lauantai 27. heinäkuuta 2013

Bileet peruttu?!


Tänään töiden jälkeen olin silleen että bileet,bileet,bileet!  Tulin kotiin ja otin pienet päiväunet. Olin edelleen fiiliksellä että bileet,bileet,bileet! Join yhden siiderin ja totesin että ne bileet niin oli ja meni. 


Vedin niskaani lempihupparini jonka sain Jerone.fi -verkkokaupasta itselleni ja suuntasin hakemaan leffaa tuosta nurkan takaa. Koputtelin hieman kepillä jäätä, koska mullahan oli saattanut jäädä sinne yksi..tai kaksi sakkoa maksamatta.. Myyjä oli kuitenkin mitä lempein ja sano että ne on vuodelta 2009 että annetaan niiden olla. Niimpä vuokrasin omalla nimelläni ensimmäisen leffan melkein neljään vuoteen. Voi veljet tätä fiilistä!


Anteeksi kuvalaadun (puhelin) ja tämän asunnon valaisu on sieltä jostain.. Nyt vedän karkkiöverit ja hieman jätskiä. Elokuvaksi valikoitui From Prada to Nada

Oon kohta asunut tässä asunnossa vuoden ja siis tää on ihanalla paikalla, mulla on rauhalliset naapurit ja tosi halpa vuokra. Joku tässä kuitenkin tökkii ja se on varmana se että tää on rakennettu ennen sotia ja tää on hieman elähtänyt. Keittiö on niin pieni että siellä ei tee mieli edes tehdä ruokaa vaan pistän mielummin rahani ravintolaan. JOS joku nyt sattuu tietämään jotain asuntoa tai ihan mitä tahansa ratkaisua niin vinkatkaa ihmeessä vaikka facebookissa :) Viimeksihän mä sain asunnon niin ihmeellisen reitin kautta että tiedä mitä tällä kertaa voisi tapahtua. 

Hauskaa illan jatkoa, xoxo! 

30 kommenttia:

  1. Omnom karkkia ja jätskiä, toi jätski on muute hyvvää :)
    Et oo ainoo, jolla tökkii asua nykysessä kämpässä. Tosin mie oonki vaihtamassa (taas) paikkakuntaa.
    Ehkä me vaihetaa aina asuntoja samaa aikaa, haha :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MI MI MITÄ? Minnes nyt on suunta? :O Juu meillä vissiin muutot samaan aikaan menossa aina. Hahaha. Tiedä vaikka vielä joskus eksytään samaan asuntoon asumaan :D hahaa!

      Poista
    2. Tampereelle takasin :D hahhaa, nii ei sitä koskaan tiiä :D

      Poista
    3. Ai sä lähet sinne takas :O No et sä kauaa täällä päin mailmaa viihtynyt. Mutta mitä nyt tuota sun touhua katselee niin mä en yhtään ihmettelisi vaikka sä oisit viikon päästä kuopiossa tai jossain :D <3

      Pus! Nyt leffaa ->

      Poista
    4. Joo, en. Ei täälä Lahessa oo paljoo kavereita ja kämppä tuntuu kakalta:P Tampere on rakkaus, Helsinki on liian kallis, hahah :D
      Mä oon vähän joo menevää sorttia , viikonpäästä on synttärit, sillon mie oon jossain, toivottavasti en kauheen kaukana sivistyksestä (kivaku synttärisuunnitelmia ei oo)

      Pus!

      Poista
    5. jee joku muuki on kuopiosta!! mut joo niko kuopioon muuta;)!

      Poista
    6. jep muuta vaa kuopioon! ;p

      Poista
  2. Oi rupes tekemään mieli tuota jätskiä ;)

    Pidä hauska leffailta, oot huippu !! <3

    VastaaPoista
  3. Ihan pakko kysyä! Onks toi chunky monkey jäätelö hyvää? Tekee aina mieli ostaa, mut sit tulee epäluulo :D ++ oot ihana pus :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo koskaan maistanut tota makua niin en vielä osaa sanoa :) Päätin nyt poiketa hieman kaavasta, koska mä otan aina sen mansikkajuustokakku vai mikä se nyt on? :D

      Poista
  4. Oi tuo jätski on varmaa hyvää:) ja oot ihana niko<3 tuuhan joskus seinäjoelle?

    VastaaPoista
  5. Toi huppari on tosi kiva ja sopii sulle :) kivaa leffa iltaa ja kerro sit onks toi jätski hyvää ku oot maistanu, koska mäkään en oo koskaan tota makuu syöny :)

    VastaaPoista
  6. Pitää maistaa tuota jätskii:)

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Kelpaisko 170 neliöö, 6 huonetta ja keittiö, kolme vessaa, kaks vaatehuonetta, kodinhoitohuone, pukuhuone, sauna, suihku, auto katos, kokonaisuudessa 900 neliön tontti (valmistunut vuonna 2011)
    Tää olis aivan luksus asunto! Koirille olis omat huoneet ja vaatteetkin varmasti sopis vaatehuoneeseen, ei tarvis säilyttää kylpyammeessa;)

    VastaaPoista
  9. jotenki jännää et ainaku luen sun blogin uusii päivityksii tulee parempi mieli ja alkaa väkisinki hymyilyttää :')

    VastaaPoista
  10. ihana postaus taas kerran!
    oliko elokuva hyvä?
    nähää pian jos nähään :*

    VastaaPoista
  11. Oon asunut 10 vuotta samas talos, tökkii ja pahasti. Talo rakennettu joskus 50-luvulla, vanha ja kaikki pinnat todella kuluneita. En mä nyt kotona kauaa usko asuvani, sen aikaan et koulut loppu ja itellä jonkinlainen oma vakaa rahantulo et muutan pois (: ainoo mistä pidän niin asutaan todella hyvällä paikalla, mulla on 500m päässä työpaikka ja kohtuu lyhyt matka kouluunkin. Ja kyl mä tätä kodiks sanon. Tästä aiheesta riittäis paasattavaa! Kannattaa käyttää aikaa uuden kämpän ettimiseen et tunnet sen kodiks(: onnee etintään!

    VastaaPoista
  12. Muuta Kouvolaan? No ei. Tiedetään ettet taida Hesasta lähtee minnekkää.. Työpaikkaki yms.

    VastaaPoista
  13. Ainahan löytyy kämppiä jossa voi pestä asunnon omistajan selän vuokranvastikkeeks

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko muunlaisia vuokrakämppiä homoille edes tarjolla?

      Poista
  14. Toivottavasti oli kiva leffailta, muru! :) <3 Katoin noita kuvia ja nyt tekee mieli tota B&J -jätskiä.

    VastaaPoista
  15. Onko kiva pumpata paskaa peräsuolessa??

    VastaaPoista
  16. Ootko sä niko oikeesti haukkunu veteraaneja ? :0 ps. Mun äiti tuntee sut kun oot täältä päin missä asun :)

    VastaaPoista
  17. Näin sut lauantaina Glitterissä :D

    VastaaPoista
  18. Mikä tabletti sulla muuten on ? :)
    Aattelin hankkia tabin tässä lähiaikoina :D

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com