maanantai 21. toukokuuta 2012

Seurasaari kuvina!


Lähdettiin eilen illalla istumaan iltaa Seurasaareen. Voin kertoa että ei oltu ainoita sillä ihana aurinkoinen ilma oli houkutellut paikalle myös ihan "muutaman" muunkin. Jännä oikeasti nähdä miten paljon Helsingissäkin on tähän aikaan vuodesta jo turisteja. Mä päätin ihan tarkoituksella olla yksi niistä ja nappasinkin ainakin omasta mielestäni hyvinkin onnistuineita kuvia meidän Nikon D90llä.

Tää blogi on nyt pyörinyt epämääräisten kuvien ympärillä ja postauksien laadussakin saattaa joidenkin mielestä olla hieman parantamisen varaa, mutta nyt mä meinaan hukuttaa teidän eilisiin kuviin. Oletteko valmiina?


 Valkosipulipatonkia, mansikoita, broileripyöryköitä, Créme Bonjour-kreikkalainen valkosipuli (YAM), Deko-lehti ja muutama siideri. Siitä oli meidän eväät tehty. Plus karkit joihin en koskenut ja makkarat jotka jäi lopulta grillaamatta. 
Otettiin myös Milano & London mukaan Seurasaareen. Tytöt viihtyi hyvin ja oli kiltisti. Ellei lasketa sitä että Milano meinasi muutaman hanhen perään pariinkin otteeseen lähteä. Londonin ilta päättyi hieman tuskaisesti sillä löydettiin tytöltä punkki. Onneksi meiltä löytyy kotoa punkkipihdit ja saatiin inhottava yllätys pois pikkuisen turkista aika vaivattomasti :)

Milano temppuili päästäkseen käsiksi herkkuihimme! 
Seuraavalla kerralla meinataan lähteä Seurasaareen ihan hieman aikaisemmin päivällä ja mukaan taidetaan ottaa pullollinen vauvaöljyä ;) 
Jos asut jossain ulkopaikkakunnalla ja olet kesällä tulossa Helsinkiin niin suosittelen ehdottomasti Seurasaareen menoa (wikipedia). Aivan mieletön paikka ja suhteellisen lähellä keskustaa, jos siis sieltä olette reissuun lähdössä. Me ainakin tullaan pakenemaan arjen hulinaa ja vilinää tuonne vielä monen monta kertaa tänä kesänä. Kannattaa varata aina hieman pähkinöitä mukaan, koska tuolla on siis ihan julmetusti oravia jotka tulee kädestä syömään. Me tavattiin eilen muutama, mutta sen verran vikkeliä kavereita olivat etteivät suostuneet kuvissa posettamaan:) 

Paras sunnuntai aikoihin! Nyt jaksaa taas ahertaa täällä töissä (joo, mullahan on siis tosi rankkaa kun päivitän blogia?). Nyt mä kuitenkin heitän tämän oman läppärin kiinni ja alan hieman rakenteleen studiota, miettimään vieraita ja plaa-plaa-plaa. Kaveri juuri tekstasi että on ottamassa aurinkoa ja miten munkin pitäisi olla siellä. No niin pitäisi, daa?


Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille, pus-mo!



20 kommenttia:

  1. ei muutako et tuli mieleen antti tuiskun biisi
    " seurasaaressa kuljettiin, ja oravia ruokittiin" : D

    VastaaPoista
  2. Mä alan uskomaan että toi orava juttu on ihan huijausta, miljoona kertaa Seurasaaressa käyty ja joka reissulla max 5 oravaa nähty eikä yksikään ole tullut kädestä syömään :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D kyllä ne kaksi oravaa jotka mekin nähtiin niin meni yhden pariskunnan luokse ja söi niiden kädestä, joten ehkä ensi kerralla sitten sun kädestä? ;D

      Poista
  3. käytätteks te koirillanne sellasta punkkitököttiä, jota saa ostettuu apteekista pienissä putkiloissa? Meillä ainaki on toiminu ja halpaa sihen verrattuna, että punkit ei pure :)

    ihunaa viikon alkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo laitettiin heti sen reissun jälkeen molemmille sitä. Se on suunnattu kissoille, mutta koska tytöt on niin pieniä niin meille myytiin ne putkilot aikoinaan. Hyvin on toiminut, harmi vaan että ei oltu eilen tosiaan tajuttu laittaa sitä ennen kuin lähdettiin tuonne Seurasaareen:)

      Poista
    2. mä käytän Pöpille sellasta minkä vaikutus pitäis kestää kuukauden, suosittelen :)

      Poista
    3. Joo tuon kesto on myös kuukauden:)

      Poista
  4. mä huomasin eile ku koiras möngerteli (onko toi ees sana:DDD) mut kuitenki nii pari punkkia ni sain metsästettyy ne pois ja pöntöstä alas! kivoja kuvia ja nätit maisemat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että löysit heti ne :) Kandeekin aina tarkistaa koirat varsinkin nyt tähän aikaan vuodesta ja tänä vuonna kuulemma on tooooooosi paljon punkkeja! :/

      Poista
    2. oon huomannu et on paljo punkkeja:( melkei päivittäi on löytyny punkki

      Poista
  5. Ihku retki teillä ollut, tytötkii niin söpöinä että :) Hyvä että huomasitte punkin heti. Mites muuten Milanon tilanne, muistelen että hän ois käyny "miehissä" keväällä; onko tulos toivottu? Kiitokset kivasta postauksesta ja upeista valokuvista :) Terkut Rovaniemeltä! -Mardy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mardy! :) Valitettavasti Milanoa ei saatu paksuksi vaikka kävi "miehissä" kolmena päivänä juoksujen aikana.. valitettavasti joudutaan odottelemaan pentuja sitten tuleviin juoksuihin :) Toivottavasti silloin sitten tärppäis <3 ;)

      Poista
  6. Upeita kuvia,kauniita maisemia ja syötävän sulosia noi sun ladyt. Kyl sä handlaat ton kuvailun hyvin. Tuli vähä vaan haikee fiilis,ku tuli ne kauan sitte tehdyt yöhugit mieleen...mikäänhän ei estä tietty menemästä sinne ns.siviilinä paitsi,et tuo mun armas puoliso on niin sairas,ettei jaksa kauheesti kävellä...anyway,kyl se mahtava paikka on.
    -Salmari & Päiviltä terkut :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salmarille ja Päiville iso hali täältä :) <3 Kiitos että jaksatte käydä katselemassa täällä kuvia ja lukemassa mun aivottomia tekstejä :D Ootte mahtiksia<3!

      Poista
  7. Ompas tosi kivoja kuvia tullu otettua, tommoseen paikkaan ois ihan sairaan kiva päästä kesällä! Ottaa omat kirsulliset karvaperseet kans mukaan ja viettään pitkä tovi. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "kirsulliset karvaperseet" haha,tää oli joku ihan uusi ilmaisu mulle XDD

      Poista
    2. Siis öljyä ? Ei seurasaari oli mikään homojen kutemispaikka !

      Poista
    3. Mitä hemmetiä toi anonyymi selittää? siis käsittääkseni vauvaöljy on sitä et ruskettuu nopeemmin/paremmin ku laittaa sitä?? korjatkaa jos oon väärässä!

      Poista
    4. Anonyymi: "Ei seurasaari oli mikään homojen kutemispaikka !"

      A. Oli vai ole?
      B. Kuka tälläistä kehtasi edes väittää?
      C. Mitä se on keneltäkään pois missä ihminen nai?
      D. Suosittelen oman seksielämän hankkimista niin ei käy muiden toiminta ärsyttämään.
      E. En siis ollut siellä nussimassa / En siis ole sinne menossa nussimaan.
      F. Kumoan kaikki edelliset väittämät, koska "koskaan ei voi sanoa ei koskaan"

      ;)

      Poista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com