tiistai 12. helmikuuta 2013

Höpöttelyä arjesta!


Mulla aina jotenkin jää tää bloggaaminen kun oon pois kotoa. Nyt on menossa kolmas päivä kun oon pois omalta koneeltani ja tutusta ympäristössä jossa jotenkin ajatus kulkee paremmin & on aikaa tehdä kaikkia niitä "omia juttuja". Oon nyt tämän viikon missioksi ottanut kuntoilun. Sopivasti mulle puski flunssa päälle ja olenkin tyytynyt jumppailemaan täällä "kotosalla". Ehkä huomenna kunto antaa periksi ja pääsen hyödyntämään Elixian jäsenyyttä joka on kyllä yhtä tyhjän kanssa meikäläisellä. Vuoden verran oon pian siellä ollut kirjoilla ja käynyt siellä niin satunnaisesti että ihan hävettää. Meinaan varmana purkaa jäsenyyden ja kokeilla jotain halvempaa salia. Muutama frendi on nyt hullaantunut johonkin saliin joka on 24h auki? Katsellaan. Pakkohan sitä on viimeistään kesällä olla siinä kunnossa että kehtaa / uskaltaa Hietsuun ilman että  jengi puskee sua takaisin mereen, luullen että oot valas ja rantautunut vahingossa hietikolle. 

Aamu alkoi iloisella yllätyksellä kun Hesari oli jaettu myös tähän talouteen. Nautiskelin aamukahvin sijasta hieman rohtoja tuolta apteekista. Finrexin on muuten todella toimiva ainakin meikäläisellä eli jos alkaa kuumetta ja flunssaa pukkaamaan niin kandee testata :)


Täältä löytyy peilikaapista jotain aivan ihania uusia Lumenen tuotteita. Oon nyt muutaman päivän ihan "vahingossa" käyttänyt näitä ja voi taivas että on kivoja. Heti kun omasta wc:stä alkaa vapautumaan tilaa niin meinasin hommata tämän sarjan myös sinne. Varsinkin tämä väsyneen ihon virkistäjä kuulostaa ihan meikäläisen tuotteelta.


"Onpa syynä väsymykseesi huonot yöunet, bileet, raskas työpäivä tai treeni, tämä kasvoseerumi antaa ihollesi sen kaipaamaa lisäenergiaa, auttaen sinua näyttämään ja tuntemaan olosi virkistyneeksi. Auttaa vähentämään väsymyksen merkkejä kasvoilta, myös silmänympärysiholta. Sisältää yli 80 % luonnon raaka-aineita. Ei sisällä parabeeneja eikä väriaineita. 30 ml."

Näin kertoo tuoteselostus. Eli tää vois olla sellainen tuote joka pitäisi olla käden ulottuvilla ainakin viikonloppuisin..ehkä torstaisin..ja no aina! 


Oon syönyt niin terveellisesti nyt melkein viikon. Poikkeuksena keskiviikko yö, perjantai yö, lauantai ilta ja sunnuntai ilta. LOL. Eli sanotaanko niin että täällä vielä hieman "opetellaan" tätä salaatilla elämistä (ke-pe-la-su olet saattanut bongata minut mäkkäristä, YÖK). Ihan kauhistuttaa kun kirjoitti noi päivät tänne.. huhu. 

Ok nyt salkkarit. Pidin itseäni jännityksessä enkä nyt katsonut niitä ennakkoon. Heti kun pääsen omalle koneelle niin luvassa olisi ainakin näitä kuvia ihan muutama lisää..


HAHAHAHAHA!

Sit pari polttavaa tähän tiistaihin ->

-Salkkareiden Ossista on tullut niin ärsyttävä että mun tekisi mieli kelata sen kohtaukset aina ohi.
-Mun alko tekeen mieli alkoholia kun katoin viime perjantaiset kuvat. 
-Aloin seuraamaan twitterissä tänään YleX:n söpöä juontajaa. Huomaispa se mut! 
-Miten mulla voi olla selkä kipee vaikka mun vatsalihaksien pitäis olla kipeet? 

8 kommenttia:

  1. Etkö sä enää seurustele ? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoinko mä tässä postauksessa olevani sinkku? :o

      Poista
    2. No anteeks, kunhan tuli vaan mielee tommonen tyhmä mielikuva. :/ sorge...

      Poista
  2. niko tuli nyt tällein ihan yks kaks sellanen kysymys joka ei edes liity tähän postaukseen :D mutta kun esittelit sitä suihkutettavaa itseruskettavaa niin tarviiko ihoa kuoria aina välillä ja kun se alkaa lähteä pois niin jääkö läikikkääksi iho? plus että voiko vanhan päälle aina kun alkaa lähtemään ni ruiskutella ihan vapaasti ilman sitä kuorimista?
    kun en oo ikinä käyttänyt itserusketavii ja toi kuulosti tosi hyvälle ja helpolle laittaa nii pliis help me ja infoo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä en koskaan kuori ihoani:) Sitä voi huoletta laittaa uudestaan vanhan päälle ja se suihkutettava ei lähde kulumaan ihosta silleen että jättäisi läikkiä:) Joten ihan huoletta vaan testailemaan. Voi toki aina ennen laittamista kuoria ihoa niin säilyy kauemmin ihossa väri!

      Poista
    2. hih kiitti infosta! toivottovasti rakastun tohon, sillä laitoin just tilauksen menemään :)

      Poista
  3. hehe hyvä toi sali juttu.. mulla kävi itelläni sama kun kävin lady linella.. :D meinaatko muuten tota fitness24sevenii? :)

    VastaaPoista
  4. Hain yks päivä sun nimelläs viedoita youtubesta...
    http://www.youtube.com/watch?v=oKXf22szGtM
    Mykistävää :D

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com