keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Joko mä olen nähnyt kaiken?


Oon tottunut kaikkeen outoon, mutta eilen Baarikärpäsessä tapahtui jotain hyvin..hyvin..hämmentävää. En siis tarkoita sitä että olin baarissa selvinpäin (..vaikka sekin hämmensi paitsi minut niin myös muut). Vastapäisestä pöydästä nousee nainen joka hakee baaritiskiltä kynän ja paperia. Seuraamme tilannetta huvittuneena, koska nainen oli "outo" & kiinnitimme häneen huomiota heti hänen saapuessaan baariin. Btw baarissa on hauska olla selvinpäin, koska havaitsee ympärillään mitä hauskimpia juttuja. No kuitenkin.. nainen menee pöytäänsä, kirjoittaa lapulle jotain ja seuraavassa hetkessä hän on edessäni & ojentaa lapun minulle. Hän ei sano sanaakaan, antaa vain lapun ja poistuu omaan pöytäänsä.


Mä en ole varmana koskaan mennyt yhtä sanattomaksi, hämmentyneeksi, kauhistuneeksi, huvittuneeksi ja mitä vielä? Tää on ehkä paras, koskaan. Me naurettiin vedet silmissä ja nostettiin malja, koska eihän tälläistä oikeasti voi tapahtua kun elokuvissa ja mun baari-illoissa. Tämän asiallisempaa palautetta mä en ole koskaan, ikinä, milloinkaan saanut ja tätä on oikeasti vaikea pistää paremmaksi.

Mun ystävä joka on mielisairaanhoitaja meni jututtamaan naista myöhemmin illalla ja selvisi että hän oli avohoitopotilas joka oli karannut hoidosta. Kuinka yllättävää? Tää nainen kun meni tanssilattialle niin mä voin sanoa että se tyhjeni viimeistään siinä vaiheessa kun se repi sukkansa jalasta ja heitti ne olkansa ylitse sinne lattialle. Tän naisen ilta sitten päätty siten että se talutettiin ulos baarista ja mulle jäi käteen paitsi tämä lappu niin myös 03.10 aikaan bongattu sen kaulaliina ja sukat siitä baarin pihalta. Voi toista :/ Ettei vaan jäänyt viimeiseksi valssiksi minkä tanssi siellä lattialla?

Jos mulla olisi tästä naisesta kuva minkä voisin näyttää teille niin tää ois vielä hauskempaa, mutta ei. Kiitos tästä! Tää lappu on melkein jo sellaista hc-kamaa että mä mietin vakavissani että skippaanko mä mun rippikuvan roskiin ja heitän tämän paperin sen kuvan tilalle siihen kehyksiin & yöpöydälle. :*

Ps. Tää lappu ilmeisesti perustuu tähän haastatteluun jonka annoin ennen viidakkoon lähtöä tuonne subille. Voit lukea sen täältä

29 kommenttia:

  1. Miten avohoitopotilas karkaa hoidosta 0_o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a? En oo koskaan ollut hoidettavana niin en tiedä.

      Poista
    2. Avohoidossa potilas asuu ihan kotosalla.Wikipediasta: Avohoito on ohjattua terveyden- tai sairaanhoitoa, jossa potilas asuu omassa kodissaan, eikä vietä pitkiä aikoja laitoksessa tai sairaalan vuodeosastolla. Siihen kuuluu kuntoutus ja sairauksien ehkäisy esimerkiksi terveysneuvonnan avulla.

      Poista
    3. Ok. No sitten kirjoitin vain väärin.. mutta karannut hän kuulemma oli. Mene ja tiedä noista hulluista:)

      Poista
    4. Voihan sieltä kotoakin karata :)

      Poista
  2. Mietin ihan samaa :D Taitaa taas olla puolet tästäkin kirjoituksesta ihan täyttä kusetusta. Voi sua Niko, ottaisit ensin asioista selvää ennen kun tänne kirjoittelet :') "Avohoito on ohjattua terveyden- tai sairaanhoitoa, jossa potilas asuu omassa kodissaan..." lähde Wikipedia. Pus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tässä kirjoituksessa nyt kyllä ole ainuttakaan osiota kusetettu:) Valitsin ilmeisesti vain väärän sanan tuonne kirjoitukseen. Karannut hän kuitenkin oli ja piste. Lopultakin tämän kirjoituksen pointti on kuitenkin vain ja ainoastaan tuo lappu minkä hän toi minulle. Tämän postauksen voi vaikka olla lukematta ja katsoo vain tuon kuvan niin se on siinä. PUS :*

      Poista
  3. Oikea asenne Niko!
    Moni olis saattanu hätkähtää tollasesta ja ehkä jopa lannistua.
    Pää pystyssä ja haaveita tavoitellen, kyllä me sut vielä joku päivä radiosta kuullaan ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en mä missään nimessä ottanut tosta itseeni. Mun mielestä toi oli hauska juttu :) Ja todellakin, jos mä lannistuisin ihmisten jutuista niin oisin jo neljä vuotta sitten vetänyt itseni hirteen:') Kiitos Jelly<3

      Poista
  4. Toivottavasti ton tekstin kirjottanut lukee tätä blogia ja häpeää itseäänsä !

    http://lifeisjustabigjourney.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Taas täällä viilataan pilkkua perkele! avohoitopotilaan tilalla kuuluisi olla pakkohoitopotilas jos te ette sitä ymmärrä. Siihen ei varmaan tarvita wikipedian otteita. Eikä se ollut edes tän jutun pointti mikä potilas se oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. o/ hyvä melina! mua kanssa ihmetyttää tää anonyymien tarve päteä täällä mun blogissani. stna! :D

      Poista
  6. Diggaan ihan sikanaan tätä, että kerrot muisten ihmisten jutuista täällä niin avoimesti. Tai sitten en. Kannattaisko miettiä mitä kirjoittaa nettiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tässäkö mielestäsi tulee selville kyseisen ihmisen henkilöllisyys?

      Poista
    2. Anonyymi: Komppaan tässä nyt hieman ystävääni Melinaa että mitenkä ihmeessä tämä juttu kertoo teille kuka ihminen oli kyseessä? Enhän mä helvetti tiedä itsekkään kuka se tyyppi oli?

      Plus mun mielestä jos ihmiset kirjottelee mulle sekavia inboxissa, lähettelee lappuja baarissa ym. Se on omaa tyhmyyttään ja siinä on valitettavasti se vaara että mä bloggaan aiheesta. MÄ en kuitenkaan esim. edellisessä postauksessa paljastanut kuka "Jesse" oli kyseessä vaan poistin suosiolla hänen sukunimensä kirjoituksestani.

      Tää blogi on mun leikkikenttä ja valitettavasti meinaan jatkossakin jatkaa samalla linjalla ja kirjoittaa juuri siitä mistä haluan. Te tykkäätte siitä tai inhoatte sitä. Kukaan ei ole pakottanut teitä klikkaamaan itseänne mun blogiin:)

      Poista
    3. http://nikojuhanisaarinen.blogspot.fi/2013/01/inboxin-helmet.html how about this? sukunimet näkyvillä, fck yeah.

      Poista
    4. Omfg! :( oompas mä ollut tahditon..no mut elämä on <3

      Poista
  7. hullu on hullu oli se sitten mielisairaalasta karannut tai avohoitopotilas. jos ei ole muumit laaksossa niin sitten ei ole. ja jos nainen ite on sanonut olevansa avohoidosta karannut, niin sehän vaan kertoo naisen mielenterveyden tasosta? :D meitä on moneen junaan, ja näköjään moni jää myöhästyy junasta jääden asemalle ruikuttamaan..

    VastaaPoista
  8. Hauska juttuhan tää oli!:D eikai siitä potilaan tilasta nyt tarvitse alkaa täällä selittämään:)

    VastaaPoista
  9. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että tämä Nikon blogi on mennyt niin asiattomaksi viimeisten viikkojen aikana että olen ollut yhteydessä nettipoliisiin jonka kanssa olemme keskustelleet siitä onko tämä blogi suljettava.Joko poistat itse tämän blogin internetistä tai sen tekee virkavalta kauaa tämä hupi ei enää voi jatkua.Olet loukannut minua monesti usealla kirjoituksellasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^^mä en ainakaan oo niin masokisti et surffailisin blogeissa yms sivuilla vain että saisin vetää herneen nenääni! :D

      Poista
    2. Ihan samanlaista paskaahan tännekin blogiin anonyymit kirjoittelevat, kun muittenkin pikkujulkkisten blogeihin. Aika moniin ei edes tunnettujen ihmisten blogeihin anonyymit kirjoittelevat samanlaisia törkeyksiä, kuin tänne. Nettipoliisilla tulee todella kiireinen vuosi pitää tälläiset blogit alkaa sulkemaan.

      ....Vai olisikko sitten helpompi tehdä sellainen siistiminen blogissa ja estää Anonyymit häiriköt ja vaatia kaikilta kommentoijilta kirjautuminen? Menisi aika villiksi toiminta. Saattaisi tulla joskus vaikka vahingossa, joku postaus mihin ei tule yhtään häirikkö kommenttia. Mutta minne nämä häiriköt sitten siirtyvät? Alkavat juomaan kaljaa ja alkoholisoituvat. Sammuvat sitten kännipäissään lumihankeen ja kuolet. Ehkä on parempi että tämäkin anonyymi pidetään kiinni elämässä johon sisällön tuo nettipoliisin leikkiminen.

      Poista
    3. Tässä ohessa tietoa kirjoittajalle
      Helsingin nettipoliisi toimii fyysisesti Pasilassa (poliisitalo 1), mutta toimialueena on koko Suomi. Näkyvällä poliisityöllä netissä pyritään ennalta ehkäisemään rikoksia, madaltamaan kynnystä ottaa yhteyttä poliisiin ja puuttumaan akuutisti etenkin sosiaalisessa mediassa tapahtuviin rikoksiin.
      ...ja lisää tekstiä löytyy nettipoliisin omilta sivuilta.
      Niko ei ole mitään rikosta tehnyt kirjoituksillaan eikä kukaan ole sivuja sulkemassa... siitä olen aivan varma. Tsemppiä Nikolle ja jatkossakin käyn lukemassa blogiasi vaikka kommentoinkin ensikerran. Olisin tämän omalla nimelläni tehnyt mutta ei ollut oikeaa vaihtoehtoa.
      (miks ei ole facebook mahdollisuutta)

      Poista
  10. Olisko sitten vaikka kuitenkin niin että vaikka se nyt sitten onkin AVOHOIDOSSA JA KOTONAAN niin ehkä sen kuitenkaan EI pitäisi olla kapakassa vetämässä lärvejä ja kirjottelemassa nikolle palautetta vaan vaikkapa olla tavoitettavissa kotoaan tiettyyn kellonaiokaan jos laitoksesta saatetaan tehdä tarkistussoitto tai muu vastaava.. nussikaa pilkkua jos ette muutakaan saa tai käyyttäkää maalaisjärkeä ihmiset hoi... huh huh Nikolle lippua salkoon ja korkeelle.. voisin haluta osan sun itsetunnosta tähänkin osoitteeseen meinaan...

    -Senja.P-

    VastaaPoista
  11. Taisi nyt anonyymeilta mennä viisastellessa puurot ja vellit sekaisin....mutta ei ollut eka kerta :)

    Mielisairaaloissa on olemassa suljettuja osastoja ja kuntouttavia avo-osastoja....Kuten nimikin jo sanoo, suljetulta on hiton paljon vaikeampi karata kuin avo-osastolta. Avo-osastolta ei tosiaankaan lähdetä kotiin yöksi, mutta karata sieltä kyllä voi.

    Ihan nyt vaan tiedoksi pilkunussuttajille :)

    VastaaPoista
  12. Avohoito EI tarkoita aina kotona asumista. Avohoidossa voi olla myös laitoksessa, joka tarkoittaa että potilaalla on mahdollisuus kulkea ulkona tiettyinä kellonaikoina. Heillä niin sanottu "kotiintuloaika". Esim. vapaata kulkemista 9.00-19.00. Turha se on inttää vastaan, jos ei tiedä henkilökohtaisesti miten laitokset toimivat.

    Terveisin mielisairaalan hoitaja. (:

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com