torstai 5. joulukuuta 2013

Jouluaatto taisikin olla tänään?


Eilen kerroin teille tässä postauksessa kuinka mua hieman masentaa lumeton maa. Ja aamulla puolestaan hehkutin tässä postauksessa kuinka tänne satoi ensilumi ja elämä hymyilee. 

Tilanteet muuttuu ja 21.15 lähtiessäni töistä törmäsin kaikkeen muuhun kuin lumeen (lue: humalaisiin ihmisiin). Että rai-rai. Mulla kuitenkin oli tässä vaiheessa sellainen kassi kädessä että ei paljoa lumi kiinnostanut vaan laskin askelia siihen että pääsen postin kautta kotiin ja saan kannettavakseni lisää kasseja. 



Mulle nimittäin kiikutettiin tänään töihin OnePiece! Ja voi että tää on ihana. Vedin tän ihan ensimmäisenä niskaani kun pääsin kotiin ja taidan riisua tämän ensimmäisen kerran vasta maanantaina kun palaan arkeen, jos silloinkaan. 

Tästä ihanasta yksilöstä kerron teille hieman tarkemmin viikolla ja kuvailen sitä päälläni. On tulossa meinaan timanttista yhteistyötä josta saattaa olla teillekkin jotain iloa ;) 


Kata ja Oona oli tehnyt mulle ihanan kortin jonka sitten kiikuttivat mulle töihin. OMG <3 En voi kun vilpittömästi käsi sydämmellä sanoa että tää lämmitti melkein yhtä paljon kuin OnePiece joka mulla oli äskön iltalenkillä niskassa. Kiitos ihanat. 


Seuraavaksi mä alan avaamaan Riitan pakettia joka on tullut Jyväskylästä. Mä en edes pysy laskuissa mukana mitä kaikkea ihanaa Riitta on mulle lähettänyt. Oon aina ihan vedet silmissä kun availen hänen pakettaja, koska en voi vaan ymmärtää mitä mä olen tehnyt että olen saanut ympärilleni tämmösen porukan?! Tällä kertaa paketista paljastu ihana kortti, tiuhti & viuhti -muki ja ihan törkeen ihana tuikkualusta, joka pääsi välittömästi kirjahyllyyni luomaan tunnelmaa tähän iltaan :)

*maailman suurin halaus sinne suunnalle, koska tiedän että luet mun blogia* <3 


Viimeinen paketti sisälsi puolestaan joululahjaa tuolta Yves Rocherin väeltä. Sieltä käsin osataan kanssa aina yllättää ja paketista paljastu vaikka mitä ihanaa jälleen kerran. Oli rasvaa, itseruskettavaa, partavaahtoa.. Oi oi! 

Muistutan nyt kolmannen kerran että heillä on myös teille lukijoille ihan mahtava joululahja jonka he halusivat blogini kautta välittää. Saatte tilauksenne loppusummasta huikeat -25%

Hyödyntäkää tarjous tästä ja heittäkää kassalle koodi: niko25 sillä saatte sen -25% kaikesta mitä tilaatte! Nyt kannattaa tilata myös ne lahjat..vielä kerkee hyvin paketti perille ennen joulua ;)


Nyt koirat kainaloon. Leffa pyörimään. Hieman jätskiä ja limua. Huomenna sitten hieman villimpi meno ja bileet. Nyt haluan toivottaa teille oikeen rentouttavaa itsenäisyyspäivää!

Ps. Allekirjoittaneella on nimpparit eli nyt hemmetti se kommenttiboxi helisemään. Ootte niin hiljasia täällä blogin puolella nykyisin että mä toisinaan unohdan että mullahan on vissiin ihan muutama..kymmenen..tuhatta..lukijaakin. Emt. :) Rauhaa ja rakkautta! 

56 kommenttia:

  1. Mukavaa itsenäisyyspäivää!
    Ps. Onnea nimppareittes johdosta, vaikutat ihan huippu tyypiltä.

    VastaaPoista
  2. onnea muru !! :** ps. tuu rovaniemelle ;3<3

    VastaaPoista
  3. Hyvää nimipäivää ja rentouttavaa leffailtaa! :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää nimipäivää sekä myös 25 minuutin päästä itsenäisyyspäivää ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No periaatteessa ne nimpparitkin on vasta 24 minuutin kuluttua ;) mutta kiitos Tea ja ihanaa itsenäisyyspäivää myös sulle :)

      Poista
  5. Hyi melkee unohin sun nimpparit :D hyvää nimpparii vaikka ei viä ookka kuues päivä :3
    Tääläkin leffailta, Kirpulta nuolasuja!
    Sa nähä miten täynnä tää Tampere on huomenna, vähän pelottaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO JOO! varmana niin paljon jengiä että ei oo koskaan ollu XD Meet fiilisteleen kirpun kanssa myös joukkuun ;D

      Poista
  6. Hyvää nimppari Niko <3

    Oot ihana :*

    VastaaPoista
  7. Hyvää nimipäivää!! :) oot ihan huippu <3

    VastaaPoista
  8. hyvää nimipäivää veli ❤❤

    VastaaPoista
  9. äää hyvää nimipäiväää ihana <3

    VastaaPoista
  10. hyvää nimi päivää ja itsenäisyys päivää lahjakin ois mut en tiedä minne lähettäs sopii just sulle se ja vaikka lahja ei oo iso mut tietäsit sit että miks just sulle

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana onepiece! Pidä rentouttava ilta nimipäivän kunniaks! :* onnea <3

    VastaaPoista
  12. Tosi hyvä nimpparii ja itsenäisyyspäivää Niko <3

    VastaaPoista
  13. ihanaa nimpparii niko!<3 ja hyvää itsenäisyyspäivää kans;)

    VastaaPoista
  14. Oot ihana<3 Maailman mahtavinta nimipäivää:* <3

    VastaaPoista
  15. hyvää nimpparii niko! :)

    VastaaPoista
  16. Hyvää nimpparia! ❤ Tunnut ihan mahtavalta persoonalta:)

    VastaaPoista
  17. Hyvää nimpparii Niko:3! Joululahja kyllä tulee minulta, älä pelkää(:! (Ja maybe pitkä kirje:D)

    VastaaPoista
  18. Hyvää nimpparii Niko:3! Joululahja kyllä tulee minulta, älä pelkää(:! (Ja maybe pitkä kirje:D)

    VastaaPoista
  19. oi teän yhteiskuva <3
    hyvää nimpparia ( se tais mennä muutama tunti sitte...) :)

    VastaaPoista
  20. Hyvää nimipäivää! ♥ :* Ja kiva ku tykkäsit tosta meijän kortista ;D Sillon ku mä tulin sinne, nii siinä kassalla oli ne kaks ulkomaalasta miestä ainaki puol tuntii. xD Sit sä katoit mua sellasella auttakaa-nyt-joku-ilmeellä ja mä meinasin revetä nauruun :DD No kuitenki, ihana postaus jälleen ja hyvää nimipäivän jatkoa! ♥ :*

    VastaaPoista
  21. Hyvää nimpparii niko :3 oot paras !

    VastaaPoista
  22. Ihanaa nimpparii!<3
    Ja oivoi miten kiva onepiece, toi kuosi on ihan täydellinen ja väri myös! Pitäisköhän kirjottaa joulupukille jos se tois mullekkin oman..;D haha!

    VastaaPoista
  23. Hyvää nimpparii Niko! :* Oot ihana! <3

    VastaaPoista
  24. Nimpparia niko <3 ! Oon jo pitkään ollu matkassa mukana, mutta en oo ikinä uskaltanu kommentoimaan ! Oot mun suuri fani. Toivoo : Fani

    VastaaPoista
  25. Teetkö sit joululahjoista postausta?:) lähetän lahjan sulle ja melinalle ens viikkon alussa!<3

    VastaaPoista
  26. IHAN SIKAHYVÄÄ NIMPPARIA SULLE! välillä mietin että mikä osa sussa saa mut ihailemaan sua, mutta ei sitä tartte miettiä puolta minuuttia kauempaa. Oot niin aito ja ihana ihminen ettei mitään rajaa. Sussa on kaikki mitä vaan voi toivoa. Ja tosta kuvasta tuli mun lempparikuva heti kun näin sen instagramissa. THANK GOD oot olemassa, oot auttanut mua paljon (et ees osaa kuvitella kuinka paljon) ku on ollu vaikeeta. (tosiaan mua on koulukiusattu kolme vuotta henkisesti sekä fyysisesti, ja oon saanu sulta niin törkeesti energiaa ja elämäniloo ettei mitään rajaa) LOVE YOU! pus ja pidä hauska päivä!

    VastaaPoista
  27. HYVÄÄ NIMIPÄIVÄÄ TÄYDELLISIN JUMALANI ♥ OOT IHANA JA MÄ LUEN JOKAISEN SUN BLOGINPOSTAUKSEN ELI ÄLÄHUOLI TÄÄLLÄ ME OLLAAN VAIKKA EI KOMMENTOIDAKKAAN JOKAISEEN POSTAUKSEEN! :*PUSS

    VastaaPoista
  28. Hyvää nimipäivää ihanalle Nikolle :)<3

    VastaaPoista
  29. mahtavinta nimppariii ihanalle nikolle ♥

    VastaaPoista
  30. hyvää nimpparia niko ! (: ihana toi sun one piece ! sopii sulle älyttömän hyvin !

    VastaaPoista
  31. Hyvää nimpparii sulle niko <3 :)

    VastaaPoista
  32. Hyvää itsenäisyyspäivää, ja parasta nimpparia Niko!! <3 :)

    VastaaPoista
  33. Niko on huippu <3 hyvää nimipäivää!

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com