tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ihana lenkkipolku täynnä "ihmeellisiä" asioita!


Huomasin muutama päivä sitten että kaikki kuvat jotka mä otan puhelimella tulee jotenkin kummasti tänne blogiini suoraan (ei siis esille, mutta saan valittua ne tuolta sivulta "From your phone"-kohdasta). Voisin sanoa että äärettömän kätevää. Joten tässä muutama kuva meidän lenkiltä, koska tuolla luonto näytti niin äärettömän kauniilta ja oikeesti aurinko lämmitti jossain kohdissa yllättävänkin hyvin.




Meidän lenkkipolulla asustaa myös susi (tarkkaavaiset lukijani huomasivat mokani eli kuvassahan ei ole susi vaan ilmiselvä kettu). Onneksi ei kuitenkaan oikea vaan kyseessä on puinen versio. Näitä otuksia on tuolla metsässä muitakin. Oon muistaakseni bongannut ainakin pupun ja karhun.



Sitten on nää meidän höpsöt joidenka mä toisinaan toivoisin olevan puisia. Mä jo kauhulla mietin sitä aikaa kun mulla on kädessäni vielä kolmaskin hihna. Tämä musta neitokainen kun ollaan astuttamassa heti kun seuraavat juoksut alkaa ja.. no me meinataan pitää yksi pennuista itsellämme.



Meidän lenkkipolulla voi myös kuntoilla ja ihan oikeasti joku mies teki tuolla tänäänkin eräällä laitteella jotain. Ihan törkeen hyvä idea! Ihmisille jotka eivät halua maksaa jäsenyyksiä salista niin voivat sitten halutessaan lenkkeilyn lomassa hieman polkea kuntopyörää tai tehdä käsilihaksia. Onneksi nuoriso kunnioittaa sen verran tätä mestaa että nämä ovat ehjinä ja täysin toimivassa kunnossa. Uskaltaisin meinaan väittää että nämäkään ei nyt ihan mitään kovin halpoja hankintoja valtiolta ole.


Myös linnut on otettu huomioon ja heille on muutamakin yksiö tarjolla tuolla ihanissa maisemissa. Nyt taisi olla torppa vielä aika tyhjillään, mutta jospa tämä kevät tästä lähtisi käyntiin ja saataisiin myös pieniä tipusia joidenka menoa voidaan tyttöjen kanssa jatkossa kummastella lenkeillä:)

Saatiin kulumaan taas melkein tunti tuolla luonnossa ja nyt taitaa koko porukkaa hieman väsyttää. Koirat makaa tassut kohti kattoa ja mä dataan tässä kahvin voimalla. Taidan joutua vielä tänään skippaamaan tuon salin, koska en ehkä oo vieläkään ihan halutussa vedossa.


Näihin kuviin ja tunnelmiin.

12 kommenttia:

  1. Tuo puinen elukka näyttäis ketulta?! :D Mutta eihän sen väliä, kettu tai susi, peto kuitenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAHA, joo kettu se on.. Mä taas ajattelin jotain muuta ja kirjotin sitten toista :D

      Poista
  2. Eikö tuo oo kettu eikä susi? :D

    VastaaPoista
  3. Onnea pennutuspuuhiin Milanolle. :) Meillä toisella chihutytöllä enää 1½vk synnytykseen, alkaa olla jo ihan pallo. Pienempi neiti on vasta 6kk, muuten oisin ottanu yhen pennelin tosta vanhemman pentueesta. Ehkä sit tän nuoremman vois pennuttaa, jos on hyvät polvet ja suu ja jättää siit yks kotiin. Kauheesti tekis mieli ottaa kokonaan musta pk chihu. :) On nää pienet ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih:) Onnea synnytykseen ja toivottavasti kaikki menee hyvin ja tulee ihania,terveit pentuja & että emokin selviää hyvin urakastaan. Mua niin kauhistuttaa kun tämän kokoiset koirat tekee pentuja tai siis että miten tuollaisten pienten sisällä voi kasvaa esim. 6 pietä. Oi..oi.. On tää ihmeellistä :)

      Poista
  4. Oiiii onnee milanon synnytyksee ! :)

    VastaaPoista
  5. Hetken katsoin et London oli se kettu tossa sen kuvassa. :o Mut vähän mäki haluun tollasen lenkkipolun tänne, olis niin kiva kesällä käydä siel treenaamassa, ku sais samalla aurinkookin ja siis kivan rusketuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olipas kommentointi vaivatonta ku ei tarvinnukaan antaa niitä tunnistusjuttuja. Oikein säikähdin ku kommentti silleen nätisti hulahti tänne.

      Poista
  6. haha, mä jo kauhistuneena kerkesin kaverille hehkuttaa "kato kettu!!" ennen ku luin sen alapuolella olevan tekstin :D

    VastaaPoista
  7. Joo, valtiohan noi kuntoiluvehkeet tonne lenkkipolulle onkin hommannut. Saat Niksu uuden yrityksen veikata mikä ne sinne on hommannut ;)

    VastaaPoista
  8. Hyi en uskaltas laittaa lenkkipolustani kuvia, tiää vaikka joku sadisti murhaaja on tunnistanu mestan ja vaanii sua siellä ;OOO Ota hiuslakkaa mukaan seuraavalle lenkille jos sulla ei oo pippurisuihketta ::D ite ainaki suosittelen.. :DD

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com