torstai 12. joulukuuta 2013

12/12/13


Mä en yksinkertaisesti tajua. Herään aikaisin, en nuku päiväunia, mutta silti en meinaa öisin saada unta. Tuntuu että kun menee sänkyyn niin siellä ois miljoona kirppua & mua alkaa kutittamaan joka paikkaan. Tulee jano on pakko nousta vielä juomaan. Sitten pitää hakea viilennystä parvekkeelta.. Ottaa tabi käteen ja pelata hetki jotain aivotonta peliä. Plääh. Tätä ei tietenkään häiritse edes työnteko, koska teen melkein pelkästään iltaa eli pelipaikalla pitää olla vasta 14 aikoihin eli voi huoletta aamulla torkuttaa sen tunnin.. 

Eilen mä sitten otin yhden unilääkkeen (..joita saa ilman reseptiä apteekista tai luontaistuotekaupoista), popsin näitä aikoinaan kun tein maikkarille yövuoroja ja silloin olin ihan hukassa rytmini kanssa. Mä en oikeen kuitenkaan oo huomannut tuolla mitään vaikutusta että ehkis se on lähinnä sellaista kuvittelua ja se sitten toimii jos on toimiakseen. Kieltämättä illalla korkattu olut taisi olla paras ratkaisu ja se uni tuli 02 aikoihin. Ja tää siis taisi olla aikaisin nukkumaanmeno pitkään aikaan. 

Heräsin sitten 04 aikaan siihen että noi koirat oli päällekkäin ja Milano murisi hampaat irveessä. En oo hetkeen säikähtänyt niin paljoa kuin viime yönä. Mä kattokaas olin ihan varma että tänne asuntoon on murtauduttu (..sikäli olisi ihan kiva jos joku jaksaisi nähdä vaivaa ja kantaa täältä hieman ylinmääräistä kamaa ulos, mutta älkää koskeko telkkariin tai tietokoneeseen!). Tää tietenkin sitten aiheutti sen että pyörin taas hetken sängyssä ja uni taisi tulla 30 minuuttia myöhemmin.. voi taivas! 


Koirilla on nyt juoksut mikä siis tarkottaa sitä että ne nukkuu ekana illan ja kun mä meen nukkuman niin ne herää pesistään kuhertelemaan keskenään, pehmolelujen, kenkien tai ihan sama minkä tahansa kanssa joka on vaan sattumalta jäänyt lattialle. 


Päätin että jos mä valvon yöt niin teen sen edes hemmetin tyylikkäästi ja polttelen kynttilöitä.


Eilen illalla mä sitten sain väsättyä tänne asuntoon jouluvalot. Oi että nyt on nättii! 


Kun muut ihmiset suunnittelee yöunia niin Saarinen tekee ruokaa. Tein niin hemmetin hyvää kanakeittoa että järki lähti kun napostelin tätä pitkin iltaa..yötä.. 


Ennakoin tilanteen jo hyvissä ajoin ja hain filkkarista leffan. Pakko sanoa että en oo nähny yhtä hyvää pätkää pitkään aikaa. Eli jos teillä on tulossa leffailtaa nyt viikonloppuna niin napatkaa toi uutuus katseluunne. Tää oli vielä tositapahtumiin perustava joka teki tästä vielä koukuttavamman. Mietin että oonkohan mä jotenkin sairas kun nää palottelee ruumiita moottorisahalla ja mä vaan nauran himassa. Tää kuitenkin oli siis enemmänkin komedia ja kaikki tilanteet mitkä normaalisti ois järkyttänyt mua niin tässä leffassa mä vaan nauroin. 

Pain & Gain -painakaa nimi mieleenne ja käykää vuokraamassa!


Leffan jälkeen katselin Tommia töllöstä! Oon kyllä niin tyytyväinen että saan olla tällä puolella ruutua kattomassa tätä showta, enkä itse juontamassa tuolla. Ihan vaan hattua nostan kaikille jotka jaksaa rääkyä näitä läpi yön nykyisin. Onneksi osasin kieltäytyä tarjouksesta kun mua jokunen kuukausi sitten houkuteltiin ruutuun.. oisin varmana hullujenhuoneella tämän työn ja unirytmini kanssa. Lepositeissä lumeton joulukin ois varmana naurattanut :')


Sänkyyn päästyäni mulle iski ihan kamala himo suklaaseen. Onneksi mulla on täällä aina muutama levy jemmassa. Tää uusi Marabou on ihan törkeen hyvää. Yam!


Sit tuli taas se vaihe kun piti alkaa rasvaamaan itseään.. koska tuntu siltä että ihoni on täynnä kirppuja!

Ps. Yves Rocher tarjoaa teille lukijoilleni -25% alennuksen kaikista tuotteista. Koodi on nyt voimassa 16.12 asti eli nyt alkaa olemaan se aika kun kandee syöttää kassalle koodi niko25 

Hyödynnä tarjous tästä!


Vielä 02 aikaan pysyy kamera kädessä!


Ihan viimeisenä mun on tarkistettava kalenteri. Vaikka mä melkein tiedän että mulla ei ole minnekkään kiire aamulla, mutta oon jotenkin neuroottinen ton kanssa. Sama kun laitan noita hälytyksiä puhelimeen niin mä suljen sovelluksen ja avaan sen uudestaan pian tarkistaakseni että ne on edelleen siellä.

Tänään ois mahdollisuus mennä kattomaan Idolssia livenä, mutta en nyt vielä tiedä.. Katsellaan josko tässä sais kerättyä energiaa sen suhteen että alkais laittamaan itseään ihmisen näköiseksi ym.

PS.

Noita joulukalentereilta löytyy jokaiselta nettisivulta & saan sähköpostiin nyt ihan hemmetisti materiaalia jota voisin puskea tänne blogiini. En kuitenkaan jaksa ihan jokaista luukkua tänne teille avata. Päätinkin valita tämän päivän tarjonnasta kaksi mielenkiintoisinta.


Bubberoom tarjoaa vain tänään -50% valituista tuotteista. Tarjous tästä!


Nellyn tämän päivän superkoodit tästä!


Nyt vähän kahvia nassuun ja kanakeittoa massuun. Josko se kone lähtis tästä nyt taas käyntiin. Mitenkäs siellä? :)

*)sis mainoslinkkejä.

22 kommenttia:

  1. Oi ihanaa etten ollu ainoo, jolla oli viimeyön vaikee saada unta. Itrhän lähin koirien riehumista vessaan karkuun ja nukuin yön vessan lattialla. Tuli tosta sun hälytysten tsekkaamisesta mieleen video, jonka eilen katoin. Anssi Vaittinen - Neuroosit. Kannattaa kattoo oli huvittava ja iski omalle kohallekkin. Aamu lähti hyvin käyntiin, hyvää öö... Torstaita sinne. PUS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkkaan sen sulle tähän :DKatso NEUROOSIT!? YouTubessa
      https://www.youtube.com/watch?v=LiaCetLtygg&feature=youtube_gdata_player

      Poista
    2. HAHAHHA. ihan loistava video :D niin tuttua. Tietääpä ainakin että ei oo ainoa jolla on tälläiset rutiinit iltaisin. LOL.

      Poista
  2. Mulla on ihan sama juttu. Ei vaan väsytä vaikka tietää että joutuu heräämään aamulla aikaisin kouluun. En varmaan ikinä pääse noitten otusten söpöyden yli..! Haleja!:)

    VastaaPoista
  3. Omnom, onpa hyvän näköstä toi kanakeitto. Sulta ei olekaan aikoihin tullut mitään ruokaohje postauksia. Harmi, niistä sai aina hyvin inspistä ja vinkkejä mitä vois itekin tehä. :) Mäkin sain viime yönä viideltä unta, se on kyllä niin tuskastuttavaa kun uni ei vaan tule. :/ Tsemii yökyöpelille pitkiin ja raastaviin öihin! <3

    VastaaPoista
  4. Kanakeito näyttää kyllä ihan superhyvältä!! Mahdollisia ohjeita olisi kiva saada, jotta voisin vääntää perheelleni saman sopan. :) Perus kanaliemikuutiokasvissekametelisoppakun tökkii ja pahasti.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittelen reseptii tulemaan :) Näitä kun aina kysellään ja ne aika suosittuja täällä blogissa on ollutkin :)

      Poista
  5. Oisko sulla satiaisia kun noin kutittaa. Rasvasitko myös aukkosi mylläriä varten valmiiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän aukko rasvata tai antaako riihikuiva hinttareille paremman nautinnon?

      Poista
    2. Pitihän se arvata kun anonyymeille antaa mahdollisuuden kommentointiin. Tähän se taas meni. Etkö oikeasti keksi mitään muuta?

      Jos nää kommentit jatkuu, teen niistä tutkintapyynnön. Ne ovat herjaavia ja loukkaavia :) Ja kun tää tapahtuu, kasvot / nimi julkastaan noin 100 000 ihmisen nähtäville. Jatka! Jatka!

      Poista
    3. 27.10.12 kirjoitit seuraavaa
      " Viha ja rakkaus todellisuudessa on yksi & sama tunne. Olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen että pystyn herättämään omalla toiminnallani vastaavia reaktioita teissä jo neljän vuoden ajan.

      Eli kaikki tiivistettynä: Pahinta mitä te voitte mulle tehdä on tyhjentää se helvetin sivuhistoria & olla tulematta tänne mun sivuille, se saa mut ärsyyntymään. Se että te notkutte täällä ja herätätte mielenkiintoa blogissani on suorastaan sellainen palvelus että mä olen miettinyt että pitäisiköhän mun antaa teille joku prosenttiosuus mun tuloista? Mitä te haluatte?"

      Eikö tämä enää päde?

      Poista
    4. Tiedän et sua niko varmasti suunnattomasti ärsyttää noin tollaset viestit täällä mut yritä vaan olla noteeraamatta ne, luultavasti ovat joitain tosi nuoria tyyppejä ja kyllähäb sekin jotain kertoo että ovat sinun blogia lukemassa :D ja viitsivät vielä nähdä vaivaa noilla kommenteillaan! Oot rakas monelle, älä välitä noista!

      Poista
  6. Onko toi "unilääke" mitä syöt melatoniini ? Niin, sitähän saa 1mg tabletteina ilman reseptiä niin kuin sanoit, mut eihän se oikeesti mitään auta jos noin vähän ottaa. Itselläni menee reseptin kanssa 5mg ja silti otan välillä 10mg kun ei uni meinaa tulla. Mut joo, mä oonkin vähän tällänen vamma nuori ei sen puoleen D:

    VastaaPoista
  7. Mul on kans ihan sama ollu et ei uni tuu ja sit nukutaa jopa viiden herätyksen yli.... Unissani ne aina sammutan :D
    Täytyyki kattoo toi leffa ku tollee ylistit! :p
    Ja olis tosi kiva saada tost kanakeitosta ohjetta? :)
    ++ kiitos ku otit ano estot (vai mitä onkaa XD) pois hahaha ku mul on nii monta google tilii et ei sähköpostit riitä ja kaikist salasanat hukassa ja kaikkia muita (teko.....)syitä et miks en kirjaudu... Justjoo
    Mut hyvää joulua sinne muru <3 :*

    VastaaPoista
  8. Apuq toi maraboun suklaa näyttää taivaalta! Mutta siis mikä maku toi on? :D en nähny maraboun sivuillakaan mitää ton näköstä pakkausta..

    VastaaPoista
  9. Mäkään en saa enää unta öisin ja unta odotellessa mulla tulee kauhee suklaahimo ja tarve kävellä ympäri kämppää. Siinä mun viime viikkojen yöt on menny sulkaata(jos sitä sattuu olemaan) mussuttaen ja ympäri kämppää hortoilen. Niin ja mulla on ihan sama homma ton herätyskellon kans! XD

    VastaaPoista
  10. Niko tykkään kovasti lukee sun blogia, oot jotenkin ihanan höpsö ja hyvällä tavalla tavallinen..et todellakaan nevahöödi mut et oo mikään ärsyttävä wannabe pikkujulkkis, joita suomesta löytyy pilvin pimein! Pakko myöntää et joskus ajattelin myös sinun olevan sellainen, mutta en todellakaan enää! Toivottavasti tiedät että sulla on paljon lukijoita täällä ja ihan aikuisiakin ihmisiä, itsekkään en yleensä kirjoittele tänne mut säännöllisesti käyn :)

    VastaaPoista
  11. Henkilökohtasesti en oo ikinä ymmärtänyt minkä ihmeen takia ihmisiä tarvii haukkua. Kuka ihan oikeesti saa toisen loukkaamisesta minkääntasoista nautintoa???? Alko vituttaa aika rankasti noi "vitun hinttari"-kommentit... :D Perusteltu kritiikinanto on asia erikseen. Lapsellinen loukkaaminen on noloa.

    Niko varmasti arvostaa myös, että jos on valittamista ni valitetaan nimen kanssa?

    Asiast toiseen, rakastan sun koiria apuaaaaa <3. Täytyy varmaan mennä tänään kattoon omaa chihuahuaa, kun tuli niin ikävä sitä yhtäkkii;)

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com