keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Nuha lähtee..


Niiskuneiti täällä hei. Nenä vuotaa ja flunssaa pukkaa. Ulkona on kuitenkin niin upea ilma että en anna sen nyt lannistaa. Joku viisas sanoisi että nuha lähtee.. nukkumalla ja niinhän mä teinkin! Takana on äärettömän pitkät yöunet :) Oon nyt eilisen illan ja tämän päivän koittanut kuvata hieman Päivä kuvina -postausta, koska niitä aina toivotaan. Lisään sen tänne blogiin huomenna, kunhan olen omalla koneellani. 


Illalla mennään juhlimaan frendin syntymäpäiviä ja illan pläänit on meikäläiselle vielä hieman auki, mutta josko ne tästä selkeentyis.. Kipeydestä huolimatta oon jotenkin ärsyttävän hyvällä päällä ja tää on oikeastaan tosi hauska tunne. Tottakai mulla tuolla takaraivossa jyskyttää muutama asia jotka pitäis hoitaa, mutta tapani mukaan siirrän niitä nyt päivällä ja keskityn oleelliseen:) 


En edes muistanut kuinka ärsyttävää koirien kanssa on käydä ulkona juuri tähän aikaan vuodesta, koska lumet alkaa sulamaan & alta paljastuu melkein meidän chihuahuan kokoisia paskoja. Voisitteko ystävällisesti ihmiset kerätä ne teidän koirien jätökset kun ootte lenkillä? Mä itse toisinaan sorrun jättämään kakkapusseja käyttämättä, koska näiltä tytöiltä tulee sellaisia rusakon paskan kokoisia papanoita ja jos ne jonnekkin tosi syrjälle kakkaa niin menkööt.. siis me puhutaan toisinaan niin pienistä kakoista että mä en edes välttämättä näe niitä kun koitan etsiä jostain pusikosta.. Sitä mä en kuitenkaan ymmärrä kun joidenkin koirat paskoo kuin lehmät että miten ne edes kehdataan jättää johonkin notkumaan ja jonku astuttavaksi? 

Hauskaa keskiviikon jatkoa! :)

33 kommenttia:

  1. Hyvä asua maalla ja pienessä kaupungissa missä ihmiset ei jätä koiriensa jätöksiä semmoseen paikkaan missä ne tarrautuis kenkien pohjiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vissiin aina kevääksi muuttaa maaseudulle ;) hehe!

      Poista
    2. Kaikki jotka asuu maalla tietää että kukaan ei koske koiran paskaan.. :D Ihan sama vaikka paskois päälle niin jos joku niitä rupeis ihan siihen varatulla muovijutulla siirtämään niin se naurettais pihalle maalta. Kaupunkilaiset...

      Poista
    3. Öö..on sitten maalainen tai kaupunkilainen niin luulis nyt järjenkin sanovan että paskat siivotaan pois? Ymmärrän asian jos te annatte koirienne paskoa teidän omakotitalon pihalle niin itteppä paskassanne vaikka kieritte, se ei ole muilta pois..

      Poista
    4. Se on kuules ihan jossain laissa tai missälie sanottu että oman koiran jätökset siivotaan pois :D ite asun pohjoispohjanmaalla tämmösessä pikkusessa kaupungissa eikä täälläkään kyllä hirveästi noita koirankakkoja näe, aina silloin tällöin vaan koska ne pitää siivota pois. Mistä ihmeen räkälästä oot kun et tiedä tuommosta asiaa, kun kyllä tää munkin asuinpaikka melko junttila on? :DDDDDD

      Poista
  2. Ootsä kertaakaan tehny postausta sillä sun tabletilla? jos oot nii onnistuko helposti vai oliko jotain ongelmia :)? Ajattelin itse aloittaa bloggaamisen ja mun mielestä toi tabi ois aika kätevä veikkaisin sen tekoon jos se siis toimii siinä :) kiitos vastauksestasi etukäteen jo ja aurinkoista kevättä sinull ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tehnyt ja oli se aika vaivatonta:) en kuitenkaan jaksais sillä postailla päivittäin. Mutta niihin voi ostaa myös oikean näppäimistön milloin siitä tulee aika kätevä ja toimiva. Itsellä ei vielä ole niitä käytössä valitettavasti:)

      Poista
    2. okei kiitos vastauksesta! kun oon kuullut että jotkut ei oo saaanu postattu sillä jostain syystä :/

      Poista
    3. Ei saa ladttua kuvii ilman ohjelmaa. Mut minulki hyvin toimii ja näppis löytyy = helpompaa

      Poista
  3. Joo, toi koiranpaskan määrä on ihan käsittämätön aina näin keväisin...kyl mäki ymmärrän jos o joku piiiiien ja syrjässä, mut et tyyliin keskellä tietä järkyttäviä kasoja...
    Täälä on kiva keli, aurinko paistaa ja kahvia juuaa terassilla! Ihan supermahtavaa päivää sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanas että sä selvästi nautit siellä olostasi. Nyt kone ja mun blogi kiinni & otat kahvin sijaan jtn astetta väkevämpää myös ; D haha! Pus <3

      Poista
  4. Valota nyt hieman millaisesta työpaikasta on kysymys? Millaista työtä ja onko vuorotyötä yms? On hienoa, että hakee aktiivisesti töitä eikä jää kotiin makaamaan ja masentumaan. Niitä sellasia on niin paljon nykyään!
    Onnea työpaikasta!

    T: Utelias :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse on ihan myyjän työstä :) Ja uskon että paikka tulee näkymään myös blogini puolella mahdollisesti tuossa tulevien kuukausien sisällä.

      Poista
  5. Sama ärsytys mullaki ku nuo ''koira ihmiset'' jotka luulis ajattelevan muita koiria ja niiden omistajia noilla lenkkipoluilla yms. välillä ottaa vaan päähän että isoja paska kasoja on tienvierustat täynnä ja mun oma koira päästää sellaasia pieniä paskoja niin vastaan tulee vaan ns.isojen koirien jätöksiä :/ ihmiset on vaan niin laiskoja ite aina kerään koirani jätökset koska se on muillekki ihmisille mukavampaa
    :)

    VastaaPoista
  6. Aaww niko! Ihana kuva susta! :3

    VastaaPoista
  7. Yh, ei oo mukavaa olla flunssassa.. Oikeesti tuntuuu että happi loppuuu ja mitään jaksais tehä xd mutta onneksi sinkkuelämää tuokkari pelastaa :D pitää yrittää selvitä tästä ja sinullekki paranemisia! :)

    VastaaPoista
  8. itse kerään koirani jätökset heti kun koirallani ei ole vaaraa astua pullonkorkkeihin, lasinsiruihin ym :)

    VastaaPoista
  9. Itse et siivoa koirasi paskoja ja sanot muille että heidän pitää siivota...?:D Okei tosissaan, ymmärrän pointin. Totuushan on se, että talvella ei ketään huvita näpit jäässä tuolla olla keräilemässä koiransa paskoja, kun muutenkin yrittää suorittaa lenkin ilman hypotermiaan jäätymistä. Ja toinen syy voi olla myös niitten koiranjätös roskien vähyys ainakin täällä pk-seudulla.
    Mutta joo tää on joka vuos sama laulu tästä samasta aiheesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerään omien koirieni paskat jos niiden pienen koon vuoksi satun ne esim löytämään jostain ojasta. Mulla on aina kakkapussit messissä:) Juttuhan taisi selvitä jo postauksestakin toki. Hehe!

      Poista
  10. Joo komppaan täysin tossa paska-asiassa! Eikö todellakaan voi jengi kerätä niitä paskakasoja MYÖS talvella? Omat koirat on kans tommosia alle 5kg painosia ja niiden paskaa saa välillä käsikopelolla etsiä tuolla pimeässä, mutta en mä silti yksinkertasesti kehtaa jättää niitä keräämättä. Ilmeisesti joillekin asia ei näköjään ole yhtä itsestäänselvä..C'MON OSTAKAA NIITÄ PASKAPUSSEJA (köyhät)!!!! Aamen

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Onnea vielä Niko työpaikasta :) olen samaa mieltä, että varsinkin isot koirankakat ovat tosi ällöjä. Ei pidä ottaa koiraa jos ei niitä jaksa siivota!

    VastaaPoista
  14. kivoja kuvia && ihanii noi koirat <3 !!

    && hihii , luin sust jotai tänää seiskast , oli pakko sanoo (:
    &&& RAKASTAN SUN BLOGII IHA ÄLYTTÖMÄSTI ! :)

    VastaaPoista
  15. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Oot kova poistamaan kommenteja jotka eivät ole mieleesi

    VastaaPoista
  17. Yritähän parantua :) Mistä sä muuten oot sun hauvelit hankkinut ja paljonko ne makso? Meillä on tiibetinspanieli (kuvassa tuo söpöliini :) ) 9-vuotias tyttökoira ja tosi kiltti. Suurinpiirtein kaikista ihmisistä tykkää. Meillä ei tarvitse koirankakkoja keräillä kun Tessu tekee ne tarpeet ojaan, jossa ne tuskin häiritsee ketään :)

    VastaaPoista
  18. Aivan mielettömän suloisia höpönassuja, nuo pikku hauvelit <3
    Pikaista paranemista <3

    VastaaPoista
  19. voehh... miksen mä tunne ketään ihmisiä niinkuin sinä? D: oikeasti... (asiaan voi toki vaikuttaa se, että asun 20km päässä kunnon asutuksesta ja ihmiset ympärillä on pelkkää massaa) Niin muutan joskus vielä etelään ja etsin tollasia kavereita! :) paitsi ensin odotan innolla 11.4 ;D hihihihih

    tsemppiä, yritä parantua ja kestää maailmaa :3 (se voi kylläkin olla hankalaa :/)

    VastaaPoista
  20. Toivepostaus: asunnon esittely!

    VastaaPoista
  21. Tunnustan, en minäkään kerää koirani paskoja. Kyseessä chihu, joten en oo ees potenut huonoa omaatuntoa keräämättömyydestä, ne kikkarat on niin pieniä. Meinaatko astuttaa Londonin tai Milanon jossain vaiheessa pentujen toivossa? :)

    VastaaPoista
  22. Pikaista paranemista Niko!Ja sä sekä sun koirat olette ihania ;333

    VastaaPoista
  23. Tää koiraihminen jäi tuijottamaan vähäksi aikaa noita koirakuvia. Pistä kuvia koiristas useamminkin.

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com