sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Mä oon varmana seonnut?



Tällästäkö tämä sitten on? 

Mulla on muistutukset puhelimessa ilmoittamassa milloin ottelut tulee. Huomaan olevani hereillä la-su yöllä ja kattomassa jäätelöpaketti kädessä yön ottelua. Samalla mä tietenkin kinastelen leikkimielisesti facebookissa kaikkien kanssa jotka sattuu olemaan hereillä ja kommentoi meikäläisen tilapäivityksiä. 

MM-Jalkapalloa ja vedonlyönti. OMG. Eräs viisaampi herra sanoi minulle muutama viikko sitten että sä jäät siihen koukkuun. Nauroin. No vaan empä naura enää. 


Mulla on pelitilillä rahaa X määrä. Olen viimeisen kahden vuorokauden aikana pelannu periaatteessa vaan "varmoja vetoja". Kattonu millä maalla on huonoimmat kertoimet ja pelannut heille muutaman euron. Kaikki on osunut nappiin ja rahaa on tullut tilille. Poikkeuksena Espanjan ottelu jota pidettiin ihan varmana, mutta toisin kävi. Siinä meikäläinen meni metsään ja hävisi sen kymmenen euroa. 

Lisäksi eilen Englanti-Italia ottelussa jouduin ensimmäisen erän jälkeen vaihtamaan leiriä ja panostin hieman rahaa Italialle. Siinä samassa mä heitin ilmoille vielä veikkauksen ottelun päätöksestä ja se osui nappiin. Kahdella eurolla kilahti tästä vedosta kassaan yhdeksän euroa. 

Onneks nää kisat kestää vielä kauan ja mulla on aikaa hieman katsella tätä touhua.. ehkä tässä pian panokset kovenee mitä edemmäs kisoja mennään. En mä tällä miljoonia oo jahtaamassa, mutta onhan tää nyt hemmetin koukuttavaa. 


Tänään mä siis kannatan Ranskaa ja Sveitsiä! Ranskan kohdalla nyt ei kovin isoista summista puhuta jos maa voittaa, mutta laitoinkin ihan kuin vahingossa kaksi vetoa siihen otteluun. 

Sveitsiä pidetään ainakin muutaman vedonvälitysfirman sivuilla lähes varmana illan ottelun suhteen ja silti siihen otteluun tuli jo ihan kivat kertoimetkin. 


VOITTEKO USKOA ETTÄ TÄÄ ON MUN BLOGI JA MÄ PÄIVITÄN TÄMMÖSTÄ? Anteeksi jo valmiiksi jos tää tulee olemaan tämmöstä seuraavan kuukauden.. hahaha :) 

5 kommenttia:

  1. Mua ei oo oikee koskaan kiinnostanu jalkapallo, mutta se et sä kirjotat siitä sun blogissa ja kerrot just näitä omia vedonlyönti juttuja yms saaki sen tuntumaan edes vähän kiinnostavammalle :D Sulla on vaan nii mahtava tyyli kirjottaa, että toivottavasti se pysyy samalaisena tästä eteenki päin, niinku se on pysyny nyt ainaki tän vajaa 2 vuotta ku oon sun blogias lukenu :)

    VastaaPoista
  2. Itse olen kiinnostunut jalkapallosta, mutta tiettyjen syiden takia en mitään tuommoisia isompia kisoja yleensä seuraa.
    Syitä ovat mm paikallisten köyhien ihmisoikeuksien polkeminen
    Tosin en tuomitse, jos joku haluaa kisoja katsoa, mutta en tavallaan itse halua tukea Brasilian toimi, joita he kisojen vuoksi ovat tehneet.

    VastaaPoista
  3. Haha:) hyvä tietää etten ookkaan se ainut joka on nyt tohon hommaan jääny koukkuun:D

    VastaaPoista
  4. uuu oot nykyään hot, sullahan on haba kasvanu ja parta! :P

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com