torstai 8. elokuuta 2013

Tämmöisiä sunnuntai aamuja lisää!


Sain kutsun vierailla Kuti Kuti - Fish foot spa:ssa.

Ekana mua hieman jännitti. Sitten hieman ahdisti. Lopulta tokaisin että olen ollut Viidakon Tähtösissä ja jos mä en nyt laita jalkojani altaaseen jossa suhisee noin parisataa kalaa niin multa menee katu-uskottavuus. Muutaman minuutin päästä, skumppalasi kädessä mietin että tämä olisi pitänyt tehdä ajat sitten. 

En toki edes tiennyt että tämä edes on mahdollista suomessa. Luulin että tää on luxusta josta saa nauttia vaan rantalomilla ja minähän tunnetusti vietän ulkomailla aikani mielummin kapakassa kuin jalkahoidossa.


Altaassa kävi vilinä kun yli kaksisataa Garra Rufa-kalaa halusi poseerata kuvissa. 


Ekana kokeilin allasta sormellani.. Muutaman minuutin päästä olin täysin vakuuttunut siitä että minun on saatava jalkani altaaseen. 


Muutamassa hetkessä unohdin että kuka tai ketkä tekevät tätä hoitoa minulle. Omistaja jätti minut rauhassa istumaan pehmeän tyynyn päälle. Suljin silmäni ja tajusin että krapulassa tälläinen hoito on enemmän kuin parasta. Voisiko mulle käsikirjoittaa ohjelmaa joka sunnuntaille? Ja no mahdollisesti jokaiselle viikon päivälle.. oon meinaan äärettömän huono hemmottelemaan itseäni. 


Hoidon aikana täyttelin KutiKutin vieraskirjaa ja näpyttelin instagramia. PRKL. Enkö mä voisi irrottautua puhelimestani edes hetkeksi? 


Liikkeessä hengaili Arena myös. Aivan hellyyttävä tapaus. Kävi kerran nuuskasemassa mua ja kipitti hameensa kanssa sohvalle. 


Jos mun pitäisi nimetä yksi paikka Helsingistä missä mä tahtoisin asua niin voisi se hyvinkin olla heidän myymälänsä takapihalla. Ullanlinna.. ah! 


Viihtyisä liike, hyvä sijainti ja mieletön henkilökunta. 

Neitsytpolku 8, 00140 
Nettisivut täällä ja facebook puolestaan täällä!


Ps. Ootteko te "uskaltautuneet" jo tuollaiseen altaaseen? ;)

30 kommenttia:

  1. Kiva postaus itse olen kerran kokeillut ja tuntuu aika jännältä ja hyvältä samaan aikaan :)

    VastaaPoista
  2. oon käyny kreetalla tommosessa ja aluks kutitti ihan sikana. :D mut aika kivahan toi oli ja halpaa myös ulkomailla :)

    VastaaPoista
  3. Oon ollu kerran tollasessa! :) Oliko sulla ne pienemmät vai isommal kalat altaassa? Ainakin siellä missä mä olin nii sai valita :)!

    VastaaPoista
  4. Oon ollu kerran tollasessa! :) Oliko sulla ne pienemmät vai isommal kalat altaassa? Ainakin siellä missä mä olin nii sai valita :)!

    VastaaPoista
  5. Pakko käydä kokeilemassa! Koska tuo on avattu, kun ei ikinä oo silmiin osunut? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liike on avattu Kesäkuussa eli suhteellisen tuore tapaus vielä:)

      Poista
  6. Ihana postaus ! Voi että en oo koskaa kokeillu.. kuulemma kutittaa ?(: hyvää yötä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aluksi ehkä hieman, mutta ei mitenkään silleen että oisin nauranut koko tunnin tuolla :D haha.

      Poista
  7. Mää koitin tota jo joku kaks vuotta sitten Teneriffalla ^^ Oli kyl aika jännä tunne:D

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Ei oo:) Haluaisin kyllä ehdottomasti uuden kameran ja se voisi olla vaikka tuo josta mainitsit. Tää kamera on Nikon J1 :)

      Poista
  9. Oon monesti halunnu kokeilla tota, mut sit se on jääny ku en oo uskaltanu/jaksanu ettii paikkaa missä tuota on :D mut kiinnpstas, pitäs joskus kokeilL

    VastaaPoista
  10. Hauskasti kirjoitettu jälleen! Mäkin oon ulkomailla käynyt ja hitsit sitä naurun määrää :D

    VastaaPoista
  11. Ihana postaus! :) Mäkin oon kokeillut tunkea jalkani noiden kalojen keskelle, ja se tuntu ihan hirveen jännältä... :D Mut oli kiva kokemus!

    VastaaPoista
  12. äää määki haluisin kokeilla tota! :D ja äää mite ihana käsiala! ;o

    VastaaPoista
  13. Pieni avautuminen tässä tuloillaan :D Eli siis ensinnäkin ihailen sua todella kovasti ja olet mainio esimerkki ihmisestä, joka uskaltaa olla täysin oma itsensä :) Olisi kiva tulla moikkaamaan sua jokin päivä glitteriin, kun siellä päin alan liikkua varsinkin nyt koulujen alkaessa.

    Ja sitten vielä tähä postaukseen liittyen: Itse olen kokeillut kyseistä hoitoa myös. Taisi olla Ideaparkissa kun huomasin mainoksen ja siinä samassa olinkin jo varailemassa samalle päivälle aikaa kun kerran siellä silloin olin :) On kyllä kokeilun arvoinen hoito!
    Kaikkea hyvää Niko sulle, älä lannistu ja pysy omana itsenäsi <3

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana käsiala :o Ja eka kuva on toodella upea :)

    VastaaPoista
  15. Hui! Eikö se kutittanu muka yhtään? En tiedä, uskaltaisinko itse kokeilla :D

    VastaaPoista
  16. Naurattaa kamalasti tuo liikkeen nimi nyt kun sen ymmärsin :D tota on pakko päästä kokeilemaan!

    VastaaPoista
  17. mieheks sulla on kyllä super hieno käsiala! waude :D ja toi ullanlinna ois munkin unelma mesta asua...

    VastaaPoista
  18. Ihana tuo koira! c: kutikuti :D

    VastaaPoista
  19. Juu meillä Kouvolassa on myös kalatohtorit.On siellä pari kertaa tullut istuttua kalan ruokana...ihanan kevyt tunne jaloissa jo sen puolen tunnin hoidon jälkeen :) Suosittelen lämpimästi,kiva kokemus ja niitä kaloja on hauska seurata,kun välillä ne jopa taistelee et kuka saa syödä sua mistäkin kohtaa :P

    VastaaPoista
  20. Mä kävin viime vuonna kun olin rodoksella, multa oli palanu toinen jalka niin ne jalat hyökkäs siihen kohtaan eniten, se koski :D teki mieli kiskoo jalka ylös sieltä. Mut muuten tuntu kivalta.

    VastaaPoista
  21. Doctor fish therapy :-D Kävin tollases jalkahoidos, ku olin Turkissa :-)

    VastaaPoista
  22. Nikoooooo...täällä jo odotellaan sinua uusintavisiitille :) Arena & fisut erityisesti :) terkuin, KutiKutin henkilökunta

    VastaaPoista
  23. Kävin tollases kans ideaparkissa joskus ja se tuntu kyllä taivaalliselta kun oli koko päivän shoppaillu:)

    VastaaPoista
  24. Ehkä n.puoli vuotta sitte ku voitin lahjakortin tuommosee ni pakkohan se oli käyttää! :) iha mahtava tunne !!

    VastaaPoista
  25. Mun kaveri kävi kokeilemassa tota ulkomailla ja se kuulemma kutitti, mut siit tuli pehmeät jalat, ois pitänyt itsekin kokeilla! :D

    VastaaPoista
  26. Voiko kellään olla noin hieno käsiala !? ==O :)

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com