maanantai 19. elokuuta 2013

Avautuminen!


Joskus tekee mieli avautua ja se hetki taitaa olla nyt. 

Te kolme tyttöä jotka juoksitte minun ja ystäväni perässä pitkin keskustaa kinuen nimikirjoitusta & kun ette sitä saaneet niin olin: "Vitun homo", "Etsä voi olla noi diiva", "Sä oot ruma", "Sä haluut vaan persettä ja oot menossa paneen" ja mitä kaikkea kaunista päästittekään suustanne.. 

A. Olen homo. 
B. Se ei tee ihmisestä diivaa jos en pysähdy kaikkien kuvattavaksi tai jakele nimikirjoituksiani. 
C. Kauneus on katsojan silmissä. 
D. Uskomatonta, mutta minulla voi olla kaveri joka on poika ja ihan vain YSTÄVÄ.

Ja D. kohtaa vissiin pitäisi painottaa myös muutamalle muulle jotka olivat silmät soikeena kun liikun keskustassa ystäväni kanssa. Ei ole kohteliasta pysähtyä ruokapaikan eteen osoittelemaan sormella kun syömme. Lisäksi en ole kuulovammainen joten kuulen kun perässäni "kuiskitaan muka niin salaa" ja se on maailman ärsyttävintä. Odottakaa edes sen verran että olen metrin teitä edellä. 

Viimeksi olin lauantaina "diiva", "nevahööd-julkkis", koska en suostunut yhteiskuvaan samalla kun olin kuseella baarissa ja joku poika tunki päänsä samaan koppiin (..siellä ylhällä se rako). Järjetöntä? Oisko mun pitänyt olla siinä kuvassa "se" kädessä? Huoh!


Loppukevennys? 

Give me a brake. Antakaa mulle jarrut. 

Oon maailman ystävällisin ja koitan ottaa kaikki ihmiset huomioon, mutta tänään maanantaina teitte mun olosta äärettömän epämukavan ja ahdistuneen. Sori :*

124 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Aww eikäää ooot ihana ! ♥

      Poista
    2. Aww eikäää ooot ihana ! ♥

      Poista
    3. Aww eikäää ooot ihana ! ♥

      Poista
    4. tuli jo selväks et niko on ihana :-D mut niinhän se onkin

      Poista
  2. ihmiset ei vaan osaa hyväksyä sitä että homoudessa ei ole mittään pahaa, ite ainakin näen teiät saman arvoisina kuin heterot ♥

    VastaaPoista
  3. mahtaa olla ärsyttävää.. + oot ihani :*

    VastaaPoista
  4. Niko oot ihana persoona! :)

    VastaaPoista
  5. siis ihan käsittämätöntä että ihmiset ei saa edes kulkea kaupingilla rauhassa ilman että joku kinuu tai jauhaa paskaa.
    jätä ne omaan varjoonsa, säälittvää tuollainen. :)

    VastaaPoista
  6. hei oikeesti onks niko homo hyvä huomio 3 tyttöä.. ja eikö ole aika noloa että eka mennää kinuu nimmarii ja juostaan perässä, mutta sitten kun ette saa sitä mitä haluutte niin tulee "homo" huhhuh. pistää niin vihaks tommoset ihmiset !

    VastaaPoista
  7. Lolz mitkä muijat! :'(

    VastaaPoista
  8. mitä helvettiä nyt oikeesti :D ihmistenki pitää ymmärtää et tekin haluutte rauhaa välillä, ja jos ei nimmaria saa niin homo, oot vaan menos panee? aha, just :D

    VastaaPoista
  9. Toi on just nii normaalia ! Ensin juostaa nimmarin ja kuvien perässä, kun niitä ei saakkaan, ni suututaan ja aletaan haukkumaan.. o: Niko älä välitä noista ilkeistä kommenteista, vaa pysy omana ihanana ittenäs, äläkä muuks muutu <3 pus, raumalta terkut !

    VastaaPoista
  10. vitsi miten tyhmiä ihmiset voi olla :o ... oisit vaan kuule sanonu takasin niille tytöille että ne on lesboja kun ne kulkee kolmistaan kaupungilla ;)
    siistiä että pystyt kuitenki elään noitten kaikkien paskapäitten huuteluista huolimatta normaalisti, etkä ota niitä ittees! pysy samanlaisena kun oot :)!! <3
    - jenspa

    VastaaPoista
  11. Ärsyttää sun puolesta! Kyllä jokasella Pitäis olla sen verran järkee että antaa muille pikkusen yksityisyyttä. Ja toisesta korvasta sisään tollaset paskapuheet ja toisesta ulos. Musta Sä oot ihana!<3

    VastaaPoista
  12. Älä anna näiden kakaroiden pilata sun päiviä !! Oot aivan ihana, pus :* !

    VastaaPoista
  13. joskus sitä tosiaan miettii miten typerää porukkaa voi yksi maa pitää sisällään..

    VastaaPoista
  14. voi sua Niko kulta. Kaikkea paskaa säkin joudut kestämään :// Ääh.. :(

    VastaaPoista
  15. Haistakaa kaikki paska homot on ihkui :* heterot ei vedä vertoi :D siks ne jätkät yleensä haukkuuki homoi xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! :D

      Poista
    2. tasa-arvo oisko jotain? eikös kaikkia pitäisi arvostaa?

      Poista
  16. asiaa! eikai sun nyt jokasen ihkunpikkufanilikan mieliks tarvii olla, sulla on omaki elämä! Oot muuten Niko ihan mahtava tyyppi ja seuraan sun blogias mielelläni, joka päivä pitää tarkistaa onks tullu uus postaus :)

    VastaaPoista
  17. :D kolme tyttöä, teitte juuri itsestänne pellen?
    oliko ees yhtään sellanen fiilis?

    VastaaPoista
  18. Voi tätä myötähäpeän määrää..

    VastaaPoista
  19. On kyllä ärsyttävää tuommoinen! Ihmiset eivät osaa kunnoittaa toisia. Eikä heillä ole käytöstapoja -.- Ihan hyvä kun avauduit:) Ps. Oot ihana<3

    VastaaPoista
  20. ymmärrän erittäin hyvin! tällaisena "erilaisena nuorena" pikkukylässä tuollaiset sormella osoittelut ja just nuo kuiskimiset jotka kuulee varmasti kaikki, on liianki tuttuja... erilaisuus on nii perkeleen ihmeellinen asia!! I give u brakes, tarttis itekki :)

    VastaaPoista
  21. herra jestas miten joku voi olla noin törkee jos ei saa nimikirjotusta siis ihan kamalaa oon järkyttynyt.. ps: niko oot ihana <3

    VastaaPoista
  22. Vikisiä tommi hyi. Ja mitä sieki huomioo kerjäät ja ku sie saat ni vingut täällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Must kyl tuntuu et sä haluut sitä huomioo jos ei kiinnosta nii ei tarvii lukee nikon blogeja jos nikoo siis tarkotit ei muuten :)

      Poista
  23. Voi ny jösses... itse nähny sut monesti, esim herkus näin kerra vuosii sitte enkä tullu kirkuen sun luokse jne.. sitte palvelit mua glitteris no en silloinka ollu et "iiiiks, nikooo ihanaaaa.." Tekin olette vain ihmisiä...

    VastaaPoista
  24. Jaa-a, lapsellista touhua ..

    VastaaPoista
  25. Vähän kyllä säälin sua koska on toi rasittavaa vaikka ei olisikaan edes julkkis ja kuulisit jonkun muuten vain puhuvan susta ns pahaa selän takana ihan metrin päässä :D

    VastaaPoista
  26. en tajua mihin tää maailma on menos :D "tosifanei" näköjää ne tytötki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ite suunnillee hyppisin ilost vaik sanoisitki mulle ettet haluu kuvaa nyt jne koska kuitenki oisit puhunu mulle !

      Poista
  27. oon nähnyt sut pariin otteeseen Forumissa mutta en ole uskaltanut tulla pyytämään nimmaria tai juttelemaan. Olet tosi mahtava ihminen ja rakastan blogiasi! toivottavasti ne typerykset tajuavat että huuteleminen olisi parempi lopettaa ihan kaikkien kannalta.

    VastaaPoista
  28. Mulle on ihan sama oletko homo vai hetero,koska kummassakaan ei ole MITÄÄN vikaa! Homous ei ole sairaus niinkuin jotkut sanovat. Nikoa rakastan juuri sellaisena kuin hän on <3 pysy vain omana itsenäsi äläkä välitä siitä mitä muut sanovat! Täällä on joku joka välittää sinusta,pus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. homous ON sairaus ja tulee aina olemaan.

      Poista
    2. ei, vaan homofobia on sairaus :)

      Poista
  29. TYTTÖÄ? Homofobisilta karjala-lippiksisiltä keski-ikäisiltä miehiltä tota osais odottaa mut että tytötkin.. :D huhhuh

    VastaaPoista
  30. kovin on kypsää käytöstä tyttösiltä. :) todennäkösesti nääkin tytöt etsii vielä itseään eivätkä oo ihan varmoja kummasta sukupuolesta tykkää. :)

    VastaaPoista
  31. Tosi säälittäviä tommoset ihmiset! Eka pyytää nimmaria, mutta jos ei saa alkaa tosi lapselliseks! Eks ihmiset tajuu et sääki haluut omaa rauhaa,kun taas olla koko ajan kuvattavana?! Tosi ärsyttävää! Tuli paha mieli, kun tietää ettet sää tee mitään väärin ja sulle tullaan tolleen sanoon:(
    Oot ihana persoona Niko!♥

    VastaaPoista
  32. vaikutat hienolta ihmiseltä - yritä ignoorata ne jotka käyttäytyy sua kohtaan kusisesti, et ansaitse sitä.

    VastaaPoista
  33. En tajua, miks ihmiset ei anna toisten olla rauhassa. Olisi vaikka asiallisesti kysyneet, että anteeks, mutta saisiko kuvata ja saisimmeko nimmaria? Ja ainahan ei sitä varmasti jaksa olla sosiaalinen ja jäädä juttelemaan kaikkien kanssa. Niin ihmisten pitäisi ymmärtää, että ei nyt, tarkoittaa: Ei nyt! Joku toinen kerta sitten ehkä olisi jopa voinut onnistua kuva ja nimmari. Mitä helvettiä se jahtaaminen ja haukkuminen auttaa..jos kerran pitää haukkua, niin miks haluta sit nimmaria.. ihme tyyppejä..huoh! Tsemppiä Niko ja mukavaa syksyn jatkoa :) <3

    VastaaPoista
  34. fiksua? olisit huutanut perään: vitun heterot! hyi vittu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä olisi seitsemän päivää ja Iltalehti saaneet mukavat otsikot.
      "Tähtöset Niko huuteli alaikäisille. Kunnianloukkaus syyte nostettu"

      Poista
  35. Voi helvetti miten idiootteja voi olla. Toi on just niin maailman ärsyttävintä että jos et tee sitä ja tätä niin sut haukutaan ihan pystyyn. Ihan ku maailma pyörisn vaa kaikkien muitten napojen ympärillä. Mutta toi D kohta mulla meni jo aika pahasti yli ymmärryksen. Tietääkseni YSTÄVYYS ei katso sukupuolta. Vihaan ihmisten tapaa olettaa asioita vaikkei mistään mitään tiedä. Kaikki aina sanoo että '' no anna mennä tommoset kommentit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos '' mut kyllähän se ärsyttää silti. Toivottavasti sun maanantai ei oo ihan pilalla, ja toivottavasti loppuviikko olis parempi!! Oot ihana, dont forget it :)

    VastaaPoista
  36. Mun mielestä kaikilla ihmisillä pitäis olla oma yksityisyys ja sitä pitää kunnioittaa. Mutta kuten näkyy, se ei näköjään onnistu. Jos ne tytöt luki ton ni toivon, että ne tuntee syyllisyyttä! Mun mielestä sä Niko oot just täydellinen ja ihana ihminen!♥

    VastaaPoista
  37. Voi sua :( Tällästen postauksien myötä alkaa miettii, et mitä kaikkee sä joudutkaa kestämää...mut oot ihana just tollasena!! :))

    VastaaPoista
  38. Ite en myöskään ymmärrä tollasta. Itsekin olen sut pari kertaa nähnyt duunissa, mutta en ole sitten häirinnyt vaan katellut omis juttuja. OK olet julkkis ja joidenkin idoli, mutta kyllä julkkiksillakin on oma elämänsä ja luultavimmin he tahtovat olla välillä rauhassa (ainakin niin uskoisin). Välillä pitää vaan purkautua tekstin kautta :) Enkä kyllä olisi uskonut, että joku ihan oikeasti rupeaisi huutelemaan "vitun homo" yms. Kun on ensin niin kovasti kinunnut nimikirjoitusta.

    VastaaPoista
  39. Huoh, voi et maailma on täynnä paskuaisii. Eikö homo saa enää liikkua samaa sukupuolta edustavan kaa ilman että joku sherlock tulee kertomaan sulle sun seksuaalisesta suuntautumisestas?? :D:D voi perhana.
    Jos mies kulkee naisen kanssa, tuskin jokainen heti olettaa niiden oleva menossa paneen. Tuskin kukaan myöskään tulee luo sanoen: "Olet hetero!!!" XD seriously...

    VastaaPoista
  40. Maailmasta löytyy kaikenlaisia pellejä. Rakkaus on maailman kaunein asia, itsekkin rakastun vain ihmiseen en sukupuoleen. Kattokoot ihmiset vinoo, fuck you bitches!

    VastaaPoista
  41. Tommosset kommentit vaan toisesta korvasta ulos! Oot mahtava <3

    VastaaPoista
  42. aika törkeetä se et on homo siin ei oo mitään pahaa eikä sitä tarvii hävetä tai mitään itehän sä sen saat päättää mut se et joku tulee sulle huuteleen et " homo " ja tälläst muuta " kivaa " nii on kyl liikaa. Yritä jaksella. <3

    VastaaPoista
  43. =D Menkää joskuks hyvä luoja huuta jollekki: "Vitun hetero"

    VastaaPoista
  44. Vaikka välillä onkin varmasti ärsyttävää niin tsemppiä ja muista pitää mielessä kuinka paljon iloo meille muille tuot kun vaan nähään sut! Tälläset kirjotukset varmasti kyllä antaa tommosille tytöille vähän järkeä päähän:) Kiva kun välillä avaudut näistä ja muista oot suosittu just omasta ittestäs & hyvä kun pysyt semmosena ja kirjotat just sitä miltä tuntuu!!

    VastaaPoista
  45. voi niko, kauheeta ku ihmiset ei anna rauhaa, säki oot ihminen ja tarviit omaa aikaa ja rauhaa eikä sulla vältämmättä aina ole intoa ottaa niitä kuvia ja jakaa nimmareita, koita pärjätä, oot ihana ! pus ♥

    VastaaPoista
  46. uskon et ahistaa tommonen! mut oot ihana just tollasena ♥

    VastaaPoista
  47. miks ihmiset kuvittelee et homo ois joku haukkumasana? tai siis eihä muutkaa kulje toiste perässä ja oo sillee "vitun hetero!" .. avatkaa ny vittu silmänne nykyaikaan missä on normaalia olla kiinnostunu samastakin sukupuolesta, hiton juntit :D niko oot ihana, puspus♥

    VastaaPoista
  48. Väääääh, miten jotkut oikeesti viittii? Ymmärrän, ettet kerkee/haluu aina jaella nimikirjotuksia tai napsia kuvia, ite en kestäis sellasta yhtää, vaan varmaan löisin jo kaikkia siinä vaiheessa X'D Ei kenenkää tarvi koko ajan jaksaa tollasta, ethän sä muuten vois lähtee ikinä pois kotoa, ns. "turvasta" D: Sairasta. Mut muista Niko, oot ihana, sanokoot muut mitä tahansa♥

    VastaaPoista
  49. Sanoit että ärsyttää kun ihmiset kuiskivat sinusta. Ärsyttäisikö sua jos kuulisit joidenkin sanovan: "hei tuolla on se ihana niko eikä!"
    Tai siis tarkoitan että lause olisi niinkuin positiivinen :D <3
    oot ihana tsemppii ♥

    VastaaPoista
  50. Ohhoh... Ihan jotain uskomatonta. Oon susta ylpee, en ymmärrä miten jaksat tota paskaa. Ei olis mun juttu. Olet täydellinen juuri sellaisena kun olet.

    VastaaPoista
  51. näin sut tänään keskustas tupakalla

    VastaaPoista
  52. Toivottavasti avautuminen auttoi. Hävetköön ihmiset,joilla ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja. Niko ole sinä kaiken tuon yläpuolella ja älä anna sen vaikuttaa sun ihanaan persoonaan. Pus <3

    VastaaPoista
  53. Mul tuli tippa linssiin, ku kuvittelen kui raskast sul on ja oot nii sulonee ja joku haukkuu sua rumaks :(

    VastaaPoista
  54. Oot ihana ja mielestäni homot ovat yhtälailla samanarvoisia kuin heterotkin.

    I♥U

    VastaaPoista
  55. Niko oot upee tyyppi ja niin ihana :* ja paljon korkeemmalla kuin tollaset huutelijat! pus

    VastaaPoista
  56. olisit sanonu niille jotka sano vitun homo nii olisit sanonu et vitun hetero;) okmitävittua XDD

    VastaaPoista
  57. Voi sua raukkaa:( Ymmärrän, ei vittu oikeesti:DD<3

    VastaaPoista
  58. Herran vitun jumala sa olet hankkiutunu julkisuuteen niin vitun tahallaan kun mahdollista niiin ela vittu valita sellasta se vaan on koita kestaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo koskaan hakeutunut julkisuuteen. Hain aikoinaan kisaajaksi Big Brotheriin. Tavoittelin talossa 50 000 euroa, en julkisuutta :)

      Poista
    2. BB ja julkisuus on vittu sama asia.

      Poista
  59. Noh, itsellä jäi siinä mäkkäri jonossa susta HIEMAN lapsellinen kuva. Onneksi ei itse tarvinnut sulle huutaa vaikka mieli olisi tehnytkin jossain vaiheessa. Nuoret siinä pilkun aikoihin tulossa baarista ihan jurrissa ja yks tokasee toiselle "tiedäks kuka toi on" ja toine vastaa "bb-niko" niin, nikohan ei siedä kuiskailua ja päättää tokaista "kyl mä vitu teini kuulen teidät" johon toinen nuorista tokaisee että aijaa, saisko nimmarin! Johon kaverisi vastaa sun puolesta "ei heru" jonka jälkeen alkaa teidän kuiskailu "vittu mitä teinejä" jne johon nuoret vaan hymyilee eikä sano mitään... Tässä kohtaa kaikki oli vielä ihan okei mutta kun bb niko lähtee sitten yhdelle nuorelle ihan naama etee kysymään "Ootko sä vitu teini vielä ees viittätoista?" johon nuori kyl löys hyvän vastauksen, joo, viistoist vee yks munakarva jee. Sitten sillä nuorella tuli varmaa ne mtv3 deittichätit mielee kun tarjos nikolle rahaa ettei tarviis olla chäteissä töissä, olisit nyt ottanut kun tarjottiin... Ennen aattelin et sua haukutaa turhaan mut ei näköjään, olit törkeä etkä ollut edes humalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..sitten sä heräsit ja tajusit että tää kaikki oli unta :)

      Tälläistä tilannetta EI OLE KOSKAAN mulle tapahtunut. Sori. Hyvä provoaminen, mutta nyt vaan sattu menemään hieman pieleen. Mä en meinaan ikinä menisi kenenkään naaman eteen huutamaan: "Ootko sä vittu ees vielä viittätoista?" :D

      LOVE AND PEACE!

      Poista
    2. näkeepä kaikki ny millanen toi hinttari oikeesti on!

      Poista
  60. Ei kukaan varmaan halua julkisuuteen toisten haukuttavaksi^^, kyllä sen Niko ja muutkin kestää, pitää vaan ihmetellä ihmisten typeryyttä välillä, jos toiselle alkaa tuola huutelemaan. Pus Niko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thänks babe! ja kiva että sunkin blogi ilmesty verkkoon niin saa jotain luettavaa =) KYSY APUJA jos tarviit. On meinaan tää bloggeri tullu aika tutuksi tässä vuosien varrella:)

      Poista
    2. Joo mä en tajuu tästä mitään, eli varmaan saat neuvoa ;)

      Poista
    3. :DDDD no hei aikansa se vie.. mutta pian sä oot ihan pro!

      Poista
  61. Onko sinusta yritetty ottaa nakukuvaa uimahallissa kuten BB-Sebastianista?

    VastaaPoista
  62. Äläpäs pyytele tommosta avautumista anteeksi! Ihan aiheesta sanot! aivan idioottimaista käytöstä.

    VastaaPoista
  63. Ite kun oon bi (olen tyttö siis) ja kun ihmiset kuuli tästä, niin rupes sana pian kiirimään ja lopulta koko koulu(yhteiskoulu, yht. N. 500 oppilasta)tiesi, niin kummasti ei enää tytöt uskaltanu tulla tutustuu :) pojat nyt ei kyllä koskaan muutenkaan...ihmiset on niin ennakkoluulosia tällasten suhteen. Esim ne, jotka tietää minut, ja näkee minut jonkun uuden tytön kanssa(koska kavereita on kiva saada), on niiden sitten mentävä kertomaan tytölle että olen bi. >>tyttö olettaa että pidän tästä seksuaalisessa mielessä, ja sehän ei hänelle käy. Sinne meni sekin. Errr. So, I feel you bro! :*

    VastaaPoista
  64. Siis kyl mäki varmaa loukkaantuisin jos en sais kuvaa ja nimmarii jos kerranki johki julkkikseen törmäis, mut emmä sentää alkais haukkuun tollain :oo Hyvän näkönen kaveri sulla :pp

    VastaaPoista
  65. Käyttäydy kummiski viisaasti ja annat nimmareita yhteiskuvia niin ei tuu kellekkään pahamieli =)

    VastaaPoista
  66. niko... yritä olla välittämästä tommosista ku*ipäistä, vaikka ku ite ollaa tämmössii taviksii ni hyvähä meijjän on sanoo vaa et "koita olla välittämättä"... oot ihana <3puus<3

    VastaaPoista
  67. Vaikka kuinka ihminen olisi julkisuuden henkilö, hänelläkin on tunteet ja omakin elämä elettävänään. En käsitä, mikseivät ihmiset ymmärrä, että julkisuudessa esiintynyt henkilö ei elä heitä varten vaan aina ensisijaisesti _itseään_ aivan kuten me kaikki 'tavallisetkin' ihmiset !

    Tsemppihaleja Niko ja muista aina, että sullakin on oikeus saada kulkea kaupungilla kenen kanssa tahdot, minkänäköisenä tahdot ja mihinaikaan tahdot sekä elää itsellesi ! Oot ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kommentti! Kiitos. Tässä ehkä kiteytyi kaikki jotka munkin mielessä pyöri tänään kun mietin matkalla kotiin että olenko mä äärettömän paska ihminen että kun mä tosiaan ensisijaisesti elän itselleni enkä muille. :)


      Pus.

      Poista
  68. No huhhuh! Ymmärrän täysin jos jokaiselle et pysty ja kerkeä nimmareita antamaan, kun on omat aikataulut ja menot. Luulis muittenkin tajuavan tällasen asian, eikä alkaa heti haukkumaan jos ei kerran mee niinku haluais. Ja tosi törkeetä alkaa osottelemaan, ihankun sulla ei voisi olla kaveripoikia!

    Ps ootte sulosia ♥

    VastaaPoista
  69. Mikä helvetti ihmisiä vaivaa.... älä Niko välitä niistä idiooteista, oot ihana ♡♥♡

    VastaaPoista
  70. Mitä hittoo!!! Ei ihmiset voi oikeesti näin toimia! Eka kinutaan nimmareita ja sitten ruvetaankin haukkumaan. Ei Nikolla kaikille ole aikaa.
    Voi sinua Niko!

    VastaaPoista
  71. Sori mut otti vaan niin aivoon kun et antanut nimmarii kun oltais haluttu anteeks nyt kun haukuttiin mut se tuli täydestä sydämestä joka oli pettyny..!!:(( mut ihaillaan suavvieläkin toivottavasti saadaan viel nimmarit kun sulla on parempi päivä tai jotain ???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi luoja. Vitun hetero oot kyl.

      Poista
    2. Opetelkaa käyttäytymään kakarat. Voin kertoa, että tollasella kielenkäytöllä ja käytöksellä ette saa minkään näkösiä propseja itellenne vaikka luulisitte olevanne niin helvetin cooooleja.
      Toivottavasti teillä on kunnon morkkis tapahtuneesta ja kadutte omaa käytöstänne. huhhuh kun hävettää teidän puolesta.

      Poista
  72. Ihmiset osaa sitten olla lapsellisia! Jos näkisin sut jossain ravintolassa niin tyyliin vilkuttaisin jos sitäkään. En mä ainakaan halua mennä pilaamaan toisten aikaa kinumalla nimmaria. Eikä homoissa ole mitään pahaa ihmisiä nekin on niikun heterot! Pus Niko oot ihana! <:

    VastaaPoista
  73. Voi elämä tollasten kanssa. Joo kyl mie varmaa tulisin pyytään nimmarii ja kuvaa mut jos et antais niin se ois mulle vaan sit "no joo toisel kertaa sit" Meistä on moneen junaan ja loput jää rannalle ruikuttaan. Ei tommonen oo kyl oikein et tollain aletaan aukoon päätään. On ihminen sitä mikä tahansa niin sil voi olla ihan tyyliin kuka vaan ystävänä. Miulle on monesti sanottu kun oon tyttö ja ihan hetro, vaik toi ei nyt liitykkää... niin sanottu "sie oot ihan sairas kun sun kaikki kaverit on miehii/ poikii" itekkun tuun vaan paremmin miesten kans toimeen ku naisten. Oon kait sit jotenki "erikoinen" mut eipä mua haittaa.
    Niko koita pärjätä, sulla on kuitenkin ihaniikin faneja ja ystävii :)
    Mielestäni oot aivan ihana ihminen <3

    VastaaPoista
  74. Kiitos kaikille ihanista kommenteista :) Hienoa että ymmärrätte mua. Mulle ihan sama periaatteessa mitä ihmiset mulle huutelee.. jutun pointti oli lähinnä siinä että mä en valitettavasti aina jaksa olla ihmisten käytettävissä ja myös mulla on niitä päiviä kun haluan vaan olla ilman että kukaan repii hihasta :)

    Huomenna uusi päivä ja uudet kujeet.

    LOVE YA! ÖITÄ XOXO:)

    VastaaPoista
  75. Joo, on se perseestä tuo huutelu. Itteäki aina välillä ihmetyttää miten ihmiset voi olla niin lapsellisia tai mitä nyt heistä voi kutsuakkaan. Varsinkin sitten kun ihmiset puhuu ääneen, että se toinen henkilö kuulee sen, niin se on kans ihan helvetin ärsyttävää. Ainakin omalla kohdalla tullu monesti sellaisia tilanteita, että jotkut tyypit puhunu minusta ja minä itse kuulen sen. Eihän ne mitään paskaa, mutta itellä aina tuntuu menevän kusi hattuun, niin vois ihan pitää purunsa mahassansa. lol

    T. Eläköön Spotify Premium

    VastaaPoista
  76. Herran jumala millasia ihmisiä o.o Jos kerran tulee hakemaan nimikirjotusta ni miks sit haukkuu tolleen jos on parempaakin tekemistä ku jaella nimmareita...

    VastaaPoista
  77. Mä en aina oikee ymmärrä tätä ihmisten ajattelutapaa! mitävittua jos saa kysyä.. kyllä ihmisten ny pitää ymmärtää että sä oot ihminen siinä missä muutki ja sä kyllä teet muutaki ku jakelet nimmareita ja oot kuvattavana. vittu sullaki on elämä! alko vituttaa nii ettei veri kierrä :0 Oot ihana pus!

    VastaaPoista
  78. Toi käytös oli kyllä tytöiltä hyvin töykeää. Täytyy silti vielä sanoa, että olin hyvin pettynyt kun näin sinut Forumin glitterissä, näin kun yhdet tytöt tuli pyytämän kuvaa, ja ihan vittuuntuneena suostuit, ja asiakaspalvelukin oli töykeää ja epämiellyttävää. Noh, aina ei ole hyviä päiviä !:) pitää muistaa se :)

    VastaaPoista
  79. Olet julkkis, kestä se. :)

    VastaaPoista
  80. Toiset juoksee nimmareiden perässä ja mä hihkuin kaverille facebookissa kun näin sut metrossa. :D
    Meistä on moneksi.. Asustelen itse kaukana helsingistä ja Niko, olet ensimmäinen julkkis jonka olen KOSKAAN nähnyt ihan perusoloissa (ei siis keikoilla tms.).
    Huisia!! :D

    VastaaPoista
  81. Se on vaan helppoa laukoa suusta heti se ''homo'', varsinkin jos kyseessä on oikeesti homoseksuaali henkilö, niin ihmiset ajattelee asian jotenkin loukkaavan henkilöä entistä pahemmin, vaik yleensä asia on ihan päinvastoin. :(

    VastaaPoista
  82. vaikka sä olet julkkis, niin ei se sitä tarkota että sulla ei ois yksityiselämää ollenkaan. säkin oot joustanu tosi paljon sun yksityiselämästä ja antanu ihmisten tulla sua jututtaa.inohttavaa ettei osata kunnioittaa toisten ihmisten yksityisyyttä... keep going Niko, oot ihan mahtis!!

    VastaaPoista
  83. voi ei :( jos muistat kaks tyttöö jotka näki sut glitteris ja naureskeli siel varmaa puol tuntii ja sai jotain nauru kohtauksii nii me ei naurettu sulle !(: uskallettiin pyytää sit yhteiskuvakin ku jotkut muutki tytöt pyys xd kiva ku annoit(:: ja nii halusin vaan sanoa ettei naurettu sulle ja sori kun ei ostettu mitään :`D

    VastaaPoista
  84. Niko oot tosi mahtava ihminen ja tosii komee:)<3

    VastaaPoista
  85. vitun hinaajat luikkikaa takas sinne kaappeihinna teitä ei kukaa kaipaa!

    VastaaPoista
  86. eikö tuo mälleri tommi oo kans hinaaja

    VastaaPoista
  87. Hinttari on, yök

    VastaaPoista
  88. Moro Niko, ymmärrän sinun ahdistuneisuutesi,ja ymmärän et miltä susta tuntuu, mua on haukuttu ja kiusattu pitkään sillä asialla :(. Ja minun mielestä sä oot söpöin ja kuumin mies maiilmalla ;) ;) I Love U <3 <3
    T: poika99

    VastaaPoista
  89. Mikä vittu ihmisii vaivaa?!?! Esim. Onhan niit heteroitki niiku mies ja nainen ja ne on ystävii ni ei sekää varmaa tarkota et ois menos panee. Oot hotti! ja maailman ihanin! Kateelliset ne vaa huutelee!;)

    VastaaPoista
  90. Hei :). Minä mietin sitä, että miks pitää haukkua homoja!? miksei voi haukkua vaikka heteroita! Ihan sama, tykkääkö poika työtistä vai tykkääkö pojista! Minä tykkään ainakin Nikosta ja se on mun idoli näissä asioissa! Tykkään pukeutua siististi, olla ystävällinen jne! Jos ihmiset saa olla heteroita niin miksei pojat/miehet saa olla homoja? Me haluamme tukea sinua! Ja p.s. Oot superseksikäs <3 <3 <3 <3 <3

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com