1993-2003 luokkakuvat ja tarinat!

Oon tässä viikonlopun aikana saanut muutamaltakin eri taholta kommentteja että voisin julkaista jotain vanhoja kuviani. Mä en tiedä missä mun kaikki valokuvat on, mutta satuin löytämään muutaman vanhan luokkakuvan. Meillä ei ole kotona skanneria nyt, koska jouduttiin antamaan se pois sillä tänne ei vaan yksinkertaisesti mahdu mitään ylinmääräistä, joten koitin parhaani mukaan ikuistaa nämä kuvat tuolla järkkärillä.

Tästä se kaikki alkoi vuonna 1993. Muistan kuinka kaikki meidän luokkalaisista olisi halunnut tuon kyltin itselleen, mutta jotenkin minä onnistuin sen itselleni nappaamaan. Molemmilla puolilla minua on sen hetkiset parhaat ystäväni. Samalla kun katselen näitä kuvia erinlaisten fiiliksien saattelemana ja hymyillen, niin myös surulta ei voi välttyä.. Yksi tämänkin kuvan ystävistä on jo nukkunut pois ja se tuntuu käsittämättömältä.

 2.luokan kuvauksiin saatiin tuoda meille joku tärkeä asia ja ottaa se mukaan kuvaan. Yksi toi avainnauhan ja toinen posliininuken? Ei voi kun nauraa. Löydättekö muuten minut tästä kuvasta? Annetaan vinkki että mä olen ainoa joka ei katso kameraan taisi joku muu olla mielenkiintoisempaa:) Mä muistan että mä olin viemässä tuonne kuvauksiin jotain hyvin fiksua, mutta kotona kiellettiin (haha). Musta kun on kyse niin se saattoi olla mitä tahansa..

Nyt ollaan 96-vuodessa ja luokalla 4. Tästä välistä nyt jäi 3.luokka kokonaan pois kuvana, koska en vaan jostain syystä löytänyt sitä. Tää on mun kaikista koulukuvista fiksuin. Tämän jälkeen alkoi alamäki. Mä en voi kuvitella että tässä kuvassa, tämä pieni poika nimeltä Niko alkoi polttamaan tupakkaa, varastelemaan ja juomaan. Pienissä määrin tietenkin, mutta että näin nuorena? Aina ei kuva kerro koko totuutta, koska mähän näytän suorastaan Herran enkeliltä.

Vuosi on 1997 ja olemme 5.luokalla. Olen alkanut vaalentamaan hiuksiani ja tykkään vielä hymyillä kuvissa.Nykyisin tämmöistä kuvaa ei minusta enää edes saisi. Tässä vaiheessa meidän luokkaan tuli todella paljon uusia oppilaita, koska eräs toinen koulu kävi liian ahtaaksi ja oppilaita siirrettiin meidän koululle. Sain paljon uusia kavereita ja opiskelu alkoi maistumaan hieman puulta, koska kavereiden kanssa oli kivempi viettää aikaa.

Vuosi 1998 ja 6.luokka. Oltiin aivan pentuja, mutta silti olevinaan niin aikuisia kuin vaan mahdollista. Tää alkoi olemaan jo todella villiä aikaa. Olimme jakautuneet "jengeihin" ja minä kuuluin siihen porukkaan joka välitunneilla karkasi viereiselle koululle hengailemaan vanhempien kanssa. Ilmassa oli kuitenkin pientä haikeutta sillä tämä oli viimeinen vuosi ala-asteella ja pian oltiin siirtymässä viereiseen kouluun joka muuten siihen aikaan oli muistaakseni koko maan viidenneksi suurin koulu ja oppilasmäärä oli aivan valtava. Kävin kaikki kouluni siis Uudessakaupungissa.

Yläasteen ensimmäinen vuosi ja 99-vuosi. Värjäsin hiuksiani viikottain. Ne olivat tummat, taas vaaleat, sitten tummat. Tässä kuvassa menossa oli välivaihe ja voi että mua hävettää. Muistan että tämän vuoden luokkakuvia ei enää annettu sukulaisille, koska mua hävetti niin paljon. Kusetimme isovanhemmille että yläasteella ei ole kuin tämä yhteiskuva :D

Tää oli mulle todella rankkaa aikaa. Ensimmäisenä koulupäivänä olimme isossa salissa jossa huudettiin jokaista nimellä ja mentiin jonoihin jotka muodostuivat A-H ryhmistä. Itse jouduin A:lle joka tarkoitti sitä että kyseessä oli "landeluokka". Nämä ihmiset tulivat kouluun muista kaupungeista ja vain harva asui Uudessakaupungissa. Tunsin tältä luokalta entuudestaan kaksi ihmistä ja kumman kanssakaan en ollut väleissä. Itkin viikon, kävin rehtorin luona ja koitin saada siirtoa muulle luokalle.. turhaan. Jälkeenpäin minulle selvisi muistaakseni vahingossa että minut oli haluttu "eristää" ystävistäni ja en siksi ollut heidän kanssaan samalla luokalla. Taisin oikeasti olla aika raskas tapaus. Valinnaiset olivat minun lemppareita, koska niissä oli aina muidenkin luokkien oppilaita.

Tutustuin näihin ihmisiin kyllä tämän vuoden aikana, he olivat loistavia ja edelleenkin muutamat heistä ovat elämässäni jossain määrin. Nuorena musta vaan tuntui että mun koko maailma oli romahtanut. Tällä luokalla erikoista oli myös se että meidän koko yläasteen ajan koulupäivät oli aina 08-14, koska nämä ihmiset kulki bussilla kouluun eri kaupungista. Ette uskokkaan kuinka paljon ärsytti että ei voinut lintsata aamutunteja kun äiti tiesi aina sinun lukkarin ja sen että mihin aikaan sinun piti olla koulussa. Onneksi mulle on luotu mieletön mielikuvitus joten kyllähän meillä aika usein sitten kuitenkin koulu alkoi esim. vasta kymmenen aikaan aamulla ;D

Olemme 8.luokalla ja vuosituhat on vaihtunut. Elämme 2000-luvulla. Muistan kuinka mun äiti ja isä aina huusi että älä pidä keskellä päätä jakausta. Nyt mä ymmärrän.. ei ne tehnyt sitä ilkeyttään vaan onhan toi nyt ihan jäätävää! Onneksi tälläinen ei enää tulisi edes kuuloonkaan. Tässä vaiheessa kapinoin ihan kaikkia ja kaikkea vastaan. Tää taisi olla mun elämäni siihen mennessä rankin vuosi. Tuhopoltto joka muutti ehkä koko mun nuoruuden. Useat näistä oppilaista ja kavereista alkoi elämään pahimpia aikojaan vasta tämän jälkeen, mutta mä olin käynyt kaiken mahdollisen läpi jo 15-vuotiaana. On paljon asioita joista en koskaan ole puhunut ja en tule koskaan puhumaan. Tämän vuoden jälkeen mä muistaakseni aloin hieman rauhoittumaan, tulin hetkellisesti uskoon ja sittemmin jälleen otin veitsen käteen ja viilsin itseäni ihan vain hakeakseni huomiota. En oikeastaan tiedä keneltä? Olin perheeni ainoa lapsi ja siksi sainkin vanhempieni kaiken huomion mitä lapsi vaan voi toivoa.. En vaan ollut tyytyväinen mihinkään. Olin aivan kamala teini.

Vuosi oli 2001 ja kävimme viimeistä luokkaa peruskoulusta. En koskaan tiennyt mikä minusta tulisi isona? En tiedä vieläkään vaikka tästä kuvasta on jo yli kymmenen vuotta. Mua suorastaan oksetti ihmiset joilla oli selvät sävelet omien koulujensa suhteen,tämän vuoden jälkeen. Minä olisin halunnut pitää vuoden breikin ja miettiä, mutta vanhempani jotka olivat tässä vaiheessa jo eronneet eivät antaneet minulle siihen mahdollisuutta. Ja ihan hyvä, koska olisin kuluttanut sen vuoden varmana jotenkin ihan muuten kuin koulupaikkoja katsellessa. Hain 10.luokalle, koska tässä vaiheessa mun keskiarvo hipoi varmana lähempänä polvia kuin kyynerpäitä (..valmistuin todella surkeilla arvosanoilla koulusta). Pääsin 10.luokalle, mutta se olisi tiennyt muuttoa yli 200 kilometriä kotoa ja se ei vaan tuntunut äidistä hyvältä ratkaisulta. En ollut valmis siihen. Päädyin vahingossa kauppikseen ja opiskelemaan merkonomiksi.

Aloin rakastamaan koulussa käymistä. Arvosanani olivat hyviä ja sain huippupisteitä kokeista. Markkinointi ja mainonta oli siis salaa kiehtonut minua aina, koska omaksuin uudet oppiaineet hyvinkin nopeasti, vaikka en ollut koskaan aikaisemmin niistä mitään kuullut. Luokkamme oli kiva ja sain aivan mahtavia ystäviä, joiden kanssa olen vieläkin tekemisissä ja voin listata heistä muutaman jopa parhaaksi ystäväkseni. Edelleenkin pinnasin toisinaan tunneilta, join alkoholia viikonloppuisin, luin todella heikosti kokeisiin, mutta ympäristö oli vaan niin viihtyisä ja opiskelu tuntui vapaaehtoiselta joten nautin vuodesta hyvin paljon.

Tämä taisi jäädä viimeiseksi koulukuvaksi joka minusta koskaan otettiin. Sen jälkeen elämämme muuttui pysyvästi ja paljon.

Olin koko elämäni ajan halunnut muuttaa pois Uudestakaupungista. Olin salaa haaveillut Salattuja Elämiä katsoessa että vielä joskus minäkin talsin noita katuja. Musta tuntuu edelleen että synnyin väärään kaupunkiin, mutta ilman tätä matkaa en olisi varmana koskaan tullut tähän pisteeseen jossa olen nyt. Kauppiksen toisena vuotena meillä on työharjoittelu joka kestää muutaman kuukauden. Minä ja ystäväni, joka oli rinkkaisella luokalla päätimme että menemmä työharjoitteluun erääseen kauppaan joka sijaitsi Klaukkalassa.

Ja kun me jotain päätettiin se myös toteutettiin. Vuosi oli siis 2004 ja me lähdimme työharjoitteluun, joka sitten jäi molemmilta kesken lopulta, ainakin siinä paikassa. Muutimme väliaikaisesti Espooseen kauppiaan luokse ja muutaman viikon päästä tästä äitini kihlautui tämän kyseisen miehen kanssa. Palasin Uuteenkaupunkiin vain hakemaan tavarani, kävin muutamalla tunnilla ja ilmoitin että jätän koulun kesken. Ja siihen se sitten jäi. Halusin tämän kaiken tapahtuvan enemmän kuin mitään elämässäni, mutta se tapahtui yhdessä yössä. Seuraavaksi alkoi vuosi joka oli elämäni tylsin. En tuntenut ketään, en käynyt missään, en ollut töissä. en käynyt koulua, en harrastanut mitään. Luulin että muuttoauton ajaessa ison, mielettömän omakotitalon pihaan elämäni olisi ollut yhtä juhlaa. Siitä alkoi kuitenkin vuosi joka oli yhtä helvettiä.

Tähän aikaan ikävöin ystäviäni ja isääni (..jota en ollut koskaan aikaisemmin ikävöinyt, koska hän oli äidistä erottuaan kuitenkin ollut läsnä elämässämme joka päivä) niin paljon että itkin itseni uneen useana yönä viikossa. Olin katkera äidilleni joka oli raahannut minut paikkakunnalle josta en tuntenut ketään muuta kuin hänet. Vaikka juuri tätä asiaahan minä olin aina halunnut. Nyt se vaan ei tuntunut oikealta. Äitini erosi vain muutaman kuukauden päästä muutostamme ja me olimme jälleen pian muuttoautojen kanssa uuden talon pihalla, nyt Klaukkalassa. Ja täysin kahdestaan, jopa ilman alkoholistia kihlattua joka oli saanut elämämme aivan sekaisin vain muutamassa kuukaudessa.

Sitten tapahtui vaikka ja mitä. Muutimme Keravalle, palasin kouluun muutamaksi kuukaudeksi ja jätin sen kesken. Ei se enää tuntunut samalta. Luokkalaiseni olivat minua nuorempia. Kurssien kanssa oli kamalaa sähläystä ja kaikki vaan oli perseestä. Elämä kuitenkin koki suuria muutoksia muuten ja asiat alkoivat muuttua paremmaksi.. Ja nyt tänään kirjoitan tätä kirjoitusta vihdoinkin sieltä mistä haluan ja elämäni on onnellisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka noiden menneiden vuosien aikana en olisi koskaan osannut edes unelmoida tästä kaikesta, itseasiassa en edes uskonut koskaan eläväni 25-vuotiaaksi, niin tässä sitä ollaan. Kaikki nämä vaiheet piti kokea, käydä läpi, jotta tänään voi olla tässä. Helpoimmasta päästä ei ole reissu ollut ja varmana vieläkin on monta mutkaa matkassa.. mutta yksi mikä on varmaa, niistä selvitään.

(..lyhentelin kirjoitusta ja hieman nopeutin tarinan kulkua, jos joku kohta tai vuosi jää vaivaamaan niin vastaan mielelläni kysymyksiin kommenttien muodossa!).