torstai 8. maaliskuuta 2012

Aurinkoista naistenpäivää!

Aurinkoista huomenta! Helsingissä paistaa aurinko ainakin koko taivaan täydeltä ja ilman on mitä mainioin. Aamukahvit sai nautittua parvekkeella ja vaikka aamulla tuntui tuo sängystä nouseminen äärettömän vaikealta, koska mun lihakset huutaa hoosiannaa eilisen treenin jälkeen niin se on vaan sellainen juttu että imaisin sellaiset energiatasot tuosta taivaalla möllöttävästä auringosta että jaksaa taas paahtaa ihan sata lasissa:)


Kuvat on jo muutaman päivän takaa, mutta en vaan oo oikeen saanut sopivaa rakoa niiden lisäämiseen tekstiin. Löysin aivan ihanan takin joka tuossa kuvassa on niin tuolta Seppälästä viime viikolla. Jännä juttu miten takkien ostaminen on mulle yleensä erittäin haastavaa ja tuntuu etten koskaan löydä mitään omalle vartalolleni sopivaa yksilöä. Nyt tämän talven aikana olen löytänyt reippaasti myöskin takkeja tuonne kaappien pohjalle roikkumaan:)

Lisäksi toi Seppälä on aina ollut hieman sellainen mesta että olen sitä "kiertänyt kaukaa", koska miellän sen sellaiseksi paikaksi mistä en vaan yksinkertaisesti löydä mitään. Nyt viimeisen 6 kuukauden aikana olen ostanut sieltä 4 takkia, tosin yksi niistä on aivan käyttämättömänä ja uskallan väittää että en koskaan sitä niskaani vedä, mutta kun halvalla sai.. Ha! Tää yksilö kotiutui koossa XS ja se on suorastaan tehty mulle!

Vielä vaikeampaa mun on ostaa kenkiä. Kiroan yleensä kerran viikossa että miksen voi olla nainen, koska naisille on kenkiä ihan mielettömästi ja hinnatkin on tosi alhaisia. Tuntuu että miesten kengät on jotenkin aina "samanlaisia ja värittömiä". Ainoa väriläiskä joka tuolta kenkähyllystä löytyy on yhdet keltaiset tennarit joiden käyttöä mä hieman arastelen, koska tuntuu että ne jalassa mä olen Aku Ankka. Nyt mun ostoslista huutaa kenkiä ja koitankin pitää silmät auki ja selata noita nettikauppoja lähes päivittäin, koska niissä tuo valikoima vaan on huomattavasti kivempi kuin myymälöissä. Lisäksi en tiedä mitään yhtä v*ttumaista sovitettavaa kuin kengät, varsinkin tälleen talvella kun on toppautuneena liikenteessä. Olenkin pohtinut että olisi ihanaa jos keksittäisiin ostoskeskus jossa saisi liikkua alasti. Sovittaminen olisi helppoa ja vaivatonta. Mulla ainakin tulisi ostettua paljon enemmän kaikkea :D


Kävin keskustassa jo lievästi ehkä "liian kesäisissä" kengissä. Mutta ihan kuivin jaloin tulin kuitenkin kotiin että ehkä mä en ollut päivääkään liian aikaisin liikenteessä näiden kanssa ja muut tulee jäljessä kun ei ole vielä kaivaneet tälläisiä kaapista esille?

Erittäin "kevyt" lounas Pizza Hut -ravintolassa ja teemalla: "Syö niin paljon kun haluat" ja mähän söin!




Taidepläjäys!

Nauttikaa naistenpäivästä ja muistakaa kurkkailla edellinen postaus jossa oli ihan kiva vinkki nettikaupan osalta, jos siis haluatte tänään mahdollisesti hemmotella itseänne ja saada kivan tilaajalahjan. Koodihan oli siis voimassa vain tämän päivän. Löysin itse muutaman itseruskettavan sieltä ja ajattelin että josko mä.. no en mä.. en mä tarvii.. no toisaltaan?.. en mä tiedä.. katsellaan..halvalla kun saa..miksei? Haha:)

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. oi ei :) kiitoksia kivasti kommentista.

      Poista
  2. ihana toi takki! Samoja ongelmia mullakin just takkien ja kenkien kanssa, ihan hemmetin ärsyttävää ku joskus ei millään meinaa löytyä mitään mitä tarttis mut kaikkee muuta tarttuu kyllä mukaan... ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,tuttu juttu. Mulla yleensä tarttuu sitten mukaan t-paitoja joita löydän aina:'D mutta kun pelkillä paidoilla ei pitkälle mennä.. Jos siis ei kehtaa pelkässä t-paidassa hengailla tuolla keskustassa esim:D

      Poista
  3. juuri näinhän se aina menee :'D ja kylmäkin saattais pelkässä T-paidassa tulla... =P

    VastaaPoista
  4. Mitähh painat vaan 59 kg?? siis minkä pitunen oot? ite painan n. 55 kg ja oon 165cm pitkä ja vielä NAINEN! nyt tuli kyl alemmuuskompleksi ku oot mua (vaan) 4kg painavampi :DD

    VastaaPoista
  5. Kuule Niko!
    Mä ite rakastan kenkiä YLI KAIKEN! Mutta on olemassa iso MUTTA!
    Mulla on sellane ei naisellinen/sopiva kenkä kenkiin.
    Oon nyttekki ettiny ittelleni kenkii yli 3kk. Oon juossu liikkeissä vähän välii ja ku oon tietäny millon ne saa uutta. Mutta ei. ne ei vaa mee jalkaa. aina jostain kohtaa puristaa tai ahistaa tai joku pieni asia joka saa jalan tuntumaan hirveeltä. Jonkun pitäis laittaa ympäri ostoskeskuksii tilauskenkäkaupan. Missä sais kattoo millasen kengän haluu ja sit ne tekis oman jalan mukaa sellase. Ja nii että jos ite haluu tietyn väriset nii VOLA! muttakun ei. :/

    terkut, Kenkäfriikki ilman ihania kenkiä

    VastaaPoista
  6. Niko oot aivan über ihana! ♥ Sun postauksia on tosi kiva lukea! Ja toi sun "taidepläjäys".. oispa itelläki hyvä kamera että tommosia sais laitettua, kun täältä lapista sais aika ihania kuvia näin talvella ♥

    VastaaPoista
  7. Onko kuvassa kenties herra X? :)

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com