perjantai 10. toukokuuta 2013

Ihania bongauksia!


Jee! Pakko sanoa että olin hieman skeptinen sen suhteen että Suomi voittaisi Venäjän illan matsissa, mutta toisin kävi. Oon oikeesti aika iso mm-lätkän fani, tuliko yllätyksenä? Nyt mulla valuu kyyneleet silmistä, ei siksi että mä olisin jotenkin niin herkillä sen vuoksi että Suomi voitti vaan oon oikeesti ihan todella väsynyt. Oon tänään taas ollut aamusta asti liikenteessä ja ajattelin seuraavaksi lähteä treffeille tuonne höyhensaarille.


Mun parasystävä työpäivän jälkeen on PIPO. Joita muuten luulin omistavani ihan hulluna, mutta jotenkin oon onnistunut jemmailemaan niitä jemma nimisiin paikkoihin & tää "rastapipo" on melkein kasvanut mun päähän kiinni. Mä just nyt vihaan mun hiuksia, mutta en jostain syystä ole saanut aikaiseksi varata aikaa parturiin. Tai no mä koitin, mutta mun luottokampaaja ei koskaan vastannut mun viestiin.

*?!??!&%¤!# Mun hiukset kaipaisi leikkausta ja ihan kokovaltaisen värjäyksen! 


Bongailin kotimatkalta vaikka mitä ihanaa muutosta luonnosta. Opettelen taas siihen rytmiin että mulla on kamera kokoajan kädessä ja kuvaan mitä ihmeellisimpiä juttuja. Nyt oon kieltämättä ollut hieman laiska, mutta jospa tää kesä nyt hieman potkisi mua perseelle.. 


..ja vastaavia kuvia, vastaavista kuvakulmista on luvassa jatkossa lisää! 


"Pakollinen"


Oli pakko vielä ottaa kuvaa päivän koruista ;) Molemmat on vilahtanut jo blogissa, mutta tätä yhdistelmää ette olleetkaan vielä nähneet. Haha. 

Pss. Viikonlopun aikana Nellyllä on menossa aikamoinen kampanja (jälleen) ja nyt siellä on ostetuimpia tuotteita jopa -40% alennuksella. 

Kampanja täällä!

Nellyllä on tämän toukokuun ajan ilmainen toimitus ja vaihto. 

Ei mulla sitten muuta :) Öitä rakkaat. Julkaisen huomenna sen lahjakortin voittajan! 


55 kommenttia:

  1. Kuka vooitti wiidakon tähtöset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voittaja selviää 5 viikon kuluttua subilla nähtävässä jaksossa.

      Poista
  2. Oi aw nuo korut Niko ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ennen kuin joku kysyy niin vastaan jo valmiiksi: GLITTER

      Poista
  3. Kivoi kuvia Nikooo, taas kerrran! Tämän blogi päivityksen lukemisen jälkeeen on hyvä lähteä nukkumaan :)

    VastaaPoista
  4. Niko, kuinka sä voit olla noin töörkeen ihana? :) luv youu!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tähän on hieman vaikeampi vastata.. kysyin oraakkelilta ja arvaa mitä se vastasi?

      "Mitä jos minäkin alan toistamaan samoja vastauksia?"



      HAHAHAHAHAHA! :) love ya!

      Poista
  5. missä olet töissä? forumin glitterissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymyksen esitit:
      "Missä niko on töissä"
      Vaan tuli vastauskin:
      "Missi? Kuka?"


      ...oraakkeli vastasi mun puolesta :))

      Poista
    2. kerro! oon suuri fani haluan tulla moikkaamaan :)

      Poista
    3. Lue mussukka muutama aijempi postaus ni ehkä säkin vielä tajuat ;)<3

      Poista
  6. Oot sie aina vaan yhtä sulonen oma ittes :)

    VastaaPoista
  7. niko oot ihana<3! ja oikeesti niin ihanaa ku vihdoin on melkein kesä, puissa alkaa olla lehtii ja ruoho vihertää(: tosi kivaa kesää ja loppukevättä sulle, nää sun postaukset piristää aina mun päivää!(:

    VastaaPoista
  8. Ja jälleen luvassa viiden sentin alennus nellyltä kun käytät alekoodia jeesus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun täällä ei voi tykkää kommenteista! Ihan loistava :)

      Poista
  9. Ihania kuvia :))! Ja öitä, nuku hyvin :)<33

    VastaaPoista
  10. Oliko kivaa olla laittamassa häpyhuuliin pyykkipoikia..?:DD

    VastaaPoista
  11. Aaww nikooo :)) <3 Saanks mä syödä sut ku oot nii iiiihana? :)

    VastaaPoista
  12. Ootpa ihana, varsinki ekassa kuvassa :3 ja kiva laukku!

    VastaaPoista
  13. voi niko oot ihana♥ tää postaus piristi mun iltaa:) pusuja ja hyvää yötä! love youu!

    VastaaPoista
  14. En tajuu miten joku voi olla noin mukavan olonen ihminen ku sä ♥ Kaikki on mulle kauheen törkeitä ja sä ja sun postaukset piristätte päivää mukavasti ♥

    VastaaPoista
  15. niko oot ihana <3 liityin lukee sun blogii ja lueskelin vähä noita vanhoja postauksia, sait hymyn mun huulille joka postauksessa (: <3

    VastaaPoista
  16. uiuiuiuiui, Niko oot niin ihana <3<3<3<3 mää oon oikeesti sun SUURIN fani! Mää niin haluaisin nähhrä sut muutenkin kuin vain telkussa eli livenä ;) ja halusinsun kanssa yhteiskuvan <3 hyvää yötä sulle Niko ja nuku hyvin <3<3:)

    VastaaPoista
  17. Kiitos taas tästä, piristit mun yötä :D oot ihana <3 ps. Löysin tälläsen ihanan aamutakin, voi kuvitella sen sun päälläs:D http://m.hm.com/fi/product/06633?article=06633-A#mediaType=STILL_LIFE_FRONT

    VastaaPoista
  18. oot ihana ja sun jutut on ihan parhaita viidakon tähtösis!

    VastaaPoista
  19. Oii ihanat kuvat, nyt taas hyvä mennä nukkumaa(: vähä jo oottelinki et millo tulee postaus ;) öitä !♥ ja huomenta ku luet tän varmaa vasta aamulla (: toivottavasti nukuit hyvin ?

    VastaaPoista
  20. ihania koruja & sinäki ihana <3 nuku hyvin !!:*

    VastaaPoista
  21. Apuaaa niko oot aivan ihana !!!harmittaa että oot homo sillä oon tykästyny suhun aivan täysillä <3 toivottavasti näkyiltäis joskus (:

    VastaaPoista
  22. Ootko huomenna/tänään (kai nyt on jo lauantai :D ) töissä? liikutaan kaverin kaa siellä suunnalla ja aattelin yllättää sen, se on sun kova fani ja sen ilme ois niin siisti nähä kun se huomais että sä seisot sen edessä :DDDDD

    VastaaPoista
  23. MITEN JOKU VOI OLLA NOIN HERTTANEN !! <3 Oot niin söpö oma ittes, kuin joku väripilkku tähä elämään !

    VastaaPoista
  24. mahtava tää sun blogi! oon tällä viikol alkanu vast seuraamaan mut nyt jo ihan in love :)
    ja pakko tunnustaa näin ehk hulluimman unen ikinä, olit mun ja mun lorttojen kans jyväskylän giggling marlinis biletämäs! xD joten ehk joskus nähään siel :D

    VastaaPoista
  25. ooomg, laav ya niko !! <3 oot ehkä herttasin ihminen kenet tunnen (:

    VastaaPoista
  26. Oon kiitollinen et oot mukana viidakon tähtösissä! ilman sitä en ois ikinä alkanu fanittaan sua, sen kautta huomasin kuinka ihana persoona oot! <3 :)

    VastaaPoista
  27. Nikoo.. Ei voi sanoin kuvailla kui söpö ja ihana persoona oot! <3

    VastaaPoista
  28. mäkin oon huomannun ton pipon hienouden töitten jälkeen! noi sun korut on ylihienot, ei mitään huolta et ois liian feminiiniset (: just sua!

    VastaaPoista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  30. Eikääää ♥ Oltiin eilen foorumilla, Glitterissä käytiin, ja säikäytit mut siellä :D Kateltii jotai koruja ja sitte tuut vaa kysyy tarviiko apua :D Apuaaaa ! :3 Mut oot ihuna ♥

    VastaaPoista
  31. Tää tuli ehkä vähän liian myöhään, mut hyvää yötä Niko :D ! <3 Noi kuvat oli ihanii, kiitti niistä.

    VastaaPoista
  32. Niko, sä oot aivan mahtava ja hauska tyyppi! Jo Bigbrotherista lähtien! :)

    VastaaPoista
  33. Oon samalla luokalla sun serkkus Matin kanssa ;) teis on paljon samaa näköö x)

    VastaaPoista
  34. Et viitsisi kuvata tuota kuvan laukkua kokonaan. Olen ehkä löytänyt laukun, johon voisi mahtua kaikki tarpeellinen. Yritin Googlettaakin, mutta ei tärpännyt. :D

    VastaaPoista
  35. Harmi kun oot alkanut vanhentumaan niin nopeasti, näytät jo melkein joltain 35-vuotiaalta :( ja sulla on viidakon tähtösissäkin kaljamaha x) oot silti ihana <333

    VastaaPoista
  36. Oi!Ihana pipo toi ''rastapipo''!!! Ö.ö :3333 Määki kuvailen kaikkia ihme juttuja luonnosta ja on sit kiva jälkeen päin katella mitä sit tuli kuvattua ;) Juu no hyvää äitienpäivää Nikomme <3<3

    VastaaPoista
  37. Oot niin ihana Niko! Saat mut aina hymyilemään!:)

    VastaaPoista
  38. Apuaa! Miks en tienny sun blogista aikasemmin ? :o
    Noh, tulipa nyt bongattua tämäkin ;) Jatka samaan malliin! Oot huippu tyyppi, sulla on huumorintajua! Paras Viidakon tähtösissä, saa aina innolla oottaa, että se ohjelma alkaa, ja bongata sut sieltä. :)
    Räiskyvän onnellista loppuiltaa sulle & tietty huomista sunnuntaita! ;)
    ♥:llä onnellinen blogin bongaaja!

    VastaaPoista
  39. Hei, voisitko arvostella tän vuoden euroviisuja? Vaikka sun oma top 3 :) Luin sun jonkun euroviisu postauksen ja tykkäsin!

    VastaaPoista
  40. eikä, oot ihana :D onneks oot viidakon tähtösissä, ei siinä ohjelmassa ois muuten mitään jännitystä. parempi nimi sille ohjelmalle ois muutenkin Viidakon Niko ja 9 muuta

    VastaaPoista
  41. Käytkö kampaajalla tai parturissa, pitääkö parturikampaajan olla homo että saa koskea hiuksiisi, hoitaako parturikampaajasi myös tukan?

    VastaaPoista
  42. pusuja nikollej ♥ (;

    VastaaPoista
  43. toi koru :o niiin upee oikeetsi mistä ostit ? :)

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com