maanantai 14. marraskuuta 2011

Pitäisikö Turusta tulla jälleen Suomen pääkaupunki?


Takana aivan loistava viikonloppu! 

Suunnattiin perjantaina suoraan maikkarilta kaverin kanssa kohti Turkua, ihan vaan bilettämään & viettämään aikaa, koska yllättäen tämä Helsingin yöelämä on alkanut tökkimään ja kaikki on jo niin nähty - boooring! Nyt tarvittaisiin kyllä todellinen kasvojenkohotus myös meidän yöelämään, koska tuntuu että täällä on kehitys jäänyt tök-tök vaiheeseen ja mitään ei vaan koskaan enää tapahdu tässä kaupungissa. 

En kuitenkaan voisi kuvitella asuvani muualla kuin täällä, vaikkakin saatoin kovaan ääneen perjantaina pilkun aikoihin julistaa muuttavani Turkuun. Hehe.

Meidän reissu sai hieman yllättäviä käänteitä heti moottoritielle päästyämme sillä meiltä meinasi ihan oikeasti loppua bensa, mutta onneksi juuri kun mittari näytti 8 km - 7 km - 6 km eteemme sattui huoltoasema. Jälleen kerran kiitoksia suojelusenkeleille joita tuntuu olevan mukanani aina kokonainen armeija kun poistun kotoani.

Pyörittiin keskustassa tunnin verran ja tulihan sitä tehtyä niitä ns. päähänpisto-ostoksia ihan hurjasti. Tuntui jotenkin että siellä Turkusessa olisi aivan eri valuutta kuin täällä Helsingissä, sillä unohdin aivan totaallisesti sen euron arvon. Ehkä mä kelasin että hinnat on Turun markoissa tai jotain?


Tää on sellainen haalari jonka oon nähnyt henkka-maukalla sata kertaa & me ollaan aina perseilty frendien kanssa että EI KOSKAAN laitettais tämmöistä niskaamme. Mä sitten jotenkin olin niin fiiliksissä kun olin päässyt kaupoille Turkusessa että päätin ostaa tämän ihan vaan "läpällä". Latasin tämän kuvan facebookkiin ja mun ystävä soitti välittömästi mulle ja ilmaisi huolestuneen oloisena että mun pitää mahdollisimman pian tulla takaisin kotiin, koska Turku ei vaan sovi mulle. Meinasin laittaa tämän baariin päälle, mutta onneksi mä jostain kumman syystä kuuntelin mun ystävää ja päätin skippaa sen. 
Tää on siis miesten ja H&M, 39,99 € kun sitäkin ihan hurjasti tuolla naamakirjassa kyseltiin ja kritisoitiin.
Mä syytän myös tämän vuoden BB:tä jossa jokaisella asukkaalla on vastaavat. Oon aika wannabe!


Tiedättekö mitä me syötiin meidän reissullamme? IHAN_KAIKKEA! Tää on suurin miinus reissuilla että ei tule syötyä muuta kuin ulkona ja siihen palaa yllättävän paljon rahaa. Turkuhan on tunnetusti Hesburgerin luvattu maa, sieltä ei vaan yksinkertaisesti löydy mäkkäreitä. Kamalaa. Tässä lista 2 päivän ruokailustamme:

- Hesburger 
- SUBWAY 
-Pizzeria (joku? ei muisteta)
-Rosso 
- Pizzeria (joku? ei muisteta)
-Hesburger 
-Hesburger ( josta meidät heitettiin ulos, ei saatu tilausta tehtyä loppuun ) ONNEKSI! 

Eli siis tämän listan mukaan kahdessa päivässä mulle olisi pitänyt tulla varmaan joku + 3 kiloa, mutta mulla on niin samperin hyvät geenit että tää ei todellakaan näy missään. Mutta me siis vedettiin ruokaa ihan homona.


Yövyttiin Omenahotellissa joka on muuten oikeesti tosi makee verrattuna moneen mestaan missä oon yöpynyt. Lauantaina mm. käytiin tsekkaamassa eräästä toisesta hotellista huonetta, mutta päädyttiin kuitenkin taas Omppuun. Huoneet on aina erinlaisia ja suhteellisen isoja verrattuna muihin vastaaviin joita saa samalla hinnalla. Eka yö meillä maksoi 60 euroo & seuraava 80 euroo ja se ei kuitenkaan ihan hirveesti oo jos huoneessa on esim. neljä tyyppiä. Näitä löytyy monesta kaupungista, joten pistäkäähään mieleen. Tää hotelli siis toimii ilman henkilökuntaa ja siinä piilee juju että tämmöisen huoneen voi saada vieläkin halvemmalla:) 


Bilematka vaihtui osittain myös työmatkaksi! 

Alettiin olemaan jo aika hyvissä meidän hotellihuoneessa kun buukkasin itselleni duunikeikan seuraavalle päivälle hieman yllättäen klo. 00:40. Tästä keikasta voin kiittää mun facebookkia jonne olin päivittänyt olevani Turussa, joten mun kaveri tiesi ottaa muhun yhteyttä. Lopulta mä sitten löysin itseni aamu kymmeneltä eräästä salista, jossa vedin aamulla ekana lapsille suunnatun tunnin & sitten myöhemmin iltapäivällä vuorossa oli aikuiset. Kyseessä oli joku kurssi joka kouluttaa ihmisiä mainosmalleiksi / ym. Olin hieman ihmeissäni että miten tulen suoriutumaan tälläisestä haasteesta aamulla kun takana on rankka yö keskustassa.. mutta kuten aina niin tälläkin kertaa tsemppasin itseni hyvissä ajoin paikalle & vedin epämääräisen työkeikkani kunnialla läpi. Frendi oli sitä mieltä että ei itse olisi koskaan pystynyt samaan, mutta.. 

Siellä me sitten harjoiteltiin kimpassa mainosten kuvaamista, tehtiin mainoksia, puhuttiin mediasta ja siitä miten toimittajien edessä kuuluu käyttäytyä.. ym! Oli kyllä ehkä yksi ikimuistoisimmista duunikeikoista joita olen tässä muutaman vuoden aikana toteuttanut ja varsinkin tuolla varoitusajalla. 

Hieman yllättäen..


..meidän vuorokauden reissu sitten vaihtuikin kaiken sähläämisen jälkeen muutaman päivän reissuksi. Päätettiin varata sitten lopulta huone myös toiseksi yöksi. Todellisuudessa mun piti lauantai aamuna lähteä moikkaamaan kavereita Uuteenkaupunkiin, mutta työkeikan, krapulan, tunnin yöunien jälkeen mun oli vaan ihan pakko päästä takaisin hotelliin nukkumaan. Ja mä sitten nukuinkin sen verran hyvät unet että päästiin uuteen nouseen myös seuraavana päivänä vaikka en ihan oikeasti olisi tätä uskonut.. 

Mä voisin kirjoittaa tästä reissusta ihan loputtoman pitkän bloggauksen, mutta ihan oikeesti kaikki ei olisi painokelvollista tekstiä ja sitten taas toisaltaan ette oo ehkä tottuneet lukemaan edes näin pitkiä merkintöjä minulta.. Mutta oli vaan pakko avautua, koska me vaan yksinkertaisesti rakastuttiin TURKUUN! 

Ja " THE MONKEY " on meidän uusi lemppari baari ( ellei koko maailmasta niin ainakin Turusta ) ja siellähän me viihdytiin molemmat päivät. Kokeiltiin me toisena päivänä jotain mestaa, mutta siellä ei vaan yksinketaisesti viihdytty.
Eli jos te ootte matkustamassa Turkuun niin suuntaatte The Monkey, ok? 

ei noi nettisivut kuitenkaan kerro mitään, mutta oli ihan jees-poks-jee-jee-mesta.

Nyt me ymmärretään miksi kaikki Missit ja Misterit tulee täältä. 
( ja koska mä olen kotoisin Uudestakaupungista niin oon vähän "Turkulainen", mutta onneksi en kuitenkaan murteeni osalta, koska se on edelleen tämän kaupungin yksi suurimmista miinuksista.. sori en voi hehkuttaa teitäkään loputtomiin ) :)


Tähän kuvaan on hyvä päättää. Nimeen tämän drinkin täten "Myrkyllinen-Turkulainen" ja kaikille baarimikoille tiedoksi että siihen tulee vaan kossua, sitruunamehua ihan hieman, energiajuomaa ja sinisen väristä urheilujuomaa jonka nimeä en muista. PS. Tän drinkin on paras löytyä sieltä The Monkeyn listoilta kun seuraavaksi tullaan sinne. OK? haha :)

4 kommenttia:

  1. hyi toi drinksu näyttää joltai hyytelöltä D:

    VastaaPoista
  2. Nipsu, miksette te nyt menny sinne LYNIIN ku mä niin yritin maanitella teitä menee sinne! Mun 18-19-vuotishistoria tapahtui siellä! Oksennusta, irtosuhteita ja shotteja...

    VastaaPoista
  3. Hahaaa, on Turussa yks Mäkkäri, mitä oottekaan missannu :DD

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com