sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Yksinkertaisuudessaan: Päivän asu


Hieman asukuvia eiliseltä yöltä, kuvat on siis otettu meidän taukotiloista tuolta maikkarilta. Kun on tullut kysymyksiä että miten meidän asunto näyttää noin "laitosmaiselta" ja ihan yksittäisiä kysymyksiä joistain tuotteista joita on taustalla näkynyt.


Before                                                                         After


Harmaa neule: H&M , Ruutupaita: Zara, Housut: H&M , Kengät: Jack And Jones, Pipo: H&M

Ja kunniamaininta kuvaajalle eli minulle, joka on ihan teitä varten opetellut käyttämään itselaukaisinta. Vielä se ei aina ihan onnistu ja ryhtihän minulla on kuin notredamen kellonsoittajalla että mahduin kuvaan, haha.



Yksi yleisimmistä kysymyksistä myös on että millä kameralla ottelen kuvia: Nikon D90. Meillä ois lisäsalama ja toinen objektiivi, mutta mä en tosiaan uskalla edes alkaa omatoimisesti opettelemaan niiden käyttöä. Enkä varsinkaan klo. 02:00 tuolla maikkarilla. Lisäksi mähän vaan kuvaan tänne blogiin ja jos joku nyt ei näistä kuvista saa selvää että housut oli piukat ja ihan väärä valinta yölle kun pihalla -13 astetta pakkasta niin sitten skippaatte tämän:) Tosiaan voin sanoa että noi housut oli aika jäätävät. Onneksi me liikutaan taxilla, mutta happihyppelyt oli tehtävä ulkosalla ja hrr...

Nyt mun on varmana pakko painaa "julkaise"-nappia ja alkaa kuuntelemaan mitä ihmiset eilen on tehnyt. Kaverit siis soittelevat tuolla kuumeisesti ja yksi jo lähetti viestinkin että oli löytänyt miehen. OMG, luvassa on siis pitkä avautuminen.. joten mun pitää henkisesti alkaa valmistautumaan. Ja kun on kyse mun kavereista niin noi puhelut voi pitää sisällään vaikka ja mitä. Ps. Taidan olla seuraavan pari tuntia kiinni Samsung Galaxyssa.


6 kommenttia:

  1. Oispa kaikki yhtä tyylikkäitä kui sinä :') tosi mukavat kuteet!

    VastaaPoista
  2. Nikon nikoni :D eheh hauska juttu joka oli pakko jakaa muitten kanssa

    VastaaPoista
  3. "Nikon Nikoni" ,hehe ;) aika ketterää!

    VastaaPoista
  4. Ihmettelee* edelleen miten voi vaatteiden väri ja pienet asiat kuten pipo tehdä niin eri näköiseksi hetkessä? Ei paha ratkaisu,sopii todella hyvin , cameleontti Niko <3 Aaaaaws... :)

    VastaaPoista
  5. Ihmettelee* edelleen miten voi vaatteiden väri ja pienet asiat kuten pipo tehdä niin eri näköiseksi hetkessä? Ei paha ratkaisu,sopii todella hyvin , cameleontti Niko <3 Aaaaaws... :)

    VastaaPoista
  6. Huhhuh miten kestät olla ilman jotain kalsareita?? :D Meillä täällä pohjoisessa on nyt ne -20 asteen pakkaset ja ilman legginsejä farkkujen alla en selviä. Enkä ilman villasukkia. Miten näyttää ettei sulla oo ees niitä tavallisia sukkia tuolla kenkien sisällä? :D

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com