maanantai 16. tammikuuta 2012

Sunnuntaista jäi käteen? - 14 valokuvaa


Muutama kuva eiliseltä!

Mä meinasin ottaa ihania kuvia tytöistä ulkona, mutta lopputulos oli se että kymmenestä kuvasta nämä olivat ne kolme parasta. Ha-Ha, no näätte ainakin millaisissa puvuissa meidän neitokaiset oli sunnuntaikävelyllä. 
..koska nää mun peilikuvat on jotenkin surullisen näköisiä räpellyksiä mä ajattelin lähteä katsomaan josko kellarista löytyisi kameranalusta. Ja jos nää kuvat on surullisia niin meidän kellarikomero on ehkä surullisin.

Pienen etsinnän jälkeen löysin haluamani, vielä vaan osaisi löytää tuosta kamerasta itselaukaisin & opetella käyttämään noita hemmetin jalustoja. Ps. Ei ollut tämän sunnuntain missio :')


Tilasin ruuat ensimmäistä kertaa mestasta, Kannel Cafe & voin sanoa että ei jäänyt viimeiseksi kerraksi. Kanaa, hotwings, pizzaa ja kaikki ihan törkeen hyviä - ja uskokaa mua kun mä sanon että mä oisin voinut tilata saman satsin vielä myöhemmin illalla uusiksi. Mulla taitaa olla iilimato, koska mä vaan syön - syön - syön ja en vaan lihoa?

 Löysin yhden aarrearkuistani kun siivoilin ja päätin hieman katsella mitä sieltä mahdollisesti löytyisi yöksi mukaan töihin..

Mun käsikarvat näyttää jäätäviltä vaikka ei ne edes ole. En mä tiedä voiko karvoista sanoa että niitä on "sopivasti"? No niitä on just sen verran. Tää on muuten kännykkäkoru jonka mä nyt sitten ristin mun uudeksi käsikoruksi. Jotenkin ihan törkeen makee. Mä jopa joskus mietin tommoista tatskaa mikä ois niinku näyttänyt kutakuinkin tuolta. Oisko ihan törkee?


Päätin pitkästä aikaa laittaa hieman pantaa hiuksiin, koska tää oli yks löytö tuolta aarrearkusta. Ja mä vaan jotenkin dikkaan että henkselit on hurjan söpöt vähän vaatteen kuin vaatteen kansa. Lisäksi kun tuolla maikkarin yössä häröilee niin se nyt on vaan plussaa jos sulla on edes vaatteet päällä kun lähetys alkaa ja loppuu.

Sunnuntai oli muuten ihan tosi ..sunnuntai. Yllättävää?

9 kommenttia:

  1. Tämä ei nyt sinänsä liity sun tuoreimpaan postaukseen, mut kerronpa nyt kuiteski tässä mitä ajattelen.

    Oon sairastanu kotona nyt kuukauden verran erittäin kipeetä selkäsairautta ja yöunet on mitä on. Voit kuvitella kuinka monet kerrat oon viihdyttäny itteeni kattomalla teitä kaikkia sätti-ihmisiä - kiitos siis teille.

    Ja siis tämä sinun blogi on aivan ihana. Vasta viime yönä perehdyin tähän paremmin ja luin kaaaaikki postaukset läpi. Mahtavaa, jään lueskeleen. :)

    VastaaPoista
  2. Oot kyllä vaan niin sulonen taas :'D Varsinki tuossa pantakuvassa lopussa. Ja pitää hehkuttaa noiden hauvojen takkejakin vielä, ihan ylisöpöt! :DD

    Siitä tulikin mieleen, on pitäny pitkään kysyä et onko chihuahua-koirat kalliitakin? Olis kiva hankkii itellekin joskus. :) Nyt vihdoin muistin tän kysymyksen liittää kommentin perään.

    VastaaPoista
  3. Niko sinä olet aivan Ihana persoona. Sun blogit on hauskaa luettavaa ja kuvat kivoja kateltavaa. Pysyppä sellasena äläkä muutu ! =)

    VastaaPoista
  4. Aivan iihanat asut noilla koirilla! Mistä oot ostanu?

    VastaaPoista
  5. Toi vaalenpunainen oli löytö kirpparilta joskus aikoja sitten:) Ja Milanon paituli oli jostain eläinkaupasta jonka nimeä en tosiaan muista :)

    -Niko-

    VastaaPoista
  6. iilimato? jospa kumminkin lapamato..

    VastaaPoista
  7. mäki haluun tomosen pannan mist oot ostanu

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com