torstai 26. kesäkuuta 2014

Videohaastattelu!



Tiedättekö kun mulla maanantaina soi kello 05 ja takana oli unta vajaat kolme tuntia. Kiitos Juhannuksen ja koirien joila on juoksut, mä meinasin että mä en selvii mun työpäivästä hengissä. Sama setti sitten uusiksi tiistaina, tosin tällä kertaa nämä kaksi kiimaista koiraa ei ollut (tekemässä sitä itseään) tässä asunnossa vaan menivät toisaalle. Jos siis joku ihmettelee niin koirat asuvat siis kahdessa eri asunnossa. 

Mutta nyt on keskiviikko kun kirjoitan tätä. Mä olen edelleen hengissä. Ja ihan kauhulla jo odotan tulevaa viikonloppua kun istutaan taas autoon perjantaina ja matka onkin tällä kertaa Raaheen. Sieltä sitten seuraavana päivänä Juankoskelle. Se on sitten semmonen kevyt 5+3 päivän setti työn merkeissä. 

Ootte paljon toivonut videoita. Nyt sellainen olisi tarjolla. Tuossa ennen Juhannusta istahdin mukavaan haastatteluun & tuotos on nyt nähtävillä youtubessa. Kokonaiset 33 minuuttia vain ja ainoastaan minua. Ha! 

Kivan tästä haastattelussa teki se että minulta onnistuttiin kysymään kysymyksiä joita kukaan ei ollut ehkä koskaan hoksannut kysyä. Jos kuitenkin oikein muistan niin taisin haastattelun jälkeen tokaista: "Saakohan jengi minusta liian fiksun kuvan nyt?"

Nauttikaa siis hieman "erinlaisesta" Nikosta. 



Jos video ei näy tässä blogissa niin pääsette youtubeen tämän linkin kautta katsomaan sen.

Siitä se tarina sitten alkoi ja toivotaan että se ei nyt ihan vielä olisi päättymässäkään :)

21 kommenttia:

  1. Ihan mahtava haastis! Ja mitä, sinäki oot näytelly :D en tiennyt. Itehän toivoisin et musta tulis sit joskus isona näyttelijä, siis ihan teatteriin.
    Toi oli kyllä erilainen, kun suurinosa mitöä on susta kattonu, mut toi oli niin aidointuntunen ja luonteva haastattelu. Aloin itekki miettin elämää ja herranjestas ku aika menee nopeesti, ei millään uskois et siit on jo kuus vuotta kun susta oon saanu tietää. Mut kiitos, että oot olemassa, oot auttanu jaksaan eteenpäin ja piristäny monet kerrat! PUS! oot vaan ihana <3

    VastaaPoista
  2. Mitä hintti onko perse kipiä eikö hintin laki menikö hintti laki ei hinttareikllee kerslui

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. helppo se on Anonyyminä huudella ! laita nimes & naamas & huutele sit pelle ;)

      Poista
  3. Oot kyllä niin ihanan ja hauskan olonen tyyppi, pysykkin aina tuollaisena. :)
    Järkyttävää minkälaisia uhkauksia oot joutunu kokemaan.. niillä ihmisillä itsellään ei kyllä oo lääkitys kohillaan, aivan sairasta että tommosia tääl vapaana liikkuu.

    VastaaPoista
  4. Mahtava haastattelu! Oot ihana <3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana haastattelu, niin aito!

    VastaaPoista
  6. Koti uskonto ja isänmaa. Jyrkkä ei homojen avioliitoille.

    VastaaPoista
  7. Oot niko ihan huippu!!!

    VastaaPoista
  8. Ihan huikee haastis tuli ;) tykkään

    VastaaPoista
  9. Hirmu hyvä haastattelu!
    Ite oon aina ajatellut, että tottakai ihminen käyttäytyy erilailla kun on kameroiden edessä. Kaikilla ihmisillähän on erilaisia rooleja, tuskin kukaan käyttäytyy samalla tavalla työelämässä kuin perheensä kanssa. Eikä se erilainen käyttäytyminen ole esittämistä :)

    VastaaPoista
  10. Sysipaska haastattelu

    VastaaPoista
  11. NIKO JOKU ON TEHNY SUST FEIKKI KÄYTTÄJÄN ASKII!!!!

    VastaaPoista
  12. Onks sulla oikeesti ask.fm:ssä tili? Vai onks se feikki?

    VastaaPoista
  13. Päivä nikon kanssa video olis kiva saada joku kerta :) ne kaks aikasempaa on nii hyvii.

    VastaaPoista
  14. Lisää videoita Niko, niitä on mukava katsoa:) Ja hyvä haastattelu kyllä:)!
    jos viitsit tai ylipäätänsä jaksat niin olisi kiva jos kävisit kurkkamassa munkin blogia:)
    Tämän päivän aiheena on ostokset ja kihlat! :)
    http://www.believeinyourself-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. kuulostat ihan h....lta! (heh )

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com