perjantai 8. helmikuuta 2013

Olen homo..entä sitten?


"Homopetteri muuta sinne kaltaistesi joukkoon ruotsiin ja mene hamekauppaan" -huutaa anonyymin kommentti.

-Ihminen joka on avoimesti homoseksuaali ei koe sanaa "homo" haukkumisena. Jos siis haluatte mennä henkilökohtaisuuksiin niin haukkukaa vaikka mun jalkoja joihin en ole kovinkaan tyytyväinen. 

-Ruotsissa on vähemmän homoseksuaaleja ihmisiä asukaslukuun suhteutettuna kuin täällä Suomessa. Ihan vain tälläinen pieni huomautus. Lisäksi Ruotsalaiset miehet ovat paljon tyylikkäämpiä kuin 90 % miehistä täällä kotimaassa. En siis lähtisi pilottitakki,suomileijona kaulassa, koffin lippis päässä paljon huutelemaan :)

-Vaikka olen homo niin en käytä hameita. Homo = Transu ovat kaksi eri asiaa. Ei siis tarkoita että jos olette yhden homon nähneet Gina Tricotin paidassa että kaikki homot pukeutuisivat näin. 

Homous ei ole sairaus. Se ei ole asia jonka vuoksi mennään lääkäriin ja sitä koitetaan saada kehosta jotenkin pois. Muistakaa myös se että vaikka sinä ja puolisosi olisitte 110% heteroita, teidän lapsesta voi tulla 110% homoseksuaali. Mitä sitten? Haukutte lapsenne jokaisessa välissä homoksi ja koitatte saada hänet tuntemaan itsensä "epänormaaliksi"? Koitatteko vaihtaa hänet naapurin kanssa "terveeseen" yksilöön? Potkitte päähän ja koitatte saade sen homouden liikkumaan pois kehosta? 

Se mitä minä teen makuuhuoneessa (ok..välillä innostun muuallakin) ei ole teiltä mitään pois. Se ei satuta ketään ihmistä, se ei ole laitonta, se ei ole rikollista. Olisitte huolissanne siitä että tälläkin hetkellä täällä Suomessa joku suunnittelee ampuvansa koulukaverinsa. Joku käyttää hyväkseen lapsia. Joku hakkaa puolisoaan. Se on rikollista, se on vaarallista ja nuo ovat asioita joille meidän tulisi tehdä jotain. Mitä helvettiä te hyötyisitte siitä jos minusta tulisi hetero? Mitä te hyötyisitte siitä jos saisitte yhden pedofiilin linnaan? Jälkimmäinen voisi pelastaa sinut, lapsesi, kummityttösi tai poikasi mahdollisesti. Minä homona en ole vahingoittamassa teitä,teidän lapsia tai sinua. Uskokaa mua ei homomiehenä ihan kamalasti kiinnosta kehä kolmosen ulkopuoliset alienit, jotka kulkevat kesät talvet pilottitakki harteillaan ja ajavat pienillä mopoillaan kylillä. 

Tämä kirjoitus ei tule muuttamaan mitään, mutta jos ja kun siellä on muutama tyyppi jotka haluavat ärsyttää mua kommenteillaan niin menkää nyt helvetti edes sellaisille aaltopituuksille että mulla katkeaa verisuonet päästä. Homo mä olen vaikka te paistaisitte mut voissa ja se on asia jota mä en häpeä, jolle en yksinkertaisesti voi mitään tehdä enkä edes haluaisi tehdä. 

Joku syntyy mustaksi, joku homoksi, joku vammaiseksi. Se ei kuitenkaan tee kenestäkään näistä ihmisistä huonompia kuin teistä. Suomalaisuus, valkoihoinen, hetero, terve = ei ole ainoa oikea ihmistyyppi.

Kuvat instagram ( nikosaarinen )

Ihanaa viikonloppua kaikille. Jopa teille jotka jaksatte mua dissata päivästä toiseen. Ja muistakaa että kateus ja katkeruus ovat asioita joille tulisi oppia tekemään jotain, koska se aivan varmana syö miestä ja miksei myös naistakin. Love and Peace! xoxo 

79 kommenttia:

  1. Plus että tiedän erään toimittajan kirjoittelevan tänne haukkumisia ja herjaavia viestejä. Mutta tällä kertaa voit jättää ne viestis julkaisematta :) koska mun mielestä sekin on jotenkin hirveen sairasta aikuiselta mieheltä!

    VastaaPoista
  2. Niko sää puhut niin asiaa. :) Mun veli on homo ja joskus juuri pienellä kylällä kuullut haukkumista veljeni seksuaalista suuntautumista kohtaan,nää idiootit ei tajua sitä,että oli homo tai lesbo niin ne ei ainakaan satuta ketään.. Homous ei oo sairaus. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa niko!!! :) Oot tosi pirtee ja ihana tyyppi! Homo, lesbo, hetero mikä vaaN, niin kaikki ovat ihan samanarvoisia!!! Arvostan sua Niko! :) Hyvää viikonloppua!!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei muuten, laita ihmeessä haukkuja-anonyymien kiusaksi, että kommentit julkaistaan vasta, kun olet ne lukenut ja hyväksynyt? =))

      Poista
  4. Hieno postaus! :) Mä välillä lueskelen näitä sun blogikirjoitusten kommentteja ja hirvittää, niin järkyttäviä ne pahimmat on. Tsemppii, hyvin sä vedät :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus,säälittäviä viestejä näyt saavan,eiköhän jokainen ihminen mahdu tänne maapallolle!

    VastaaPoista
  6. Hyvä niko! On hienoo et pystyy puhumaan siitä mitä itse on! Antaa muiden olla ja lässyttää! Jos heidän maailma kaatuu siihen että olet homo niin kaatukoon! Itselläni on useita homo ja lesbo ystäviä ja oon tullut siihen tulokseen että he ovat suvaitsevaisempia ihanempia ja muutenkin todella asiallisia verrattuna heteroystäviini! Jatka samaan malliin!!! -Emmu-

    VastaaPoista
  7. just näin! harmi vaa ettei tiettyjen ihmisten aivoihin mahdu tieto siitä että homot on ihmisiä siinä missä muutkin... mutta se on niiden häpeä :)

    VastaaPoista
  8. Tää on niin suomalaista touhua, "ollaan itse aina parempia ihmisiä ja muut vähän erilaisemmat ei oo" ei mee ihan tää logiikka mun päähän. Se ei tosiaan oo muilta pois onko ihminen homo vai hetero. Itse olen hetero, mutta en koe olevani mitenkään parempi ihminen kuin homot/lesbot. Päin vastoin. Mutta pääasia on että on reippaasti mitä on, eikä välitä ihmisten typeristä lausahduksista ! Niko oot paras :)

    VastaaPoista
  9. Oot Niko ihana! Mä olen joskus pitänyt sua älykkyysosamäärältäs jotenkin keskiverto ihmistä tyhmempänä, en todellakaan sen takia että oot homo, vaan olen tuominnut sua ihmisenä ja persoonana kunnolla edes tietämättä millainen olet, antanut mediassa ilmi tulleen kuvan mustamalaata mielikuvaani susta. Nyt olen kumminkin seuraillut blogiasi ja huomannut että sä olet todella viisas, ystävällinen ja älykäs persoona. Mua ei kiinnosta ihmisten seksuaalinen suuntautuminen, homo, hetero, lesbo, bi, mikä tahansa, kaikki ihmisinä täysin saman arvoisia. Mä arvostan sun suorasanaisuutta ja tyylillistä otetta tähän elämään. Täytyy sanoo että nykyään voin kutsua itteäni jopa sun faniks, joskus tulee tuomittua ihmisiä yleisten mielikuvien perusteella, se on tyhmää ja sellasesta pitää pyrkiä eroon. Sä oot valovoimanen persoonallisuus ja sul on oikeeta pilkettä silmäkulmas. Cool!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos rehellisestä ja asiallisesta kommentista. Toi on varmaan aika monen kohdalla sama homma. Esim. mä itse pitäisin BB-Hennaa todella typeränä ihmisenä jos vain lukisin siitä aikoinaan kirjoitettuja uutisia ym. Onneksi olen onnekas ja tunnen tuon tytön henkilökohtaisesti & mun on pakko sanoa että kultaisempaa ihmistä saa hakea. Se on fakta että media kertoo juuri sen mitä media haluaa kertoa. Yleensä totuus juttujen takana on jotain ihan muuta. Ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  10. Etkö arvosta meitä kehä 3:n ulkopuolella asuvia ja ajatteletko että vain ko. alueen sisäpuolella asuvat ovat tyylitajuisia ja hyvä tapaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltaisin väittää että ihmiset ovat suvaitsevaisempia Helsingissä kuin jossain muualla päin Suomea. Se että arvostanko mä ihmisiä jotka asuu kehä kolmosen ulkopuolella niin totta helvetissä arvostan. Olen itse asunut 17 vuotta tämän kehän toisella puolella.

      Poista
    2. Kyllä helsingissä paljo suvaitsevaisempia ollaan, täällä muualla erilaisuus tuomitaan samantien... Kokemusta on vaikka täällä pohjosessa tykkäänki asua :D mut välillä on kiva käydä helsingissä ja olla just semmoinen kun on, ilman että ketään kiinnostaa.

      Poista
  11. Ihana teksti, samaa mieltä kanssasi varsinkin tuo: Suomalaisuus, valkoihoinen, hetero, terve = ei ole ainoa oikea ihmistyyppi. Liikuttava teksti, tässähän ihan herkistyy! ps. oot vaan niin komee:) <3

    VastaaPoista
  12. Niko, oot asiallinen :D Jos tapaan sut joskus helsinkin matkalla ni tarjoon kyllä yhdet jos toisetkin :DD (Iha ku et muilta sais ilmasia juomia)

    VastaaPoista
  13. Niitä kovis tyyppejä, haukkujia, lyttääjiä, mitä nyt ovatkaan, heillä itsellään taitaa olla jonkinmoinen itsetunto kysymys(?!)
    Miksi ihminen joka dissaa/INHOAA HOMOJA tulee HOMON blogiin varta vasten ja sanomaan ei mitään uutta ainakaan. Hän varmaan yrittää pönkittää omaa itseään ku on hieno hetero, oletko niin COOL mitä yrität esittää? Tuskimpa..Lapsellisia ihmisiä kyllä riittää, ite en voi sietää sellasia haukkujia jotka elää omassa hienossa kuplassaan jos sen puhkasis niin voi, että, ei ne pärjäis tässä karussa maailmassa.

    VastaaPoista
  14. tää oli kyllä niiin hyvä teksti! ja toivon et oikeesti kaikki pillkkaajat lukevat tään.. Oot aivan mahtava ihminen Niko just tollasena ku oot! :) älä välitä noista anonyymeista, jotka haluaa pilkata!

    VastaaPoista
  15. Ihana postaus! Oon niin samaa mieltä. On niin säälittävää miten jotkut ei vaan tajua tätä, ja jaksaa haukkua sua vaikka eivät itsekkään ole täydellisiä. Ei se ole niiltä pois kenestä/mistä sä tykkäät. Oot ihana <3

    VastaaPoista
  16. wau. luen paljon sun tekstejä mutta tämä teksti oli aivan paras!!! kaikki eivät vain ajattele niillä aivoilla mikä meille on luotu jos edes joillekkin on...epäilen välillä!!! pyyhi niko kärpäsen paskat nenän päältä ja nokka pystyyn...niin minun isoäiti aina sanoo minulle.

    VastaaPoista
  17. asiallinen postaus ♥ kaikki ollaan saman arvosia! eikä ketään pidä väheksyä vaikka olis mikä !!:)

    VastaaPoista
  18. Oot Niko ihana sellasena ku oot! <3 Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  19. Suosittelen kaikkia katsomaan ruotsalaisen "Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin"- ohjelman (löytyy mm. Yle Areenasta). Ehkä parasta mitä telkkarista on tullu pitkään aikaan. Saisi kaikki vähemmän suvaitsevammatkin hieman ajattelemaan.

    VastaaPoista
  20. noloa pikkutytöt puolustaa homoa nyt lol lol lol etkö itse osaa?

    VastaaPoista
  21. Hyvä Niko ja hienoa tekstiä!

    VastaaPoista
  22. Huippu postaus! oot paras<3

    VastaaPoista
  23. Elä Niko välitä niistä vitun kusipäistä jokka huutellee sulle! Oot selvästi hyvä tyyppi : ) Piä lippu korkialla ja terveisiä! : ) Viikonloppuja kaikille!!

    VastaaPoista
  24. "-Ihminen joka on avoimesti homoseksuaali ei koe sanaa "homo" haukkumisena. Jos siis haluatte mennä henkilökohtaisuuksiin niin haukkukaa vaikka mun jalkoja joihin en ole kovinkaan tyytyväinen. " <- suorastaa naurahin ko luin tuon, oot ihana ! ja justii ne jokka jättää nuita "homo hyivittu" kommentteja on semmosia perussuomalaisia miehiä.. mutta loistavaa, piä lippu korkeella ja jatka samaan malliin (;

    VastaaPoista
  25. niko oot ihana <3 just tän takii piän sun blogistas, kirjotat asiaa (:

    VastaaPoista
  26. Ah ihana postaus! Jos tuosta ei edes yksi ihminen tajua mitään, niin sitten ei kyllä mistään!

    VastaaPoista
  27. Ihan mahtavaa suorapuheisuutta kuten aina! Arvostan niin paljon sitä, että viet niiltä idiooteilta sanat suusta jotka kehtaa sanoa jotain homoudestasi. Ihanaa että olet juuri sellainen kuin olet!!

    VastaaPoista
  28. Voi Niko sä oot niin ihana tyyppi. Oon lukenu sun blogia jo tosi kauan, tää on mun toinen kommentti mitä kirjotan tänne sun super koukuttavaan blogiin. Yleensä mä en kommentoi mitään kenenkään blogeihin..Mut sä oot vaan poikkeus <33 Sä oot just tollasena omana ittenäs ihanin. Mitä sil oikeesti on väliä onko homo hetero vai bi?? vai transu ??? Ei mitään. Yhtä "arvokkaita" me kaikki ihmiset silti ollaan. Välil aina tuntuu et varsinki jätkät ketkä yrittää mollata homoja nii heil on oikeesti homofobia.. Ne pelkää niin paljon että niist itestä tulis homoja..Jotkut vaan ei ikinä tuu hyväksyy itteään homona tms. Siks tälläki hetkellä on varmasti monia tuhansii homoja kaapissa :( Onneks sä hyväksyt ittes sellasena kun oot niin on varmasti ihanempi ollakkin <3

    Olisi ihanaa jos jokainen vois olla sujaitsevainen kaikkia kohtaan.

    Kaikki me voitas antaa kaikkien kukkien kukkia ;)

    Puss och Kram <3 Ihanaa kevään odotusta sulle Niko !

    -E



    VastaaPoista
  29. Sillon ku aloin sun blogii lukemaan, niin ajattelin et varmasti viihdyttävä blogi, mut nyt ku oon pidemmän aikaa lukenu nii oon huomannu et puhut (välillä :D) oikeesti tosi fiksuja asioita! Kirjotat hyvin ja vielä paremmin perustelet mielipiteitäs ja ajatuksias. Tykkään sun blogista kokoaika enemmän!

    VastaaPoista
  30. Puhut niin asiaa! Ne jotka sua yrittää haukkua, on vaan kateellisia sulle siitä, miten mahtava ihminen olet! Haukkujat kuuseen, teitä ei kaivata! Olet mahtava persoona, Niko <3

    VastaaPoista
  31. Toivottavasti me joskus saadaan maailma, jossa kaikkien seksuaaliset suuntautumiset hyväksytään, Niko, ihanaa kun uskallat olla oma itsesi! <3

    VastaaPoista
  32. mahtaaha se anojen persettä hiertää että oot homo ;)
    oot paras niko!:) ja söpöki;);)

    VastaaPoista
  33. voi niko oot nii paras kun sulla on niin hyvä toi sun asenne ja muutenkin sun persoonallisuus pusuja :*

    VastaaPoista
  34. - Siis sulla on maailman paras asenne Niko! Oot ihQ <3

    VastaaPoista
  35. Hyvä kirjoitus!! Vaikka ei noi juntit muutu mikskään eikä Niit kiinnosta kun ne on siinä niiden omassa pikku kuplassa.. Mullakin on esim bi-ystäviä, eikä mua v*ttuukaa kiinnosta mikä niiden suuntautuminen on,kuhan ne on onnellisia!! Ps. Oon vähän samaa mieltä,että kehän ulkopuolella on rasistisempaa sakkia,koska asun tuppukylässä missä tummaihosiakin katotaan kieroon koska niitä ei asu täällä kun pari vaan!! Maailma on julma mut yritä kestää ja hyvää kevään odotusta :))

    VastaaPoista
  36. en ymmärrä niitä jotka ei hyväksy homoja.
    t.olen-itsekin-homo-nainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis-olen-homo-nainen-mutta-en-meinannu-että-sä-oot-nainen-xd

      Poista
  37. Niko, sä oot toooooooosi ihanaaaaaaaaaaaa <3 Ei haittaa jos on homoseksuaali..
    T. Cece

    VastaaPoista
  38. Kaveri linkitti tähän ja lymyilit tuolla välilehdissä koko päivän. Tajusin just että oot se Niko ajalta jolloin katsoin vielä Big Brotheria ja joo, hyvää tekstiä. Itse asun Joensuussa ja paskaa tulee niskaan melkein joka päivä, mitä nyt oon itse aiheuttanut ns. kulttihahmouteni joka yhdistetään aina seksuaaliseen suuntautumiseen...Alanpa lukemaan tätä blogia kun ei keneltäkään tule sellaista seurattua, voisi löytyä jotain uuttakin. Hyvä juttu jonka kuitenkin olen huomannut on se, ettei niitä kovaäänisiä kusipäitä ole loppujen lopuksi kovin paljoa, eli ei paljoa haittaa jos pohojooskarjalaiset heittää paskaa läppää pubissa miun suuntaan, kyllä tässä leimautumisen jälkeen yleiseen naureskeluun on ehtinyt tottua. Ei mutta hyviä viikonloppuja siulle, meen kattomaan Salkkareiden homoja ;D

    VastaaPoista
  39. Ihan sama onko homo vai hetero, jokainen meistä rakastuu ihmiseen. Ja eiks se oo niinkin että naiset keitä ne homomiehet ei pokaa jää niille koff lippis päässä kulkeville miehille?(:

    VastaaPoista
  40. Ensimmäistä kertaa eksyin blogiisi ja tälläinen postaus, vau ihastuin heti ja alan ehdottomasti jatkossa seuraamaan kirjoituksiasi! :) Oot ihana ihminen, ylpeästi homo, arvostan tällaista asennetta ihmisessä! Kirjoituksesi luettuani tahdoin melkein itsekkin olla homo! :D
    T: Tyttö tuntematon

    VastaaPoista
  41. Todella hyvää tekstiä, oikeesti todella hyvää, hyvä Niko!
    Paitsi tuo ''kehä kolmosen ulkopuoliset alienit'' -juttu oli kyllä vähän mauton. Joo faktahan on se että sen vitun kehä kolmosen sisäpuolella asuvat ei arvosta ulkopuolella asuvia joka on ihan todella typerää. Jotku ne vaa kuvittelee ittestää liikoja jonku asuinalueen perusteella? hahah! : D

    VastaaPoista
  42. "Mitä helvettiä te hyötyisitte siitä jos minusta tulisi hetero?"
    Eivät he hyötyisi siitä mitään. Päinvastoin he häviäisivät siinä. Ihmiset jotka haukkuvat toisia etnisyyden, seksuaalisen suuntautumisen, vamman tai jonkun muun "valtaväestöstä" eroavan seikan takia voivat sisäisesti huonosti ja kuvittelevat saavansa paremman olon haukkumalla muita. (osa heistä saattaakin saada siitä jotain iloa). Itseäni saa haukkua niin paljon kuin huvittaa, jos se aiheuttaa jollekin paremman olon. Oma terveyteni ei järky sanoista, joilla minua yritetään vahingoittaa, joten suon mielelläni tämän ilon sitä tarvitseville. Usko tai älä Niko mut mä luulen et oot auttanut montaa omassa paskassaan rypevää säälittävää ihmisripulia saamaan paremman mielen.

    VastaaPoista
  43. Ihana postaus. Täyttä asiaa ♥

    VastaaPoista
  44. Tiedätkös, mä ihastuin sussa ihan ekana siihen, et oot niin ylpeesti homo. :D Ihana elämänasenne, meinää pää räjähtää tässäkin kaupungissa, kun paras haukkumasana on vieläkin "homo" -.-

    VastaaPoista
  45. Tosi mahtava postaus! tuo on tosiaankin täyttä totta!

    VastaaPoista
  46. "....kehä kolmosen ulkopuoliset alienit, jotka kulkevat kesät talvet pilottitakki harteillaan ja ajavat pienillä mopoillaan kylillä."

    Hienoa että olet ylpeästi ja avoimesti homoseksuaali! :) Ja onneksi puhut aiheesta! Mutta tuo lause särähti ikäävästi korvaan muuten asiallisessa ja hyvässä tekstissä. Et kai vaan oikeasti ole noin helsinkiläinen että luulet ettei kehä kolmosen ulkopuolella ole elämää ja oikeasti tyylikkäitä ihmisiä vaan pelkkiä mopoilla pärrääviä pilottitakki alieneita? :( Uskon ettei jokainen anonyymi haukkujasi täällä ole muualta Suomesta vaan joukosta löytyy myös niitä helsinkiläisiä. :(

    Joka tapauksessa, sulla on mahtava asenne ja ihanaa että joku on ylpeä homoudestaan ja puhuu asiasta avoimesti! :)

    Hyvää kevään odotusta sinulle! ♥

    VastaaPoista
  47. Mun on Niko pakko tunnustaa, etten ole pitänyt sinua penaalin terävimpänä. Olen seurannut kirjoituksiasi usein huvittuneena, vähän ylemmyydentuntoisestikin hymähdellen, pakko tunnustaa. Seiskan viihteenä, jota en viitsisi tunnustaa lukevani.

    Nyt on sanottava, että yllä oleva kirjoituksesi kosketti, siinä oli aitoutta, jota en aiemmin ole usein postauksissasi havainnut. Kertalukemalta allekirjoitan jokaisen sanan tuosta kirjoituksesta. Siinä ei ollut poseerausta. Olen umpihetero, suvaitsevainen perheenisä, suvaitsevainen muulle paitsi typeryydelle. Tuossa yllä näkyy olevan 59 kommenttia, joista ainuttakaan en ole lukenut, ainakaan vielä.

    Toivotan sulle Niko kaikkea hyvää elämässäsi. En lupaa, etten enää hymähtelisi sulle ikinä, mutta tämän postauksen perusteella lupaan antaa sulle benefit of the doubtin joka kerta - vaikka ei sillä sulle mitään merkitystä olisikaan.

    Joten kiitos, ja kaikkea hyvää, mitä ikinä teetkin elämässäsi. Pidä ittes homona!

    t. JS

    VastaaPoista
  48. Tää postaus muutti todella paljon mun käsitystä siitä millanen oot, sä oot oikeesti ihan fiksu ja tää postaus on vaan niin asiallinen ja siihen voin samaistua todella paljon!

    Alankin seurailemaan sun blogias enemmän tästä lähtien! :)

    VastaaPoista
  49. SUN OIS AIKA HOMPPELI OPETELLA MAANTIETO, SUOMEA ON 99% MUUTAKIN KUN SE TEKOPYHÄ HOMOPASKA KEHÄ 3 SISÄPUOLELLA
    SUOMEN SUURIN JUNTTIUSKESKUS ON JUST SE KEHÄ 3 SISÄPUOLI
    JOSSA JOKAINEN PELLEHERMANNI LUULEE ITSESTÄÄN VÄHÄN LIIKA, KUTEN SINÄ HOMPPELI
    HEITÄS TAAS NIKO SITÄ VIINILASII

    VastaaPoista
  50. Kirjotat niin asiaa ! Oon ihaillu sua ihan siitä asti kun BB alkoi. Olit niin omaperäinen ja avoin. Tosi hienoa mun mielestä. Nuot haukkujat sun muut voisi mun mielestä hankkia oman elämän... Joskus en vaan ymmärrä mitä ne hyötyy siitä, kun ne haukkuu. No ehkä ne joskus oppii! Jatka samaan malliin ! <3

    http://zemmiloves.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  51. Ihana postaus jälleen kerran <3

    VastaaPoista
  52. Ihana postaus, rupes ihan miettimään että ei helvetti sentään mitä porukkaa on nykyään kun käy huutelemassa kaikenlaista... Pitäs mielummin huolta omista asioista.
    Tosi innoittava teksti ja inspiroiva, rupes miettimään kaikenlaista (:

    VastaaPoista
  53. ihana potsaus, ja ei sillä oo väliä onko homo vai hetero, te jotka vittuilette homoille voitte vaan kattoo peilii ja katsoo omat viat ittestänne ennen kuin alatte haukkuu toisia homo on homo ja hetero on hetero ihmisiä hekin mulla on pari kaveria jotka on homoja entäs sitte he eläää omaa elämää niinku ihan niinku me kaikki ja te kiusaajat voitte olla hiljaa ja olla haukkumatta homoja. onnea elämään Niko oot jaksanu hyvin tähänkin asti jatka samaan malliin ps.oot söpö

    VastaaPoista
  54. Mielettömän hyvin kirjoitettu! :)

    VastaaPoista
  55. hintarit on SAIRAITA

    VastaaPoista
  56. Teksti = ihan mahtava!! Tiedän pari ihmistä jotka ei arvosta _YHTÄÄN_ homoja/lesboja, mun mielestä niiden pitäis lukea tää teksti niin jospa ymmärtäis että pitää näillekkin ihmisille antaa elämä jota elää. mulle on ihan yks lysti minkälainen ihminen on! kaikki ihmiset ovat samanarvoisia(tai ainakin pitäisi olla, sehän olisi tosi sairasta että ihmiset jotka on lesboja tai homoja ei olisi samanarvoisia kuin heterot, koska ne on myös ihmisiä ja ne eivät voi sille mitään millasia ovat! ei ihmisiä saa tuomita siitä mille he itse eivät mitään voi!!!!

    +sulle vielä pelkuri-anonyymi joka kirjotit: "noloa pikkutytöt puolustaa homoa nyt lol lol lol etkö itse osaa?" kun kerran olet niin kateellinen nikolle että tarvitsee sanoa jotain, nii miks tarvii sanoa se pahasti!!!??:) ++ tosin puoletkaan näistä ei varmasti ole pikkutyttöjä!

    VastaaPoista
  57. Sä puhut niin totta! Ja oot aivan ihana ja komee:)

    VastaaPoista
  58. Olen myös mutta homo

    VastaaPoista
  59. Minuakin sanotaan homoksi ja toi oli asiallista tekstiä.

    VastaaPoista
  60. NIKO olet ihana. Oon vasta tullut kaapista ulos nainen20w ja tunnen oloni mahtavaksi ja eloisammaksi kun koskaan. olen löytänyt ihanan naisen rinnalleni jota kukaan mies ei voisi korvata :) Olet mulle esikuva!

    VastaaPoista
  61. Niko, mä olen ylpeä susta:) Ei kenenkään kannata välittää haukkujista, sillä maailma on vihaajia täynnä

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com