maanantai 23. joulukuuta 2013

+Kouvola+


Tästä mä löydän itseni tietokoneelta blogini kimpusta vaikka mulla ois tässä nyt varmana ensisijaisena asiana miljoona muutakin juttua. Osa lahjoista makaa vielä kaupoissa joten mä taidan vielä tämän illan juosta tuolla keskustassa tukka putkella.. Päivä alkoi tänään kello 08 ja se on hemmetin harvinaista tässä taloudessa! Eilen illalla olin yksinkertaisesti niin poikki että uni tuli jo ennen yhtätoista. 

Vetästiin vuoden viimeinen keikka lauantaina Kouvolassa. 


Saavuttiin Kouvolaan ja ensimmäisenä hyökättiin ruokalistojen kimppuun. Burgerit maistuu aina tuossa mestassa. Tätä hommaahan vois tehdä melkein ruokapalkallakin, haha.

Ei ehkä kuitenkaan.


Tänä vuonna kalenterin metsästäminen oli yhtä helvettiä. Oon aina luottanut ajaston kalentereihin, mutta nyt vaan ei yksinkertaisesti tuntunut löytyvän mieleistä. Ehdoton vaatimus on että jokaiselle päivälle on oma sivunsa mihin saa kaiken tärkeän ja vähemmän tärkeän ylös. Lisäksi haluaisin että kalenteri on kovakantinen, mutta eipä löytynyt. Oli sellainen versio joka oli punainen ja nahkainen, mutta se ei oikeen ollu mun juttu. Tää lötköpötkö kalenteri on niin masentava että tekisi mieli siirtyä käyttämään puhelimen kalenteria. En kuitenkaan halua luopua perinteistäni joten mä nyt pidän tätä kalenteria hetken mukana ja kun uusi löytyy niin tää heitetään jorpakkoon. Jos jollain vinkata jotain kuvaukseen sopivaa niin antaa kuulua!?


En yleensä kantele omia skumppia keikkapaikoille, mutta tällä kertaa oli hyvä että olin varustautunut Queen Berryllä, koska ensimmäistä kertaa viiden vuoden historiassa tämä "bäkkäri" ei pitänyt sisällään ainuttakaan alkoholijuomaa. Ei se kyllä pitänyt sisällään mitään muutakaan juomaa että..

Ilmeisesti mun intuitio on pettämätön ;) 


Jori! 


Wou! 


Kouvolaiset oli ihan mahtavia ja jengi näytti ihan törkeen hyvältä. Mahtavaa että parhaat bileet löytyy aina kehän ulkopuolelta! Ja upeeta että tälläkin kertaa baari oli täynnä vaikka kyseessä oli kuulemma aika haastava viikonloppu.. ottaen huomioon että joulu on ihan ovella & ihmisten katseet on jo kääntynyt uudenvuoden bileisiin ym. Mahtava lopetus tälle vuodelle. 

Seuraava buukattu keikka on sitten Kankaanpäässä : ) 

Niittilippis Glitter 
Ja tältä näytti illan todellinen tähti - tähdenlento - floppi riippuu keneltä kysytään. Niittilippistä ja runsaasti koruja. Sillä kaavalla saa vaikka Stigin fanipaidankin toimimaan. Ja kaikille teille kerrottakoon että paidan sain mukaan lähtiessäni Big Brotherista että ei ole kyllä päätynyt kaupasta mukaan. En nimittäin  erityisemmin tunnusta kuuluvani herran fanijoukkoihin, mutta kyseinen biisi joka paidassakin on mainittu uppoo muhun kuin häkä.

Mitenkäs siellä maanantai sujuu?

19 kommenttia:

  1. täällä vaan ollaa nukuttu pitkään ja muutamat lahjat paketoitu :--) vieläku tulis sitä lunta niin voisi vaikka joulufiiliskin tulla..

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua Niko ja onnellista uutta vuotta! Ooot mun idoli ja niin mageee ihailen sua! :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulua Niko ♡:)

    VastaaPoista
  4. Hyvää joulua Niko! :) oot ihana!<3

    VastaaPoista
  5. ootpas ihana <3 Hyvää joulua ja Onnellista Uutta vuotta sulle ihanuus:) <3

    VastaaPoista
  6. http://www.persoonallinenkalenteri.fi/FI/ <---- Tee ihan omanlainen kalenteri :)

    VastaaPoista
  7. Tigerissä on 4€ kovakantinen 2014 kalenteri :):)

    VastaaPoista
  8. Heräilin vasta 11 jälkeen ja heti ku ylös pääsi sängystä alko joulusiivous...mut hyvää jouluu ja uutta vuotta ! ♥

    VastaaPoista
  9. Hihi, oli tosi kiva taas nähä sut! :) Hyvää jouluu nyt viel kerran <3

    VastaaPoista
  10. Oon nyt pitänyt varmaan 2 kuukauden tauon sun blogiin, jota aiemmin luin AINA kun vaan oli uutta tullut. Mutta ehkäpä ihan hyvä etten sit lukenut, koska nyt sain kaikki luettua kerrasta mitä oli lukematta jäänyt ja siinäpä vasta kerrakseen Saarista! ihanaa. :) Mutta eriitäin lämpöstä, maukasta ja ihanaa joulua sulle Niko !!<3 Ja onnellisesta uuttavuotta 2014. ;) Terkuin. Tampereen Tonttu :)

    VastaaPoista
  11. Kaupoissa juosten.. Yllättävästi sain kivasti rahaa, että sain tärkeille ihmisille joululahjat :) voin sanoo et sain tänään joulun parhaan lahjan, joka auttaa mua tulevaisuudessa erittäin paljon :)

    VastaaPoista
  12. Hyvää joulua ihana <3

    VastaaPoista
  13. Lämmintä Joulua sulle NIKO <3 & koiruleille & mammalle kans.

    VastaaPoista
  14. Moleskine. Just ostin kovakantisen jossa päivä per sivu. Värikin oli vaikea valita kun Kiasman kaupassa oli kelt., musta, lila, pinkki jne.. otin lilan.

    VastaaPoista
  15. Enpä tiiä onko joku jo vinkannu en millään jaksanu lukee kaikkia kommentteja, mutta Suomalaisessa kirjakaupassa on paksu kovakantinen kalenteri monena erivärinä oliko musta punanen turkoosi tai jotain.. jokaselle päivälle löytyy oma sivu johon mahtuu kivasti tietoo. Ite oon ainaki tähän kyseiseen rakastunu. Hintaa oli 9.95€

    VastaaPoista
  16. täys idiootti toi blondi mikä oli mukana siinä viidakon idiooteis

    VastaaPoista
  17. oksettaviii tyyppejä ootte kaikki

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com