perjantai 6. syyskuuta 2013

Perkele!


Moikka. Mun on ollut tarkoitus bloggaa tältä reissulta, mutta valitettavasti mun läppäri sanoi sopimuksen irti. Lisäksi mun puhelimen ja tabin netti on nyt koko kesän  ollu ihan surkeaa tasoa. Oon soittanut tästä saunalahdelle ja siellä asiakaspalvelussa mulle todettiin: 

"Helsingissä voi olla kesällä huonot yhteydet kun on niin paljon tapahtumia ja turisteja jotka kuormittaa 3G verkkoa". Aha? 

No nyt kaksi päivää Turussa ja ihan sama meno.. Otan tän asian käsittelyyn heti maanantaina ja vaihdan liittymää ensimmäistä kertaa 10 vuoteen!

Mua ei kiinnosta vaikka Helsingissä ois miljoona kiinalaista koko kesän. Jos mä maksan mun laskua noin 100e kuukaudessa niin luulisi hemmetti toimivan. Oli verkot varattu tai ei.


Oon kuitenkin koittanut pitää instagramia ja twitteriä vilkkaana reissunkin ajan. Eli klikatkaa itsenne siellä mukaan menoon. ( nikosaarinen )

Blogataan sitten viimeistään sunnuntaina hieman parempaa settiä! 

Nyt oon just matkalla täältä Turusta tuonne Tampereelle. Koskikeskuksessa nähdään klo 14-18! Ja huomenna puolestaan Jyväskylässä. Voin sanoa että Turkulaisia oli eilen PALJON, joten nyt teillä on edessä näytönpaikka :)

Ps. Instassa 18 000 rikki. Wou! Ootte ihmeellisiä. <3


29 kommenttia:

  1. Haha aika hurjaa, ainakin DNA tuntuisi toimivan ainakin omas kännykäs moitteetta!

    VastaaPoista
  2. Jep, mulla on saunalahti kanssa eikä pelitä. Mutta ne kai yrittää saada ihmiset siirtymään tohon 4G:hen, mua kanssa ketuttaa niin paljon, kun maksan sen x summan kuussa pelkästä netistä, niin pitäs saada toimiva, mutta ei. Soneraakaan en taho ko ei toimi yhtään sen paremmin. Pitäs kehittää joku oma liittymä varmaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonera toimii moitteettomasti ainaki mulla!

      Poista
  3. Kokeile vaihtaa liittymä 4G-verkkoon. Se ei ole niin ruuhkautunut kuin 3G. Itse olen miettinyt ihan samaa, kun Tampereellakin tuntuu toi verkko olevan välillä aika "täynnä" ja yhteydet lagailee. :)

    VastaaPoista
  4. Sä oot ihmeellinen :3<3 Kiva ku kävit LOVE U<3

    VastaaPoista
  5. Laitettiin sulle parin kaverin kaa postia tulemaan eilen, eli se on varmaan alkuviikosta perillä koska pistettiin kakkosluokan postimerkillä. Laitoin fb:ssäki yvtä mut et oo vissii nähny sitä? :)

    VastaaPoista
  6. tosi kiva et pääsit käymään turus, oli niin ihana nähä sut! :)♥ olit nii sulonen ku heiluttelit niitä sun henkseleitä kokoajan :D mut pidä hauskaa myös tampereel ja jyväskyläs, pus!

    VastaaPoista
  7. Oli niin ihanaa nähä sut eilen turussa! :D muistatko mut ja mun kaverin ku tultiin ekaa kertaa turkuun mopolla naantalista? Oot niiiiiin ihana ja varsinki ku sut on nähy livenä :3 tsemppii ja jaksamista sulle, toivottavasti saat nukuttuu lähipäivinä :)

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Pääsen ehkä tänään Tampereelle moikkaamaan sua. :) Haluaaaan tulla!

    VastaaPoista
  10. Ootko Jyväskylässä kans klo.14-18? Vai ilmotteletko aikataulun erikseen? :)

    VastaaPoista
  11. oli ihanaa nähä sut eilen !!x) haha olit nii hauska ku olit: ''voi oot nii pikkune ni mun täytyy varmaa kyykistyy tällee'' sit olin ''ei älä kyykisty!!'' xD

    VastaaPoista
  12. Oli tosi kiva nähä sut tänään ekaa kertaa livenä! Oot ihana :)

    minttusblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
  13. ... huomaa että jätkä syntyny kultalusikka perseessä, jos ei osaa valita halvempaa ; ku 100e kuukaudessa netistä?
    vittu sillä sais 100/10, ehk paremmanki.!

    VastaaPoista
  14. vittuuks ostat tollasii korean romuja dille

    VastaaPoista
  15. Mulla DNA toimii tosi hyvin 3G verkolla! Suosittelen

    VastaaPoista
  16. Mulla DNA toimii tosi hyvin 3G verkolla! Suosittelen

    VastaaPoista
  17. Jeee:* oli tosi ihanaa nähä sut tänään ekaa kertaa, oot ihana<3 entiiä muistatko mua , mut olin heti melki kahen jälkeen martan kans moikkaamas sua;-) kiitos tosi paljon yhtätistä ja nimmarista ! <3

    VastaaPoista
  18. Jejj,huomen jkl!Ja glitterin fb.sivuil luki et Niko on siel 12-16 ;)

    VastaaPoista
  19. http://rrocknrollchild.blogspot.fi/2013/09/niko-saarinenglittertampereen.html :)
    Oli kiva tavata, näin sut tänää ekan kerran :-)

    VastaaPoista
  20. oli ihana nähä eile hansas <3
    http://aijaa.com/hS1vdK

    VastaaPoista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Joo, taitaa sitten täällä landellakin olla isoja tapahtumia ja ruuhkaa vielä näin alkusyksystä, kun ei netti toimi sitten millään. Gotta love Saunalahti! :D

    VastaaPoista
  23. Ihana Niko<3 Näin sut tnä Koskarin klitterissä<3 Olin viimesiä ennen kun lähit, onneks ehin saamaa nimmarin<3 Kiitti viel kivast irvistyskuvasta<3

    VastaaPoista
  24. Ootko kattonu julkkis bb:tä? Mitä mieltä oot asukkaista? :D

    VastaaPoista
  25. Saunalahti on ilmeisesti reistaillu joka paikassa :o noo, älä ainakaan dna:ta ota, sekää ei toimi ikinä :D itellä on se paska mikä paska. Soneran neteistä oon kuullu hyvää.

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com