautta otti takuuvuokraa, mutta se nyt on aika normaali. Että se siitä väitteestä, ettei kukaan suostu vuokraamaan luottotiedottomille stadissa.

      Poista
  16. Vaikea sanoa täältä Kuusamosta asti kämppää sulle :/

    VastaaPoista
  17. mä muutan pari viiko pääst omaan kämppään :p voisin kans ottaa sut millo vaa asuu mun luo mut varkaudes asun :/

    VastaaPoista
  18. En tiiä ketään tuttua joka vuokrais asuntoja :( mut onnee asunnon etsintään ja toivotaan että löydät kämpän !!

    VastaaPoista
  19. mulla ois kämppä tiedossa (väliaikainen, kaheks kuukaudeks) kerkeisit sillä aikaa ettiä oman.. laitan sähkäriä myöhemmin =)

    VastaaPoista
  20. Tsemppiä niko todella paljon! Toivotaan että asunto löytyisi nopeasti!

    VastaaPoista
  21. Hahha, bb kannattaa :)

    VastaaPoista
  22. Asuntoa ei ole tarjota, mutta toivottavasti tärppäisi kuitenkin parin päivän sisällä :) Tsemppiä kovasti!!!

    VastaaPoista
  23. valitettavasti sinun edelliset vuokrarästit ja sitä edellisetkin on kirjoitettu jo seiskassa kaiken kansan nähtäville.. olisiko se syy ettet saa kämppää? olin itse hankalassa tilanteessa n.25v.. kyllä elämä kantaa. uskon että löydät asunnon ja ratkaisun elämään. kuulostaapa uskonnolliselta, mut se ei ole tarkoitukseni. on vain kokemusta asioista. olen 44v ja nykyään helsigin kaupungin asunto. olin asunnottomana 8v ja sitä ennen kavereiden nurkissa 4v.tsemppiä. löydät varmasti ratkaisun. katsele ja kuuntele. kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
  24. edelliseen: siis 25 vuotiaana olin hankalassa tilanteessa.

    VastaaPoista
  25. Siellä taas Seiskan sivuilla sua hehkutetaan tän blogimerkinnän ansiosta? Teitkö tän vaan päästäkses julkisuuteen? Rajottaisit oikeesti jo vähän. Toivottavasti et ole lopettanut terapiassa käymistä ja siellä sua osattaisiin auttaa sua tän sun ongelma kanssa kun oot näin koukussa julkisuuteen.

    Olet hieno ihminen, mutta oikeesti Niko ei se tee susta huonompaa ihmistä jos et joka toinen paistattele ties minkä 7 hymyä-lehden palstoilla! :)

    PS. Ihana kuva susta ton Seiskan jutun yhteydessä! Ruskeat hiukset sopii sulle niin paljon paremmin!

    VastaaPoista
  26. Jos kuulut kirkkoon niin ota oman aluees diakoni työntekijään yhteyttä. auttavat monesti tuollasissa asioissa ainaki itteä. Eikö seurakunnallaki jotaki kämppiä oo ihan normaaleja vuokraasuntoja.

    VastaaPoista
  27. Outoa on että vaaditaan 2kk takuut ym maksuja ennen kuin saa asuntoa
    USKOKAA NYT JO ETTEI KAIKILLA OLE VARAA KYSEISIIN SUMMIIN KUN esim. sossun vuokraKatto on noin 600 euroa ja takuut saa paperilla ei suoraan vuokranantajan tilille.
    Sama ongelma asuu sitten etelässä tai pohjoisessa...
    tyhjät asunnot vuokrataan mamuille joiden menneisyyttä ei kukaan voi tietää
    eikä maksukykyä tosin ne saa sossusta mitä ne haluaa..
    Suomalaiset köyhät ja luottotiedottomat on helvetissä tätä menoa..
    Kyllä Nikokin tarvitsee asunnon vaikka olisi ollut missä "sopassa"...harmi en voi auttaa kun itse samassa tilanteessa!!

    VastaaPoista
  28. mä sain aikoinaan ainakin satolta asunnon ilman luottotietoja. voisit myös pyytää nykyiseltä vuojranantajalta lapun missä lukee että olet maksanut vuokrasi ajallaan jos näin on. sinuna en olisi turhan tarkka missä asut jos kotia ei löydy. voit muuttaa sitten muualle kun löytyy parempi. katso myös nuorisosäätiö

    VastaaPoista
  29. Muuta mun luo Malmille kaksion toiseen puolikkaaseen. Maksat 300 euroa kuussa ja sähkön puoliksi. Hieno nainen asuu makkarissa. Ja parvekkeen tilalla on pieni takapiha...Kuulostaa miltä.

    - Heiny

    VastaaPoista
  30. http://www.mestariasunnot.com/vapaatasunnot.php

    Nää asunnot on Jäkessä...

    Me saatiin päivässä asunto tuolta...

    VastaaPoista
  31. Ammattilainen vastaa pariin tarkentavaan kysymykseen jotka tuntuu menevän metsään täällä.
    - vvo, sato yms muut asuntoa vuokraavat tahot tsekkaavat myös luottotiedot ja valmiudet suorittaa vuokrat. Joillakin saattaa olla tapauskohtaisesti käytäntö että voivat pyytää kolmenkin kuukauden vakuuden. vaikka heillä on sivuilla vapaita asuntoja se ei takaa sitä että niitä voisi vaan ottaa vaan kohteisiin tehdään asukasvalinta.

    - asunnottomaksi voi suomessa jäädä, ei kenekään vuokra tahon ole pakko antaa asuntoa.

    - koska sinulla on luottotiedoissa merkintä ja kertomasi mukaan vakituiset tulot niin ulosotto vie palkasta siivun ja sinulle jää suojaosuus joka ei ole yksin eläjälle kovinkaan suuri. Tämä antaa vuokranantajalle kuvan että koska olet nuori bilettävä poika, haluaisit myös rahaa siihen ja todennäköisyys että vuokria ei tule ajallaan hoidetuksi on todennäköistä.

    - sosiaalivirastolla ei ole asuntoja periaatteessa. tietyissä tilanteissa heillä on antaa puolto vuokraajaa varten. he saattavat antaa myös lupauksen vuokravakuudesta, raha ei käytännössä kulje mutta jos tulosi ovat niin pienet että olet oikeutettu perusosaan niin sossu voi antaa lapun jossa lupaa vuokravakuuden. Nämä sossun vakuus paperit ei tosin kelpaa esim usein yksityisille.

    - Kirjoituksistasi herää epäilys, kerrot olevasi palkkatyössä, mutta pystyt päivystämään sähköpostin luona 24/7... ei anna kovin hyvää kuvaa että vartioit yksityistä sähköpostia työaikana etkä nuku ollenkaan.

    - Ainoaksi vaihtoehdoksi jää se että sitoudut asuntolaan joksikin aikaa jolloin sinun mahdollisuudet hkin kaupungin asuntoon paranee. asuntola tosin on aika ikävä paikka koska siellä on kaikenlaista kulkijaa ja siihen pitää sitoutua ja ohjaajien pitää nähdä miten hoidat asiasi. Joissakin tilanteessa saattaa viranomaiset vaatia AA kerhoon hakeutumista.

    TSEMPPIÄ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh.. tää "ammattilainen" ei voi olla tosissaan :D

      Poista
    2. nO miksei voisi olla ??

      Poista
    3. "Kirjoituksistasi herää epäilys, kerrot olevasi palkkatyössä, mutta pystyt päivystämään sähköpostin luona 24/7... ei anna kovin hyvää kuvaa että vartioit yksityistä sähköpostia työaikana etkä nuku ollenkaan." Voi hyvää päivää! Voihan sitä tietty olla sit tosissaan jos ottaa kaiken aivan kirjaimellisesti! Ihan älytöntä..

      Poista
  32. Ymmärrän täysin hätäsi, itsekin ollut samanlaisessa tilanteessa, auttaisin, mutta olen "liian kaukana" :):(

    VastaaPoista
  33. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Suosittelen ryhdistäytymistä elämässä. Juopottelu, riidat, ulosotto, sekoilut... ei kovin hyvää mainosta sulle.. Missä on ystäväsi nyt sillä, Tosi ystävät auttaa aina!

    VastaaPoista
  34. Ikävä tilanne. Mulla oli muutama vuosi sitten vähän sama juttu. Mulla kävi kyllä hirvee tuuri ja sain asunnon nuoriso-säätiöltä kahdessa viikossa vaikka mulla on maksuhäiriömerkintä luottotiedoissa. Kävin siellä kyllä erikseen silloin juttelemassa mun tilanteesta ja ilmoitin että kaikki asunnot käy myös itä-helsingin kohteet(ei kauheesti varaa nirsoilla kun on jäämässä asunnottomaksi). Sain asunnon eka nuoriso-hotellilta mut sain sen sitten myöhemmin vaihdettua kivempaan taloon aurinkolahteen. Eli sieltä vois löytyä koska ovat ns. tarvehankinta asuntoja (kellä suurin tarve, saa jonon ohi kämpän)kun kriteerit on alle 30-vuotias (saa asua 35 v saakka.) ja pitää käydä töissä. Onnea asunnon etsintään!

    VastaaPoista
  35. Hei!
    1. olisit hoitanut asiasi ajoissa kuntoon!! etkä olisi tuollainen diipadaapaa -tyyppi!!!
    2. ruikuti ruikuti oli jo silloin bb:n jälkeen, että "on taas vuokrat maksamatta..."
    3. mene hoitoon!!!!

    t. omat laskunsa ajoissa hoitava pienipalkkalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3. Mene hoitoon!!!!

      Saanko mä kysyä ihan mielenkiinnosta että mihin laitokseen mun kannattaa soittaa jos siis meinaan sun neuvoista ottaa opikseni? Oletko sä tosiaan idiootti valmis maksamaan sun verorahoista mun hoidosta koituvat kulut?

      Ei helvetti te olette lystikkäitä <3

      Poista
    2. No en tässä tapauksessa todellakaan ole, mutta jotain huvia näille maksetuille verorahoille pitää saada, niin sinulle kuin myös minulle.... ;-)

      t. maanantaina on tilipäivä, 3678e nettona

      Poista
    3. T: maanantaina on tilipäivä, 3678e nettona. :DDD hahaha! Te tapatte mut paskahalvaukseen että eihän tässä enää asuntoa edes tarvita XD

      Dödii, roolileikki sikseen ja hauskaa työpäivää. Luulisi tuolla palkalla jotain muutakin tekemistä olevan kuin roikkua mun blogissani:,)

      Poista
    4. Kyllä ihmiset on välillä uskomattomia umpiääliöitä...

      Mutta on hienoa lukea vastauksiasi, Niko: upeaa verbaliikkaa! Osuu ja uppoo joka kerta. =D

      Lykkyä kodin etsimiseen.

      Ps. Yleensä en muille epäonnea elämään toivo, mutta joskus joillekin tekisi hyvää saada kokea, miltä tuntuu kun perusturva järkkyy - sehän voi joskus tapahtua ihan ilman omaa syytäkin (äkillinen työttömyys, pitkäaikainen sairaus ym.). Muiden epäonnistumisilla ilkkuminen on raukkamaista. Ja aika riskaabelia: entäs jos osuu omaan nilkkaan? Kuinkas sitten suu pannaan?


      Poista
    5. Mä oon ollu asunnoton pari vuotta. Mee turvakotiin, mihin tuollaiset pitäis laittaa. Mitäs oot huutanu ku mielevikainen siinä BB-chat-paskassa. Ne luulee et sä roudaat hinttei sinne helvetisti ja ne sodomoi sua from dusk till dawn

      Poista
    6. siis mikä näitä ihmisiä vaivaa ! :D jos teillä ei oikeesti oo muuta tekemistä ku tollane paskamaine haukkumine ni pitäkää ne sisällänne. vähä tsemppii toho elämään tulevaisuudessa ! (: ootte niin helkutin aikuistuneita et oikee sääliks käy. ja jos tääl joku hoitoa tarvii ni se on sitte ihan joku muu kun niko. toi nimettömänä huutelu on kyl hienoo hommaa, oon iha ylpeydest mykkänä. anonyymit ootte aina välillä niin hellyttääviä ja niko toivottavasti asunto löytyy !

      Poista
  36. Mä tiedän yhden vanhan lihavan homon joka kaipaa seuraa. Se asuu krunikassa ja vuokra hoituu kakkosella ja päivittäisellä suihinotolla.
    Jos kiinnostaa niin laita viesti blogiis niin annan yhteystietoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jos uskallat tähän heittää ne yhteistiedot niin laita ihmeessä :) Aina kannattaa kokeilla. Varsinkin jos tämä lihava homo laukeaa nopeasti niin kyllähän muutaman minuutin jaksaa suihin ottaa kerran päivässä. <3

      Poista
  37. Muutat sinne hinttikaverisi luokse, ongelma selvinnyt.

    VastaaPoista
  38. Tuli vielä mieleen semmoinen vaihtoehto! Punavuoressa, punavuorenkadulla siinä kankurinkadun kohdilla asustaa isohko, löysännäköinen homo mies joka tarjoaa suuseksiä ja maksaa siitä nauttivalle osapuolelle. Häneltä saattaisit saada katon pääsi päälle, tietysti varmaan jotai maksua haluaa. Helsinginkadun hesburgeriin pyörimään niin kyllä tunnistat lajitoverisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi:) yksi ja sama käyttäjä siellä jättänyt tähänkin postaukseen jo muutamankin eri kommentin. Haha! Hyviä ideoita ei siinä mitään. Jos mä vuokrani saan sillä maksettua että otan joltain suihin niin se kuulostaa äärettömän toimivalta ratkaisulta. Oon aina ollut parempi sängyssä kuin laskujen maksamisessa <3

      Poista
  39. Laitoin sulle sähköpostia! Vastaa nyt miten kävi :)
    -ida

    VastaaPoista
  40. Siis huhhuh mitä porukkaa täällä..tsemppii Niko!

    VastaaPoista
  41. Minäkin suosittelen katsastaan nuo vvo:n ja saton asunnot, sieltä luottotiedotonkin saa kämpän, tosin pitää maksaa vähän enemmän takuuvuokraa, kuin normaalisti. Itsekin olen luottotiedoton ja olin menettää järkeni etsiessäni asuntoa tampereelta. Tsemppiä asunnonetsintään, toivottavasti tärppää! :)

    VastaaPoista
  42. suosittelen ammatinvaihtoa

    VastaaPoista
  43. Ootko katsonu etuovi.com tai oikotie.fi...oikotiella oli esim tallanen asunto...http://asunnot.oikotie.fi/vuokrattavat-asunnot/7467847!Tsemii asuntojen hakuun:)

    VastaaPoista
  44. http://www.iltalehti.fi/viihde/2012020815181224_vi.shtml

    VastaaPoista
  45. Tuu asuun meille xD voit asuu ilmaseks ei tartte maksaa vuokraaXD huono puoli vaan et asun valkeakoskella:P

    VastaaPoista
  46. Käy puhumassa jossain diakoniassa, spr tai muissa vastaavissa...

    VastaaPoista
  47. ei vissiin saa kämppää kun tuntemattomatki pakottaa vetään :D :D :D

    VastaaPoista
  48. ootsä todella rykiny kaikki massit vai eikö niko kiinnosta enää roskalehtiä?

    VastaaPoista
  49. sulla oli hätä pelastaa oma persees nimeltämainitsemattoman baarin vessassa eli älä ruikuta vaan SUCK IT UP kuten sanotaan :D

    VastaaPoista
  50. muut lystikkäitä, sinä vasikka!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  51. On tää maailma niin saatanan sekasin nykysin.

    VastaaPoista
  52. Nousee räjähtävään tietoisuuteen miten nopeasti nämä Pull and Push-julkkikset tipahtavat elämänpyörästä. Ei löydykkään enään sitä ilmaista elämää, pitää jo maksaa itsekkin, pahinta on kun enään rahakaan ei riitä siihen että joku huolisi vaikkapa vain vuokralaiseksi....
    Veikkaan varovasti, että 5-vuoden kuluttua viimeistään turhakkeet on joko kadulla tai sitten omassa pienessä kommuunissaan. Ei kukaan jaksa katsoa/maksaa tällaisten sirkuseläinten elämää.
    Ehdottaisin elämäntapa remonttia, opiskelua, rauhoittumista ns.julkisuudesta ja elämänarvojen tarkistamista. Useimmat meistä elävät yli 80 vuotiaiksi ja sen ikäisiä harvemmin näkee ansiotyössä chateissä, BB-taloissa, hillumassa kapakoissa. Laskumme kunkin meistä kuitenkin pitää hoitaa ja siihen apuun ei tule edes vihreät, homopressat tai vasemmistoliitto.

    VastaaPoista
  53. Maailmassa on kahdenlaisia julkkiksia: niitä kenet tunnetaan taidoista tai lahjoistaan ja niitä, ketkä luulevat kuuluvansa tähän ryhmään mutta ovat todellisuudessa ihan jotain muuta. Siinä missä ensimmäiseksi mainittua ihannoidaan, jälkimmäisen arvo perustuu usein naurunalaisena olemiseen. Siinä missä ensimmäisenä mainittu ei koskaan tyrkytä itseään mihinkään vaan tekee vain sitä, josta syystä on maineensa ansainnutkin, jälkimmäinen tekee mitä tahansa pitääkseen itsensä omassa ryhmässään, usein saattamalla itsensä lisää naurunalaiseksi. Siinä missä ensimmäinen on usein äärettömän hyvä tuloinen ja oman elämänsä herra, jälkimmäinen on persaukinen ja täysin muiden armoilla.

    Listaa voisi jatkaa loputtomiin mutta pahinta tässä koko hommassa on kumminkin se, että jälkimmäisen ryhmän edustaja ei itse edes tajua kuuluvansa siihen.

    VastaaPoista
  54. Mitä jos kysyisit isältäsi apua? lol lol

    VastaaPoista
  55. Voi Niko, auttaisin konkreettissti jos vain voisin, no rukoilen puolestasi ihan sydämestäni!
    Saattaa toimiakin, ei voi tietää.....;)

    VastaaPoista
  56. Luin sun juttus lehdest et oot koditon kohta.
    Mielestäni ei tuossa tilanteessa saisi vaatia liikoja voihan sitä muuttaa vaikka väliaikaisesti ilman parveketta jne jne.
    Kuitenki vanhempani omistavat helsingin kaupungin joitakin asuntoja ja vuokratakuu on 1 kk ja luottotiedottomilla on 3kk koeaika lemmikit sallittu jne jne .Tässä osoite kas.fi asuntoja on tarjolla ympäri suomea mutta tietenkin ne parhaimmat on varattuja tällä hetkellä.
    Vihdissä taisi olla vapaita ja ok kuntoisia vissiinki vielä saunalla.
    Onnee sulle
    -Marika H

    VastaaPoista
  57. Palkkaa assari käymään sun puolesta näytöissä :D

    VastaaPoista
  58. Höh, tosi tyhmää toi ettei haluta vuokralle kun tunnistetaan.. musta tuntuu että jos oisin vuokranantaja niin vuokraisin mieluummin sinulle kun sellaiselle josta en tiedä mitään :-D onnea!

    VastaaPoista
  59. myy koiras. saat mukavasti rahaa

    VastaaPoista
  60. http://www.iltalehti.fi/viihde/2012092616124910_vi.shtml ...

    VastaaPoista
  61. Niko....joskus lehdessä sä sanoit että naapurit ovat kusipäitä kun valittavat sun bileistäsi .
    Voi voi....me veneen alle ja saat bilettää rauhassa.
    Ei heru sympatiaa..

    VastaaPoista
  62. Niko....joskus lehdessä sä sanoit että naapurit ovat kusipäitä kun valittavat sun bileistäsi .
    Voi voi....me veneen alle ja saat bilettää rauhassa.
    Ei heru sympatiaa..

    VastaaPoista
  63. Voi ei! Eikö sulla ole ketään kaveria joka voisi sut majoittaa?

    VastaaPoista
  64. Niko tsemppiä, voimia ja onnea kodin etsintään. Mä en ymmärrä miksi sua kohtaan ollaan niin julmia ja ilkeitä täällä blogissa. Jokaisella saa olla mielipiteensä, mutta sitä ei ole pakko tuoda julki ja vieläpä niin että satuttaa toista ihmistä ja aiheuttaa pahanmielen. Minä kohtaan työssäni myöskin välillä ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa parempia kuin muut ja voivansa tehdä&sanoa mitä haluavat. Vaikka olen ollut kaupanalalla reilusti yli kymmenen vuotta, tällaiset ihmiset ja asiakkaat saavat joskus vieläkin päiväni pilalle ja pahanmielen aikaan. Onneksi kaiken pahan ja julmuuden keskelle mahtuu myös hyvää!!!

    VastaaPoista
  65. ...hmm...ihmettelen vain tuota että miksi jäisit ilman asuntoa?...asuthan nytkin sen toisen kanssa saman katon alla...potkiiko hän sinut pihalle vai oletteko irtisanoneet vuokrasopimuksenne nykyisestä?...katsos kun siellä kaupungin jonossa varmasti todella hätää kärsiviä...perheväkivalta, todellinen köyhyys tai muu tarve...ne menevät aina edelle jos sinulla on asuinpaikka ja olet palkkatyössä, eikä mikään uhkaa henkeäsi tms...tilane jos olette irtisanoneet asuntonne ilman että molemmilla on olemassa asunto johon mennä on kummallinen...ehkä olisi pitänyt ensin hankkia asunnot molemmille ja sitten vasta irtisanoa asunto...jos taas tuo kumppani on heittänyt snut pihalle...kokeile ystäviä, perhettä, sukulaisia ensin...tai voithan syyttää heitteillejätöstä...kaippa tuo seiska siinä tapauksessa taas yhden kuun vuokran verran lehtijutusta maksaa...

    VastaaPoista
  66. ...tähän vielä lisäyksenä että jos ette vain "mahdu saman katon alle" niin se ei varsinaisesti ole tässä tapauksessa syy saada vaatia kaupungilta tai julkisesti asuntoa ja mainostaa jäävänsä asunnotta...Suomessa on paljon ihmisiä jotka joutuvat sietämään todella kurjia oloja alkoholin, väkivallan tai mun syyn vuoksi kotiolojaan vain sen vuoksi ettei le taloudellisia mahdollisuuksia muuttaa pois...tai jos eivät silloinkaan pysty olemaan kotonaan niin sitten asuvat sukulaisilla tai ystävillään...et tarkemmin tilannettasi kertonut joten siksi tuo nyt voi kuulostaa siltä että otan huomion vain sen että ette mahdu saman katon alle tai kuten sanoit, tarvitsette omia neliöitä...eli ainoa neuvo tähän: suck it up...nou hard fiilings...ainakaan mulla...

    VastaaPoista
  67. Et mielelläsi asuisi Itä-Helsingissä?

    Itä-Helsingissä on aika monta tasokasta aluetta. Sanooko mitään esim. Jollas, Marjaniemi, Aurinkolahti, Tammisalo? Etkös sinä ole hyvin tienaava, joten sinulla on varmasti varaa vaikka vuokrata Jollaksesta tai Aurinkolahdesta kämppä? Vuokrat eivät tosin ole samaa tasoa mihin sinä olet tottunut, on sen verran tasokasta seutua.

    Tätä yleistä harhaluuloa Itä-Helsingistä näköjään esiintyy edelleen, tosin tapaukset rajoittuvat maalta tulleisiin juntteihin jotka eivät oikeasti tiedä Itä-Helsingistä kuin Jakomäen ja Kontulan ja nämäkin alueet ovat nykyään ihan erilaisia kuin 20-30v sitten joilloin rikollisuus oli yleistä.



    VastaaPoista
  68. Kaupungin ja seurakunnan asunnot kannattaa ekaks tsekata, ja sosiaalitstosta voit ehkä saada rahaa takuuvuokraan. Asunnon sijainnissa vaan ei kantsii olla kovin kranttu. Myöhemmin voi vaikka kaupungin asunnosta siirtyä sisäisellä siirrolla toiselle asuinalueelle. Suhteita kannattaa myös käyttää, niin se vain on. Asunnon hakuun voi mennä aikaa, mutta kantsii googletella. Yh kodit on kans vissiin ok vuokralafka. Tsemppiä ja voimia Sinulle. <3 T: Heltsu

    VastaaPoista
  69. Ei luottotietoja, ulosotossa, Epämääräiset ja huonot tulot, vuokrat aiemmin jääny maksamatta, eläimiä, sekopääbilettäjä, keskiverto suomalaista alkaa vituttamaan jo pelkästään näkemällä naamas jossain lehdessä... Tyypillinen vuokran-antaja pitää sua erittäin epäsopivana ja valitsee luonnollisesti jonkun muun koska kuten olet huomannut, yhdelle kämpälle on normaalisti useita tai kymmeniä parempia ehdokkaita. --> Kannattaa alkaa telttapaikkaa kattelemaan.

    Olin itsekin joku aika sitten osittain vastaavassa tilanteessa että piti saada nopeasti uusi asunto. Luottotiedot kunnossa, hyvät tulot mutta koira kylässä satunnaisesti, joka käytännössä blokkaa kaikki yksityiset vuokranantajat pois. Miksi ottaa vuokralainen jolla elukka koska saa kuitenkin samantasoisen vuokralaisen ilman sitä elukkaa. Ja se elukka kuitenkin aina hiukan "kuluttaa" asuntoa vaikka oli kuinka ihana tahansa.

    Jäljelle jäi käytännössä säätiöiden, vakuutusyhtiöiden yms asunnot, joilla ei yleensä ole lemmikki kieltoa. Vaikka niitä päällisin puolin näyttää olevan oikotiet yms pullollaan niin ei niitä kovin helposti kuitenkaan nopeasti saa koska heillä on pitkät jonot asuntoihin joista niitä vapaina olevia jakavat näyttöön yhdelle hakijalle kerrallaan. Eikä heitä myöskään kiinnosta vittuakaan ootko joutumassa taivas-alle vai et. Onneks löyty sitten tuurilla pari päivää ennen muuttoa loistava paikka, halutulla sijainnilla ja sopivalla hinnalla johon osa-aika koirankin sai ottaa.

    Tämä siis hkissä jossa vuokra-asunto tilanne on mikä on. Muualla varmaan helpompaa ja halvempaa.

    VastaaPoista
  70. keskiverto suomalaista alkaa vituttamaan jo pelkästään näkemällä naamas jossain lehdessä.
    Lisään tähän että kuulun samaan ryhmään. Itsetutkiskelun paikka kun tulin nää lätinät lukemaan. Ehkä tuli jonkinlaista mielenkiintoa kun otsikosta päätellen olet kusessa ja kohta ojan pohjalla tai jossain metsässä asumassa :)

    VastaaPoista
  71. toivottavasti asiasi selvivää... itselleni kävi tässä sellainen tilanne että vuokrasopimus loppu 14.9 ja kämpää ei löytynyt, soitin huoneen hotellista ja samana päivänä täällä perhe sai vuokrakämpän meillä siis mies istuu pyörätuolissa ja on koira ja 3kissaa:)

    VastaaPoista
  72. ihan vaan tiedoksi että mulla on mennyt luottotiedot, ja jouduin maksamaan satolle vain sen 250e takuun niinkuin nekin joilla ne luottotiedot on. ei siellä puhuttukkaan mistään monen kuukauden vuokratakuusta.

    VastaaPoista
  73. Pystyisitkö saamaan työpaikalta apua asunnon hankintaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai chatjuontajan hommista....vitun hyvä työpaikka

      Poista
  74. Rupeaako hikeä pukkaamaan otsalle?
    Hahah...

    VastaaPoista
  75. Rupeaako hikeä pukkaamaan otsalle?
    Hahah...

    VastaaPoista
  76. Nii sitä makaa miten petaa kuuluu sanonta!
    Jos mulla olis kämppä jota vuokraisin eteen päin niin tämä hemmo olis viimeinen jollekka sen vuokraisin.
    Edelliset vuokrat ulosotossa ja muutenkin luottotiedot menny maksamattomien laskujen takia.
    Humalapäissään täysi sekopää joka jo huomattiin BB talossa jossa humalassa yritti heittää yhtä tyttöä viinilasilla päin näköä ja tälläsellekkö pitäis vuokrata asunto?

    VastaaPoista
  77. Harvoin toivoin kellekään mitään pahaa mutta nyt toivon että et saa asuntoa jo joudut kadulle se voi opettaa hiukan nöyryyttä ja huomaat että kaikki asiat eivät pyöri nikon ympärillä.
    Nyt myös tajuan kirjoutuksesi enkeli eerikasta hait sillä plussa pisteitä kun tiesit tulevasta häähöstä.

    VastaaPoista
  78. Niin se Jollas on todella idässä, mutta eiköhän Tuksulaan nyt yksi klämyyri henkilö mahtuisi? Onko se vuokralainen vielä siellä vai joko on hermot menneet, jos ei niin Tuksulle viästii! Voisit neuvoa vähän tyyliseikoissa...vaikka Upeaa Petri Pennaa :)

    VastaaPoista
  79. Jaa..a Niko ,olen asunut samassa talossa kuin sinä ..ja ne bileet jotka pidit asunnossasi olivat kovaäänisiä aamuun saakka ..varoituksia varmasti sait ja naapurit kävivät soittamassa ovikelloasi,mutta viis siitä huutelit vain partsilta .olen BB Niko ..soittakaa vaan poliisit! Hyvin itsekäs juippi en tuntenut kun en koskaan katsellut moista paskaa BB ,mutta toit muille selväksi että kuka olit ..tokkopa ketään kiinnosti SORRY ! Kaikkea hyvää elämääsi,ehkä ikä tuo selkärankaa .

    VastaaPoista
  80. haha :) kerrotko vielä tämän osoitteen niin testataan tarinasi uskottavuus? ;) muisk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatais pitää vaan turpa kiinni tossa tilanteessa. Tulin muutn just omasta saunasta pois. Lol Lol

      Poista
  81. Ehdotan etsinnän laajentamista Vantaalle, sieltäkin pääsee kuitenkin seutulipulla ja usein yhdellä bussi/junamatkalla keskustaan.

    VastaaPoista
  82. Hei voi ei :( Tsemppii ja koita ettii jostain asunto. Tai muuta meille (; Paitsi vaan et täältä on kahen tunnin automatka Helsinkii :( Mut koita oikeesti ettii asuntoo, en haluu et jäät kodittomaks :(

    VastaaPoista
  83. Jos saisit jonkun yömajan sponsoroimaan blogiasi niin voisit muuuttaa spurgujen sekaan. lol lol

    VastaaPoista
  84. Talvella yleensä kaikki loiset kuolee. Lol

    VastaaPoista
  85. Mielelläni ottaisin sinut asumaan luokseni, mutta asun Vantaalla. Eikä kaksioni sovellu kimppakämpäksi.

    VastaaPoista
  86. Miekin olisin mielellää ottanut sinut meille asumaan Vantaalle ja olis koirillekkin ollut seuraa =D
    itellä on 3 chihuahua 1 uros 1 narttu ja heidän 10 viikkonen pentu tyttö =D

    VastaaPoista
  87. Hajoo; siis kiire, mutta sitten asetat rajoituksia missä haluisit asua ! Kasva nyt perkele aikuiseksi ja ruikuta sitten kun on OIKEA hätä ja kelpaa asunto kun asunto !

    VastaaPoista
  88. Kokeile www.tori.fi

    VastaaPoista
  89. Mahtava esimerkki siitä kun ollaan olevinaan ja elellään yli varojen mitä tapahtuu.
    Menee työt, rahat ja lopulta asuntokin.

    Ota yhteyttä sosiaalitoimistoon ja sano tilanne missä olet niin apua voi tullakin. Turha toivoa, että kukaan järkevä ihminen luottaisi luottotiedottomaan joten mistään VVO:lta tai muualta turha kysellä edes.

    VastaaPoista
  90. Valaisetko syitä miksi olet joutunut pois nykyisestä asunnosta, sillä apua voisi löytyä kun syy vaan tiedetään miksi olet pihalle sieltä lentänyt.

    Vastausta odotellen....

    VastaaPoista
  91. Voi luoja sentään noita anonyymejä! Turhanpäiväistä itkupotkuraivaria kuinka turha ihminen BB-Niko on... Herää vaan kysymys, jos kerran vihaavat Nikoa niin kovaa, niin miksi lukevat tätä blogia sitten? Taitaa olla oma elämä hukassa kun tuntee jotain paremmuudentunnetta mollaamalla anonyyminä muita... Ei huh huh... Tsemppiä sulle Niko ja onnea uuden asunnon johdosta :)

    VastaaPoista
  92. voi tsiisus noita muita anonyymejä!! hei ihan oikeesti, kasvakaa aikuisiks!!! onneks nyt löysit asunnon ittelles!! :) oisit voinu muuten tulla meille mut luulen et äiti ois ollu hieman eri mieltä, kun ei ois tila riittäny.. ja sitä paitsi asun liian kaukana :(((


    P.S ois kiva nähä sut joskus iha livenäkin :;)))

    VastaaPoista
  93. Ja mitä vikaa on ITÄ-HELSINGISSÄ?

    VastaaPoista
  94. kaikkia kinostaa hirvest et sul on hätä xDD!

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com