torstai 10. marraskuuta 2011

Porsaan fileepihvit & valkosipuliperunat - taivaallisen hyvää & jälleen kerran myös halpaa!


Oon tehnyt muutaman ruokablogin, jotka on saanut osakseen hurjasti huomiota täällä ja ovatkin olleet yksiä luetuimpia merkintöjä blogissani. Nyt mä puin essun jälleen päälle ja aloin kokkailemaan & nyt jaan reseptini teille ja annan muutaman kivan vinkin JA muistakaa että mä vastavuoroisesti otan teiltä ideoita tuonne kommentti osiooni. Eli ei muuta kuin kokkailemaan! 

Valion aurajuusto kuuluu meidän jääkaapin vakiovarustukseen! Sitä on löydyttävä sieltä aina. Sillä saa kivan maun todella moneen ruokaan ja esim. lämpimät voileivät ei oo mitään ilman aurajuustoa, lisäksi jokaisesta pizzasta pitää löytyä kerros aurajuustoa.
Älkää kokeilko näitä "reilunkaupan" -halppis aurajuustoja, koska ne maistuu ihan kuralta. 
Aurajuusto 2,45 €

PS. Sulkekaa avattu paketti huolellisesti vaikka folioon tai muovipussiin, koska tää lemuaa avattuna ja pahasti, mutta ei se haju vaan se maku.

Päätettiin valmistaa maustamattomat porsaanpihvit, joita paketista löytyi kolme kappaletta. Maustamattomat siksi että ne saa sitten helposti itse maustettua juuri mieleisekseen. 
Pihvit pannulle ja paistamaan. 
Sen jälkeen pannulle ruokakerma ( näitä on kymmeniä, joten valitse mieleisesi ) & koska tässä valmistettiin samalla kastike niin laitettiin vielä joukkoon hieman kuohukermaa, jotta kastike ei jää liian vaisuksi ja sitä tulisi riittävästi. 


About tuolta siellä pannulla sitten alko näyttämään. Siellä on siis pihvit paistettuna ja maustettuna ( pippurilla, suolalla, paprikamausteella ) eli aika neutraalisti maustettiin, koska se itse maku tulee tästä kastikkeesta. Tää oli taivaallista ja olisin voinut vaikka pelkästään ton kastikkeen kauhoa suuhuni keittona sen verran maukasta oli:)


Ja viimeistellään kastike aurajuustolla yam!

Fileepihvit 3 kpl / 5,89 € 
Kuohukerma 1,18 €
Ruokakerma (3:n sipulin) 2,10 €

Eli ei todellakaan juuri minkään hintaista, jos siis mietitään että tästä annoksesta siis syö ainakin kolme ihmistä. 


Uuniin heitettiin valkosipuliperunat (pakastealtaasta). Perunat kulhoon ja kerma sekaan & uuniin. Jos pussissa lukee että noin. 20 minuuttia.. mä yleensä tuplaan tai triplaan sen ajan, koska haluan perunien olevan sellaisia pehmeitä, kypsiä jotka suorastaan sulavat suuhun.

Valkosipuliperunat 1,69€

Tää ruoka oli jälleen kerran aika nopeasti valmistettu. Sen jälkeen kun pihvit oli paistettu, kastike ainekset heitetty pannulle, perunat kipattu uuniin..piti vain odottaa se 30 minuuttia ja maistuva ruoka oli valmis. Eli ei jälleen mitään kovin kamalaa sykkimistä tuolla keittiön puolella ja ihan varmaan vaikka kädetönkin saisi tämän kaiken siellä kotona tehtyä. 


Vaalea patonki joka oli vielä lämmin kun ostettiin ELI just niin ihanaa kun voi vaan kuvitella.. tekisi mieli syödä jo paljaaltaan ennen kuin on päässyt kassalle, haha. Nyt kun tuo karppaaminen on kamala trendi niin mä vedän sitä vaaleeta leipää sitten teidänkin puolesta & pidän huolen siitä että viljelijät saavat palkkansa ja säilyttävät duuninsa. 


Mä voisin bloggaa teille " näin pilkot patonkia " , " näin maustat pihvisi " - tyylisiä kirjoituksia, mutta mä uskon että jokaisella meillä on mielikuvitus jota käyttää siellä keittiössä. Mä annan teille esimakua ja kenties vinkkiä että mitä sinne keittiöön kandee ostaa, mutta jokainen saa hoitaa sen kokkaamisen sitten tyylillään. Mä oon maailman huonoin tekeen ruokaa ohjeiden mukaan ja soveltaminen on kaikista parasta & joskus sieltä voi tulla jotain niin maukasta ..ihan vaan vahingossa että sitten kannattaa jo hieman kirjoitella ylös että mitä tuli kokattua ja millä aineksilla. 

Rustic maalaispatonki 2,38 €


Tuolta se ruoka sitten näytti valmiina. Tällä kertaa me syötiin nälkäämme eli ihan oikeasti ei paljoa kerjetty tomaattia, kurkkua, salaatteja pilkkomaan annoksiin VAIKKA nekin on aineksia joita meiltä löytyy aina tuolta köökin puolelta. Tää ruoka oli vaan kaikessa lyhykäisyydessään: TAIVAALLISTA. Ja jos sä oot lähössä kauppaan ja et oikeesti keksi mitä valmistaisit niin ota tästä bloggauksesta idea ja ainekset - et tuu pettymään! 

Mä olen tosi ranttu ruuan suhteen ja toisinaan jopa hieman vihaan lihaa, jos siinä on hiemankaan läskiä tai se edes näyttää jotenkin "oksettavalta" mutta näiden pihvien kohdalla sitä pelkoa ei ollut. Ei läskiä, ei ällöttävää ulkomuotoa & aika halpaakin, koska lihasta saa toisinaan pulittaa ihan kiitettävästi jos siis haluaa sitä A-luokkaa eikä mitään sellaista settiä mikä on tarkoitettu eläinten ruokakippoon.

sitten muutama fiilistely
kyllä kuule tytötkin tiesi että keittiössä valmistuu sellaiset herkut että..
jos tv:stä tulee jotain mielenkiintoista samalla kun sä kokkaat.. hommaa ihmeessä munakello (halpa henkivakuutus)
keittiöstä pitää tehdä viihtyisä että siellä jaksaa kokkailla..
pirtsakka keltainen piristää aina..
..ja jokaisessa keittiössä pitäisi olla ainakin yksi laite jota et tosiaan osaa edes käyttää:)

2 kommenttia:

  1. Oi kuin hyvän näköistä, tekisi melkein itsekin mieli ruveta tekemään ruokaa :D Ja ihana tuo onion cellar- juttu!

    VastaaPoista
  2. Tein tämän saman, mutta sillä erotuksella, että paistoin valurautapannulla piffit erikseen 4min per puoli (aidossa voissa), ja kastikkeen pannulla vasta jälkeenpäin pihveistä jääneeseen paistorasvaan ja lisäsin hienoksi pilkottua punasipulia ja valkosipulia kastikkeen sekaan..
    Tuli kieltämättä melko herkullista! ++

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com