perjantai 25. toukokuuta 2012

25/05/12 Iltapäivä


Koska tänään on perjantai niin laitan nämä tupakkatauolla otetut kuvat niiden piikkiin. Työpaikallakin voi olla hauskaa ja lisäksi mun mielestä lounaan jälkeen pitää hieman kuntoilla (vaikka sitten tässä muodossa). Viikonloppu alkaa meikäläisellä ihan muutaman tunnin kuluttua ja olen aivan käsittämättömän täpinöissäni.


Oon tällä viikolla koittanut keskittyä ruokavaliooni hieman paremmin. Olen syönyt enemmän ja useammin. Mun syöminenhän on yleensä ollut sitä että mä olen saattanut syödä yhden kerran päivässä ja silloinkin hotkimalla. Nyt olen koittanut pitää sellaista tavoitetta yllä että kaksi kertaa päivässä lämminruoka ja siihen päälle välipaloja. Äskön tuhosin kipollisen mansikoita. Yam! Yam!


Ehkä mä sitten vaan oon niin paljon liikkeellä vuorokaudessa tai jtn.. koska ei toi paino vaan ota oikeen noustakseen. Noissa lukemissa mentiin eilen salin jälkeen. Nyt tänään vielä salille ja sitten huomen aamulla hieman liikuntaa & sen jälkeen voinkin hyvällä omatunnolla vaan nauttia auringosta, kavereista ja alkoholista. Enhän mä siis muuten joisi.. mutta kun on noi euroviisut ja kaikkee ;) 

9 kommenttia:

  1. ihania kuvia! Mun päivä jatkuu aina parempana sun postauksien jälkeen :) vaikka tänään se onkin mennyt ihmeen hyvin :P
    ja nyt tekee mieli mansikoita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 muisk! oli oikeesti hyviä mansikoita vaikka mä aina aika varauksella syön noita ulkomaalaisia manskaisia ;D kiva että on ollut kiva päivä..samoin mulla on ollut ihan loisto päivä tänään :))

      Poista
  2. Hei Niko!

    Tässä on mun oma päivittäinen ruokavalio:
    Aamupala: 2 purkkia eherman rahkaa, 2dl eloveenaa ja mustikkakeittoa
    lounas: kanaa, salaattia ja jos menen salille, niin sit hieman tummaa riisiä
    välipala: 2 purkkia rahkaa ja mustikkakeittoa
    päivällinen: kanaa tai kalaa ja salaattia
    iltapala: 2 purkkia rahkaa ja mustikkakeittoa
    yöproteiini: tonnikalaa ja kylmäpuristettua öljyä ruokalusikallinen

    Luulis tällä ruokavaliolla painon nousevan! Sillon kun aloitin helmikuussa treenaamaan, niin otin tavoitteeksi, että saisin puoli kiloa per viikko lisää massaa. Tottakai siinä tulloo laskiäkin, mutta sitä varten on dietti jossakin vaiheessa kesää. Muista, että tärkeintä ei ole painon nousu, vaan tulosten paraneminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitoksia hurjasti kattavasta kommentista! Pitää ehdottomasti kokeilla tätä vaikka jo tulevalla viikolla :) Mahtavuus ja hyviä treenejä / tuloksia ja kaikkea sinne sulle :)

      Poista
    2. Kiitoksia vain!
      Kyllähän tuota tulosta on tullu vaikka millä mitalla. Tälläkin viikolla yks eukko kehu, et mun kädet on treenatun näköiset.Hehe! Eipä tietenkään ole vielä mitkään mahtavat, mutta se anto puhtia treenaamiseen. Eli loi uskoa omaan tekemiseeni. jos treenaaminen alkaa näkyä ulkoisesti! Et kyl tästä höppänästä saadaan semmonen kuumaakin kuumempi adonis.Hehe!

      Tsemppiä sullekin treeneihin ja koetahan saada ruokavaliot kuntoon!

      Poista
  3. Oii, ihania kuvia. Oii, noi mansikat.
    Sä oot kyllä ihan ylivoimasen paras. Sun blogia on ihana lukea, ja odotan aina innolla uutta postausta. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kiva kuulla (: ihanaa viikonloppua sinne!

      Poista
  4. Hei,
    toi eka kuva oli sinusta aivan mahtava...hmm..miettii sanaa mahtava... mut kuitenkin tosi hyvä...Hyvää Viikonloppua.

    VastaaPoista
  5. Hei, Niko! Oot mahtava juontaja :) katoin sen perjantai aamun ohjelman (älynvälys olikoha xD) mut mä oisin soittanu ,mutta oli justii saldo menny :( sitte aatelin ett oiskoha kellää kotona puhelinta millä soitas ,mut eipä antanu kukaa D: Mut nii ei muuta voi sanoo ku ett tosi mahtava! C:

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com