lauantai 5. tammikuuta 2013

Perjantai iltana..


Eilen istuttiin ihan vaan iltaa kavereiden kanssa ja syötiin enemmän kuin hyvin. Mulla tuli eilen kamala himo "herkkusieninyytteihin" ja päätin että niitä ainakin on saatava illalla. Herkkusieni jonka sisään siis heitetään aurajuustoa ja lopuksi kääritään päälle pekoni. Uuniin ja noin 10 minuuttia. Ootteko kokeilleet? Jos ette niin suosittelen heittämään uunin viimeistään tänään päälle ja herkkusieninyytit sinne. YAM. Tämän lisäksi tehtiin ihan mieletön kanakastike ja sen seuraksi perunat. Niin ja ei toki sovi unohtaa tämän toisen henkilön vääntämiä beigeleitä, joita vedettiin sitten aina aamuyöhön asti ihan vaan himoomme.


Ruokailun jälkeen päätin että meinaan katsoa elämäni ensimmäisen jakson The Voice of Finlandia. Siitä on paljon puhuttu ja ilmeisesti 1.kausi oli ihan katsottava? No tämän rinnalle oli kehitelty "Kotivalmentaja"-sovellus jonka voi ladata sovelluskaupasta omaan puhelimeensa maksutta. No mehän tietenkin ladattiin se ja voin sanoa että täällä ei enää niinkään jännitetty sitä että millaisia laulajia ohjelmassa on vaan että kuinka paljon kukin meistä onnistuu saamaan pisteitä kasaan illan aikana. Sovelluksella siis valitaan kunkin esityksen alussa että kenen tiimiin laulaja menee vai pääseekö hän lainkaan jatkoon? Oikeista veikkauksista tulee pisteitä ja nopeus on valttia. Ihan paras! Suosittelen tulevana perjantaina kokeilamaan ja huomaatte kuinka uuden ulottuvuuden ohjelma saakaan :)


Sovellus näytti siis tuolta! Meistä kolmesta minä onnistuin illan aikana parhaiten ja sain parhaimmat pisteet kasaan.. ;) Mutta kun näin ohjelman jälkeen top10-taulukon niin aika kaukana oli Saarinen noista parhaimmista veikkaajista.

Hauskaa päivän jatkoa! 

9 kommenttia:

  1. Hyvän näköstä pöperööö teillä :) Noi sieninyytit tai ne nii on tosi hyvii ku laittaa sulatejuustoo,aurAjuustoo ja tavallista juustoo JA perkoni päälle Nams:P ja kans sama paprikalle mut pekoni jättää välistä. Ja sit ku grillaa ne nii ei voi muuta sanoo ku wow! ku on niin hyvää. Oot ihan <3 p.s päivän piristäjä sä oot mulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ;) sieltä tulikin muutama ihana idea seuraaviin nyytteihin. Kiitoksia Maippi! <3

      Poista
    2. Kiva:) Ja sit kans laitat puolikkaaseen paprikan puoliskoon sisään paistettuu jauhelihaa ja aurajuustoa. tavallista juustoa päälle ja uuniin Nams. Ei voi olla pitää niin hyvää (: <3 vaikka oon vasta kohta 15. Sain 7 lk köksästä todistukseen 10 ! Mutta teen kotona tosi paljon ruokaa ja leivon Musta se on kivaa . Mistä sitä tietääki jos vaikka isona tulis kokki.

      Poista
    3. olen sama henkilö kun maippi

      Poista
    4. ...ja riisiä jauhelihan ja aurajuuston kaveriks ! (: itse teen usein niin (:

      Poista
    5. Muistin just et jos tykkää purkki parsasta nii laitta v.3 parsaa sen ympärille pekonii ja uuniii.Nams mut grillissä tulee ihan parasta .Mut uunikin käy <3

      Poista
  2. Oi että ihanan näköstä sapuskaa!:) Tuli täs joku päivä mielee että onks sulla viel olemas se sammakko jonka kesällä sulle annoin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja siis pehmolelua tarkotin -emmi:)

      Poista
  3. Joo noi sienijutskat on nameja ;P kesällä tulee grillattuu niitä urakalla...

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com