tiistai 10. heinäkuuta 2012

Pieni extrakisa teille rakkaat lukijani!


Koska posti toi mulle eilen kivoja ylläreitä niin mä eilen hieman aavistelin tässä postauksessa että tänään tippuu postilaatikosta vain laskuja - laskuja ja laskuja. Toisin kuitenkin kävi.


Jyväskylästä asti mulle tuli paketti jossa oli maailman suloisin postikortti, pieni ääntelevä pehmolelu ja kaulakoru. Kortti tietenkin pääsi paraatipaikalle tuohon jääkapin oveen johon mä aina laitan teidän lähettämät postikortit ja magneetit. Kiiiiiiitos FK! 


Plus upouudet pankkikortit (joista toinen siis hävisi / varastettiin tuossa viikko sitten). Lisäksi S-Etukortti jonka vaihdoin nyt sirulliseksi. Siinä on kaksi korttia jotka on tässä taloudessa eniten käytössä. S-ryhmältä saa vaan parhaimmat bonukset ja Sampo Pankki mulla on ollut aina ja siitä en luovu. 

Ps. Ei ainuttakaan laskua. Jee.

Nyt mä hetken tässä kotona siivoilen ja sitten riennän takaisin studioille jossa meillä on palaveri. Aamulla huomasin että olin sitten mallikkaasti missanut mun kallonkutistajan joka olisi ollut jo viime viikolla. Sain kuitenkin uuden ajan heti huomiselle aamulle.. joten pitkään nukkumisesta saa taas vain haaveilla. Lisäksi mun pitäisi postittaa kymmenen pakettia joissa on noi huutonetin voittajat. Oottelin vaan että saan kaikilta rahat tilille, koska en jaksa ravata postissa joka päivä:) 

Koska mä sinne nyt kuitenkin olen menossa.. ja haluisin hurjasti lähettää teille kaikille jotain ihanaa, mutta sehän ei luonnollisestikkaan ole mahdollista. Niimpä ajattelin että laitan toisen pehmoleluista jakoon jonka sain viikonloppuna tallinasta. 


Kommentoi tähän postaukseen "HALUAN" jos haluat tämän pehmolelun + nimmarin postitse! Arvon voittajan tänään illalla klo. 23.00 mennessä tulleiden kommenttien joukosta! 

Laitahan mukaan sähköpostiosoite että tavoitan sinut ja saan osoitetietosi sitten kysyttyä jos mahdollisesti voitat tämän ja että saan palkinnon postitettua. 

Ps. Possu-Neiti haluaa hyvän kodin joten lupaahan pitää tätä pehmolelua hyvänä & hellänä. Eiks jeah?

161 kommenttia:

  1. HALUAN<3<3 (emma.taipalus@hotmail.com)

    VastaaPoista
  2. HALUAN p.s Ada olis ikionnellinen =P

    VastaaPoista
  3. HALUAN NIMMARIN KANSSA :)

    VastaaPoista
  4. HALUAN!♥ (:
    hanna.talja@gmail.com

    VastaaPoista
  5. HALUAN:) sameliazk@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Vitsi ihana possuneiti <3 HALUAN <3 todellakin!!! (petra.aarnio@hotmail.com) Pusuja sulle Niko<333

    VastaaPoista
  7. Olis kyllä vaihteeksi kiva saada postista muutakin kun laskuja, joten haluan! :) Kaikenlisäks sais hyvän kodin, koska rakastan pehmoleluja <3 ssallla@hotmail.com

    PS. Hyvä ettei posti tuonut sulle laskuja ;D

    VastaaPoista
  8. HALUAN ! katriina-1997@hotmail.com

    p.s Fanni 2v olis ikionnellinen(:

    VastaaPoista
  9. HALUAN! c:
    meijuasd@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. HALUAN♥ღϠ₡ღ♥
    (¯`♥´¯) ♥
    `*.¸.*♥ღϠ₡ღ
    suuroska@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. haluan ! :)
    irkku.f@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. HALUAN (: + NIMMARI (: ( miramirsku@hotmail.com)

    VastaaPoista
  13. HALUAN! Pehmoleluja ei ole koskaan liikaa.. :)

    muwr@hotmail.fi

    VastaaPoista
  14. Haluan!!! marjo.lehtonen6@luukku.com

    VastaaPoista
  15. HALUAN!!!!! <3 microbitti@gmail.com

    VastaaPoista
  16. HALUAN !
    cecilia.koivula@luukku.com

    VastaaPoista
  17. HALUAN
    j.jansku96@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Haluan! 1-vuotias poika antaa kuolalla täytettyä rakkautta ehdoitta, märkiä suukkoja ja lämpimän kainalon sekä unirätin yöksi. Pussy_Cat1976@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. HALUAN:3!<3 (anniina.karhu@hotmail.com)

    VastaaPoista
  20. HALUAN :) saskaarre5@gmail.com

    VastaaPoista
  21. haluan

    jennapenna_@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Haluan <3 juuli.heikkinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Haluan! Unohdit vieläkin sen kuvan+nimmarin vaikka lupasit muistaa :( -Elena-

    Mariae.rosenberg@gmail.com

    VastaaPoista
  24. HALUAN! :)

    mimmi1991kisu@gmail.com

    VastaaPoista
  25. HALUAN :P

    niina.katariina@suomi24.fi

    VastaaPoista
  26. HALUAN ja lupaan pitää hyvänä <3 pääsis muiden pehmolelujen joukkoon sängylle :)

    marjauu93@gmail.com

    VastaaPoista
  27. HALUAN !!!!

    henniikonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. HALUAN! tietenkin tuommoinen söpööläinen täytyisi saada :3

    millazz.p@gmail.com

    VastaaPoista
  29. HALUAN !!!!
    ipsueve@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. HALUAN! Ja kovasti!
    laura.98kisu@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. HALUAN :::) nea.litmanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. HALUAN!
    vivienundina@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  34. HALUAN !!!! <3
    katyahful@hotmail.fi

    VastaaPoista
  35. "Haluan"
    tarja61@wippies.com

    VastaaPoista
  36. HALUAN!hannabotso06@windowslive.com ps:edellisestä postaukesta sopi hyvin piilarit sulle ja viellä sen keltasen t-pairan kaa joka oli hienoo :)

    VastaaPoista
  37. HALUAAAAAAAAAAAAAAAAAN JA PIDÄN HYVÄN HUOLEN POSUSUSTA <3


    tiksi_88@luukku.com

    VastaaPoista
  38. HALUAN!

    tuomas.hillukkala@luukku.com

    VastaaPoista
  39. jessica.nuutila97@gmail.com unohtu laittaa.

    VastaaPoista
  40. Haluan!

    maryah@live.fi

    VastaaPoista
  41. haluan! 8) joku_joku_1@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Haluan! miksu.1@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. HALUAN :-)

    pikku_lotta_@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. HALUAN !!

    olivea@hotmail.fi

    VastaaPoista
  45. HALUAN !

    jannarawr@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. haluan:-DD

    varjola.maria@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Haluan ♥


    mirccu@hotmail.fi

    VastaaPoista
  48. Haluan :)

    mustakivi1992@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. HALUAN
    vike947@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. HALUAN :3
    jassukingi@windowslive.com

    VastaaPoista
  51. Ihana extakisa :')

    HALUAN ♥ C: hannanaumanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. HALUAN vaikka lähes 50-v olenkin...lempiväri lila ja oot niin viihdyttävä tyyppi :o)
    alppikauris@gmail.com

    VastaaPoista
  53. HALUAN :3

    inna.luotinen@gmail.com

    VastaaPoista
  54. HALUAN :=)

    riikka_maaria@hotmail.com

    VastaaPoista
  55. HALUAN

    memmu13@suomi24.fi

    VastaaPoista
  56. Haluann<3 Ei mul oo ku sellaset n.50 pehmoleluu ;) (anni.kurittu@gmail.com)

    VastaaPoista
  57. HALUAN , meri.vertanen98@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. HALUAN , mia-96@windowslive.com

    VastaaPoista
  59. HALUAN

    juliiiia-@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. HALUAN! :P

    hansu-liini@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. HALUAN.

    laura.lahtinen@windowslive.com

    VastaaPoista
  62. HALUAN!

    cinderella_13_@luukku.com

    VastaaPoista
  63. HALUAN

    jonna.anttila@windowslive.com

    VastaaPoista
  64. Haluan (:
    elsku_98@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. HALUAN!!!

    watkain@gmail.com

    VastaaPoista
  66. HALUAN!
    jenni.halonen1992@gmail.com

    VastaaPoista
  67. HALUAN!!

    saija.ritamaki@hotmail.fi

    VastaaPoista
  68. HALUAN! <3

    jansku-bansku@windowslive.com

    VastaaPoista
  69. Haluan! :D

    jenita.karppinen@gmail.com

    VastaaPoista
  70. HALUAN ! TUISKU40@WIPPIES.COM

    VastaaPoista
  71. Haluan! henna.teinus@elisanet.fi

    VastaaPoista
  72. HALUAN! ♥ laura-kinnari@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. haluan ! vilma.koskinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. HALUAN! navigation78@hotmail.com

    VastaaPoista
  75. HALUAN! :3
    Chande@hotmail.fi

    VastaaPoista
  76. TAHDON VOITTAA, sillä hän muistuttaa aivan minua pienenä :-DD
    t. hessutyttö@hotmail.com

    VastaaPoista
  77. HALUANNNN ! :3 <3
    jennyassdd@hotmail.com

    VastaaPoista
  78. HALUAN = TAHDON VOITTAA, sori kun kämmäsin ton alun äsken :(
    t. hessutyttö@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. HALUAN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! <3
    essy1@windowslive.com

    VastaaPoista
  80. HALUAN (:
    nipsuc@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. haluan :3

    taru.holappa@gmail.com

    VastaaPoista
  82. HALUAN!
    sofia.vehkaoja6@gmail.com

    VastaaPoista
  83. haluan!

    neiti-valo@hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  85. HALUAN!
    wa_kaba_wa_kaba_kaba@hotmail.com

    VastaaPoista
  86. HALUAN! kukaan ei vois vastustaa nuin suloista d; nanna@luola.net :))

    VastaaPoista
  87. Haluuan !♥(:

    jenna.virkkunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  88. Haluan

    katzka96@gmail.com

    VastaaPoista
  89. HALUAN ! ♥ :)

    siljalina00@hotmail.com

    VastaaPoista
  90. HALUAN (:

    ainomoii@hotmail.com

    VastaaPoista
  91. HALUAN (mä rakastan pehmolelui, toi o ihana ja pääsis kunkku paikalle)

    heni.hamalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  92. haluan! anniina_h@hotmail.com

    VastaaPoista
  93. HALUAN! attekemppainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  94. HALUAN!! mirja.e.maenpaa@gmail.com

    VastaaPoista
  95. HALUAN!! :) <3

    sarajhker@hotmail.fi

    VastaaPoista
  96. HALUAN!
    jjuliasd_@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  97. HALUAN!
    julia.lahteenmaki@nei.to

    VastaaPoista
  98. haluan ! ja lupaan olla tosi hellä ja huomaavainen jajajaaa.... ;)

    wwilmas@hotmail.com

    VastaaPoista
  99. Haluan ♥Tulevalle vauvalle tai ihan itselle ♥ ♥

    VastaaPoista
  100. mäki HALUAN jotain muutakun laskuja! =)

    zinna93@hotmail.com

    VastaaPoista
  101. Haluaaan :33
    henumisu@hotmail.com

    VastaaPoista
  102. Haluan :-D

    mariafromtheblock@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. HALUAN

    ahdistuskohtaus-laululintu@luukku.com

    VastaaPoista
  104. HALUAN !!!!!!!!!!
    merikukka95@hotmail.com

    VastaaPoista
  105. haluaaaaaaan!!!! roosa.ahonen@gmail.com

    VastaaPoista
  106. aww haluan nimmarin ja tuon possu neidin=)



    aaro.järvinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  107. Onko voittaja jo arvottu? : )

    VastaaPoista
  108. NIKOOO KUKA VOITTTI ?!=!?!?!?!

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com