tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kotibileet BB-Nikon kanssa?

Näihin bileisiin sä haluat! Huuda itsesi meidän kotibileisiin josta ei takuulla meno lopu kesken!


Mulla oli tyhmä idea. Laitoin sen nettiin. Kahden tunnin päästä siitä tyhmästä ideasta syntyi aivan loistava idea. Päivässä sen mittakaavat olivat tämän kokoisessa maassa valtavat. Kahdessa päivässä  anonyymit pilasivat sen.

Tiedän että mikään homma ei toimi kahta kertaa peräkkäin. Valitettavasti edellinen huutokohteeni pilattiin "feikkihuudoilla" ja huuto.net oli voimaton näiden edessä. 

Nostetaan panoksia ja unohdetaan syöminen. Keskitytään siihen yhteen asiaan minkä mä osaan parhaiten.. nimittäin bilettämiseen. 



Mä käynnistin huutokaupan ja mä vien sen loppuun keinolla millä hyvänsä. Nyt vain blogini puolella ja hieman paremmalla tarjouksella. 


*) En tehnyt ensimmäistä huutokauppaa julkisuuden vuoksi. En tee myöskään tätä. Teen tämän huutokaupan vastaiskuna kaikille niille ihmisille jotka haluavat aina pilata kaiken jonka minä käynnistän.


Harmi vain että nyt se ei onnistu.


Huutokauppa starttaa 1 eurosta ja sä voi korottaa sitä vain eurolla kerrallaan. *) kaikki muut huudot mitätöidään ja poistetaan. Jos minusta on tarjottu 7 euroa, seuraava huuto tulee olla 8 euroa, mitään muuta huutoa tähän väliin ei hyväksytä. 

1. Laita kommentti ja oma huutosi kommenttina, muista sähköpostiosoitteesi jos et ole bloggerissa lukijani. 

Esim. 2 e nikojuhanisaarinen@gmail.com

2. Huutokauppa päättyy 4.7 (klo. 14.00), kuten aikaisemmankin huutokaupan oli tarkoitus. 

Korkeimman huudon tehnyt ihminen tulee meille, bilettää meidän kanssa & viettää sellaisen illan mistä puhutaan vielä pitkään. 
Lupaan haalia kasaan aivan mahtavan bileillan, joten sä raahaat itsesi vaan paikalle ja se on siinä.
*) Sovitaan huutokaupan voittajan kanssa vielä erikseen päivämäärä jolloin bileet järjestetään, mutta heinä-elokuun aikana ja ne sijoittuvat mielellään lauantaille. 

PS. Onnea huutoihin ja tätä huutokauppaa ei anonyymit pilaa. 



99 kommenttia:

  1. 1 € nikojuhanisaarinen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. 2e fanni_k@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää huudot kannatta aina jättää omaan arvoonsa. Älkää ottako niihin mitään kantaa.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. 3€ xhoodrats@gmail.com

    VastaaPoista
  6. 4€ ankuliini@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Voi Niko toi video, sä oot niiiiiiin ihana!! <3 Tulisin sinne vaikka mistä hinnasta, jos sattuisin voittamaan lotossa (ilman lottoamista....).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia positiivisesta kommentista :) Tiedän että ihmiset on ihan silleen "mitä v*ttua toi Niko tekee". Kiva huomata että siellä on ihmisiä mitkä jaksaa vielä olla ja tsempata! Jannalle pusut! <3

      Poista
    2. Ja musta on hienoo se miten sä jaksat olla välittämättä siitä mitä muut susta puhuu ja kaikkien paskakommenttienkin jälkeen jaksat piristää lukijoiden päiviä ihanilla jutuillas! Pusut takaisin sulle. <3 (Ja mun jättichihu Tico pyysi lähettämään niitä myös sun karvakorville!)

      Poista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. 4 € milla-mari.keskitalo@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti tällä hetkellä voimassaoleva huuto on jo "4€ ankuliini@hotmail.com" :)

      Poista
  10. äh joku kerkes ennemmin tohon 4€:oon.. No korotan 5€ milla-mari.keskitalo@luukku.com
    MÄ EN LUOVUTA!! :D

    VastaaPoista
  11. 4€ lisa.keinonen@novia.fi

    VastaaPoista
  12. 6€ milla-mari.keskitalo@luukku.com

    no johan nyt on! :D

    VastaaPoista
  13. Rakkaat ihmiset. Jos ootte tullu tänne mun sivuille esim. 5 minuuttia sitten ja alatte tekemään tarjousta.. niin huomatkaa että sivu kannattaa päivittää vaikka F5-nappulaa painamalla, koska muuten ette välttämättä näe niitä viimeksi tulleita huutoja :) Eli päivitätte aina sivun ennen kuin huudatte, niin tää homma pysyy selkeempänä.

    VastaaPoista
  14. toivottavasti tulee korotuksia :D Ja hyvä vain ku teet tälläisiä :) Tsemppiä Niko! :) Oot mukava persoona :)

    VastaaPoista
  15. NIKO OOT AIVA IHANA <3 (: ja sun hiukset aaaaah <3

    VastaaPoista
  16. Niksu pitääks sen huudettavan summan olla aina 1e vai voiko huutaa enemmänkin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina korotusta edelliseen 1€. Koska mä en halua että tätä huutokauppaa pilataan millään turhan suurilla korotuksilla ja toisaltaan mä haluan antaa kaikille mahdollisuuden edes yrittää:)

      Edellisen huutokauppa meni siis jopa peräti 201 euroon, jonka mä siitä kuittasinkin itselleni.. Mutta kun se idea vietiin multa ja olen siitä edelleen ihan suunnattoman harmissani.

      Poista
    2. ymmärrän :) No mennään euro kerrallaan eteenpäin :)) Kukapa ei haluaisi Niksun kans bailaamaan ;D siitä kannattaa taistella!!
      Oli huutaja kuka tahansa niin toivottavasti on tosissaan sillä on inhottavaa kun maailmassa on niitä ilonpilaajia jotka riistää sen hauskuuden kun etes vaikka kerran elämässään jotain repäisevää keksii. Pidä tosta kiinni koska idea on ihan sairaan hyvä! :))
      Itekki ajattelin, että miksipä en joitain eurojani laittaisi huutokauppaan koska olisihan se ainutlaatuinen kokemus päästä juhlimaan sinun kanssasi. :)) Sen muistaa ikuisesti (tai sit ei humalatilasta riippuen) :DD mutta kuitenkin. Olisihan se eräänlainen repäisy elämässä. Katsotaan kuka vie potin. Jokatapauksessa oot ihana tyyppi <3 :)

      Poista
  17. 8 € milla-mari.keskitalo@luukku.com

    VastaaPoista
  18. 7e fly7@luukku.com mie haluun oikeesti ja aikuisten oikeesti sun bileisiin:) sä oot niin kiva Niko et mä ainakaan dissaa sua, päin vastoin oon sun puolella ihan kaikessa, oon pitäny sun puoliasi ja pidän jatkossakin:) mukava ohjelman Nikon grilli ja sun blogit:)

    VastaaPoista
  19. aa niko oot ihana :--------D näin tää onkin jo paljon parempi ku se mäkkärisysteemi :D ! (ei sillä, varmaan aika moni silti lähtis sun kans mäkkäriin) + noi uutisjutussa olevat ruskeet hiukset on iha karseet xd pysyttele vaan blondina (ja pidä niit semmosel kampauksel mikä oli MGF-kisojen kuvissa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 kiitos kivasta kommentista! ja mä just mietin saunassa yks ilta että palaisin takaisin tumma/ruskee hiuksiin, höhö!:D

      Poista
    2. et palaa ;--D ! oot just mainio blondina 8--) ! oon iha addiktoitunu tähä blogiin ja saan aina illan naurut noista anonyynmien kommenteista ::D

      Poista
  20. Oi, kiitoksia ihanasta kommentista! Huomathaan että yläpuolellasi oli jo huudettu 8€. Nopeat syövät hitaat. Suosittelenkin että annatte ajan kulua hetken ja tulette huomenna aamulla vaikka heittämään huudon. Kyllä se tästä hiljenee. Nyt meitsi lähtee nukkumaan ja te saatte jatkaa huutelua keskenään. HUOMATKAA aina katsoa edelliset huudot ja jos joku urpo täällä heittää jotain 100€ huutoja niin ohittakaa se.

    AINA VAIN EURON KOROTUS EDELLISEEN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  21. 9e fly7@luukku.com kun edelinen oli korotettu jo kahdeksaan:)

    VastaaPoista
  22. ihana niko <3 jos oisin täysikäne ni huutaisin simmosilla summilla et lompakko kuivuis :D mut toivottavasti saat jonku kivan tyypi sinne tein kans bilettää ! toivottavasti olis joku turkulaine, heh ;) - MIMOSA

    VastaaPoista
  23. sähän et ala kyselee henkkareita? :)

    VastaaPoista
  24. Siis mä niiiin haluisin mut viikoloput ja viikot töissä sunnuntait vaa vapaita.. Ja en oikeen ehdi päivystään tätä sivustoa... Niko lupaa et meillä jotka nyt jää rannalle ruikuttaa nii on mahis?
    Sähän voisit ottaa aina 1kuukauden tavan tästä? ^^ Tai joka toinen kuukausi?

    -Merituuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en missää nimessä halua teiltä lukijoiltani viedä rahoja, enkä myöskään tehdä tästä mitään ns."tapaa". Mulla oli huutava pula rahasta sunnuntaina ja pistin pystyyn huutokaupan. Harmi että kusipäät ihmiset pilasivat sen. Tiedä mihin kaikkeen se olisi johtanut ja johtikin, mutta silti. Inhottavaa kun keksii jotain niin typerää ja sitten vielä typerämmät ihmiset tulee ja pilaa sen. EN siis meinaa jatkossa rahastaa tälläisillä jutuilla, koska tämä tuntuu nytkin hieman väärältä, mutta vien loppuun sen minkä aloitin :)

      Ehkä me vielä joskus törmäämme jossain ja silloin kilistetään lasia kimpassa! Nyt 15.7 asti pidetään tämä auki ja sen jälkeen sitten keksitään jotain ihan muuta. Tiedä vaikka mä seuraavaksi järjestäisin jotain mikä liittyy hyväntekeväisyyteen. Rakastan keksiä aina kaikkea päätöntä ja uutta, pitää pitää mielenkiinto elämässä <3 ;)

      Poista
    2. Mä odotan NIIIIIN innolla... tässä nyt on bb ajoilta asti seurattu ja kuunneltu ja juteltu fb.s Ehkä mä maltan vielä ;)
      Oot ihku <3

      -Merituuli-

      Poista
  25. 10e kaasalainen_jenita@hotmail.com
    on muuten mahtava idea!! :DDD

    VastaaPoista
  26. 10€ milla-mari.keskitalo@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 11€ milla-mari.keskitalo@luukku.com

      Poista
  27. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. 13€ milla-mari.keskitalo@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Näissä kohteissa ei ole ainakaan mielikuvitus köyhyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha :D joo mulla on jotenkin aina ollut tosi sairas huumorintaju.. se sitten aina johtaa toisinaan niihin tilanteisiin että puolet suomalaisista haukkoo henkeä, mutta menkööt! :) KERRAN ME TÄÄLLÄ ELETÄÄN ja kaikki on sallittua, kunhan se ei ole rikollista!

      Poista
    2. Aivan niin.<3 jatka vaan samaan malliin, on hauska lukea sun tempauksia positiivisesti ajatellen :)

      Poista
  30. 15€ milla-mari.keskitalo@luukku.com

    VastaaPoista
  31. 17€ milla-mari.keskitalo@luukku.com

    VastaaPoista
  32. kai olet miettinyt asian niinkin pitkälle, että jos jutun voittaakin joku alle 18vuotias? alkoholia et tietenkään saa tarjota, tiedät kyllä itsekkin minkälainen soppa siitä syntyisi. laitontahan se on ja vielä, kun juttu liittyisi sinuun niiin...
    hauska ideahan tämä on, mutta tuntuu että täällä on paljon alaikäisiä, jotka varmasti tästä innostuivat, että miten sitten käytännössä onnistuu. tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niko palkkaa tietysti huutorahoilla portsarin tarkistaa henkkarit :DD no joo.. vitsi vitsi! :) Mietin itsekkin samaa, mut kaippa sillä joku kikka kolmonen tohonkin löytyy. Meinaan että siinä on mies jolta ei ideat kesken lopu ;)

      Poista
  33. 19€ milla-mari.keskitalo@luukku.com

    VastaaPoista
  34. No Niko sanoi videossaan että vain täysikäiset saa osallistua. Jos alaikäinen voittaa, niin kai se olis vaan järkevintä ottaa eniten tarjonnut täysikäinen.

    VastaaPoista
  35. HUOM! päivämäärä on muutettu ja huutoaikaa on vain huomiselle. EN halua että tämä kohde tulee liian arvokkaaksi + mulla on muutamalle teille huutajalle sitten yllätys luvassa. Infoan kaikkia huutajia (tai näitä viimeisiä huutoja tehneitä) huomenna sähköpostilla!

    TÄÄ tulee olemaan ihan loistava juttu. Kattokaa että teillä on kalenteri tyhjänä 13 tai 14.7! Nähdään ;)

    VastaaPoista
  36. Niko sä oot kultanen poika :)<3 Jokku on tyhymiä ku menöö pilaamaan ton huutokaupan!:o Mut kaikkee hyvää sulle, haleja ja pusuja! :)<3

    -mirjaa-

    VastaaPoista
  37. 21€ senjastahl@gmail.com :):)

    VastaaPoista
  38. Harmi et täytän lokakuus vast 18.....

    VastaaPoista
  39. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  40. 23€

    anskunposti@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Onko huuto-kaupalle yläikärajaa? Vatsakas, mutta reilu kaveri 61v olisi kiinnostunut... muualta päin Suomea joten yösija on tarpeen.

    VastaaPoista
  42. 25€ miiijau@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. 26e senjastahl@gmail.com

    VastaaPoista
  44. oot sää tosissas :D?

    VastaaPoista
  45. 27e kermopop@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. 28e. Tittitii@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Se 'hupihuuto' oli näköjään poistettu..?

    VastaaPoista
  48. 30 € milla-mari.keskitalo@luukku.com

    VastaaPoista
  49. 31e kaasalainen_jenita@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. sulta ei ideoita puutu :D varmasti saat hauskan illan pystyyn :) monet tulee tästäki varmasti ruikuttamaan mutta onneks et anna niitten kommenttien lannistaa ittees :)

    VastaaPoista
  51. Heippa Naikou:D Minun käsitykseni mukaan sä et juo?:D Ainakin niin sanoit Nikon Grillis?:D

    VastaaPoista
  52. 32e (:

    lauzki91@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. 33€
    lydia.raakel@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. 34e kaasalainen_jenita@hotmail.com

    VastaaPoista
  55. 35€

    lydia.raakel@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. 36e kaasalainen_jenita@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. 37e
    lydia.raakel@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Ohi on! Älkää enää huutako :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. txt-tv.n mukaan mulla (lyydia) oli viimenen huuto. Mut ei voi mitään ;)

      Poista
    2. Toivottavasti saatte hienot bileet aikaseksi :)) Oli mukava osallistua, vaikka omalle kohdalle ei tämä "palkinto" tullutkaan. Onnea minun puolestani korkeimman huudon huutaneelle. :)) Pitäkää ihan superhyper kivaa!! :)

      Poista
    3. voi eiiii, ei sit keritty!!! Avopuolison piti ostaa tää mulle synttärilahjaks!!! :<

      Poista
  59. Tuut tänne Keravan Saviolle niin mennään ottaa keittoo Tehtaanmäen (Savion ns.autiotalot)vanhaan salakapakkaan.Löysin sen eilen illalla kun ulkoilutettiin koiraamme ja on mahtanut olla suosiossa aikoinaan.Löytyy googlaamalla.

    VastaaPoista
  60. Voi nikonikoniko:) Kyl sää kaiken keksit ! :D No ihan hyvä se vaan, ettei tuu semmosta tylsää elämää missä ei oo mitään mielikuvitusta eikä hupia.. No, sulla ei oo ainakaan sellasta ! :D Ota vaa iloirti ja otathan kuvia tai jopa videota kyseisestä illasta ? Toivottavasti:)

    VastaaPoista
  61. nyt kun varmistu että olis vapaata mahdollisesti olisin huutanu ja myöhässä =(
    -Merituuli- =(

    VastaaPoista
  62. Sama juttu, voi nytkö se jo loppu, voi mua ois ollu kiva olla messissä mukana
    -kari'

    VastaaPoista
  63. Vieläkö voi tarjota?... Olen 49v isokyrpäinen hieman lihava mies. Tykkään rassata anusta.

    VastaaPoista
  64. hahaha ei jumalauta mua naurattaa nää anonyymit :D:D:D hankkikaa elämä, jos ei nikon jutut kiinnosta nii painukaa helvettiin. ihan oikeesti, jos teil on jtn dissattavaa nii luulis silti et käyttäisitte aikaanne johonkin järkevämpään. trolololololololooooo mut hyvä nikooo keep it up, hauska et keksit jtn tällästä ja viet asian loppuun vaikka jotkut paskiaiset sen pilasivatkin :D

    hyvää jatkoa vaan viistoistakesäseltä hiipparilta.
    ps. en oo ikinä välittäny bb:stä ja se on ihan perseestä koko ohjelma (no offense), mut niko sä vaikutat kyl iha hyvältä jätkältä. x

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com