tiistai 17. huhtikuuta 2012

Henkselit ei petä koskaan


Maailman tylsimmästä t-paidasta tuli ihan yksi lemppareista kun revin hihat rikki ja levensin kaula-aukon. Henkselien kanssa mun mielestä tuosta retkusta saa tosi toimivan jutun ja koska mulle pukeutuminen ei ole mikään pakkomielle niin voisin hyvinkin kuvitella olevani vaikka näissä tamineissa jossain tietynlaisessa baarissa. Mun frendit nauraa nyt kotona ja toivoo etten koskaan lähde tämän näköisenä niiden kanssa viiheelle. Mä oon aina ollut sitä mieltä että ihmisen ei kannata seurata muotia liian kriittisesti, koska se on ihan fakta että mallistoja ei suunnitella sopivaksi kaikille. Lisäksi jos vaatteen ostohetkellä sun ainoa motiivi on sen merkki niin olet vääristä syistä kaupassa.

Mun motto on: Mielummin enemmän ja halvemmalla.

Kukaan ei ole oikeutettu haukkumaan toisen ihmisen vaatteita ja mun mielestä se on naurettavinta mitä voi toiselle tehdä. Fakta on se että kaikesta ei voi tykätä ja ei tarvitsekkaan. Toisinaan mua huvittaa kun ihmiset seuraa muotiblogeja kuin ne olisivat raamattuja jotka kertovat että näin ihmisen tulisi pukeutua ja tämä on nyt in. Ei tarvitse olla järjen jättiläinen kun kävelee suuriin kauppoihin niin jo muutamassa sekunnissa tietää mikä väri on nyt se juttu ja mihin todennäköisesti tulee törmäämään tulevien kuukausien aikana. On myös hyvin todennäköistä että talvella pukeudutaan hieman peittävemmin kuin kesäisin (haha).

Aina kannattaa ottaa inspiraatioita muilta, mutta tehdä niistä toimivia juttuja itselleen. Kyllä mä toisinaan tressaan ja murehdin miltä mä näytän, mutta oon huomannut että mitä vähemmän itseään laittaa sen parempi. Liian laitetusta lookista tulee helposti imelä ja luontaantyötävä fiilis.

Monet ihmiset lähtee esim. viihteelle, monen tunnin laittamisen jälkeen ja sitten ihmetellään ettei kukaan lähestynyt baarissa? Suomalaiset ihmiset on jöröjä ja kukaan ei lähesty ihmistä joka on liian itsevarma ja koittaa huulet törröllä nurkassa muistuttaa Kate Mossia. Jos fakta on se että aamulla sä näytät Maija Meikäläiseltä niin turha sitä on feikata edellisenä iltana. Siinä tekee vaan hallaa itselleen. En nyt sano että sun pitäisi sun omissa ylppäreissä näyttää narkkarih*oralta, mutta vähempi on enempi.

Kokeile, ylläty ja seuraa omia fiiliksiä. Sillä syntyy paras mahdollinen look.

11 kommenttia:

  1. Mulla tulee susta mieleen Jedward xD Koska hiukset on samantyyliset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha:)no tulevana torstaina tilanne korjataan kun istahdan parturiin! nauti fiiliksestä vielä kun voit,hihi.

      Poista
    2. Koska teen hiukseni yhteistyössä kampaamon kanssa niin tulette saamaan maistiaisia tästä sitten myöhemmin viikossa! ;D Itseasiassa.. en mä edes ihan vielä edes tiedä mitä mulle tehdään, iiiik.

      Poista
    3. Nyt vaan pitää jaksaa odottaa torstaita :D

      Poista
  2. tällä kertaa mullekin kävi niin että näin susta unta. taidettiin yllätysyllätys ryypätä yhessä ja oli siinä joku mun kaveriki mukana.. oltiin isossa omakotitalossa joka ilmeisesti oli sun asunto :---------DD et sellasta!

    ja katoin että joko kävit siellä kampaajalla kun niin kivan näkönen tukka, pystyssähän noi on hienot!

    VastaaPoista
  3. sama motto vaatteiden suhteen!(:

    miun blogi: http://bungalooow.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Moikka Niko!

    Anteeksi että kerkeen vasta nytten kommentoimaan asiaani, mutta yksinkertaisesti aina ei ehdi istumaan tietokoneella vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi.
    On ollu todella koskettavaa lukea täältä kuinka paljon sä mietit tulevaisuutta ja lapsia sun muita elämän perus asioita, vaikka sähän et ole paljastanut sun yksityisyyttä kovin paljon muuten mediassa etkä kyllä oikeen tääläkään, mutta susta saa välillä todella mukavann ja ihanan persoonan kun tätä blogia lukee VOI OLLA ETTÄ ON MYÖS ITELLE PAREMPI KIRJOITTAA BOGIA JOS ISTUU RAUHASSA KOTONA JA OIKEESTI MIETTII MITÄ HALUAA KIRJOITTAA :D pidin susta jo BB:ssä olit ainvan superhauska!!!(vaikka lähdit ekalla kerralla ikävällä tavalla.) siitäkin olisi kiva kuulla!
    viimeinen niitti oli kyllä tuo siun nuoruuden postaus!! siis aivan mieletön, saat varmasti monilta hyvää palautetta ja olisi kyllä mukava lukea sellainen blogi missä kerrot homoudesta, miten kerroit vanhemmillesi ja miten ne suhtautuivat siihen silloin ja nyt , miten he suhtautuvan muutenkin elämäääsi ja mitä kaikkea BB: ssä tapahtu mitä me ei ikinä saatu/saada tietää. mitä poikaystäväsi on mieltä tästä sinun julkkis elämästä ja meinaako tämä sinun poikaystävä tulla ikinä sinun rinnalla julkisuuteen? jos sitä kaikkea on vaikea kirjoittaa niin tee vaikka video missä kerrot olisi aivan mahtavaa tietää ja ymmärtää, itselläni ei ole yhtään homo seksuaali ystävää, vaikka en kyllä ole sitä mitään vastaan!! olen niin onnellinen sun puolesta kuinka sun elämä pelaa!!<<3 onnea niko todella paljon elämässäsi! voitko tehdä koti postauksen vaikka tässä lähiaikoina? ja kiinnostaisi oikeasti lukea siitä BB ajasta ja sitten homouden paljastuminen ja miten itse huomasit kiinnostuvan miehistä. oletko koskaan seurustellut naisen kanssa? kummalle sukupuolelle menetit poikuutesi?





    AIVAN SUPER HYVÄÄ KEVÄTTÄ!!

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtavat henkselit! Sopiiki sulle tosi hyvin :) Ja oon aivan samaa mieltä sun kanssas...

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com