tiistai 13. maaliskuuta 2012

IHOLLA // KLO 22 // TÄNÄÄN

Sarjan sivuille pääset tästä

Keneltäkään ei varmana ole jäänyt huomaamatta että Suomessa tuotetaan nykyisin ennätysmäärä realitya joka on kotimaista tuotantoa. Vuosikaudet on näytetty omia ohjelmia, mutta sekaan on tungettu myös muiden maiden  tuotantoja jotka ei ainakaan minua niin hurjan paljoa kiinnosta vaikkakin ohjelmat on tehty yleensä ulkomailla suuremmalla rahalla kuin täällä kotimaassamme.

Hyvänä esimerkkinä vaikka Big Brother johon Suomalaiset totutettiin aikoinaan Brittien tuotantokausilla ennenkuin oma tuotanto aloitettiin. Kotimaiseen tuotantoon on kuitenkin helpompi "sisäistyä" ja ihmiset on usein helpommin lähestyttävissä, koska ovat saman maan kansalaisia  ja yleisesti ottaen käyttäytyminen on "samanlaista kuin itsellään". Esim. Joidenkin maiden Big Brotherissa ei saa harrastaa seksiä, ei saa suudella, ei ole homoseksuaaleja &en usko että se jaksaisi täällä meillä kovinkaan pitkälle pötkiä. Koska mm. Big Brother täällä kotimaassa on myyty katsojille edellämainituilla asioilla (seksi,suhteet,homot,skandaalit..).

Ohjelmat on kuitenkin kalliimpia tuottaa itse kuin ostaa valmiina pakettina ulkomailta, mutta onneksi yleinen buumi on nyt se että kotimaista tuotantoa tehdään ja tuotetaan ihan hulluna tällä hetkellä. Osa sarjoista jopa menee ihan ohitse, koska mua ei voisi vähempää kiinnostaa että miehen näköiset naiset on dietillä tai julkkistyrkky äiti on kiireinen kolmen lapsen kanssa & nimittää itseään "supernaiseksi".

Rakastan realitya josta ei paista läpi "tekemällä tehty draama" ja jossa on aidot ihmiset, aitojen asioiden äärellä.

Iholla-sarja alkaa tänään kello 22 subilta. Seuraavien kuukausien ajan pääsemme seuraamaan 40 jakson verran tiistaistaista perjantaihin kuinka 6 naista on kuvannut omaa elämäänsä kameralla. Minun mielestä idea on aivan loistava jo pelkästään sen vuoksi että sun ympärillä ei pyöri kuvausryhmää vaan sinä itse videokameralla kuvaat elämäsi ja avaat ovesi suurelle yleisölle. Minun ystävät jotka eivät perinteisesti seuraa realitya (paitsi kahden vuoden välein kun käyn Big Brotherissa) ovat aivan liekeissä tästä sarjasta. Ja musta tuntuukin että nyt alkava sarja tulee saamaan aivan mahtavan startin, koska on ihanaa nähdä pitkästä aikaa aitoja ihmisiä tv:ssä. Ei botoxia, ei silikoonirintoja, ei hiuslisäkkeitä, ei vuosisadan julkkistyrkkyjä vaan ihan tavallisia kotiäitejä joilla ei varmana ole minkäänlaisia odotuksia/innostusta  julkisuudessa pyörimisestä ohjelman jälkeen.

Projekti on ollut pitkä ja tätä ohjelmaa on kuvattu lähes 6 kuukautta. "Tämän lähemmäksi et pääse" -teksti paukahtaa jokaisella mainoskatkolla ruudulle ja noi mainokset vaan syöpyy mun verkkokalvoihin. Rehellisesti sanottuna oon tästä sarjasta enemmän innoissani kuin Viidakon Tähtösistä jossa kuitenkin on mukana kilpailemassa muutama ystäväni ja odotan toki innolla tätäkin tuotantoa, mutta se vaan on jo jotenkin valmiiksi "niin nähty" vaikka ei kuitenkaan olekkaan koskaan nähty. Tajusitko?

Iholla-sarjan nuorin kameran kanssa heiluva on Sini joka on vasta 16-vuotias. Kuva: täältä

Meinaatko sinä liimautua tänään sohvalle ja katsoa ensimmäisen jakson? Entä suostuisitko sinä kuvaamaan elämäsi kaikille meille? 

10 kommenttia:

  1. Mulla ei varmaan rohkeus riittäis kuvata kaikkea koko maan kansalle, enkä kyllä varmaan haluaisikaan. Mutta oon kyllä todella kiinnostunut mitä tämä ohjelma tuo tullessaan! Kalenteriin merkkasin alkamispäivän ja oon innolla odottanut :D Tänään se sitten alkaa! Kaikki kunnioitus näille ihmisille, jotka tuovat itsensä ja elämänsä koko kansan nähtäville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan:) joo,mainoksien mukaan ainakin kyseessä on aika henkilökohtaisia juttuja että hurja kunnioitus kyllä heitä kohtaan juu! Hitsi,tää on varmana sellainen sarja että sitä seuraavaa iltaa jää aina odottamaan innolla kun edellinen jakso päättyy :D

      Poista
  2. mä en oo kuullukkaan tosta :o mut kuulostaa tosi hyvältä ja aion varmasti kattoo! Kitti tosi paljon postauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai:o no sittenhän tämä tuli ihan hyvään rakoon tämä postaus:) kandee kyllä katsoa. Veikkaan että ihan kelpo uutukaisesta on kyse:)

      Poista
  3. Mitenhä mä muistaisin kattoo ton....

    VastaaPoista
  4. Pakko on kyllä liimautua sohvalle ja katsoa toi. Oon noita mainoksia kattonu ja todella mielenkiintoselta vaikuttaa!

    VastaaPoista
  5. Ootan tolta paljon mainoksien perusteella! Pakko kyl kattoo ja toivon todellaki ettei tuota pettymystä :) Omaa elämää voisin kuvata muille ihan mielelläni jos mun elämässä oikeasti tapahtuis jotain hurjan mielenkiintosta, hoho :D

    VastaaPoista
  6. Ihan mahtava sarja!! Jäin koukkuun.. Onneksi tajusin että sitähän tulee ainakin ti-pe <3 :) Aika kokonaanhan naiset itsensä siinä antaa että arvostus niille! :)

    VastaaPoista
  7. Mainosten perusteel, ihan turha ohjelma!
    Evvk muiden ihmisten elämä, sitäkun kuulee jo metrossa ja busseisssa tarpeeksi.

    VastaaPoista
  8. Kolme jaksoa takana ja mä oon ainakin ihan koukussa! Fressi,erinlainen,aito ja luonnollinen. Noi sanat mulla pyörii päässä. Tykkään hurjasti (:

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com