keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Tuote jota on pakko testata!


Oon pidemmän aikaa jo miettinyt että haluisin hieman täyteläisemmät huulet. Ei siis mitään sellaisia "övereitä" mitä nyt on totuttu näkemään "keltaisessa lehdistössä" viimeisten vuosien aikana vaan ihan hieman. Tälläisistä asioita en täällä yleensä huutele, koska jos on joku juttu mihin ei ole tyytyväinen vartalossaan tai kasvoissaan niin kannattaa pitää se omana tietonaan. Muuten jengi alkaa kiinnittämään siihen huomiota ja se alkaa vaivaamaan sua vaan entistä enemmän. Eli ole ihan SHHHHS jos sulla on joku ongelma itsesi kanssa.

Löysin tämän tuotteen muutama päivä sitten eräästä ruotsalaisesta blogissa ja se poika oli lisännyt siihen "ennen ja jälkeen" -kuvat. Juma! Se ero niissä huulissa oli aivan jäätävä. Mä olen joskus kokeillut Make Up:in sellaista jotain rasvaa, mutta se ei mun mielestä toiminut alkuunkaan. Nopeella googletuksella luin tästä vain ja ainoastaan positiivisia arvosteluja ja näin niitä kuvia. Selailin hintoja ja halvimmalla sen sai yllättäen tuolta nellyltä. 
Pääset tuotteeseen suoraan tästä (hinta 3,50€) Tuntu hieman tyhmältä lisätä ostoskoriin kaksi tälläistä ja tehdä tilaus, mutta mä en vaan jaksanut alkaa sen enempää selailemaan heidän tarjontaansa (yllättäen mun ei pitäisi edes istua tässä koneella enää...) Postimaksujen kanssa noi tuli sitten maksamaan 11€ eli jos sä vaan kykenet niin koita täyttää se ostoskori 50 euron edestä silloin sä saat ilmaiset toimitukset. Hitsi, nyt sitten odotellaan se muutama päivä ja pian mulla on turbohuulet:D

Jos sä epäröit tilata noita niin katso nämä kuvat ja tee päätöksesi sitten! 
Lisää ostoskoriin tästä!

34 kommenttia:

  1. mistä blogista löytää kuvat!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "nämä kuvat" -sitä kun klikkaa niin pääsee tuon Dennisen blogiin jossa on suoraan myöskin ne kuvat (:

      Poista
  2. Ei taida toimia, googlettamalla löyty ainesosat, jotka paljasti tuotteen olevan pääasiassa vaseliinia, mineraaliöljyä ja risiiniöljyä. Oli siinä kollageeniakin, mutta tieteellinen fakta on se, että kollageenin määrää ihossa ei voi lisätä ulkoisilla voiteilla. Eli liian hyvää ollakseen totta, tainnu käydä noi huulet photoshopin kautta. Toi on siis melkee samaa kamaa, kuin kaupan Mirame =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on noin skeptinen asenne ja ei usko mihinkään..niin ei voi myöskään koskaan löytää toimivia tuotteita ;) Kyseessä on yksi ruotsin seuratuimmista blogeista..joten mä jaksan epäillä että ne ei paskoja tuotteita mainosta:) Sen verran suuret kävijät pyörii tuolla että tuskin muokkaavat kuviaan vain huijatakseen satojatuhansia kävijöitään. No pian se selviää :)

      Poista
    2. ja kyllähän ne turvottavat huulikiillotkin mitä mä olen kokeillut on jonkin verran turvottanut. selvähän tuo ettei niillä mitään samanmoista tulosta saanut kun täyteaineilla mutta edes jonkinmoisen! :) kokeilla kannattaa!

      Poista
  3. Ennemmin tuommoista kuin botoxia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan :) tästä on hyvä aloittaa!

      Poista
    2. No sentää botoxilla näkyy ero, toisinku tolla 'huulirasvalla'

      Poista
    3. No omatpa oli 11€ että turhaan sä siellä mesoat(: Mä tätä tuotetta teille myy väkisin :D gaaad !

      Poista
    4. Nyt on kyl mennyt vellit ja kaurat sekaisin. Botox on hermomyrkky joka lamauttaa lihaksen, ei täyteaine. Eli siis huuliin ei laiteta botoxia vaan erinäisiä täyteaineita, jotka sitten isontavat huulia. jos huuliin laitettaisiin botoxia jo pelkkä puhuminen vaikeutuisi huulien liikkumattomuuden vuoksi.

      Poista
  4. Kiitos vinkistä Niko! En oo koskaan kommentoinut sun blogia, enkä ole vakkarilukija, mutta pari kertaa olen sun postauksia käynyt lukemassa. Laitoin googleen hakua ja tutkiskelin vähän, niin Nellystä tosiaan saa halvimmalla hinnalla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei midist :) Hyvät vinkit aina jakoon..mitä sitä hyvää panttaamaan ;D

      Poista
  5. Anonyymi, ei sitä voi sanoa toimiiko vai ei, ennenkuin kokeilee! Mä oon kokeillut kans vaikka mitä ja osa tuotteista oikeesti toimii, vaikka ei oo kovin kalliita. Aion ainakin kokeilla.

    VastaaPoista
  6. joo ei kiva, huulia rupes pistelemään niin että piti pyyhkiä koko mömmö pois, en huomannut edes minkäännäköistä eroa.. + hajustakin tuli heti huono olo - en suosittele..

    ^ Noin joku oli kirjoittanut nellyyn...
    Toimiikohan tuo tuote oikeasti o: Itse meinasin tilata mutta en kyllä taidakkaan enää. Tee sitten postaus kun nuo on tullut sulle postissa. Ja kerro toimiko vai ei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos tää kyseinen tyyppi pyyhki sen pois..niin tuskimpa mitään eroa kerkesikään tapahtumaan :D Joo mä teen tästä heti postauksen kun saan tuotteet himaan :)

      Poista
  7. Pakko sanoa että toimii tilasin nimittäin viimeksi nellyn tilauksen yhteydessä tesiin itselleni myös tämän aineen. Haju on paha mutta tulokset sitäkin paremmat. Olen ainakin itse tyytyväinen ja myös ystäväni teki tilauksen nähtyään huuleni :-)

    VastaaPoista
  8. kylläpäs oot tänää paljon postaillu. Hei siitä tulikin mieleen.
    Että jossain vaiheessa mainitsit että voisit tehdä top 3 listauksen.
    Milloinkos sinulla olisi aikaa tehdä se meille? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mitä siihen top3 juttuun pitikään laittaa kun en muista enää? Raflat? Kaupat?

      Poista
    2. joo raflat, kaupat, baarit, lempi ruuat, leffat ihan kaikki mitä ite keksit ;)

      Poista
    3. HEi jooo.. toihan kuulostaa tosi kivalta. millos teet tollasen?
      t. kisu

      Poista
  9. Hah, joo incilistan perusteella vähän vaikee kuvitella et oikeesti tulis tollasia pumpattuja huulia niinkuin tossa sun mainitsemassa before/after kuvassa. En sano sitä, et ois tyhmää kokeilla tuotetta, varsinkaan tuohon hintaan kun eihän tossa nyt juuri mitään menetä. Pikku googlettamisella löyty myös tällänen before/after ja kun vertaa tätä tulosta tohon aikasempaan niin laittaa kyllä miettimään... http://makeupartisten.nu/2011/march/procle-lip-volume.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikille noi tuotteet tehoaa varmana erillätavalla. Ja toi blogi jonka linkkasit niin kyllä niissä kuvissa mun mielestä näkyi ero, ainakin pieni :) Ja tosiaan 3,50€ olisi voinut käyttää turheempaankin :D Että hintaansa nähden varmana ihan kelpo testattavaksi :)

      Poista
    2. Jos kyseessä on allerginen reaktio niin tietenkin se tehoaa eri tavalla eri ihmisille. o.O Mä ainakin innostuin luettuani tästä ja paraikaa tilaamassa itelleni ;D On kyllä tullut käytyy jo ihan huultentäytössäkin pari kertaa, mutta pakko silti kokeilla kun noin halpaakin! : D
      Nämä turvottavat huulikiillot ja huulirasvat ovat heikkouteni ja tullu maksettuu semmosista täysin turhistakin jopa päälle 10e.

      Poista
  10. Noi lip plumping -tuotteet perustuu siis siihen, että huuliin tulee pienoinen "allerginen reaktio". Joissain niissä on esim. chiliä, tmv.

    Laita heti kuvia, kun otat tuon käyttöön, niin saadaan vähän "puolueetonta" mielipidettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis siinä make up -rasvassa mitä aikoinaan kokeilin oli nimenomaan tuota chiliä hieman. Katsotaan ja testaillaan. Kuvia on tulossa sitten tulevalla viikolla joten muistahan "seurailla sivusta" :)

      Poista
  11. Niko,mä en meikkaa ollenkaan,koska mä näytän silloin ihan sirkuspelleltä,koska en varmasti koskaan ole edes osannut meikata,olen joskus aikoinaan yrittänyt :)
    Mutta mua alkoi kanssa kiinostaa toi huulia turvottava aine,kerro meile heti,kun
    saat sen ja olet kokeillut,mielenkiinnolla odotamme. :o)

    PÄIVI JA SARI :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu palaan tähän aiheeseen tulevalla viikolla sitten:) Toivotaan että tuote toimisi ja ei mennyt tuo 11 € ihan hukkaan :D haha! Joo, tää vois piristää teitäkin jos kerran ei mitään meikkiä koskaan ole käyttänyt.. niin tämähän on kuitenkin pelkkä huulirasva, mutta onhan muhkeat huulet aina kivat ;D hehe!

      Poista
  12. Ooo. Mieki tahtoosin kokkeilla tämmösiä, mutta tuun hulluksi jos vähänkää alkaa huulet rohtuu ja nää polttaa ja pistelee, en pystyis elämään.. kuvia sitten eikös niin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia ja faktaa on tulossa heti kun saan vaan tuotteet käsiini :) Joo kyllä se varmaan hieman pistelee ja kirvelee ,mutta mitä vain kauneuden eteen :D

      Poista
  13. Mulla tapana ensin kuoria huulet hunajalla, jossa sokeria seassa ja sitten laitan esim tabascoa huuliin ja avot . Toi Lip Venom aiheuttaa jäätävän poltteen huuliin(kihelmöi).
    Mä ainakin otan mielelläni vastaan uusia vinkkejä miten tehdä Angelinat

    VastaaPoista
  14. Moi Niko, ensinnäkin kiitos ihanasta blogista, tää on aina päivien piristys! Varsinkin videopostaukset.

    Siis mä en voinu vastustaa kiusausta vaan tilasin kans itelleni ja siskolle ton huulirasvan.. Pidin sitä merkkinä kun näin unta noista :D

    Kivaa viikonloppua!

    -Janna

    VastaaPoista
  15. Moikka! Itse tilasin juuri tuolta nellyltä ja se ainaki mulla toimii. ja omaan T O D E L L A pienet huulet. toimii. lisään sitä muutenki jo melkeen kuin huulirasvaa että koukkuun tuut jäämään:) Se myös polttelee paljon huulilla ensin koska ei ole tottunut tuohon. Parin käyttökerran jälkeen polttelee muttei niin pahasti:)

    VastaaPoista
  16. Tarjoustalosta löytyy myös noita huulirasvoja :) itse ostin sieltä Procle:n BOOSTER volume & protection huulirasvan. Pakkaus ja tuubi tosin erilianen ku tuo.

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com