tiistai 14. tammikuuta 2014

Soittolistani yllätys?


Muistatteko aikaa kun oli CD-levyt? Tai onhan niitä vieläkin, mutta niiden merkitys on muuttunut suunnattomasti siitä mitä se aikoinaan oli. Biisejä saa nykyisin puhelimeen spotifyn kautta sekunnissa, musiikkivideot puolestaan latautuu hetkessä youtuben kautta & nopealla googletuksella löytää biisin kuin biisin jos muistaa edes suunnilleen mitä kertosäkeessä sanottiin. 

Minun nuoruudessani katsottiin MTV:tä ja odotettiin tunteja että Dazen - Superhero pärähtää käyntiin. Ja nopeasti heitettiin VHS päälle että sen musiikkivideon saa nauhoitettua. Puhumattakaan siitä että kuunneltiin mankkarista radiota ja aina kivan biisin kohdalla painettiin nauhoitus päälle. Se alkoi aina muutaman sekunnin myöhässä ja vitutti suunnattomasti jos se juontaja puhui kesken biisin jotain omiaan siihen alkuun tai loppuun. 

Luxusta oli myös se kun tuli kasettisoitin jossa sai nappia painamalla vaihdettua kasetin A puolen suoraan B puolelle, ilman että otti kasettia pois nauhurista. Kuulostaa siltä kun olisin elänyt 1800-luvulla. Muistan aina sen että Euromarketissa joka oli kaupungin suurin marketti, uudet levyt maksoivat 119 markkaa. Kerran eräissä syntymäpäiväjuhlissa lauloin vieraille ja siellä laitettiin tuhkakuppi kiertämään johon ihmiset sai laittaa rahaa. Sain hurjan määrän kolikoita ja taisi joukossa olla muutama setelikin. Olin niin onnessani astuessani kauppaan että otin ostoskorin ja leikin aikuista. Olihan mulla sentään taskussa yli 300 markkaa ja olin mennyt ostamaan kahta CD-levyä. 

Tää alkupuhe oli ihan turha. Mun idea oli vaan jakaa teille kolme timanttista biisiä joista ensimmäinen on kulkenut mukanani jo 13 vuotta. Se oli mulle joskus sellainen voimabiisi jonka heitin nuorempana soittimesta päälle melkein päivittäin. Laitoin musiikin niin lujalle kuin mahdollista ja makasin sängylläni silmät kiinni. Nyt eilen mä jotenkin bussissa istuessani löysin nää biisit uudestaan..

Ei ihmisiä voi musiikin vuoksi lokeroida, mutta uskoisin että kovinkaan moni teistä ei tuskin olisi ensimmäisenä tullut ajatelleeksi että minä Niko Juhani Saarinen omistan muutaman Cradle Of Filthin levyn. Ja kun usean vuoden jälkeen kaivoin ne jälleen esille niin totesin että tässä on edelleen jotain niin mystista ja kiehtovaa että sulkiessani silmät se fiilis on edelleen sama kuin ennenkin. Mahtavuus!

Usein multa kysytään lempibändejä tai biisejä. Sanotaanko niin että 04.48 kohdalla tuota videota koetaan joku sellainen hetki jota en osaa päästäni sanoiksi pukea teille. Se vaan on suurenmoinen ja mahtava tunne.








Ps. Näiden musiikkivideoita ei koskaan saanut nauhalle, koska ne tuli MTV:ltä aina keskiyön jälkeen ja silloin oltiin jo nukkumassa. Mulle onkin ihan uutta nää videot, koska en oo koskaan oikeastaan yhdistänyt tuota musiikkia mihinkään kuvaan. Tai kun usein musiikin fiilis voi muuttua jos sen yhdistää vaikka johonkin tiettyyn tapahtumaan. Haluan säilyttää neitsyyteni sen suhteen ja pitää tämän sellaisessa kultaisessa 90-00 luvun vaihteessa jolloin moni asia oli toisin ja niin kovin erinlaista.

Silmät kiinni ja mikä-mikä-maahan. 

11 kommenttia:

  1. silmät kiinni ja mikä-mikä maahan XDXDXDXXD
    ..hauskaa

    VastaaPoista
  2. Häh kuunteleksä tällästäkin musaa :D

    VastaaPoista
  3. Hauska lukee tämmösii ku ollaan samanikäsiä, ite oon lapista syrjäkylältä ja meillähän ei ees näkynyt mtv :D heh joten se oli aivan mahtavaa ku oli kaverin luona isolla kylillä niin pysty kattoon sitä! Jyrkiä kovasti seurattiin ja sieltä just nauhalle noita musavideoita! Ja just kasetille itekki nauhottanu radiomafialta :D heh ja yks mahtava juttu oli sit ku käytiin Helsingissä ja jyrkistä tuttu molli-olli käveli vastaan wautsi! HAH

    VastaaPoista
  4. siis justiinsa tänään prismassa katoin sellasta isoa mankkaa ja mietin,että ostaako kukaan semmosta enää ! huomasin ''kasettisoittimen'' kohdalla edelleen luukun ja avasin sen niinkuin ennenvanhoo ja ''kasettipaikka'' oli tarkoitettu ipodille nykyään xD

    VastaaPoista
  5. Oijoihhjoi nyt yllätti ja mut vain erittäin positiivisessa mielessä!Cradle Of Filth <3 loistava,oon keikkaakin ollut katsomassa!Musagenrejaottelu on niiin järjetöntä ja tyhmää,itellä menee niin fiiliksen mukaan ysäristä raskaaseen metalliin reggaen kautta poppiin ja rockiin!mut kaikkein sydäntä lähinnä on silti melodinen metalli esim.Nightwish:)

    VastaaPoista
  6. Oho. En osannu kuvitellakaan, että tällästä sun musiikkimakuun kuuluis! :D Mahtavaa, Niko.

    VastaaPoista
  7. mitä hinaaja onko perse kipiä miten hiv jakselee

    VastaaPoista
  8. Oon painanut hommoo koko viikon!

    VastaaPoista
  9. MITÄ! Kellä on HIV?

    VastaaPoista
  10. OHO! :o ei kyl uskois et oot kuunnellut tollasta musiikkia! Hyvä musiikkimaku on ainakin sulla! :3

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com