keskiviikko 21. elokuuta 2013

Turha vai äärettömän tarpeellinen ostos?


Niin ja sitten se heräteostos joka tuntui kaupassa liki pakolliselta, mutta jo heti ulkona mietin että tulikohan nyt heitettyä 69 euroa ihan harakoille? 


Tää mun tabi on sen verran iso että siihen ei ollut ainakaan Samsungin myymälässä saatavilla sellaista näppäimistöä joka olisi telineessä. 

Ehkäpä tälle kuitenkin löytyy käyttöä viimeistään syyskuussa kun lähden pienelle reissulle ja vietän muutaman päivän hotelleissa. Läppäriäni en kuitenkaan jaksa kantaa mukanani joten jospa tabilla saisi tuotettua matskua sitten tänne blogini puolelle. 

Sattuisiko joku muuten tietämään että onko tabiin mahdollista siirtää kamerasta kuvia jollain piuhalla? Oon tajunnut että joskus tämä blogi on jopa parempi kuin google. Tänne tulee mukavia vinkkejä teiltä. On hauska jakaa omia vinkkejä teille, mutta on myös maailman mahtavinta että te siellä kotona olette hyvinkin aktiivisia kommenttien suhteen :) 

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille! 

32 kommenttia:

  1. Itselläni iPad ja siihen ainakin saa kamerasta kuvat siirrettyä muistikortinlukijalla :). Erikseen ostettava palikka siis, joka isketään iPadin usb-reikään ja muistikortti tökätään siihen lisäpalikkaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikös se tuu sitten halvemmaksi ostaa usb-johto jos sitä ei vielä jostain syystä ole. :)

      Poista
    2. Niin kun se varmaan riippuu siitä kamerasta, että mitä piuhoja sen mukana on tullut ja mitä kautta sen saa tabiin suoraan kiinni. Minulla kun on kamera vaihtui iPadin aikana niin katsoin helpommaksi hommata sen muistikortin lukijan :P.

      Nämä neuvot hyödyntää varmaan ihan kybällä kun vaihtoehtoja on niin monia :D, ei mene sekaisin, ei ;).

      Poista
  2. UIUIUI EKA :* oot hani <3 ei oo turha mullakin on ;) Niko oot paras PUSPUS :* <3

    VastaaPoista
  3. Ei todellakaa oo turha ! Mullakin on tuollanen ja on ihan sairaan kätevä ! Ja mulla on ainaki ku on tuo samsung galaxy tab 2 ni siinä on eriksee muistikorttipaikka, sellasel pienel kortille ! Sillä siirtelen kuvii aina kamerasta :)!

    VastaaPoista
  4. No toivottavasti ei oo turha :) vähä potuttaa ku " vähän" vaan aika paljonkin kun sairaana.... :(

    VastaaPoista
  5. Oon itekki miettiny näppäimistön ostoa ! Ja mulla ainakin samsungin tabissa on paikka adapterille eli saan muistikortin kautta kuvat sinne. Mielestäni on myös tullu piuha millä saa kuvia mukana siinä paketissa:) veikkaan että tolle näppäimistölle tulee sullakin käyttöä !:)

    VastaaPoista
  6. Ainakin iPadiin (mulla on sellanen, siks tiedän :D) saa kuvat kamerasta, mut tarttet siihen muistikortinlukijan.

    VastaaPoista
  7. onko tässä kommentien hyväksymispyyntöke?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, eipäs ollutkaan! niko olet ihana <3

      Poista
  8. Niko<3 Mä olen aivan koukussa sun blogiisi. Viime yönä kun en saannut unta korkean kuumeen takia, vietin joku kolme tuntia selaillen sun postauksia.
    Ja aivan pakko sanoa, että sä olet aivan erillainen ihminen, kun minkä kuvan sain susta Bb/ viidakon tähtösistä. Sä olet ihanan aito ja rehellinen. Et häpeä sitä mikä olet ja vedät kaiken 100%!!!! Maailma ois ehkä pikkasen parempi paikka jos sun kaltaisiasi oli enemmän<3

    VastaaPoista
  9. Todella hyvä ostos niko:) oot ihana:)♥

    VastaaPoista
  10. Itselläni on iPad ja en tiedä samsungin tableteista mitään ):

    VastaaPoista
  11. Itselläni oli myös iPad, pidin tota näppäimistöä kuitenkin yhtenä tärkeimmistä asioista!

    VastaaPoista
  12. Mikä tabletti toi on? (: näyttää nimittäi samalta mikä mullon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samsung galaxy note 10.1 näyttäis olevan :) samsung galaxy tab 2 10.1 on etupuolelta aivan identtinen tuon kans! Ne erottaa vaan siitä, et notessa on semmonen koristelista siinä takakannen yläosassa:)

      Poista
  13. Mikä sun insta on?? Love ya!

    VastaaPoista
  14. Niko on turha h.....ri

    VastaaPoista
  15. Ömm se vissii riippu tabletista :D en oo mikää expertti näis mut vissii voi.

    VastaaPoista
  16. mun mielestä ostos on tarpeellinen silloin, jos itse pitää siitä:) ei siihen muiden mielipiteitä tarvita(:

    VastaaPoista
  17. tuo sopii hinttnareille hyvin poikittain perseesee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eiköhä se mahu sullekki iha yhtä lailla vaikka oisit kuinka hetero :)

      Poista
    2. ei mee, hinteille mahtuu auto parkkiin perseeseen porattu löysäks heterot on exit only

      Poista
  18. aivan turha lelu niinkun säkin vitun hinuri,muka julkkis hahahahaa,vittua hokeva neiti napero,paa hame päälles.

    VastaaPoista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Saako sua tulla moikkaamaan sun työpaikalla? En ollu siellä tilaisuudessa ja haluaisin nimmarin jos sulla vaan sattuis olemaan aikaa jossain välissä eikä olis asiakkaita niin paljon. :) Vai etkö halua blogin lukijoita sinne? Kunnioitan kuitenkin yksityisyyttäsi :D

    VastaaPoista
  21. Oliko vain 70 e :) ? Siis tuo tabletti

    VastaaPoista
  22. Ite tilasin ebaysta semmosen väli osan mun tabletille, mihin saa sitten laitettua usb piuhan ja kameran muistikortin :)

    VastaaPoista
  23. Miulla on myös pädille ostettuna oma näppis (apaut samanhintainen kuin tuo siun), arvaa montako kertaa olen sitä käyttänyt :D? Sen piti olla niiin kätevä ja näppärä bloggaukseen, mutta kakankököt! Blogger ei toimi pädillä juuri ollenkaan ja se siitä näppiksen tarpeesta :D.

    VastaaPoista
  24. http://www.gigantti.fi/is-bin/INTERSHOP.enfinity/WFS/store-gigantti-Site/fi_FI/-/EUR/ViewProductDetail-Start?ProductUUID=DPWsGQVumoMAAAEsmxARE5dt

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com