torstai 7. kesäkuuta 2012

Vuosaari


En tiedä milloin viimeksi ollaan käyty videovuokraamossa? Nyt kuitenkin oli pakko, koska olen halunnut nähdä tuon Vuosaaren siitä lähtien kun se tuli ensi-iltaan. On tuo kotisohvalta vuokraaminen vaan niin paljon kivempaa,mutta pakko myöntää että videofirmaan meneminen on jotenkin sellaista "vanhanaikaista" ja siinä on sellaista omanlaista tunnelmaa, jonka muistaa omasta nuoruudestaan. Mun mielestä on kauheaa että ihmiset saavat kaiken kotiin kannettuna nykyisin. Muutaman vuoden päästä sitä pidetään varmana ihan normaalina jos ihminen ei liiku kotoaan muutamaan vuorokauteen pois?

Uusin juttuhan on tämä "skannaa tuotteet puhelimella - ne kannetaan ovellesi" joka on siis täällä pk-seudun Alepoissa käytössä. Kaikelle tälläiselle kuitenkin on kysyntää 2012 vuonna, koska näitä palveluita kehitetään. Jännä nähdä miten maailma ja totutut asiat ovat muuttuneet esim. 6 vuoden päästä.

Irtokarkkeja voi tilata tv:n kautta? Elokuvia voi itse käsikirjoittaa jollain ohjelmalla ja tehdä niihin halutut loppuratkaisut aina? Valita näyttelijät itse? Mun ei tarvi käyttää kesken leffan koiria ulkona vaan annan niille jonku piikin joka auttaa siihen että ne ei kuse seuraavaan vuorokauteen?

Vuosaaresta vielä sen verran että se on hemmetin raskas elokuva ja se oikeasti nostattaa tunteita pintaan. Se on tietenkin hieno asia elokuvissa, jos ne onnistuvat juonellisesti menemään niin syvälle suhun että tirskautat vaikka kyyneleen. Mä kuitenkin sanoisin että tää on sellainen leffa joka pysäytti ja sai ajattelemaan: "Millaista mun naapurissa on?".

Asuuko siellä kenties yh-äiti joka valehteli lapselleen vievänsä koiran maalle, koska se viihtyy siellä muka paremmin, mutta todellisuudessa hän tappoikin koiran metsikössä? Entä asuuko mun naapurissa tyttö joka haluaa kuollakseen julkisuuteen ja on valmis menemään seksivideoon, ihan vaan antamisen ilon vuoksi? Herranjumala.

Tulin siihen tulokseen että en halua tietää mun naapureista mitään. Mä elän suhteellisen normaalia elämää ja haluan elää siinä uskossa että kaikki tässäkin taloyhtiössä tekevät samoin ja elävät yhtä normaaliin tapaan.

Huomenna tulee ensi-iltaan se Lumikki & Metsästäjä -elokuva. Siinä on sellainen pätkä jonka mä niin haluan nähdä. Onko muita? :)

20 kommenttia:

  1. Mää niin haluun nähdä kans Lumikki & Metsästäjän kuten myös Kerro,kerro,kuvastimen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOO! Mä meinasin kanssa että toi KKK ois kanssa kiva nähdä,mutta harmi vaan että oon maailman huonoin lähtemään leffaan :D..joten noista kahdesta valitsen Lumikki & Metsästäjä, siinä on vaan niiiiiiiin parhaat näyttelijät. Ah<3

      Poista
  2. Iekkään en ole nähnyt tuota Vuosaari elokuvaa, monet sanonut että on aika "rankka" elokuva. Mutta tuon Lumikki & Metsästäjä -elokuvan aijon ehdottomasti käydä katsomassa. Katoin trailerin ja näytti todella hyvältä elokuvalta :) Hyvää viikonloppua sulle niko :)♥ Pystyykö jostain katsomaan Nikon Grilli jaksoja? Itse en tuhon aikaan millloin ohjelma tulee telkusta, en valitettavasti silloin voi kattoa kys.ohjelmaa. Olisi silti kiva nähä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei Nikon Grilli -jaksot on vaan nähtävissä silloin kun ne tulee ruudusta eli 12.50 alkaen -> Onko sulla tallentava boxi? :)

      Youtubeen tulee jossain vaiheessa pieniä pätkiä lähetyksiä kunhan olen saanut ne koneelleni tuolta työpaikalta:)

      Poista
  3. ^ Itsekkään', tarkoitin :D

    VastaaPoista
  4. Oivoi mun piti niin monesti käydä leffassa kattomassa toi Vuosaari mut en sit saanu aikaseks:S Jos vaik huomen viettäis leffailtaa ja kattois ton vihdoinki:)

    VastaaPoista
  5. Niko!! Sun takia mun nyt tekee törkeesti mieli karkkia vaikka pitäis olla laihiksella, yhyy. :(

    VastaaPoista
  6. oi jepjepjep, mennään huomenna siskojen kanssa kattomaan tuo lumikki !! :)

    VastaaPoista
  7. Niko, harmi ettei sun ohjelmaa voi katsoa Katsomosta jälkikäteen ;)

    VastaaPoista
  8. Luin tänää ekaa kertaa sun blogia ja selasin mont sivuu nii ihana tää on :)Oo ylpeesti oma ittes äläkä välitä muitten haukuista, ihailen sua tollasena:)

    VastaaPoista
  9. Nii, mullaki ku todettii 10v allergia kissoille, ni meidän valkonen kissa sit "katosi" ja mietin VUOSIA ja kyselin perheeltäni, et mitä sille kävi...kukaan ei koskaan kertonu ja oon nyt aivan varma et mun isä tappo sen ja vei sen tiedon mukanaan hautaan, niin etten voi sitä siltä enää kysyä, kun muutkaa ei kerro =(
    Haluisin kuitenki tietää...

    VastaaPoista
  10. Myös minä odottelen innolla lumikki & metsästäjä -elokuvaa! Oletko Niko muuten nähnyt leffaa nimeltä Pussikaljaelokuva? Aivan mahtava! Katoin sen juuri joku päivä broidin kaa ja siinä sai nauraa aivan älyttömästi. Tietty leffassa oli vikansa niinkuin muissakin , tämä vain loppui vähän töksähtävästi mielestäni. Olisi halunnut, että elokuva jatkuisi vielä! Niin ja piti kysäistä , että kuvaatko videoblogeja ollenkaan (esim. youtubeen)? Olisi kiva nähdä semmoisia :))

    VastaaPoista
  11. Itsekki oon halunnu kattoo ton vuosaaren! Ja oon myös oottanu toosi kauan tota Lumikki ja metsästäjä leffaa. Mutta, pakko sanoo et sul on aivan mahtava blogi ! (:

    VastaaPoista
  12. niko oot ihana ! oon kattonu lähes joka päivä ton nikon grilli jutun ! koska juonnat taas öisin chatis ?

    VastaaPoista
  13. Elokuvan opetus on se että kaikki joko käyvät huorissa tai ovay huoria :D ei mitään huoria vastaan siis.

    VastaaPoista
  14. kattosi tänä eka kerra nikon grillii. Se sun jumppin oli nii hieno! =) Kyllä toi lumikki ja metsästäjä o pakko men kattomaa!
    Mut sun blogi o aivan mahti!! =)

    VastaaPoista
  15. Vuosaari on loistava leffa,pistää todella ajattelemaan.)

    VastaaPoista
  16. Ei nyt mitenkään liity tähän postaukseen, mut oon lueskellu tätä sun blogia nyt illan mittaan ( 3h ) :-D ja tää on ihan SUPERI. Sulta tulee joka postauksessa niin asia tekstiä, että harvan blogista löytääkään. Ja on tosi mahtavaa et käsittelet monenlaisia asioita. En ois ikinä uskonu lukevani tätä blogia mut tässä ollaan ja jään ehdottomasti lukiaksi. Oot ihana Niko <3 Aah en osaa sanoin kuvailla kuinka sulonen oikeesti oot (isohali). Musta on jotenki tosi hienoo et postaat niin usein ja tuntuu et annat oikeesti itestäs paljo tälle blogille eikä tää oo mikää semmonen pintaliito blogi. Ja niin pakko viel sanoo et katoin ekaa kertaa tänää sitä sun ohjelmaa ja olitte Hennan kans ihan mahtavia kummatki ;)

    VastaaPoista
  17. Kävin katsomassa ensi-illassa tuon lumikki leffan, ja oli kyl mun mielestä hyvä. :-) Jaksoin katsoa kokoajan loppuun saakka ja jännittäviä tilanteita oli paljon, nostatti myös tunteita pintaan ja välillä nauratti. :-D

    VastaaPoista
  18. Itekkin haluisin nähä ton leffan, ja mikäs kivempaa kattoa leffaa ison karkkikulhon kanssa ;)

    ps. Nikon Grilli on hyvä!

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com