maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kesäkesäkesäkesä!


Sunnuntaina meitä hemmoteltiin ainakin täällä Helsingissä ihan mielettömän kauniilla päivällä. Mittarit näyttivät paikoitellen yli +15 astetta ja melkein pilvetön taivas mm. sai sen aikaiseksi että eilen oltiin ensimmäistä kertaa ilman takkia liikenteessä. Jihuu! Toivottavasti tämä sama ilmiö jatkuu tulevana viikonloppuna kun ollaan lähdössä Tallinnaan.

Ja nyt on taidettu avata myös virallisesti Saarisen terassikausi, koska kävimme nauttimassa Linnanmäellä yhdet siiderit ennen kuin asteltiin Peacock-Teatteriin, jossa siis kuvataan Idolssia. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt kyseisessä paikassa ja kyllä se vaan niin on että TV:ssä kaikki näyttää aina niin paljon suuremmalta (..myös ihmiset!) ja tämä tieto vain sitä varten jos olette minua nähnyt joskus..jossain,haha. Eli miinustakaa ihan suosiolla se -5 kiloa mun ja muidenkin painosta.

Oli kyllä aivan tajuton tunnelma siellä ja Diandran esityksissä kyllä fiilis oli ainakin meidän porukalla ihan kaakossa. Mahtava mimmi! Ja uudeksi lemppariksi taisi tulla myös Torsten jonka esitykset olivat livenä ihan mieletöntä kuunneltavaa. Oooooh! Kaksi viikkoa ja selviää voittaja. Vaikka faktahan on se että he ovat raivanneet tiensä satojen joukosta tuohon pisteeseen jossa nyt ovat, joten jokainen heistä on jo voittaja. Nyt vaan mitataan se että kenen faneilla riitää pidemmälle saldorajat..


Ja jos joku on huolissaan mun hiuksista tai kulmista niin kerrottakoon teille että tulevana torstaina saan vihdoinkin kaiken kondikseen jälleen. Mullahan piti olla kampaaja jo viime viikolla, mutta jouduttiin perumaan aika syystä X.

Nyt viikolla mulla on ihan kamalasti tekemistä ja buukattuja juttuja. Tänään maanantaina kuitenkin ajattelin olla ihan tosi vapaalla. Nyt hoidan hommia tässä koneella ja myöhemmin meinaan vain & ainoastaan raahautua kauppaan, salille ja sohvalle katsomaan illan täykkäreitä ;)

4 kommenttia:

  1. Diandran ja Torstenin esitys oli kyllä ihan mahtava! Ja varmaan vielä tuhat kertaa upeempi livenä...
    Hyvää matkaa sulle Tallinnaan, minäpä lähden perjantaina Berliiniin ;)
    ja ihunaa vapaapäivän jatkoa! :)

    VastaaPoista
  2. Apuaa, en tienny että lintsi on auki jo.. Hah, pitäis varmaan mennä..:D

    VastaaPoista
  3. Koska teet sen vastauspostauksen:)

    VastaaPoista
  4. Torsten? Ei se kuulosta oikeen miltään.. Sen ääniala on niin heikko, että sen täytyy valita tarkasti mitä laulaa jotta kuulostaisi edes ihan ookoolta.

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com