sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Helsinki-Tallinna-Helsinki


Heimoi ja pahoitteluni että palaan koneelle vasta nyt. Laivareissu olikin yllättävän raskas (miksiköhän?). Tarravimma.fi lahjakortti lähtee Maiskille ! Onnea. Ja voittaja valittiin tällä kertaa ihan vaan siten että tekstasin kaverille ja kysyin numeroa. Hän vastasi "22". Se oli siispä siinä. Laitan sulle sähköpostia myöhemmin tänään!


Laivareissulla opin että..

Älä koskaan anna humalassa haastatteluita seiskalle. Tulevalla viikolla vajoan johonkin koloon. Lohdutan kuitenkin itseäni ajatuksella että mun videot ei voi olla yhtä kahjoja kuin J.Tukiaisen.

Älä koskaan kuvaa videoita myöskään omassa hytissäsi. Se ei pääty muuta kuin riitaan.

Laivalta elämään jää..

Eräs tapaus jossa ihan pikkuisen vaan "matomoikattiin" yökerhon tiimellyksessä.

Hanna maksaa ja perikunta perii. Illalla yökerhon rikkain, aamulla laivan pennittömin prinsessa.

Laivareissun yksi hauskimmista kohtaamisista..

Noin viikko sitten sain blogiini kommentin jossa mua kehotettiin värjäämään juurikasvu pois. Kyseessä oli tietenkin anonyymi. Perkele! Mä vastasin tähän kommenttiin aika ilkeesti täällä blogini puolella. Tämän kyseisen kommentin kirjoittanut ilmottautui minulle laivalla (..mun kaverin kanssa samalla porukalla laivalla oleva tyttö). Hän totesi kuitenkin että livenä mun hiukset oli kivemmat kuin kuvissa. Ja mun mielestä tää oli ehkä paras koskaan! Eli kaikki anonyymit ei olekkaan runkkareita jostain Oulusta vaan sieltä löytyy myös ihan normaaleja, nuoria, kauniita ja fiksuja ihmisiä. PUS.


PS. Ihan turvallisuuden ja humalatista johtuen me emme kuljettaneet kameraa mukana laivalla eli kuvasaldo jäi hieman köyhäksi. Videoita kyllä kuvattiin, mutta tosiaan en tiedä uskaltaako niitä koskaan julkaista. Katsellaan!


23 kommenttia:

  1. mahtavaa päivän piristys näin tiukan aamun jälkeen :)oot ihana

    VastaaPoista
  2. Toi sun juurikasvu on kyl oikeesti iha saatanan paha xdddd hyi helvetti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän voisi ihan tälläisen legendaarisen heittää: Itseppä juurikasvuni kannan, onneksi sinun ei siispä tarvitse juurikaan päätäsi sen asian suhteen rasittaa.

      Poista
    2. JUURIKASVU? Ei helvetti. Ne on Nikon maailman ihanimmat hiukset, pidä sinä pääs kii, noi on täydelliset. Ja tää postaus piristi mun päivää(:

      Poista
  3. Mun mielestä sun hiukset on kivat :) hauskalta kuulosti toi teidän reissu :D

    VastaaPoista
  4. Mä tykkään myös sun hiuksista noin. Ne on paljon, siis PALJON paremman kuin mun! :D Kade!!

    VastaaPoista
  5. Kiitän postauksesta, piristi tosi paljon. Kiva mitä meistä oululaisista ajatellaan, tai se mihin meidät yhdistetään (Y)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli "heitto" ei toki saisi yleistää :,) haha. Pahoittelen!

      Poista
  6. Mie kans tykkään sun hiuksista tosi paljon...Ainakaan net ei oo tällänen ongelmapesä kuin mulla :). Noh onneksi sieltä oulusta löytyy niitä fiksujakin ihmisiä, kun sinne kerta meinaan muuttaa. Olis se kamalaa, että muuttais ihan hirveeseen mestaan. :)

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus jälleen sinulta Niko! :)

    VastaaPoista
  8. IHANAA, kiitos Niko ! <3 :-------)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut (: voit toki heittää osoitteen ja nimesi suoraan mun @postiin jos / kun nyt huomasit tän:)

      nikojuhanisaarinen@gmail.com niin saan lahjakortin huomenna jo postiin:) love!

      Poista
  9. Laita videomatskuu laivalta!!

    VastaaPoista
  10. Hei älkää pliis vonkuko sitä videomatskua sillä mä voin sanoa ettei meistä ykskään kehtais päivänvaloon enää sen jälkeen astua! :D <3

    VastaaPoista
  11. Hei älkää pliis vonkuko sitä videomatskua sillä mä voin sanoa ettei meistä ykskään kehtais päivänvaloon enää sen jälkeen astua! :D <3

    VastaaPoista
  12. Missä ne Seiskan ja muiden jutut Nikon haastattelusta löytyy? Vai kattoiko toimitus, ettei yleisö enää oo kiinnostunut tollasen minijulkkiksen läpändeereistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti huomasivat. En missään nimessä haluaisi kyseisiä haastatteluja julkaistavaksi :)

      Poista
  13. Hei mitä oot tykänny tosta Nikon J1:sestä itelläni on ja tykkään ihan valtavasti ♥ :D ?

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com